Miksi en halua seksiä melkein kenenkään kanssa?
En ole frigidi; suhteita on ollut ja masturboin. Kuitenkin näin sinkkuna yritän tutustua ihan mukaviin miehiin, mutta ongelmani on se etten halua seksiä yhtään. Pari kertaa olen treffannut erään kivan miehen kanssa, ja se lääppiminen ja sänkyyn yrittäminen ainoastaan ahdistaa, vaikka hän ei mitenkään painostakaan. En vaan tunne mitään halua. Nyt en pysty edes tapaamaan häntä enää.
En ole koskaan harrastanut seksiä selvänä uuden tuttavuuden kanssa, ajatuskin ahdistaa. Muutoin en ole estynyt ja pidän rajustakin seksistä, en vaan kykene vieraan kanssa siihen selvänä. Nyt on alkanut treffailutkin kyllästyttämään, kun en vaan halua että kukaan koskee minuun, jotenkin ällöttää.
Minulla on aika huonoja kokemuksia miehistä, on vain hyväksikäytetty ja valehdeltu ja käytetty seksileluna, voisiko tämä johtua siitä? Tosin nuorempanakin oli aika nirso, ja ei silloinkaan kovin moni mies kunnolla sytyttänyt. Usein on myös vaikea kiihottua kenenkään kanssa kunnolla, ellen sitten ole jo valmiiksi kiihottunut.
Saatan kiihottua pornosta ja masturboin joskus montakin kertaa viikossa, mutta miehiä kohtaan en juuri tunne mitään. Ja ihan hetero silti olen. Vai onko suomalaiset miehet sitten niin epäkiihottavia? 😀
Kommentit (21)
En ole naisista kiinnostunut ja erosin viime suhteesta 2013 lopussa. Ei tee myöskään. En nää ongelmaa. Halut kuitenkin on. Toki se mihin ne haluaa tuhlata on toinen juttu. Minulle on tärkeämpää aika moni muu asia kuin miehen kanssa oleminen.
Itse kuitenkin haluaisin joskus jonkun suhteen, mutta pysyn sinkkuna koska en halua ketään. Tunnen vain kaveruutta miehiä kohtaan. Suurin osa ei sytytä millään lailla, itse toki kuvittelevat että pelkkä ajatus kikkelistä sytyttää naisen...
Ap
Ap. Ihanaa: sinulle mies on merkityksellinen. Unohda seksi tai siis sen hakeminen. Hae sinulle merkityksellistä miestä, seksi tulee kaupan päälle.
Olet ihmisiä, jotka eivät kykene irtoon. Haluat haluta sinulle tärkeää, ainutlaatuista miestä. Siksi ensin rakkaus, sitten ihana, ihana seksi.
Vierailija kirjoitti:

Enpä tiedä! Kun en jaksa edes tutustua syvällisemmin miehiin jos koen, että en pysty haluamaan heitä seksuaalisesti. Ja yleensä sen tiedostaa aika nopeasti pystyykö ajattelemaan miehen sänkyynsä.
Ap
No eikös miehilläkin ne halut katoa pornon katselun ja runkkaamisen myötä. Eli lopeta nyt aluksi ne kokonaan, niin eiköhän ala kiinnostamaan. Toisaalta porno ja wänkkääminen on usein parempaa kuin real deal.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. Ihanaa: sinulle mies on merkityksellinen. Unohda seksi tai siis sen hakeminen. Hae sinulle merkityksellistä miestä, seksi tulee kaupan päälle.
Olet ihmisiä, jotka eivät kykene irtoon. Haluat haluta sinulle tärkeää, ainutlaatuista miestä. Siksi ensin rakkaus, sitten ihana, ihana seksi.Enpä tiedä! Kun en jaksa edes tutustua syvällisemmin miehiin jos koen, että en pysty haluamaan heitä seksuaalisesti. Ja yleensä sen tiedostaa aika nopeasti pystyykö ajattelemaan miehen sänkyynsä.
