Yksikään perheellisistä ystävistäni ei ole onnellinen.

Älä jaksa. Monet ovat hyvinkin onnellisia lapsiperhe-elämässään.

Hanki uusia ystäviä jos kaikki ystäväsi ovat onnettomia eivätkä jaksa mitään.

Minä taas en ikinä päivänä hankkisi mitään elukoita koska esim. koira on paljon sitovampi kuin lapsi ja siltä saa paljon vähemmän kuin lapselta. Lapsi sentään kasvaa ja kehittyy ja koira paskoo yhä lattialle ellei sitä vie joka päivä ulos. Mutta ei ole minulle ongelma jos joku muu haluaa koiran ja siitä tykkää.

Katsos kun kaikki eivät ole niinkuin minä tai sinä tai ystäväsi. Maailma ei ole ihan niin pieni.

Vierailija kirjoitti:

Vieläkö joku jaksaa näitä provoja? Mä luulin, että tämä trendi meni jo. 

Semmonen kysymys tähän liittyen, että mitä muita provo-/jankkausaiheita muistatte kuin nämä "lapsettomat ovat onnellisia, lapsiperheelliset eivät voi olla" -ketjut?

Vierailija kirjoitti:

Säälisi on turhaa. Ainakin minä olen mieluummin saanut lapseni ja vienyt heitä läpi yövalvomisten, kakkavaippojen, oksennustautien, ja sinkkujen kuittailun. Et arvaakaan mikä ilo minulle repeää, kun olen tähän pisteeseen päässyt samaan aikaan, kun sinkku on tuhlaillut hedelmällisiä vuosiaan ja pohtii vielä ratkaisua, että ollako vaiko ei olla, lisääntyä vaiko ei ja onko elämällä merkitystä vaiko ei!

Voi kultaseni, sinun pitää yrittää löytää ilo omasta elämästäsi ja ratkaisuistasi, ei siitä että joku elämästään nauttinut katuisi joskus valintojaan.

Vierailija kirjoitti:

Sitä en ole koskaan ymmärtänyt että miksi se ettei ole (kodin ulkopuolisia) harrastuksia tarkoittaa automaattisesti että ei oo onnellinen, on väsynyt, eikä innostu mistään? Itse oon aina tykännyt olla "möllöttää" kotona, ennen lapsia, kun oli lapset kotona, ja nyt kun lapset ovat aikuisia. Se on onnellisuuta kun on tyytyväinen omaan tilanteeseensa.

Sama. Muistan jo lapsena ja nuorena, kun opettaja ja opo ihmetteli, etteikö sulla tyttörukka oo ees harrastuksia ja mitä susta tulee. Kyllä sun täytyy alkaa jotain harrastaa, niin näkee, mikä sua kiinnostaa tulevaisuuden ammateista.

Olin kova lukemaan ja nuorena aloin tekemään jo käsitöitä. Olen aina viihtynyt kotona ja en ole jaksanut laukkoa missään ryhmissä ja muissa. Olen päälle 50v ja edelleen luen vapaalla tosi paljon ja teen käsitöitä. Olen kokeillut jumpat ja muut ryhmähommat ja kävin jossain kansalaisopiston kurssillakin. Ei ollut mun juttu. Mieluummin vapaapäivänä siivoilen, luen ja käyn yksin lenkillä ja jatkan sitä kesken jäänyttä kirjaani ja nautin elämästä.

Haluan ihmisille oikeutta olla harrastamatta mitään :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kurjaa, että ystävilläsi menee noin. Varmaan kaipaisivat ystävänsä tukea.

Ja sitä varmaan saavatkin, kun kerran ovat asioistaan avautuneet.

Eivät ap.n alkutekstin mukaan. Hän on vaan tehnyt päätelmänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kurjaa, että ystävilläsi menee noin. Varmaan kaipaisivat ystävänsä tukea.

Ja sitä varmaan saavatkin, kun kerran ovat asioistaan avautuneet.

Eivät ap.n alkutekstin mukaan. Hän on vaan tehnyt päätelmänsä.

Edellinen viesti oli sar-kas-mi-a.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa ihmeessä onko täällä perheellisiä ihmisiä, jotka ovat onnellisia? Kerro vielä miksi koet itsesi onnelliseksi?

