Syitä miksi lopetit miehen/naisen tapailun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin ihmisillä, niin miehillä kuin naisillakin, on liian kiire päästä yhdessä vällyjen alle: -Toisille se sopii, toisille ei. On olemassa myös niitä ihmisiä jotka hakevat ihmissuhdetta pitkällä aikavälillä ja haluaisivat siksi tutustua rauhassa ja pitkällä aikavälillä, jolloin seksikin on todellakin rakastelua eikä pelkkää seksiä kuten hyvin osuvasti erittelit.

Ongelma lienee siinä miten saada kysyntä ja tarjonta kohtaamaan toisensa siinä muodossa että miehellä ja naisella olisi samanlaiset pyrkimykset; Toiset etsivät vain lyhyen aikavälin seksiä ja suhteita, toiset etsivät sitä yhtä oikeata suhdetta, rakkautta ja rakastelua. Jotenkin pitäisi saada samanlaiset kohtaamaan toisensa sen sijaan että erilaiset kohtaavat toisensa jolloin syntyy aina vähintäänkin surua ja pahaa mieltä toiselle osapuolelle kun odotukset, tavoitteet, unelmat ja tarpeet eivät olekaan samat.

Kun pohtii noita yllä esitettyjä asioita, päätyy myös pohtimaan keskusteluketjumme alkuperäistä kysymystä siitä että miksi itse kukin päätti suhteen toisen ihmisen kanssa, ja saattaa myös löytää vastauksiakin.

Ainakin minä pyrin jo ensimäisillä treffeillä selvittämään mitä nainen miessuhteiltaan haluaa. Jos kyseessä on pelkkä irtoseksin haku, minä todellakin lemppaan naisen saman tein muiden hoitoon. Jos nainen etsii pidempää suhdetta, kuten minäkin, olen kiinnostunut tutustumaan.

Ihmiset jotka etsivät vain sitä pikahoitoa ja yhden yön juttuja eivät ehkä kiinnitä partnereissaan aina huomioita samoihin asioihin joihin kiinnittävät ne ihmiset jotka hakevat suhteissaan pidempää ja vakavampaa pohjaa. Tällöin myöskin syyt suhteen irtisanomiseen, "vastapuolen jättämiseen" ovat varmaankin toiset. Lyhyitä suhteita harrastavat kiinnittävät huomiota eri asioihin kuin ne jotka etsivät vakavampia ja pidempiä suhteita.

Kyllä minä kysyn itseltäni jo muutamien treffien jälkeen että voisinko jakaa loppuelämäni treffikumppanini kanssa, jolloin korostuu vastapuolen persoonallisuus, elämäntavat, tavoitteet ja arvot, kun taas yhden yön hoitoa hakeva lemppaa tai pitää treffikumppaninsa sillä perusteella että saako siltä helposti vai ei saa, luulisin. -Jokainen meistä aikuisista sitten päättää itse kumpaan päävirtaukseen kuuluu ja millä perusteella lemppaa kumppaninsa tai on lemppaamatta.

Sepä se onkin, kun ei sitä ensi-istumalta yleensä voi tietää että tuleeko tästä toimiva suhde, pitää tapailla jonkin aikaa ja yleensä jos hyvin toimii kemiat, niin siinä sitten tulee seksikin jo kuvioihin. Jotkut haluavat senkin puolen kokeilla ensin ehdottomasti, koska se vaikuttaa päätökseen pidemmästä suhteesta. Poikkeuksena sitten tietysti ihmiset, jotka ihan lähtökohtaisesti eivät aio sitoutua keneenkään, se olisi hyvä vastapuolen tietää mutta jos sen kertoo niin se taas vaikeuttaa seuran löytämistä, joten useimmat ryökäleet eivät kerro. En usko, että tästä kuviosta ikinä päästään selville vesille. Tietysti toisen käytöksestä ja toimintatavoista voi jotain alkaa päätellä, jos puheet ja teot eivät kohtaa.

