Häviääkö intohimo, kipinä ja innostus vanhemmiten?

Jos on terve ja hyvinvoiva tuo intohimo elämään kyllä säilyy. On sitten työ, harrastus tai ihmissuhde joka on "yli kaiken" ei siitä kipinä katoa.

Omalla kohdallani sairaudet vie voimia, olisi halua tehdä ja mennä mutta ei enää fysiikka kestä. Onneksi sentään intohimo miestä kohtaan säilyy

Ei.

Joihinkin asioihin kyllä, toisiin voi jopa lisääntyä.

Onko monellakin intohimoa työtä kohtaan? Vieras ajatus ainakin itselle.

Ei häivy, mutta kiinnostuksen kohteet voi muuttua. Ymmärrystä ja kokemusta on enemmän ja asioihin osaa suhtautua ymmärtäväisemmin kuin nuorena. Perusluonne ei kuitenkaan muutu. Intohimoa ja uteliaisuutta, jos on ollut nuorena, niin on sitä nytkin. Kertoi 60+.

Olen vasta 37, mutta ero esim. 15 vuoden takaiseen on selvä: on vaikeampi innostua tai motivoitua. Olen vastikään tutkaillut elämänarvojani, ja esim. työmotivaatio on pudonnut lähelle nollaa nykyisessä työssäni. On mielenkiintoista nähdä kuinka paljon mieli virkistyy jos saa jotenkin rahoitettua opinnot itseä motivoivalle alalle.

Ei se häviä, mutta minulla se ainakin laantuu vuosien saatossa. En minä nykyisessä suhteessani niin tunteella ole mukana kuin 15-vuotiaana. Eikä nykyisen työpaikkani saaminen niin hienolta tuntunut kuin ensimmäinen vakituinen valmistumisen jälkeen. Eikä edes voitto harrastekisassa tunnu niin hienolta kuin se ensimmäinen.

Enkä minä mistään muustakaan nykyisin yöuniani menetä ja ehkä parempi niin. Asian kääntöpuolihan on, etten toisaalta ole enää vetämässä ranteita auki pienistä vastoinkäymisistä.

Vierailija kirjoitti:

Onko monellakin intohimoa työtä kohtaan? Vieras ajatus ainakin itselle.

Oon 5-kymppinen, ja työ on tätä nykyä ainoa asia, johon tunnen jotain intohimoa.

En tiedä. Lapset ovat pieniä, enkä saa nukuttua sen takia tarpeeksi. Yleinen innostuneisuus on sen takia merkittävästi laskenut. Toivottavasti muutos ei ole pysyvä.

Kyllä - asioiden merkityksettömyyden tajuaa. Millään ei lopulta sellaista ole. Siihenkin tottuu.

Kyllä häviää. Kaikki on ihan tyhmää eikä mikään huvita tai kiinnosta.

Hyviä juttuja, itse ainakin tähän asti (30V) tehnyt töitä intohimon kautta (sos. ala ja musiikki) uuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Tuo merkityksettömyys on jännä asia. Itsekin miettinyt nykyään usein miksi ihmeessä tehdä mitään, miksi hankkia varallisuutta, mikä arvo se on? miksi pitäisi näyttää muiden silmissä menestyneeltä tai makoilla poreammeessa isossa talossa, minulle riittää ihan tavallinen. Matkustella olen saanut vaikka kuinka, syödä ulkona vaikka joka päivä ym. tehdä ihan sitä mitä huvittaa.. mutta mikä järki on kerätä varallisuutta liikaa. Tuo ajatustapa ehkä pitää elämän jotenkin tylsänä ja tasaisena - kun ei halua pingottaa rahan eteen. Ja "nuorempana" kaikki tosiaan tuntui jännemmältä.

Vierailija kirjoitti:

Olen vasta 37, mutta ero esim. 15 vuoden takaiseen on selvä: on vaikeampi innostua tai motivoitua. Olen vastikään tutkaillut elämänarvojani, ja esim. työmotivaatio on pudonnut lähelle nollaa nykyisessä työssäni. On mielenkiintoista nähdä kuinka paljon mieli virkistyy jos saa jotenkin rahoitettua opinnot itseä motivoivalle alalle.

Olen samanikäinen kuin sinä ja tekstisi voisi olla minun kynästäni. Työstä on tullut tylsää puurtamista ja se vie kaikki voimat. Mietin kovasti tällä hetkellä, että riittääkö rahat, jos lähden opiskelemaan ja mitä opiskelisin.

Pöljä ihminen se sellainen on, joka tuntee työtä kohtaan intohimoa.

Sellainen pitää lähettää vuoden "saikkarille" ja sen jälkeen eläkkeelle.

Eikö elämässä pitäisi tehdä sitä mistä nauttii. Jos töissä on 8 tuntia päivässä niin pitäisihän sen olla jollain tapaa kivaa?