Kumman valitsisit tilanteessani: Lapsi vai parisuhde?

Jatka samaan malliin. Ei enää lapsia. Helpompaa kaikki ja kaikille. Tulevaisuudesta kun ei koskaan tiedä ja sinullahan on jo lapsi, kuin myös miehelläsi. Antakaa heille aikanne ja rakkautenne. Ovat jo olemassa.

Jos lapsia ei olisi yhtään, osaisin valita helposti. Jättäisin miehen ja etsisin uutta! Kun on lapsi, tilanne on vaikeampi. Tiedän tahtovani lapsenlapsia ja en jättäisi tätä yhden lapsen varaan, joten juoksisin lujaa viimeistään 32 vuotiaana, ellei mies olisi muuttunut lähemmäksi koti-isätyyppiä! Näin luulen, mutta en ole varma, koska toisaalta taas minulla on päähänpinttymä, että tahdon kaikki lapseni samalle miehelle. Sinullako on jo toinen isäehdokas, joten?

Vierailija kirjoitti:

Olen avoliitossa, jossa miehelläni on edellisestä liitosta yksi lapsi, minulla yksi. Minä olen 31-vuotias, ja mieheni 28-vuotias.

Miehen lapsi meillä neljä arkipäivää kuukaudessa, joka toinen viikonloppu, ja lomia. Mieheni ja lapsen äiti erosivat lapsen ollessa alle 1-vuotias.

Minun lapseni asuu meidän kanssamme, ja on isällään joka toinen viikonloppu, ja lomia.

Suhde ei ole tuore, mutta ei kamalan pitkäkään. Kohta olemme seurustelleet viisi vuotta ja naimisiinmenostakin on puhuttu. Molemmat rakastavat toisiaan hyvin paljon. Meillä on yhteinen talolaina ja tulevaisuuden suunnitelmia. Kokisin, että suhde on oikeasti hyvä.

Nyt poden jonkinlaista ikäkriisiä ehkäpä. Täytettyäni 30 vuotta ymmärsin, että en ole niin nuori enää, että voisin jahkailla, jos haluan lisää lapsia. Vaakakupissani painaa monikin asia!

Lapseni on 8-vuotias ja olen hänen kanssaan pääasiassa ollut yksin hänen syntymästä alkaen. Tietysti tukiverkkoa on ollut, mutta kaikki päätökset ja vastuut ovat olleet minulla. Nyt, kun vihdoin lapsi alkaa olla hieman itsenäinen, olen saanut elämääni hieman vapautta niinkin yksinkertaiseen asiaan, että voin käydä kaupassa töiden jälkeen ilman huolta siitä, kuka vahtii lasta, koska hän pärjää itsekseenkin sen ajan.

Lapseni isä oli menevää sorttia, joka ei niin ottanut vastuuta lapsenhoidosta, ja se jäi minun kontolleni. Tämä sai minut varpailleni, koska raskauden alussa mies oli iloinen, mutta raskauden edetessä jäin aika yksin yllättäen, enkä osannut odottaa sitä. Silloin jo mietin, että en halua lisää lapsia, koska en niitä yksin jaksa enää kasvattaa ja kantaa huolta. Yksi riittää, ja hälle olenkin antanut kaikkeni.

Vauvakuume kuitenkin nostaa päätään. Ehkä vielä yksi? Saan myös painostusta suvun puolelta, että lapseni tarvitsee sisaruksen, eikä mieheni lapsi ole riittävän läheinen sisarus, koska on puolikas. Toisaalta pelkään, että mitä jos sitten vanhempana alkaakin kaduttaa väärä valinta. Lastahan ei koskaan kadu, mutta lapsen "tekemättä" jättäminen voi alkaa kaduttaa.

Vapauden lisäksi on toinen asia, miksi en haluaisi lapsia, ja se on parisuhde. Mieheni ei ole mikään maailman vastuullisin henkilö. Viikonloppuisin, kun lapset ovat meillä, on vastuu pääasiassa minulla. Lisäksi mieheni hieman suosii omaa lastaan, antaa hänelle vähän kaikessa periksi. Opettaa paljon, mutta ei kasvata. Hän on vähän sitä tyyppiä, että hänen kanssaan rakennetaan unelmia ja pidetään hauskaa, mutta ei perusteta perhettä ja eletä normaalia tavallista arkea.