Itselläni seksipuolella kestää jonkin aikaa lähteä käyntiin, ei vaan saa niitä fiiliksiä ellei ole täysin sinut toisen kanssa. Ikävä kyllä monella sitten on se hinku heti hypätä siihen peitonheilutteluun ja sitten toteavat ettei tämä taida toimia, vaikka se minulla viiveellä toimisikin. Eihän sekään sitä merkitse, vaikka seksi heti alussa toimisikin, että se toimisi jatkossa. Yleensähän sekin hiipuu ajan myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian isot tissit; aina tiellä joka paikassa, hyvä jos televisioruudun näki kun istui vieressä. Ajaessa en meinanut päästä käsiksi hansikaslokeroon jne.

Tämä oli hauska kun kuvitteli nuo mielessään :D

Lienevät neitsyt jonnen märkää unta.

Rupesi käyttäytymään huonosti mua kohtaan 7 vuoden jälkeen. Se oli sitä myöten soronoo. Minähän en semmosta kattele

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokainen fiksu nainen tietää, että suuri osa miehistä pyörii deittimarkkinoilla  vain seksin takia. Juuri siksi olenkin aina itse noudattanut sääntöä: "Vähintään 6 kuukautta pihtaamista uudessa suhteessa".

Jos mies on aidosti kiinnostunut minusta elämänkumppanina (eikä seksikumppanina) niin mies odottaa kiltisti 6 - 12 kuukautta eikä edes valita, että suhteestamme puuttuu seksi. 

Missä tuollaisia naisia muka on? Kelpaisi minulle. Minua taas miehenä pännii, kun heti pitäisi kyetä olemaan juhlakunnossa ensitapaamisesta lähtien ja puksutella kuin kani. Viimeksikin meni muuten juttu muuten mahtavan ja yhteensopivan naisen kanssa reisille tämän takia, kun nainen ahdistui heti siitä huolesta ettei tule saamaan suhteessa seksiä. Samasta syystä minusta ei tulisi hyvää pornotähteä, kun se kaikki paine ja painostaminen alusta asti ei ainakaan auta seisokin saamista tai seksihaluja. Tarvitsen hitaampaa tutustumista.

Kaksipiippuinen juttu. Nuorena miehenä, kun seksi oli todella usein mielessä, oli ihan ok, ettei tarvinnut odotella kuukausikaupaupalla, mutta sitten kun alkoi etsiä vakavasti otettavaa ja hyvää vaimoainesta, niin aika harva oli siinä vaiheessa vielä koskematon. Ulkomailta jouduin hakemaan koskemattoman naisen ja nyt on kaikki hyvin.

Ja itse olit kuitenkin joka naisen helppomlkku? On tyypillä otsaa halveksia naisia. Etkö tajua että sinä olet likainen, ei koskaan naiset?

Oletko koskaan kuullut sanontaa, että sellainen on hyvä avain, joka käy vähän kaikkiin lukkoihin, mutta sellainen on huono lukko, johon käy kaikki avaimet? Lopuksi voisit kertoa, missä mielestäsi halveksin naisia? Enkä ole likainen.

Kokeile seuraavaksi sitä tikkuasi perunakellarin abloy lukkoon, jos kerran tikkusi on verrattavissa avaimeen.

Pakko lopettaa keskustelu kanssasi. En ole pitkään aikaan törmännyt noin yksinkertaiseen tapaukseen, joka ei ymmärrä kielikuvia.

Ei järki ihmiset tuota ymmärräkään. Tuollaisen ihmisen kielikuvia ymmärtää vain älytön.

Ei, vaan siinä kielikuvassa on aika loistavasti tiivistetty se, miksi panomies on miesten keskuudessa arvostettu, mutta itseään jakava nainen on nolo. Nainen on se lippaan vartija, ei ole mikään saavutus jättää se auki ja vartioimatta, mutta on melkoinen saavutus puhua monta eri vartijaa avaamaan lippaansa. Hui, uusi kielikuva jota kukaan ei voi ymmärtää kun on niin monimutkainen ja vaikea.

Tyyppi kirjoitti viestissä, että "panomies on miesten keskuudessa arvostettu". Panomies saattaa saada arvostusta joidenkin miesten keskuudessa, mutta ei todellakaan kaikkien. On olemassa miehiä, jotka eivät arvosta panomiehiä. Kyseinen kirjoittaja tuskin tuntee kyseisenlaisia miehiä, joten hän luultavasti kohta väittää vastaan pelkän oman kokemuksensa perusteella, että ei sellaisia miehiä ole olemassa. Kyllä niitä on, usko pois.

