Kuinka paljon voi surra ja itkeä kun tytär muuttaa ulkomaille?

Ei ole asiaan kuuluvaa. Tottakai saat tuntea ikävää, mutta ei ole tervettä olla kipeä surusta, kun aikuinen lapsi pääsee maailmalle. Hae ammattiapua, aloittaa voit ihan terveyskeskuslääkäristä, joka tekee masennustestin ja ohjaa sitten eteenpäin.

Ei ole kyllä normaalia tuollainen. Onko sulla lääkitys kunnossa?

Mun tytär on monet kerrat jo ollut eri maissa töissä ja asumassa, nyt toisella puolella maapalloa. Se on hänen elämänsä, ei minun, eikä minun kuulu sitä itkeä, ei minun äitinikään itke sitä missä minä päätän olla.

Ei syytä suruun. Sanoisin, että seitsemän kyyneltä on lupa tirauttaa sitten varsinaisella lähdön hetkellä, enempi on näyttelemistä ja "surusta nauttimista".

Väestöliiton laskema itkemisaika tyttären muuttaessa ulkomaille on 1h26m33s.

Näistä tavoiteajoista voidaan poiketa +- 12m, ilman että kannattaa ottaa yhteyttä ML toimistoon.

On teillä ihmisillä outoja kysymyksiä.

Yritä ryhdistäytyä ainakin tyttäresi lähtöön saakka ja iloita yhteisistä hetkistänne. Tyttären lähdettyä voit itkeä niin paljon kuin huvittaa, kunhan hän ei saa tietää siitä. Jos itkeskely jatkuu pitkään, niin sitten kannattaa käydä kysymässä lääkäriltä, voiko kyse olla masennuksesta ja auttaisiko siihen jokin lääke.

Kai olet sentään ylpeä siitä, että tyttäresi on niin osaava ja reipas, että lähtee töihin ulkomaille?

Oletko läheisriippuvainen?

Mitä jos olisit iloinen lapsesi puolesta?

Saat olla ylpeä tyttärestäsi. Olet kasvattanut hänestä rohkean ja itsenäisen. Vähän voi itkeä, mutta tuo on jo liioittelua mitä kerroit.

Mitä itkemistä tuossa on? Olisit onnellinen että lapsi on itsenäinen ja pärjäävä.

Minun tyttäreni opiskelee ulkomailla. Sehän on vain hienoa.

Varmasti tuntuu haikealta ja surulliselta kun oma lapsi levittää siipensä ja lentää pois pesästä, oli taustalla masennusta tai ei.

Anna itkulle ja surulle oma aikansa mutta älä päästä surua hallitsemaan. Ole myös iloinen, että lapsi on aikuisuuden kynnyksellä itsenäistynyt ja uskaltaa, haluaa ja pystyy päästämään irti siitä lapsuuden kodista. Lapsesi ei katoa elämästäsi, vaikka hän on aloittamassa omaansa aikuisena.

Kiitos kommenteista. Varsinkin tuo numero 9 osui minuun. Niinhän minun pitääkin ajatella: olla iloinen ja ylpeä itsenäisestä ja erittäin rohkeasta tytöstäni. Ja hyvä neuvo on ryhdistäytyminen: itken sitten myöhemmin.

Masennukseni ei saa pilata tyttären lähtöä, ja mun loputtomat kyyneleet. Se masennus on mun oma asiani, salainen sellainen.

Kiitän vastauksista. Sain vähän suhteellisuudentajua ainakin vähän.

Mä ymmärrän tunteesi. Vaikka on toki iloinen lapsen puolesta, on siinä haikeutta kun ei ole enää niin tiiviisti tekemisissä.

Älä kuitenkaan näytä lapselle noita tunteita, sillä hänelläkin on varmasti oma tunnemyrskynsä.

Aika varmasti vaikuttaa tunteisiisi, joten jatka vain elämää ja koeta iloita lapsen puolesta.

Ole onnellinen, että tyttäresi pääsee pois tästä kuihtuvasta kehitysmaasta. Täällä suunta on vain alaspäin.

Lol

No just. Eihän se lapsi mihinkään katoa?? Ajattele sitä aikaa kun oli vain lankapuhelimet ja kirjekyyhkyt yhteydenpitoon ja silti oltiin ulkomailla töissä ja elämässä!

Toisin on nyt. Omista lapsistani yksi on opiskellut ulkomailla, toisen puoliso asuu edelleenkin toisella puolella maapalloa . Ystäväperheiden lapsista moni on lähtenyt vähintään lahden taakse opintojen tai työn perässä, onpa 2 kiertämässä Australiaa parhaillaan. Oma kuopus lähtee varmasti maailmalle parin vuoden kuluttua kirjoitusten jälkeen. Silti ollaan joka päivä yhteydessä, kiitos facetimen ja whatsapp puhelujen. Eihän se ole 100% kuin jos toinen olisi sylissä mutta aikuisen lapsen kontaktiksi ihan riittävä.

Meillä ei itketä! Meillä ei surra!

Iske ja murra!

Ikäviä ympäristövaikutuksia tuollaisesta tulee. Lennellään holtittomasti uusien kokemusten perässä, ja maapallo on tuhoutumassa.

Tämän takia emme voi enää ilmastonmuutokselle mitään.

Minusta tuntuu että menetän tyttäreni ikuisiksi ajoiksi ja lopullisesti. Tiedän, että tämä tunne on lapsellinen ja itsekäs. Tilanne on myös erikoinen ja uusi minulle, sillä tytär paitsi muuttaa ulkomaille, myös seuraa ko. maahan lukioaikaista ihastustaan. Hän muuttaa asumaan ensi kertaa pojan kanssa siis (poika jo asuu tuossa maassa). Eli vähän niinkuin kaksi asiaa, nuorten yhteenmuutto ja ulkomaille töihin meno. Tyttären ja pojan suhde on ollut on-off-suhde lukiosta asti. He kirjoittivat samasta lukiosta viime keväänä.

Nämä kaikki seikat ovat saaneet minut kovasti itkemään. Menettämisen tunne on aika kova. Tosin olen saanut kyllä tosi hyviä pointteja tältä palstalta. Tiedän että asia on iloinen. Ja onneksi siis on facetime, yms. sovellukset.

Ei ole ihan normaalia suremista ja itkemistä. On kuitenkin ihan luonnollista tuntea haikeutta, ikävää ja vähän suruakin, kun lapsi lähtee kotoa. Mutta ihan samalla tavalla kokivat vanhemmat vuosikymmeniä sitten, kun lapset lähtivät maalta kaupunkeihin ja välimatkaa oli satoja kilometreja. Sentään olivat samassa maassa, mutta silti kaukana. Nyt maailma on kutistunut ja pitää huomioida vain aikaero, mihin aikaan voi ottaa vaikkapa Skype-puhelun.