Vaihtoehtoja on siis jonkun verran:

Jatkan tässä parisuhteessa, ehkä mieheni yllättää, ja lapsi on tervetullut.

Jatkan tässä parisuhteessa, mieheni ei yllätä, ei lasta/lapsia, ja olen onnellinen loppuelämäni.

Jatkan tässä parisuhteessa, mieheni ei yllätä, ajaudumme eroon 10 vuoden päästä, ja kadun suhdetta ja "lapsettomuutta".

Eroan miehestäni, odotan seuraavaa, jota ei koskaan tulekaan. Kadun suhteen päättämistä.

Eroan miehestäni, odotan seuraavaa, jota ei koskaan tulekaan. Olen onnellinen.

Eroan miehestäni, seuraava mies on loistava, parisuhde hyvä, olen onnellinen, saan lapsen/lapsia, olen onnellinen loppuelämäni.

Tässä pitäisi olla kristallipallo!

Lihavoin tekstistäsi asiat, jotka esität ikään kuin faktoina, vaikka ne eivät sitä ole. Lapsi ei "tarvitse" sisaruksia, eikä verisukulaisuus ole mitenkään automaattisesti parempi kuin sellainen perheenjäsen, joka ei ole verisukulainen. Sekään ei pidä paikkaansa ettei lapsen hankkimista kadu. Tällä palstalla näkee useinkin aloituksia, joissa lapsen hankkinut katuu päätöstään katkerasti. Siitä ei vain tuolla normaalielämässä puhuta, koska asia on suuri tabu. Näihin asioihin älä siis päätöstäsi perusta.

Miettisin asiaa siitä näkökulmasta, voitko sinä omana itsenäsi olla onnellinen nykyisen miehesi kanssa loppuelämäsi ajan, myös sitten kun lapset ovat muuttaneet omilleen. Siis ihan puhtaasti parisuhteen näkökulmasta. Jos tuntuu että kaipaisit jotain muuta, kokeile yhdessä miehen kanssa keskustelemalla (tai pariterapiassa) kehittää suhdettanne paremmaksi. Jos se onnistuu, saat paljon selkeämmän tilanteen, rakastut mieheen syvemmin ja unohdat tuon miettimisen, olisiko jonkun toisen kanssa paremmin. Jos taas osoittautuu ettei suhdettanne ole mahdollista parantaa vaikka olet siinä osittain tyytymätön, on todennäköistä että tilanne jatkuisi samanlaisena loppuun asti. Pitkään jatkuessaan sellainen voi katkeroittaa, joten silloin voisi olla aihetta harkita eroamista. Ylipäätään eroamista suosittelisin vasta sellaisessa tilanteessa, jossa tuntuu että olisit onnellisempi yksin kuin nykyisessä suhteessa. 

Vauvakuumeesta sen verran, että jos kaipaat parisuhteeseesi muutosta, sellainenkin tunne voi ilmetä vauvan haluamisena. Ei siis välttämättä ole kysymys siitä että oikeasti haluaisit lisää lapsia. Ehkä haluat vain muunlaista muutosta elämääsi, ja koska uusi lapsi ainakin selvästi muuttaisi nykyistä tilannetta, tulee sitten haluttua sitä. Pohdiskele tätä asiaa rauhassa, niin saat selvyyden siihen, haluatko todella lisää lapsia. Senkin selvittäminen vie sinua eteenpäin pohdinnoissasi. Jos olet varma asiasta ja juttelet miehesi kanssa, hänenkin reaktionsa voi selkeyttää asiaa suuntaan tai toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsia ei olisi yhtään, osaisin valita helposti. Jättäisin miehen ja etsisin uutta! Kun on lapsi, tilanne on vaikeampi. Tiedän tahtovani lapsenlapsia ja en jättäisi tätä yhden lapsen varaan, joten juoksisin lujaa viimeistään 32 vuotiaana, ellei mies olisi muuttunut lähemmäksi koti-isätyyppiä! Näin luulen, mutta en ole varma, koska toisaalta taas minulla on päähänpinttymä, että tahdon kaikki lapseni samalle miehelle. Sinullako on jo toinen isäehdokas, joten?