Ja mikä kaikkein tärkeintä, panomies EI ole arvostettu kaikkien naisten keskuudessa. Hauskaa seksintäyteistä sinkkuelämää eläville nykynaisille panomies voi kelvata fuckbuddyksi, mutta ei seurustelukumppaniksi tai puolisoksi. Vakavaa suhdetta etsivät naiset eivät panomiestä kelpuuta yhtään mihinkään.

Tyyppi myös kirjoitti viestissä, että "itseään jakava nainen on nolo". Tässä kohtaa hän ei maininnut kenen mielestä nolo. Hänen omasta mielestäänkö?

Hänen itsensä kaltaisten miesten keskuudessa seksuaalisesti aktiivinen nainen, jota aion jatkossa kutsua tasavertaisuuden nimissä panonaiseksi, saattaakin olla nolo. Mutta se ei tarkoita, että sama pitäisi paikkansa kaikkien miesten kohdalla. On olemassa miehiä, joiden mielestä panonainen ei ole millään tavalla nolo. Tuo tyyppi tuskin tuntee viimeksi mainitun kaltaisia miehiä, joten sen takia hän luultavasti kohta inttää vastaan, ettei sellaisia miehiä ole olemassa. Usko pois, kyllä niitä on.

Panonainen ei myöskään ole nolo kaikkien naisten keskuudessa. On toki vielä edelleenkin olemassa naisia, jotka ovat alistuneet alunperin miesten keksimän ajatuksen orjiksi. Ajatus siitä, että nainen ei saisi olla yhtä lailla seksuaalisesti aktiivinen kuin mies, on ollut kautta aikojen miesten tyypillinen tapa yrittää kontrolloida naisia ja naisten seksuaalisuutta. Kun tämä ajatus on syötetty joskus kauan sitten naisille, he ovat alkaneet myös kontrolloida itse itseään ja toinen toistaan. Jotkut naiset valitettavasti lähtevät tähän miesten keksimään peliin mukaan vieläkin ymmärtämättä, että se ei ole ollenkaan heidän oman etunsa mukaista. Suurin osa nykynaisista onneksi kuitenkin on vapahtunut noista ikiaikaisista kahleista, joten heidän mielestään panonainen ei todellakaan ole nolo.

Näinpä voimmekin todeta, että kyseisen tyypin edellä mainitut väitteet "noloista itseään jakavista naisista" ja "miesten keskuudessa arvostetuista panomiehistä" eivät pidä paikkansa. Väitteet kertovat enemmän hänestä itsestä ja hänen ajattelutavoista kuin meidän yhteisestä nykymaailmastamme. Kyseinen mies toki saa vapaasti elää omassa ahdasmielisessä konservatiivisessa kuplassansa, jonne hän ei oman kertomansa mukaan onnistunut houkuttelemaan yhtäkään suomalaista naista (yllätys!) ja joutui sen vuoksi noutamaan "koskemattoman" vaimon ulkomailta. Me muut elämme kuitenkin aivan toisenlaisessa todellisuudessa kuin hän, joten puhe naisista "lippaiden vartijoina" on meille naurettavan vanhanaikaista.

Ja muuten, mahtoiko olla se hänen vaimonsakaan lipas niin hyvin vartioitu kuin väitti, koska sehän on tunnettu tosiasia, että ulkomailta tuodut naiset käyvät usein "palauttamassa neitsyytensä" kirurgin leikkuupöydällä. :D

No se kaveri käytti aika kärjistettyä kieltä, mutta kyllä hän ihan oikeassa oli. "Arvostettu" on vähän yliampuva sana, mutta kyllä se miesporukoissa - etenkin nuorena - on niin että naisia kaatavia kavereita pidetään tosi äijänä. Se on yksi niistä mittareista, joilla sitä miehuutta validoidaan. Olet mies, jos naaras on sinut sellaiseksi hyväksynyt, ja mikä on suurempaa hyväksymistä kuin päästää mies intiimille alueelle?

