Sosiaallinen nainen ja itse en

Jos nyt jo mietit asiaa, niin sanoisin, että anna olla. Et jaksa hänen kälätystään ja räväkkyyttään kovin kauan ja hän ei jaksa sinua.

Olette tunteneet vasta vähän aikaa. Olen ulospäin suhtautuva ja energinen mutta kotona tarvitsen sen rauhan ja veytymisen. Koti on minulle latautumisen paikka, siellä nautin ja rentoudun rauhassa. Ei melua tai hälyä kotona. Tyttösilin voi aluksi olla sosiaalinen ja energinen mutta kun oppii rentoutumaan kanssasi lue; olemaan ihan kokonaan oma itsensä kanssasi näet ehkä myös sen intiimimmän puolen joka voi olla myös hyvinkin rauhallinen ja omaa tilaa kaipaava.

Toki sähköjäniksiäkin on.

Kuullostaa pahallta. Mutta kai sentään puollustat naistasi, jos hänen sosiaallisuutensa aiheuttaa viellä joskus ongellmia? Miehelllä on moraallinen vellvolllisuus puollustaa puollisoaan joka tillanteessa!

Ei voi tietää kokeilematta. Voitte täydentää toisianne tai sitten pikkuhiljaa toisen ulospäinsuuntautuneisuus alkaa ärsyttää sinua ja sinun rauhallisuus tuntua tylsältä toisesta. Sanoisin kyllä, että paljon riippuu siitä keskinäisestä kemiastakin ja siitä onko yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja tavoitteita. Itse olen introvertti kotona nyhjääjä ja olen ollut 30 v ekstrovertin tapauksen kanssa onnellisesti naimisissa. Mahdollisuudet ovat fifty-sixty.

Jos räväkkä tykkää alkoholista niin ongelmia tulossa mut voihan sitä vähän aikaa pitää hauskaa.

Siis todellakin voi tulla jotakin! Yleensä se onkin niin että "vastakohdat" vetää toisiaan puoleensa. Kannattaa yrittää ja kattoa mihin toi johtaa.

Räväkkä sana on ihan kamala ja jos joku sanoo toista räväkäksi, niin mieleen tulee heti joku kunnon aivoton kälättäjä kana. Sellaisen kanssa en edes yrittäisi suhdetta. Ulospäinsuuntautuneisuus taas ei ole huono asia millään tavoin, jos toinen osaa olla myös hiljaa ja kuunnella. Jos ei, niin unohda. Ilmeisesti muutkaan eivät ole häntä tämän takia huolineet.

Jos siis nainen osaa kuunnella, kysellä ja puhua muistakin asioista kuin itsestään, niin mikäs siinä, tuosta teidän yhdistelmästä voi tulla ihan hyväkin. Sinäkin saat vähän eloa elämääsi ja nainen sinusta sopivaa rauhaa.

Tässä on aika hyvin pedattu tie molemmanpuoliseen tyytymättömyyteen ja pettymyksiin. Harva osaa kumppaninsa antaa olla sellainen kuin on vaan yrittää muovata tätä omien käsitystensä mukaiseksi. Elämäntyylinne ovat kyllä ristiriidassa keskenään. Pystyttekö tyytymään siihen, ettei kumppani täytä odotuksianne?

Kyllä tuollaiset parit voi olla onnellisiakin. Esim. lapsuudenperheessäni isä oli hiljainen, jopa erakkoluontoinen koti-ihminen, äiti taas hyvin sosiaalinen ja vilkas. Mutta koska äiti ei kaivannut isää mukaansa sosiaaliseen elämäänsä vaan hoisi sen kaveriensa kanssa, töissä jne, niin ei tuosta ikinä mitään ongelmaa ollut että isä ei kaivannut sosiaalisuutta. Mutta tosiaan sen toisen on sitten pakko olla valmis menemään menoissaan ilman miestä, koska introvertimpi osapuoli vain kärsisi jos joutuisi raahatuksi kaikenlaiseen sosiaaliseen menoon.

Tietääkö se typy, että olette seurustelusuhteessa parin päivän tuntemisen jälkeen?

Kannattaa selvittää tämä kysymys ihan ensiksi, ennenkuin pohdit suhteen tulevaisuutta.

Minä olen erakko luonteeltani, mutta mies hyvinkin sosiaalinen. Olemme nyt olleet useamman vuoden yhdessä ja tämä toimii, kun emme asu saman katon alla. Minä saan erakoitua rauhassa, kun mies menee ja harrastaa. Sitten taas yhdessä ollessamme vietämme paljon aikaa kahdestaan ja pienellä porukalla. Yhteentörmäyksiä on juuri tullut, kun on pitänyt "edustaa" jossain kissanristiäisissä, mutta niistäkin ollaan puhumalla selvitty. 