Mies on sinänsä koti-isätyyppiä, että ei juoksentele missään baareissa, ja sinänsä ottaa kyllä vastuuta esim. ruoanlaitosta. Mutta heittäytyy niin pahasti lapsellisuuteen ja puheissaan haikailee "menetetyn nuoruuden" perään - eli siis haluaisi vain harrastella ja tekisikin niin, ellei hänellä olisi lasta ja olisi minua tavannut. En tunne tai koe olevani esteenä hänen elämässään, päinvastoin, mutta nuo puheet tietysti saavat takajaloilleni. Lisäksi, hän on epävarma ihmisenä, mutta äärimmäisen epävarma kasvattajana. 

Minullakin oli päähänpinttymä, että haluan kaikki lapseni samalle isälle, mutta jäätyäni yksin lapseni kanssa, sain päähänpinttymän, että en kyllä lapsia enää halua, kun yksin ne joudun hoitamaan… ja erosin lapsen isästä sitten, joka sekin edesauttoi ajatusta, että en halua lapsia enää, koska heillä ei ole samaa isää.

Voisi tietysti kuvitella, että mieheni herää tähän isyyteen, kun saa lapsen kanssa olla ihan syntymästä alkaen, eikä vain joka toinen viikonloppu. Meillä kuitenkin myös koiria, joista kantaa vastuun, mutta välillä hän toivoo, ettei niitä olisikaan, koska elämä olisi helpompaa. Lapsista ei ole koskaan näin sanonut, luojan kiitos. Mutta voi hyvin jättää koirat ns. heitteille minun hoidettavaksi kysymättä yhtään mitään, jos on väsynyt.

Minulla ei siis ole mitään nykyisen suhteen ulkopuolista isäehdokasta, ihastusta tai mitään muutakaan. Koskaan suhteen aikana ollutkaan. Tämä suhde tuntuu niin ainutlaatuiselta, että olisi sinänsä absurdiajatus lähteä suhteesta tällaisen takia. 

Minä heivaisin vastuuttoman ukon ja etsisin uuden. Mulla on 4 lasta ja haluaisin vielä yhden. Olen totaalitukiverkoton, eli ei ketään isovanhempaa tai muuta sukua joka auttais, SILTI selviän loistavasti eikä mitään ongelmaa ole lastenhoidossa, eikä ole edes ns rankkaa.

Olen itsesitä mieltä että lapsi hyötyy sisaruksista ja useampi lapsi on ihana sisaruskatras. MUTTA sellaiseen pitää olla erittäin vastuullinen mies. Etsi sellainen, ja tee lapsi.

Valitsisin lapsen, koska ne on aina menneet mulla sen miehen yli.

Älä tee lisää lapsia.

Miehesi on nuori ja olet itsekin vielä nuori. Ajattelen, että jos todella kovasti haluat vielä lapsen tai lapsia, niin anna mennä. Todennäköisesti miehesi ei olisi kovin kypsä vanhempi, joten päävastuu lapsen hoidosta ja huolenpidosta jäisi sinulle. Jos tämä on sinulle fine, niin hyvä niin.

Aloituksestasi sain käsityksen, että uusi lapsi ei kuitenkaan olisi aivan sitä mitä haluat. Joku sanoikin, että saatat vain kaivata jonkinlaista muutosta. Voisiko olla vaikka opiskelua, uutta harrastusta tms.

Suhde sinänsä vaikuttaa ihan hyvältä. Mieti tarkkaan lapsiasiaa. Vaikka lapsi olisi terve, on hänessä kiinni loppuiän. Teillä on kaksi tervettä(?) lasta. Keskittykää heidän hyvinvointiinsa. Ja jos vauvakuume yltyy, niin sitten asia on selvä. Monta vuotta aikaa miettiä, varsinkin kun sisaruksen kannalta ikäero on jo iso.

Vierailija kirjoitti:

Jatka samaan malliin. Ei enää lapsia. Helpompaa kaikki ja kaikille. Tulevaisuudesta kun ei koskaan tiedä ja sinullahan on jo lapsi, kuin myös miehelläsi. Antakaa heille aikanne ja rakkautenne. Ovat jo olemassa.

Komppaan tätä. Hyvä vastaus.