Käänteisesti sitten niitä kavereita, jotka eivät tahdo millään saada lähikontaktia naisiin, pidetään vähän reppanoina. Myös naisten taholta, sitä on turha kieltää.

Niin, jotkut miehet jämähtävät loppuiäksi teinin tasolle. Aikuiset miehet on sitten erikseen.

Naistenkaato kuuluu nimenojaan tosi äijän toimenkuvaan. Mitäs muuta voisi olla?

Rupikonnan näköinen oli ilman meikkiä.

Mies oli liian köyhä.

Nainen voi aina hankkia lisätuloja (useita tuhansia euroja per kuukausi) myymällä seksipalveluita. Siis paljastavien valokuvien myynti, käytettyjen alusvaatteiden myynti, poseeraaminen nettikameralle, seksin myyminen puutteessa kärvisteleville nörttimiehille.

Vierailija kirjoitti:

Mies oli liian köyhä.

Nainen voi aina hankkia lisätuloja (useita tuhansia euroja per kuukausi) myymällä seksipalveluita. Siis paljastavien valokuvien myynti, käytettyjen alusvaatteiden myynti, poseeraaminen nettikameralle, seksin myyminen puutteessa kärvisteleville nörttimiehille.

Kuka sun paskaisia alushousuja ostaisi? Ei kukaan.

Itselläni n. 4,5 vuotta kestänyt suhde päättyi avopuolison masennukseen. Meillä oli molemmilla sama vaihe opinnoissa eli kirjoitimme molemmat omilla koneillamme gradua. Itselle oli helppoa, mutta hänelle vaikeaa saada tekstiä kasaan (hän kirjoitti gradunsa saksan kielestä muistaakseni siitä miten kielet sekoittuvat rajalla, esimerkiksi Fredricksborg [saksalaispuolinen] kääntyy -bourg Ranskan puolella ja siinä on molempien kielten sekamelskaa). En itse osannut auttaa (2 v saksaa yläasteella) eikä ohjaavasta proffastakaan ollut hyötyä. Hän alkoi purkamaan turhautumistansa minuun (joitakin yksittäisiä olkapäähän lyömis- ja potkimistapauksia). Sain suostuteltua hakemaan YTHS:stä serotoniinin takaisinoton estäjiä ja ne tuntuivat auttavan vähän, mutta sitten niillä oli vaikutusta orgasmin saantiin eli ei enää orgasmeja itsetyydytyksessä tai pitkässä parijumpassa. Itse jouduin auskultoimaan Helsingin ulkopuolella ja etäsuhteessa asiat pahenivat eli kahdestaan asuttaessa on masennuksen keskelläkin jotain valonpilkahduksia, vaikka pitkä lenkki koiran kanssa kauniissa lumisessa järvimaisemassa. Etäsuhteessa kenties odotukset on kovat ja tietysti siinä on sitä patoutunutta energiaa kun on asuttu erillään viikko ja viikonloppuna nähdään, mutta matkustelu ja sen raskaus työviikon päälle eli enää ei ollutkaan niin paljon energiaa olla vastaanottamassa sitä pahaa oloa ja myötäelää sitä hänen kanssaan. Päätimme sitten erota ja vuokrasin oman yksiön auskultointipaikkakunnalta.

Jatkuva valehtelu.

Vierailija kirjoitti:

Olin kerran n. 30 vuotiaan miehen kanssa. Hänellä oli alusta asti ongelmia seisokin kanssa (juo alkoholia ja polttaa tupakkaa). Hän yritti epätoivoisesti saada itsensä laukeamaan, todellisuudessa hänellä ei edes seissyt. Jouduin auttamaan itseni orgasmiin. En tuntenut häntä sisälläni oikeestaan lainkaan. Hänellä oli myös aika kapea muna. Minulla ei ole yleensä ollut miesten kanssa ongelmia seksin kanssa, ovat siis tuntuneet hyviltä sisälläni. Ja olen saanut kiitosta heiltä seksi asioissa. Tyyppi oli muutenkin ihan turhake, juoru-ukko joka haukkuu naista kylillä. Kun hänellä ei seiso, syy on aina naisessa, ei hänessä. Ei jatkoon.

Jos mies ei saa naisen kanssa, se on miehen vika.

Jos nainen ei saa miehen kanssa, se on miehen vika.

