Joululahja työntekijöille
Etsitään ehdotuksia hyvästä joululahjasta työntekijöille!!! Millaisesta lahjasta olet itse pitänyt? Mikä on yllättänyt positiivisesti? Mikä on ollut täysin hyödytön? Onko jotain lentänyt suoraan roskiin tai saanut lähinnä suuttumaan?
Mitään monien satojen lahjaa ei ole (valitettavasti) mahdollista harkita... Lahjan pitäisi sopia sekä miehille, että naisille.
Kommentit (77)
Entinen työnantaja antoi joka vuosi eri värisen unikkomukin
Vierailija kirjoitti:
Palkallinen vapaapäivä
Tämä on hyvä!
Olen saanut tasan kerran lahjan ja se oli kahvipaketti. Lämmitti mieltä, koska se on ollut ainoa kerta, kun töistä olen saanut mitään.
Parhaimmillaan saatiin kahvipaketti ja keksejä. Pahimmillaan jotain krääsää, tyhmä pipo esimerkiksi.
50e lahjakortti jokainen voi ostaa mitä haluaa.
Lahjakortti kirjakauppaan on itselleni ollut mieluisin. Lähinnä säälittävä oli Ikean aamutossut.
Minä olen saanut kahvia, punkkua ja hassut aamutossut. Kahvia ja punkkua en voi juoda, tossut olivat vähän liian hulvattomat minun makuuni. Onneksi kaiken sai kiertoon mieluisiin paikkoihin!
Lahjakortti on aina hyvä, jos epäilyttää. Esimerkiksi tuo Ässän kortti, joka käy moneen paikkaan. Stockan lahjakortti oli mieluinen yllätys. Itse pidän myös leffalipuista todella paljon!
Yleensä ei mitään saada, viime vuonna glögipullo, suklaarasia ja pari omenaa yhteiseksi 10 hengelle kahvihuoneeseen, no wuhuu.. en taida enää osallistua pomon joululahjaan jatkossa.
Parhaat jotka olen saanut: palkallinen vapaapäivä, rahabonus (juu, verotettavaa tuloa mutta silti parempi kuin turha krääsä)
Huonoimmat: kaikki tavarat kuten torkkuviltti, design sammutin, design valaisin, kattila ym. Osa ihan kivoja mutta kun isolla osalla, kuten itselläkin, kodin tavarat aika pitkälle hankittu niin monesti nämä jää kaappiin pölyttymään.
Lahjakortti on kiva lahja mutta verotuksessa katsotaan verotettavaksi ansiotuloksi jos esim verotarkastuksessa jää kiinni. Yleisesti verotuskäytäntö hyväksyy lahjakortin jolla saa valita esim sukset tai luistimet (kaksi vaihtoehtoa), mutta esim Prisman lahjakortit, Presentcardit/Superlahjakortit katsotaan verotettavaksi ansiotuloksi mikäli niitä antaa työntekijälle. Siksi en niitä toivo vaan mieluummin sitten suoraan tiliin joku bonus.
Ei ainakaan mitää lahjoituksia hyväntekeväisyyteen työntekijöiden nimissä. Tuntuu pyllistykseltä päin näköä köyhästä duunarista. Herkkukori, kattilat, veitset, paistinpannut,lakanasetit, pyyhkeet... Nämä on kivoja.