Vaihtoehdot ovat lapsellisia. Ihankuin asioita tapahtuisi väistämättä

Tuotahan nyt ei osaa kukaan ulkopuolinen sanoa, mutta minusta olet hieman riippuvainen muista. Sukulaiset sanovat...

Ei lapsi välttämättä sisarusta tarvitse ja teillä on yksi puolisisarus, joka ei sinullekaan luultavasti ole yhtä tärkeä kuin oma lapsesi.

Kun elämää ajattelee, että näin pitää mennä, silloin kun ei menekään, pettymykset ovat kovat. Haluat lapsenlapsia niinkuin moni muukin, mutta voi olla, ettet saakaan  niitä.

Rakastat miestäsi, mutta...

Jos ei olisi lasta, jättäisit hänet, niinkö se oli ja etsisit vastuutuntoisemman.

Itse sitten kuitenkin sanot, ettei lasten tekemistä kadu, mutta sitä katuu.

ettei tehnyt. 

Kukaan ei voi sinun puolesta tätä päätöstä tehdä, itse sinun on pohdittava vaihtoehdot ja punnittava mikä tällä hetkellä tuntuu parhaalta, tulevaisuutta ei voi ennustaa. Nuo luettelemasi skenaariot ovat kaikki siis mahdollisia, tai voi olla että tapahtuukin jotain sellaista mitä et osaakkaan edes odottaa. Mitä jos (anteeksi, tämä on vähän karu esimerkki mutta ihan realistinen) miehellesi käy jotain? kuka vaan voi jäädä auton alle vaikka tänään. Tai mitä jos itse sairastut, olisko miehestä silloin hoitamaan lasta tai pientä vauvaakin ja tukemaan sinua? Entä jos sairastuisitkin vaikka masennukseen tai muuta vastaava.. tai sitten kaikki menisi ihan täydellisesti just nappiin, oli lasta tai ei. Koskaan ei voi tietää- joten sanoisin että teet mitä teet, ratkaisu on sinun. Ei täällä kukaan, tai sukulaisesi tai ystävät voi tähän oikein muuta sanoa kuin sitä, mitä jo itse tiedät. Varsinkin kun suhteestanne yms. ei ole kunnollista tietoa muutakun se, mitä itse kerrot. Isoja päätöksiähän nämä ovat, mutta siksi sanonkin että mieti näitä ajan kanssa ja koita ratkaista asia itse ja miehesi kanssa. oletko muuten kertonut hänelle näitä ajatuksia? jos joku, niin hän on ehkä se ainoa ihminen kenen kanssa tälläista voisi pohtia sinun itsesi lisäksi.

Niin, elämä ei yleensä mene niinkuin suunnittelee. Nämä sinun vaihtoehdot eivät välttämättä yksikään toteudu.

Mä tekisin niin että jos oikeesti koet että mies on sun elämäsi rakkaus niin unohtaisin muksun tai koittaisin vielä ''taivutella'' häntä siihen. Jos ei haluaisi lapsia niin hyväksyisin sen. Mun mielestä tässä eniten painaa sun omat fiilikset ja tunteet miestä kohtaan. Jumaloitteko ja rakastatte toisianne? Onks teillä oikeesti ihan mieletön rakkaus ja suhde, niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla? Jos ei, niin eroa. En nää koskaan järkeä suhteessa, jossa ei rakkaus oo molemminpuolisesti niin vahvaa ja pyyteetöntä, hauskaa sekä turvallista!

Pahoittelen. Minunkin aikakoneeni on edelleen rikki ja kristallipalloa minulla ei koskaan ole ollutkaan.

En tekisi lasta miehen kanssa, joka ei näe jo olemassa olevaa lastaan kuin pari kertaa kuussa ellei lapsi ole ihan vaippaikäinen tai ehkä varsinkaan silloin koska tämä uusi suhde olisi oletettavasti tuore eikä suhteensössijöihen kanssa kannata heti perustaa perhettä. Olkoonkin, että miehen entinen on hankala, harvoin on niin hankala. Hankkisin uuden miehen, joka on enemmän "isäainesta", ainakaan en tekisi yhteistä lasta tuon kanssa. Voit toki ottaa riskin, älä tule sitten palstalle valittamaan