Eli kyllä tämä onnistuu, kun molemmilta löytyy sitä hyvää tahtoa.

Up

Kuten yllä on jo monta kertaa todettu, kyllä teidän suhteesta voi todellakin tulla jotain. Yleensähän se on just niin, että toinen on luonteeltaan vähän puheliaampi ja toinen hiljasempi. Mulla on ainakin aina ollut näin.

Olen introvertti koti-ihminen ja mieheni on taas ekstrovertti ja hänellä on laaja kaveripiiri. Itse olen rauhallinen ja mieheni on taas räiskyvä esiintyjä. Hyvin olemme saaneet suhteen tasapainoon ja toimimaan. Kumpikin kunnioittaa toisen piirteitä ja on valmis tekemään kompromisseja. Yhdessä olemme olleet 12 vuotta.

Eli kannattaa rohkeasti kokeilla ☺

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuollaiset parit voi olla onnellisiakin. Esim. lapsuudenperheessäni isä oli hiljainen, jopa erakkoluontoinen koti-ihminen, äiti taas hyvin sosiaalinen ja vilkas. Mutta koska äiti ei kaivannut isää mukaansa sosiaaliseen elämäänsä vaan hoisi sen kaveriensa kanssa, töissä jne, niin ei tuosta ikinä mitään ongelmaa ollut että isä ei kaivannut sosiaalisuutta. Mutta tosiaan sen toisen on sitten pakko olla valmis menemään menoissaan ilman miestä, koska introvertimpi osapuoli vain kärsisi jos joutuisi raahatuksi kaikenlaiseen sosiaaliseen menoon.

Ihan sama minun vanhemmillani. Äitini on puhelias ja toimelias karjalainen, isäni taas hiljaisempi ja mietteliäämpi, mutta naimisissa he ovat olleet 50 vuotta ja hyvin menee. Heillä on yhteisiä liikuntaharrastuksia ja sen lisäksi äitini käy ystäviensä kanssa muissa riennoissa isäni jäädessä nikkaroimaan kotiverstaalle. Yhdessä he ovat kuin paita ja peppu.

Jos mies ei bailaa ja biletä naisen kavereiden kanssa vähintään samalla tarmolla kuin nainen itse, ei suhteella ole toivoa.

Meillä minä olen se sosiaalisempi ja puheliaampi ihminen ja mieheni rauhallinen. Olen töissä asiakaspalvelussa ja päivän aikana saan sosiaalisuuskiintiöni niin täyteen, että en todellakaan jaksa enää mitään höpötystä kotona, joten mieheni rauhallisuus on parasta mitä tiedän.

Mieheni naureskelee minulle hyväntahtoisesti, että olin ihan missä tahansa, niin saan aina jonkun juttu kaveriksi, jos niin haluan. Niinhän se myös on, olen tuonut hänen elämäänkin uusia mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa hän on ystävystynyt ja hän on tuonut minun elämääni luonnon ja sen hiljaisuuden.

Juttelemme mieheni keskenään hyvin paljon, mutta se on erilaista juttelua, jossa ei tarvitse olla niin skarppina koko ajan. Lapsistamme yhdestä on tullut minun kopio, kahdesta isänsä kaltainen. Yhdessä olemme olleet yli 20 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei bailaa ja biletä naisen kavereiden kanssa vähintään samalla tarmolla kuin nainen itse, ei suhteella ole toivoa.

Höpsistä lapsikulta! Ei elämä ole pelkkää biletystä, vaan suurin osa on arkea. Teinit ja keskenkasvuiset harrastavat ehkä biletystä, mutta muilla on muitakin kiinnostuksen kohteita.

Kerro naisesta lisää ap. Minkä ikäisiä olette, missä tutustuitte ja miten naisen räväkkyys näkyy?

No, meillä mies on se räväkämpi ja tutustuu helposti uusiin ihmisiin ja tykkää olla keskipisteenä ja liidaajana. Minä taas enemmän sivustaseuraaja, introvertti ja viihdyn hyvin omissakin oloissa. Huumori myös meillä natsaa todella hyvin ja se on yks tärkeistä asioista.

Kotona kuitenkin olen enemmän se joka lopullisesti määrää kaapin paikan, kun on yhdessä asiaa ensin pohdittu. Molemmat tykätään tästä jaosta ja on toiminut jo kohta 30 vuotta. Mies rauhoittuu kotona mielellään ja vietetään paljon aikaa yhdessä.

Mustasukkainen luonne ei saa toisen menoista olla, vaan niistäkin on pystyttävä asiallisesti keskustelemaan jos jokin häiritsee. Eli voi siis syntyä vaikka mitä hyvää, mutta katsele nyt rauhassa tilannetta.