Hep! Meille lapset ja perhe muutenkin on vain yksi elämän osa-alue, mutta ei eletä lasten kautta tai edes 100% heidän ehdoillaan. Tästähän täällä tulee kivitys, kun pitäisi vain töiden lisäksi leikkiä, leipoa, taapertaa metsiköissä, osallistua vanhempaintiimiin, valvoa yöt ja päivät eikä apua saa pyytää. Meillä on myös säännöllisesti yhteistä aikaa ja yhtenä tärkeimpänä seikkana meille onkin parisuhde - ilman sitä ei olisi lapsilla onnellista kotia. En edes yritä esittää että jaksaisin 24/7/365 pelkkää lapsiperhearkea. Siis rumbaa pk-työt-pk-ruoka-leikki-pisut-pesut-pyykit-nukkumaan, aamulla sama uusiksi. Toki arki sitä onkin aika paljon, mutta vapaallekin vaihdetaan. Ihan kaikella rakkaudella lapsiani kohtaan, haluan olla myös nainen, vaimo, minä. Ja olen 100% onnellinen. Lapset antaa elämään sen syvemmän merkityksen, luulen että olisin tosi tylsistynyt ilman heitä. En ole kuitenkaan niitä jotka ahdistuvat aikanaan lasten pois muutosta, koska en ole koskaan elänyt omaa elämääni heidän kauttaan.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa ihmeessä onko täällä perheellisiä ihmisiä, jotka ovat onnellisia? Kerro vielä miksi koet itsesi onnelliseksi?

Olen onnellinen. Minulla on hyvä parisuhde, ihana lapsi, kiva koti, unelmien opiskelupaikka, kiinnostava oman alan työ, mahdollisuus matkustella ja hyviä ystäviä. Aloitan päiväni usein salilla. Koen, eläväni täyttä elämää. En ole koskaan halunnut helppoa elämää sillä tykkään haasteista.

Minä olen onnellinen äiti. Sain lapset vasta myöhemmällä iällä, koska en tavannut aiemmin miestä, ketä kohtaan olisin tuntenut syvää rakkautta.

Olin koko ajan onnellinen, vaikka univelkaa oli ja rahatkin oli tiukalla. Mutta olen kokenut, että lapsemme ovat maailman paras aarre, mitä meillä on. Ne pienet tuhisemassa kainalossa, rutistamassa äitiä, esittelemässä, että osaan lukea. Myös nekin hetket, kun murrosiässä oli vaikeaa, mutta kuitenkin se, että sai olla niitä nuoren kanssa selvittämässä. Se kaikenkattava rakkaus lapsia kohtaan ja se, että sai elää heidän kanssaan ja olla tukena. Ne kaikki hauskat jutut, mitä sattui ja tapahtui. Sisarusvälien muuttuminen erilaiseksi heidän kasvaessaan ja aikuistuessaan.

Nyt kun sisarukset tulevat lapsuudenkotiinsa viikonloppuna, katson heitä yhtä onnellisena, että mikä ihme se onkin, että olen saanut nämä lapset.

Joten kyllä, olen ollut onnellinen lapsiperheenä. Elämä on ollut siinä mielin helppoa, että miehen kanssa ei ole ollut kummempia kriisejä. Siitäkin olen onnellinen, että löysin näin ihanan puolison itselleni ja miehen, joka myös halusi lapsia ja on rakastanut heitä ja pitänyt osaltaan heistä hyvää huolta ja kantanut vastuuta.

En sanoisi, että onnetonta. Se on vain toisenlaista. Oma itse ja omat tarpeet täytyy laittaa hyllylle. Ikuinen väsymys, huutoa ja mekastusta. Sotkuinen koti.

Se voi olla toiselle ihmiselle just se, mitä halusi, toiselle kauhistus.

Teen työtä lapsiperheissä ja väsähtäneet ovat äidin kasvot. Moni paikka repsottaa ja lapset huutavat, vauva tissillä. Se voi olla jollekulle unelma-elämää. Vaikka on väsynyt, parisuhde väsynyt jne.

Mut joku toinen haluaa sinkkuilla ja toisella on iso perhe väsymyksen kanssa. Hän kuitenkin ehkä juuri siinä, mitä haluaa olevan.

Miten lapset asiaan liittyy? Eikö niitä onnettomia ole joka luokassa.

Täällä myös onnellinen lapsiperhe. Olemme hyvätuloisia akateemisia ja meillä on yksi terve iloinen lapsi. Arjessa jaksaa hyvin, lapsi on naapuritalossa päiväkodissa. Hänet on siitä helppo napata töistä päästyä kotiin. Hän juoksee kädet auki vastaan halaamaan onnellisena nähdessään vanhempansa. Kotona tehdään asioita yhdessä, tai erikseen, miten kulloinkin parhaiten sopii. Käymme usein lastentapahtumissa, hoplopeissa jne. Lomilla matkustelemme koko perheen voimin. Lapsi on tuonut elämään aivan valtavasti lisää iloa ja onnea, jota en olisi lapsettoman voinut edes kuvitella. 

Onpa sinulla tylsiä ystäviä. Ei onnellisuus riipu siitä, onko lapsia vai ei. Onnelliset ihmiset kokevat elämänsä merkitykselliseksi, ovat optimistisia, auttavat muita, eivät vertaile itseään muihin, heillä on tilannekomiikan tajua ja kykyä nauraa itselleen sekä kyky ja halu rakastaa, rohkeutta asettaa tavoitteita ja pyrkiä niitä kohti.

Lopun ajat