Ap
Onhan se vähän hankalaa, jos etukäteen koet että pitäisi olla seksuaalista kipinää ennenkuin haluat tutustua, ja toisaalta et halua ventovieraan kanssa sänkyyn. Kuulostaa, että teet tilanteen itsellesi mahdottomaksi. Miehen pitäisi sytyttää sinut, mutta toisaalta ahdistuisit jos mies olisi selkeän seksuaalinen ja tekisi omat halunsa selväksi.
Eikä siinä mitään pahaa ole niin kauan kuin itse olet tyytyväinen tilanteeseen. Jos et ole, niin kannattaa käydä terapeutin kanssa niitä menneitä solmuja auki.
Kuulostat demiseksuaalilta = seksuaalinen halu syntyy vain henkilön kanssa josta aidosti välittää. Aseksuaalisuus tai sen alalajithan ei poissulje itsetyytytystä. Olen itse aseksuaali ja tykkään masturboida, mutta en välitä seksistä muiden kanssa. Noi negatiiviset kokemukset voi myös hyvin vaikuttaa. Niistä ei pääse eroon muuta kuin terapialla ja ns. korjaavilla eli hyvillä kokemuksilla.
En ottaisi asiasta stressiä. Halut tulee jos on tullakseen, mutta kuten joku jo kommentoi, keskittyisin löytämään kumppanin jonka kanssa löytyy henkinen yhteys. Jos koet ettei suomalaiset viehätä, niin onhan niitä ulkomaalaisiakin paljon. Itse olen vain niiden kanssa deittaillut, koska mua ei suomalaiset miehet henk. koht. viehätä. Toki voit käydä myös lääkärille puhumassa, jos koet että asia vaivaa kovasti. Saattavat ehdottaa seksuaaliterapiaa.
Sama.. pitää olla ulkonäkö kohdallaan ja että mies on sitoutunut minuun sekä osoittaa kiintymystään jne. Muuten ei tule yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan harrastanut seksiä selvänä uuden tuttavuuden kanssa, ajatuskin ahdistaa. Muutoin en ole estynyt ja pidän rajustakin seksistä, en vaan kykene vieraan kanssa siihen selvänä. Nyt on alkanut treffailutkin kyllästyttämään, kun en vaan halua että kukaan koskee minuun, jotenkin ällöttää.
Miksi pitäisi kyetä seksiin vieraan ihmisen kanssa? Eikö olisi tervettä ensin tutustua? Jos siis oikeaa parisuhdetta haluaa eikä mitään yhden illan sutinaa.
Juuri olin tulossa sanomaan samaa kuin numero 9 eli taidat olla demiseksuaali. Tämä siis toiselta demiseksuaalilta. Olen ollut ilman seksisuhdetta kohta 15 vuotta, koska kukaan mies ei vaan nappaa. Ensin pitää tutustua hyvin, enkä ole tavannut ketään sellaista, johon olisin halunnut tutustua. Rakastan sooloseksiä ja olen erittäin seksuaalinen ja eroottinen muutoin. Viihdyn myös yksikseni, enkä kaipaa perinteistä "asutaan saman katon alla ja ei olla erossa lähes koskaan"-parisuhdetta. Minulle sopisi suhde, jossa asutaan erillään ja tavataan ajoittain - ja jossa seksi on hyvää.
Pelkkä tutustuminenkaan ei aina riitä. Minulla on aina ollut miespuolisia ystäviä ilman kutinoita, sutinoita tai kipinöitä mihinkään suuntaan. Sitten on ollut erikseen poikaystäviä, joiden kanssa on kipinöinyt ja sutinoinut, mutta vasta tuntemisen jälkeen.
Demiseksuaalisuudesta on tosin vähän materiaalia suomeksi, että googlaa englanniksi, jos voit. Löytyy paljon materiaalia!