Kun olin nuori ja kummankaan luo ei päästy juhlien jälkeen.

Tämä poika sanoi, että ostetaan hotellihuone puoliksi. Ensinäkin en ole prostitoitu. Toiseksi, en tule käyttämään rahaa siihen, että saan huonoa seksiä. Minua ei ikinä ole kiinnostanut seksi ennen kuin se on virallinen parisuhde.

Kumpa mun salarakas kirjoittaisi tänne miksei enää tapaa minua.

Tupakanpoltti ja hihitys. Siis mies hihitti

Vierailija kirjoitti:

Kun olin nuori ja kummankaan luo ei päästy juhlien jälkeen.

Tämä poika sanoi, että ostetaan hotellihuone puoliksi. Ensinäkin en ole prostitoitu. Toiseksi, en tule käyttämään rahaa siihen, että saan huonoa seksiä. Minua ei ikinä ole kiinnostanut seksi ennen kuin se on virallinen parisuhde.

Olisiko se sitten ollut virallinen parisuhde, jos olisitte päässyt jomman kumman luo juhlien jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Maailman mukavin mies kyseessä. Mutta ylipainoa oli niin rutkasti, että en pystynyt haluamaan häntä seksuaalisesti. Ja ei hän oikein jaksanut seksiä harrastaakaan. 

Makuuhuoneesta kannattaa sammuttaa valot ja käyttää pimennysverhoja. Eiköhän seksi suju sutjakkaasti.

Ihastuin 8. luokalla silmittömästi saksan kielen ryhmässäni olleeseen tyttöön. Limudiskosta punastellen alkanut seurustelumme kesti yhteensä 7 vuotta. Yläasteen kaksi vuotta ja lukion kolme sujuivat läheisesti eikä meille tullut sitä erilleen kasvamista, mikä teini-iässä on hyvin yleistä. Koimme suhteemme syventyvän. Intissä olin 11kk. Tyttö meni yliopistoon. Inttivuotena kaikki tuntui vielä hyvältä, enkä aavistanut, mikä muutos oli tapahtumassa, koska lyhyet tapaamishetket olivat niin seksuaalisesti latautuneita. Intin jälkeen muutimme yhteen molempien vanhempien tuella saatuun kaksioon yhteisellä opiskelupaikkakunnallamme. 16kk myöhemmin olin jättänyt hänet ja minulta kesti lähes kaksi vuotta toipua tapahtuneesta.  Yliopistossa hän oli omaksunut aatteita ja ajatuksia, jotka koin hyvin vieraiksi. Hän puhui loputtomiin etuoikeuksista, tilan antamisesta ja kymmenistä muista vastaavista käsitteistä, jotka hän mielestäni oli imenyt ympäristöstään, ja joita oikeasti tuskin ymmärsi. Mikä pahempaa hän toi tämän kielensä myös osaksi parisuhteen keskusteluja ja käytti sitä minun arvostelemiseeni. Hän myös muutti asteittain hyvin radikaalisti ulkonäköään. Ensin ilmestyi yksi pieni lävistys. Sitten pieni tatuointi. Sitten isompi ja minusta silkan huomionhakuinen tatuointi. Sitten hän leikkasi kauniin pitkän vaalean tukkansa niskamittaiseksi ja värjäsi sen. Hän ei suostunut kuuntelemaan minulta mitään arvostelua valinnoilleen. Minun tuli kokea hänet miellyttäväksi sellaisena kuin hän oli. En kokenut. En enää tuntenut häntä häneksi. Raja lopulta ylittyi siinä, kun hän rupesi, mielestäni lähes tahallisen provosoivasti, puhumaan toistuen, kuinka ei ollut enää varma haluaisiko sittenkään ikinä synnyttää lapsia "tähän maailmaan". Tuon "tähän maailmaan" hän pyrki lausumaan syvää halveksuntaa ja katkeruutta ilmentäen, ja ihmettelin mistä se oli tullut. Vaikka lapset eivät olleet vielä ajankohtaisia, oli unelma perheestä ollut keskeinen osa vuosien ajan jakamaamme haaveilua yhteisestä tulevaisuudesta. Minä romahdin, kun ymmärsin tuon yhteisen kadonneen, ettei ollut enää meitä sanan todellisessa merkityksessä. Hän ei olisi halunnut erota, mutta minun oli päästävä pois. Seuranneina kuukausina hän lähetti minulle tulvittain viestejä ja minun oli lopulta estettävä kaikki yhteydenotot ja suljettava hänet täysin elämästäni. Aika, kaverit, opintoihin pakeneminen ja terapiakäynnit auttoivat minut hiljaksiin takaisin jaloilleni, hymyilemään arkisille asioille ja kokemaan elämäni hyväksi, mutta uutta suhdetta en ole vieläkään kaivannut.

