Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lähiomaisen kuolemasta 'selviytyminen'...
08.10.2018 |
Kuinka pian lähiomaisen kuoleman jälkeen on 'soveliasta' alkaa elää normaalia elämää? Mulla kuoli sisko puoli vuotta sitten ja välillä tuntuu että ihmiset paheksuu vieläkin sitä että me on jatkettu elämäämme ihan normaalisti...
Suru ja siskon muisto on vahvasti läsnä jokaisessa päivässä ja aika usein yksin ollessa vieläkin itken mutta tietenkään muut ei siitä tiedä.
Onko se siis paheksuttavaa että me käydään töissä, juhlissa yms. ihan normaalisti eikä vietetty vuoden, ei edes puolen vuoden suruaikaa?
Oman mielenterveyden ja jaksamisen takia on pakko elää mahdollisimman normaalisti.
Kommentit (8)
Elät niinkuin parhaaksi näet. Julkisurevat voi olla pahimpia feikkejä. Rakkaan enon hautajaisiltana läksin tanssimaan, hänkin rakasti tanssia. Ei sitä sukulaiset paheksuneet vaan naapurit. Enpä välittäny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeasti joku ei paheksuu normaalia elämää puoli vuotta läheisen kuoleman jälkeen??? ei ole niillä tyypeillä kaikki muumit laaksossa. Itselläni isän kuoleman jälkeen sitä pahinta suruaikaa oli pari viikkoa. Sitten oli vaan pakko alkaa elää omaa elämää, kaiken lisäksi olin työtön silloin ja oli aivan liian paljon aikaa surra ja murehtia. Eihän kenellekään anneta viikkoa -kahta pidempää aikaa edes sairauslomaa läheisen poismenon takia. Ehkä jos kyseessä on oma lapsi tai puoliso, mutta sisar tai vanhemmat??
voimia sinulle ja elä elämääsi ihan kuin parhaaksi näet. Elämä jatkuu nääs. Ei se siskosi muistoa mitenkään himmennä jos käyt juhlimassa.... tuskin hänkään haluisi että surisit näin kauan noin voimakkaasti.
Äitini kuoli elokuussa. Ihan normaalia elämää. Heti seuraavana päivänä töihin ja äidin asioita hoitamaan. Normaalia elämää ja pikkujouluja suunnittelen. Äitini suri isän kuoleman jälkeen vuosia. Ei saanut elämästä kiinni.
Ja kyllä suren ja itken ja ikävä on äitiä. Elämä kuitenkin jatkuu. On työt, lapset ja velvollisuudet. Ulospäin sureminen ja muille surun näyttäminen on yleensä teeskentelyä.
Vähän outoja läheisiä, luulisi että olisivat iloisia siitä, että ette möyri suossa.
Lähiomaiseni kuoli. Kuolemassa on yksi hyvä puoli, nimittäin koen, että saan surra tai olla surematta ihan miten itse tahdon. Kenelläkään ei ole tähän nokankoputtamista, koska minulle läheinen ihminen kuoli ja heille varmasti vähemmän läheinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä kuoli huhtikuussa ja pidin ainoastaan seuraavan päivän vapaata. Ihan normielämää olen elänyt - joissain asioissa ehkä hieman vapaamminkin kuin hänen eläessään.
.
Miten sitä "suruaikaa" pitäisi viettää?
Mun lapsi (nuori) kuoli puolitoista vuotta sitten. Alkuun oli pitkään raskasta ja kävin terapiassa, mutta kyllä, elin myös omaa elämää. Nauroin jos jokin asia nauratti ja itkin jos ahdisti. Normaali arki surutyön ohella parasta lääkettä, se että elämä täällä jatkuu kaikesta huolimatta. Muistot pidän sydämessä ja vieläkin välillä tulee itku. Joka ikinen päivä hän on edelleen mielessäni jossain määrin. Varsinkin kaikki juhlapyhät ovat vaikeita. Haudalla tulee edelleen käytyä usein, sekä välillä katson vanhoja valokuvia ja videoita hänestä. Uskon, että hänkin olisi halunnut, että meidän elämä jatkuu kovasta surusta ja ikävästä huolimatta, eikä liiaksi jäädä suruun kiinni ja niin myös tehdään. Surutyö jatkuu varmasti läpi elämän, mutta ajansaatossa suru muuttaa muotoaan. Muistetaan myös nauttia elämästä, niin minä ainakin teen! Tsemppiä kaikille läheisensä menettäneille!
Alue: Aihe vapaa
Uskon että se arki on parasta lääkettä surussa eikä se mitenkään vähennä siskosi merkitystä teille. Muiden ajatukset sikseen, eivätkä välttämättä edes mitään ajattele. Voimia!