En ole ollut vuosiin sellaisissa töissä, missä saisi joululahjan, mutta parhaat ovat olleet:
- käsinneulottu villasukkapari paikallisilta myyjiltä, värit oli valittu työntekijöiden omien makujen mukaan. Esimerkiksi mä tykkään vihreästä ja sinisestä, punaiseen usein pukeutuva kaveri sai punaiset. Tämä todella lämmitti mieltä ja varpaita ja sukat on yhä käytössä. Kyseessä oli pieni työpaikka, joten toteuttajat tunsivat porukan hyvin
- keittiöveitsi, kyllä minustakin sellaiselle on aina käyttöä
- viini ja suklaa
- lahjakortti
En pitänyt:
-herkkukori, siinä on liikaa "kulutettavaa" ja kaapin täytettä, plus itse kori
- puuroriisi, mantelipussi ja muovikauha, meiltä näitäkin löytyi kiitos jo ihan tarpeeksi, sinänsä söpö ajatus ja edullinen toteuttaa isossa mittakaavassa
- kylpytakki, ei ollut sopiva mitoitus oikein kenellekään ja typerä brodeeraus
- yksittäiset mukit tai kupit, koristetavarat - nämä menee heti jonnekin arpajaisiin palkinnoksi muiden riesaksi
- huonolaatuiset mainoslahjat
Bonuspalkka olisi kaikkein hienointa. Myös yhteinen tekeminen tai ruokailu olisi kiva, tai vaikka jokin hemmotteluhieronta ja vähän paremmat kakkukahvit yllärinä kesken työpäivän. Riippuu työpaikan koostakin.
Muiden ideoista taskulamppu kuulosti hyvältä!
Me ei saatu toissa vuonna mitään ja viime vuonna kukin sai kaksi leffalippua ja pienen konvehtirasian käsintehtyjä suklaakonvehteja. Mielestäni ihan hyvä tämä viimekertainen. Jos ei haluaisi itse käyttää, niin voisi antaa hyvin helposti eteenpäin.
Hierontalahjakortti voisi olla myös kova sana tai sitten palkallinen vapaa, jos se on mahdollista antaa. Ravintolalahjakortitkaan ei harmittaisi (ne verottaja hyväksyy, riittävän spesifi), mutta se voi olla isoilla työpaikoilla sopimaton.
Kaikki sälä ja sekahedelmiä sisältävät korit olis mulle ei kiitos. Samoin sisustusasiat ja kosmetiikka, ellei sitten jotain aivan huippua.
Lahjakortit on sinällään ihan tyhjän kanssa, koska ne on käsiteltävä palkkana, kuten täällä on jo ohjeistettukin. Eli mieluummin sitten suoraan tilille, kiitos.
Toisaalta jos lahjakortti on riittävän spesifi, eli ostetaan vaikka paikalliselta yrittäjältä hierontoja tms niin silloin menee firman kuluksi suoraan. Ja se olisi minun mielestäni monta kärpästä yhdellä iskulla: jouluna tuetaan toista yrittäjää (teki se sitten artesaanisaippuiota tai lihashuoltoa) eli tulee se hyväntekeväisyys, rahat pysyy lähellä ja työntekijät saavat lahjansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mimmoset on hyvät kokkiveitset? Osaako joku suositella tarkemmin...
No ammatti-kokit on erikseen mutta tämmöiselle tavalliselle tallaajalle esim Victorinoxit on jo luksusta.
.
Nuo ovat kyllä hyviä, erehdyin kerran tilaamaan kahden kappaleen pakkauksen tomaattiveitsiä,
nyt niitä on kotona 10 (ne sopivat liki kaiken leikkaamiseen/pilkkomiseen) .ja lisäksi on sileäteräisiä veitsiä.
Kannattaa olla varovainen, ettei tule leikkuulaudalle sormenpäitä mukaan.
.
Fiskarsilta löytyy mm. tomaattiveitsi, tylsyy mahdottoman nopeasti, suosisi mielellään suomalaista,
veitsissä ei vain voi.
Vierailija kirjoitti:
Mimmoset on hyvät kokkiveitset? Osaako joku suositella tarkemmin...
Meillä on Wüsthofin veitset ja yksi Japanista ostettu keraaminen veitsi, Ei oo muita tarvittu 15 vuoteen.
Lahjakortti on helpoin ja varmin. Paras saamani firman joululahja oli Delicardin lahjakortti, sillä sai tietystä valikoimasta ottaa sen mitä halus.
Astiat, koriste-esineet ja pyyheliinat on ollu niitä jotka on joko lentänyt roskiin, menny kiertoon tai jääny kaappiin.
Mä saan kaikki pomon viinipullot ja konjakit, hän kun on absolutisti. Mutta toisaalta pomo pöllii mullekin osoitetut suklaarasiat. Oon joskus huomannut, että kortti on mulle, mutta rasia lähtee silti pomon matkaan.