betelgeuze kirjoitti:

Ihastuin 8. luokalla silmittömästi saksan kielen ryhmässäni olleeseen tyttöön. Limudiskosta punastellen alkanut seurustelumme kesti yhteensä 7 vuotta. Yläasteen kaksi vuotta ja lukion kolme sujuivat läheisesti eikä meille tullut sitä erilleen kasvamista, mikä teini-iässä on hyvin yleistä. Koimme suhteemme syventyvän. Intissä olin 11kk. Tyttö meni yliopistoon. Inttivuotena kaikki tuntui vielä hyvältä, enkä aavistanut, mikä muutos oli tapahtumassa, koska lyhyet tapaamishetket olivat niin seksuaalisesti latautuneita. Intin jälkeen muutimme yhteen molempien vanhempien tuella saatuun kaksioon yhteisellä opiskelupaikkakunnallamme. 16kk myöhemmin olin jättänyt hänet ja minulta kesti lähes kaksi vuotta toipua tapahtuneesta.  Yliopistossa hän oli omaksunut aatteita ja ajatuksia, jotka koin hyvin vieraiksi. Hän puhui loputtomiin etuoikeuksista, tilan antamisesta ja kymmenistä muista vastaavista käsitteistä, jotka hän mielestäni oli imenyt ympäristöstään, ja joita oikeasti tuskin ymmärsi. Mikä pahempaa hän toi tämän kielensä myös osaksi parisuhteen keskusteluja ja käytti sitä minun arvostelemiseeni. Hän myös muutti asteittain hyvin radikaalisti ulkonäköään. Ensin ilmestyi yksi pieni lävistys. Sitten pieni tatuointi. Sitten isompi ja minusta silkan huomionhakuinen tatuointi. Sitten hän leikkasi kauniin pitkän vaalean tukkansa niskamittaiseksi ja värjäsi sen. Hän ei suostunut kuuntelemaan minulta mitään arvostelua valinnoilleen. Minun tuli kokea hänet miellyttäväksi sellaisena kuin hän oli. En kokenut. En enää tuntenut häntä häneksi. Raja lopulta ylittyi siinä, kun hän rupesi, mielestäni lähes tahallisen provosoivasti, puhumaan toistuen, kuinka ei ollut enää varma haluaisiko sittenkään ikinä synnyttää lapsia "tähän maailmaan". Tuon "tähän maailmaan" hän pyrki lausumaan syvää halveksuntaa ja katkeruutta ilmentäen, ja ihmettelin mistä se oli tullut. Vaikka lapset eivät olleet vielä ajankohtaisia, oli unelma perheestä ollut keskeinen osa vuosien ajan jakamaamme haaveilua yhteisestä tulevaisuudesta. Minä romahdin, kun ymmärsin tuon yhteisen kadonneen, ettei ollut enää meitä sanan todellisessa merkityksessä. Hän ei olisi halunnut erota, mutta minun oli päästävä pois. Seuranneina kuukausina hän lähetti minulle tulvittain viestejä ja minun oli lopulta estettävä kaikki yhteydenotot ja suljettava hänet täysin elämästäni. Aika, kaverit, opintoihin pakeneminen ja terapiakäynnit auttoivat minut hiljaksiin takaisin jaloilleni, hymyilemään arkisille asioille ja kokemaan elämäni hyväksi, mutta uutta suhdetta en ole vieläkään kaivannut.

Jos hiustyylin muutos ja pieni tatuointi saa romahtamaan, ihan hyvä ettet mitään suhteita yritäkään. Ja ei minulla ei ole tatuointeja tai lävistyksiä ja tukkakin on pitkä, mutta kaltaisesi pinnalliset ihmiset etoo.