Onnea olet normaali nainen. Tahdot vain nuorta miljonäärihughgranttia.
Itse olen viisikymppinen nainen ja olen halunnut ja harrastanut tähän mennessä seksiä kahden miehen kanssa. Mielestäni se on täysin normaalia. Juuri kukaan mies ei herätä minussa minkäänlaista halua. Riittää, että on yksi ja jollei mieleistä ole ollut, olen hyvin pärjännyt vuosia ilmankin. Hyvässä suhteessa puoleensavetävään mieheen olen seksuaalisesti aktiivinen ja nautin seksistä niin usein, kuin mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Onnea olet normaali nainen. Tahdot vain nuorta miljonäärihughgranttia.
Ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnea olet normaali nainen. Tahdot vain nuorta miljonäärihughgranttia.
Ei kiitos.
Valehtelet. Kunhan nuori miljonäärihughgrant tulee romanttisesti huhuilemaan postiluukustasi ja tuo mukaan juuri oikeaa lempivuosikertaviiniäsi niin päädyt täydellisen nauruntäyteisen illallisen jälkeen harrastamaan juuri naisten ehdoilla tapahtuvaa seksiä verhojen aistillisesti heiluessa kuutamovalossa.

Ei ole mitään syytä valehdella. Hugh Grant ei ole makuuni, eikä raha sitä muuttaisi.
On normaalia että seksiä haluaa vasta kun on tunteita ja tutustunut toiseen.
En ole ikinä kuullut termiä demiseksuaali, mutta nyt tajuan olevani sellainen. 99,99% miehistä on minusta totaslisen epäkiihottavia, enkä voi kuvitella seksuä heidän kanssaan. Olen tavannut elämässäni vain neljä miestä, joita olen halunnut. Sen olen tiennyt heistä heti ensinäkemältä, ei ole tarvinnut edes tutustua ensin. Onneksi menin naimisiin yhden niistä kanssa, kemiaa oli heti alusta alkaen, eikä se ole kadonnut mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
En ole frigidi; suhteita on ollut ja masturboin. Kuitenkin näin sinkkuna yritän tutustua ihan mukaviin miehiin, mutta ongelmani on se etten halua seksiä yhtään. Pari kertaa olen treffannut erään kivan miehen kanssa, ja se lääppiminen ja sänkyyn yrittäminen ainoastaan ahdistaa, vaikka hän ei mitenkään painostakaan. En vaan tunne mitään halua. Nyt en pysty edes tapaamaan häntä enää.
En ole koskaan harrastanut seksiä selvänä uuden tuttavuuden kanssa, ajatuskin ahdistaa. Muutoin en ole estynyt ja pidän rajustakin seksistä, en vaan kykene vieraan kanssa siihen selvänä. Nyt on alkanut treffailutkin kyllästyttämään, kun en vaan halua että kukaan koskee minuun, jotenkin ällöttää.
Minulla on aika huonoja kokemuksia miehistä, on vain hyväksikäytetty ja valehdeltu ja käytetty seksileluna, voisiko tämä johtua siitä? Tosin nuorempanakin oli aika nirso, ja ei silloinkaan kovin moni mies kunnolla sytyttänyt. Usein on myös vaikea kiihottua kenenkään kanssa kunnolla, ellen sitten ole jo valmiiksi kiihottunut.
Saatan kiihottua pornosta ja masturboin joskus montakin kertaa viikossa, mutta miehiä kohtaan en juuri tunne mitään. Ja ihan hetero silti olen. Vai onko suomalaiset miehet sitten niin epäkiihottavia? 😀
se oikea mies ei ole vielä osunut kohdalle :)
Ei se ihan tyhjästä tule, että alkaa himoita jotain miestä. Jokin syy siihen tarvitaan. Ei välttämättä kovin isoa tai hyvää syytä, mutta jokin syy. Jos ei ole mitään erityistä syytä, niin ei ole halujakaan.