Asiantuntija: Suomen linnut vähentyneet miljoonilla – ”Hyönteisten hupeneminen on ollut hurjaa”
Osa lintulajeista on myös menestynyt. Näihin kuuluu muun muassa valkoposkihanhi.
Lintujen määrä Suomessa on pienentynyt "varmasti miljoonilla yksilöillä", arvioi BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved. Moni aiemmin runsaslukuinen laji on hänen mukaansa vähentynyt paljon.
Lintulajien määrä Suomessa ei kuitenkaan ole pudonnut samalla tavalla.
– Vähälukuisista lajeista useimmat sinnittelevät vielä jollain tavoin, Södersved lisää.
Hänen mukaansa Suomen lintutilannetta ei voi pitää minään muuna kuin huolestuttavana
Asiantuntija: Suomen linnut vähentyneet miljoonilla – ”Hyönteisten hupeneminen on ollut hurjaa” https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005855453.html.
Kommentit (9)
Olen omalla pihalla huomannut hyönteisten vähentymisen viimeisen 10 vuoden aikana. Pari vuotta sitten aloin ihmettelemään, että onpas kumma kesä kun on niin vähän kärpäsiä ja muita lentäviä ötököitä. Mutta muutos jäi pysyväksi. Samalla metsän lintuja on alkanut lappamaan pihaan etsimään ruokaa joka aamu käpytikasta fasaaniin.
Lentoterroristit kaasuttaa kaiken matkallansa Balille, ja vain sen tähden että voi liittää instaan jonkun kuvan jotta se saa tykkäyksiä.
Iljettäviä ihmisiä.
Pitäisi myös myöntää että Suomessa ei pyydetä laittomasti .Mutta mihin on hukkuneet varpuset pääskyset ym,Suomessa ennen valtaljeina oleet.Tosin Närhen rauhoitus sekä naakka, Variksen ohella rasittaa kantoja.Mitä pelkillä kameroilla sekä kiikareilla ei varmasti saada kuntoon. Muiden maiden pyynti ,vai petolintujen rauhoitukset tähän syynä?
Syyllinen on glyfosaatti eli Roundup. Kammottavaa ettei sitä vieläkään kielletty Eu:ssa.
Täällä oli ainakin viime kesänä, hyttysiä ja paarmoja ihan pe*keleesti ja ikinä en ole nähnyt yhtä monta käärmettä.
Muistakaapa 80luvun aikaa jolloin autonikkunat oli täynnä hyttysiä.
Näin tänä kesänä kolme perhosta, ja yhden siilin, tavallisesti perhosia on paljon, ja siilejä perheineen pihalla. Surettaa kun ihmiset tuhoaa ympäristön.