Vierailija kirjoitti:

betelgeuze kirjoitti:

Ihastuin 8. luokalla silmittömästi saksan kielen ryhmässäni olleeseen tyttöön. Limudiskosta punastellen alkanut seurustelumme kesti yhteensä 7 vuotta. Yläasteen kaksi vuotta ja lukion kolme sujuivat läheisesti eikä meille tullut sitä erilleen kasvamista, mikä teini-iässä on hyvin yleistä. Koimme suhteemme syventyvän. Intissä olin 11kk. Tyttö meni yliopistoon. Inttivuotena kaikki tuntui vielä hyvältä, enkä aavistanut, mikä muutos oli tapahtumassa, koska lyhyet tapaamishetket olivat niin seksuaalisesti latautuneita. Intin jälkeen muutimme yhteen molempien vanhempien tuella saatuun kaksioon yhteisellä opiskelupaikkakunnallamme. 16kk myöhemmin olin jättänyt hänet ja minulta kesti lähes kaksi vuotta toipua tapahtuneesta.  Yliopistossa hän oli omaksunut aatteita ja ajatuksia, jotka koin hyvin vieraiksi. Hän puhui loputtomiin etuoikeuksista, tilan antamisesta ja kymmenistä muista vastaavista käsitteistä, jotka hän mielestäni oli imenyt ympäristöstään, ja joita oikeasti tuskin ymmärsi. Mikä pahempaa hän toi tämän kielensä myös osaksi parisuhteen keskusteluja ja käytti sitä minun arvostelemiseeni. Hän myös muutti asteittain hyvin radikaalisti ulkonäköään. Ensin ilmestyi yksi pieni lävistys. Sitten pieni tatuointi. Sitten isompi ja minusta silkan huomionhakuinen tatuointi. Sitten hän leikkasi kauniin pitkän vaalean tukkansa niskamittaiseksi ja värjäsi sen. Hän ei suostunut kuuntelemaan minulta mitään arvostelua valinnoilleen. Minun tuli kokea hänet miellyttäväksi sellaisena kuin hän oli. En kokenut. En enää tuntenut häntä häneksi. Raja lopulta ylittyi siinä, kun hän rupesi, mielestäni lähes tahallisen provosoivasti, puhumaan toistuen, kuinka ei ollut enää varma haluaisiko sittenkään ikinä synnyttää lapsia "tähän maailmaan". Tuon "tähän maailmaan" hän pyrki lausumaan syvää halveksuntaa ja katkeruutta ilmentäen, ja ihmettelin mistä se oli tullut. Vaikka lapset eivät olleet vielä ajankohtaisia, oli unelma perheestä ollut keskeinen osa vuosien ajan jakamaamme haaveilua yhteisestä tulevaisuudesta. Minä romahdin, kun ymmärsin tuon yhteisen kadonneen, ettei ollut enää meitä sanan todellisessa merkityksessä. Hän ei olisi halunnut erota, mutta minun oli päästävä pois. Seuranneina kuukausina hän lähetti minulle tulvittain viestejä ja minun oli lopulta estettävä kaikki yhteydenotot ja suljettava hänet täysin elämästäni. Aika, kaverit, opintoihin pakeneminen ja terapiakäynnit auttoivat minut hiljaksiin takaisin jaloilleni, hymyilemään arkisille asioille ja kokemaan elämäni hyväksi, mutta uutta suhdetta en ole vieläkään kaivannut.

Jos hiustyylin muutos ja pieni tatuointi saa romahtamaan, ihan hyvä ettet mitään suhteita yritäkään. Ja ei minulla ei ole tatuointeja tai lävistyksiä ja tukkakin on pitkä, mutta kaltaisesi pinnalliset ihmiset etoo.

Luitko edes juttua, jota kommentoit, vai ymmärsitkö vain nuo sanat?

-eri

Vierailija kirjoitti:

betelgeuze kirjoitti:

Ihastuin 8. luokalla silmittömästi saksan kielen ryhmässäni olleeseen tyttöön. Limudiskosta punastellen alkanut seurustelumme kesti yhteensä 7 vuotta. Yläasteen kaksi vuotta ja lukion kolme sujuivat läheisesti eikä meille tullut sitä erilleen kasvamista, mikä teini-iässä on hyvin yleistä. Koimme suhteemme syventyvän. Intissä olin 11kk. Tyttö meni yliopistoon. Inttivuotena kaikki tuntui vielä hyvältä, enkä aavistanut, mikä muutos oli tapahtumassa, koska lyhyet tapaamishetket olivat niin seksuaalisesti latautuneita. Intin jälkeen muutimme yhteen molempien vanhempien tuella saatuun kaksioon yhteisellä opiskelupaikkakunnallamme. 16kk myöhemmin olin jättänyt hänet ja minulta kesti lähes kaksi vuotta toipua tapahtuneesta.  Yliopistossa hän oli omaksunut aatteita ja ajatuksia, jotka koin hyvin vieraiksi. Hän puhui loputtomiin etuoikeuksista, tilan antamisesta ja kymmenistä muista vastaavista käsitteistä, jotka hän mielestäni oli imenyt ympäristöstään, ja joita oikeasti tuskin ymmärsi. Mikä pahempaa hän toi tämän kielensä myös osaksi parisuhteen keskusteluja ja käytti sitä minun arvostelemiseeni. Hän myös muutti asteittain hyvin radikaalisti ulkonäköään. Ensin ilmestyi yksi pieni lävistys. Sitten pieni tatuointi. Sitten isompi ja minusta silkan huomionhakuinen tatuointi. Sitten hän leikkasi kauniin pitkän vaalean tukkansa niskamittaiseksi ja värjäsi sen. Hän ei suostunut kuuntelemaan minulta mitään arvostelua valinnoilleen. Minun tuli kokea hänet miellyttäväksi sellaisena kuin hän oli. En kokenut. En enää tuntenut häntä häneksi. Raja lopulta ylittyi siinä, kun hän rupesi, mielestäni lähes tahallisen provosoivasti, puhumaan toistuen, kuinka ei ollut enää varma haluaisiko sittenkään ikinä synnyttää lapsia "tähän maailmaan". Tuon "tähän maailmaan" hän pyrki lausumaan syvää halveksuntaa ja katkeruutta ilmentäen, ja ihmettelin mistä se oli tullut. Vaikka lapset eivät olleet vielä ajankohtaisia, oli unelma perheestä ollut keskeinen osa vuosien ajan jakamaamme haaveilua yhteisestä tulevaisuudesta. Minä romahdin, kun ymmärsin tuon yhteisen kadonneen, ettei ollut enää meitä sanan todellisessa merkityksessä. Hän ei olisi halunnut erota, mutta minun oli päästävä pois. Seuranneina kuukausina hän lähetti minulle tulvittain viestejä ja minun oli lopulta estettävä kaikki yhteydenotot ja suljettava hänet täysin elämästäni. Aika, kaverit, opintoihin pakeneminen ja terapiakäynnit auttoivat minut hiljaksiin takaisin jaloilleni, hymyilemään arkisille asioille ja kokemaan elämäni hyväksi, mutta uutta suhdetta en ole vieläkään kaivannut.

Jos hiustyylin muutos ja pieni tatuointi saa romahtamaan, ihan hyvä ettet mitään suhteita yritäkään. Ja ei minulla ei ole tatuointeja tai lävistyksiä ja tukkakin on pitkä, mutta kaltaisesi pinnalliset ihmiset etoo.

Jos luit lainaamasi kirjoittajan tekstin, niin kyse oli vähän muustakin kuin hiustyylin vaihdoksesta ja tatuoinnin ottamisesta. Tyttöystävä muuttui persoonana lähes tyystin, niin paljon, ettei kirjoittaja enää pystynyt jatkamaan suhdetta hänen kanssaan. Oli sitten joko kova identiteettikriisi tai pysyvämpi muutos kyseessä, niin ero oli viestin perusteella ainoa oikea vaihtoehto. Teini-iän ja parinkympin välinen rajapyykki on sellainen, joka valitettavan monesti erottaa hyvätkin ystävät ja pariskunnat, koska siihen liittyy niin paljon oman paikan hakemista ja elämän suunnittelua eteenpäin.