Lue keskustelun säännöt.
Kun tarvitset apua, kenen puoleen käännyt?
Kommentit (21)
Mieheni pitäisi olla se hlö, mutta eipä ole ja muitakaan ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä ole oikeen ketään. Nytkin tarvitsisin monenlaista apua.
Sama vika.. Itsekseen on täytynyt selvitä ja siksi varmaan masennus ajoittain vaivaa. Joskus olen miettinyt jos yhteiskunnalta pyytäisi apua, mutta toistaiseksi en ole taipunut enkä koe että tilanne olis niin heikko. Ja hävettää jotenkin se että sit joutuu myöntämään sen heikkoutensa ettei jaksa. Joten kituutellaan, on paljon hyviäkin aikoja ja hetkiä.
Voi ei. Vähän sama tilanne. Kamalaa, koska oikeasti ympärillä pitäis olla ihmisiä joihin voi turvautua. Varsinkin kun on pieniä lapsia. Ja muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä kenties joku selitys maamme pahoinvoinnille? Että yksin vaan pitäis elämänsä elää ja pärjätä.
Näin jälkikäteen katsoen olisin tarvinnut paljon apua eron aikoihin. No, kyllä sitä jonkin verran sainkin, en minä ihan turvaverkkojen ulkopuolelle pudonnut. Mutta en osannut pyytää niin paljon kuin olisin tarvinnut.
Muutenkin olen just tämmöinen. Siinä vaiheessa, kun töissä kysyn "voitasko me vähän katsoa tätä yhdessä" tarkoitan oikeasti "mä en osaa, pysty, tajua, kykene, AUTA minua". Yleensä tosin avunpyyntöni menee ohi korvien, joten pakerran asian kanssa, itken kotimatkat autossa ja jotenkin siitä vaan sitten selviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kenenkään. Ei ole ketään kuka auttaisi.
Sama. Sinkkunainen yksin maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Näin jälkikäteen katsoen olisin tarvinnut paljon apua eron aikoihin. No, kyllä sitä jonkin verran sainkin, en minä ihan turvaverkkojen ulkopuolelle pudonnut. Mutta en osannut pyytää niin paljon kuin olisin tarvinnut.
Muutenkin olen just tämmöinen. Siinä vaiheessa, kun töissä kysyn "voitasko me vähän katsoa tätä yhdessä" tarkoitan oikeasti "mä en osaa, pysty, tajua, kykene, AUTA minua". Yleensä tosin avunpyyntöni menee ohi korvien, joten pakerran asian kanssa, itken kotimatkat autossa ja jotenkin siitä vaan sitten selviää.
EI hyvänen aika, luulin olevani ainoa! Tsemii meille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä kenties joku selitys maamme pahoinvoinnille? Että yksin vaan pitäis elämänsä elää ja pärjätä.
Vika ei ole minussa vaan muissa. Aina kyllä löytyy joku "avun tarvitsija" joka vain käyttää hyväksi ja sitten häipyy ilman kiitoksen sanaa.
Omia tuttaviani autan. Tuntemattomat selvitköön miten pystyvät.
Riippuu paljon avun tarpeesta ja sen suuruudesta, mutta ensisijaisesti puolison.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä kenties joku selitys maamme pahoinvoinnille? Että yksin vaan pitäis elämänsä elää ja pärjätä.
Vika ei ole minussa vaan muissa. Aina kyllä löytyy joku "avun tarvitsija" joka vain käyttää hyväksi ja sitten häipyy ilman kiitoksen sanaa.
Omia tuttaviani autan. Tuntemattomat selvitköön miten pystyvät.
Kysymys oli kenen puoleen SINÄ käännyt kun SINÄ tarvitset apua, ei siitä että arvistelkaan ja väheksytään muiden tarpeita. Että kenen puoleen SINÄ käännyt kun tarvitset apua?
Vierailija kirjoitti:
Näin jälkikäteen katsoen olisin tarvinnut paljon apua eron aikoihin. No, kyllä sitä jonkin verran sainkin, en minä ihan turvaverkkojen ulkopuolelle pudonnut. Mutta en osannut pyytää niin paljon kuin olisin tarvinnut.
Muutenkin olen just tämmöinen. Siinä vaiheessa, kun töissä kysyn "voitasko me vähän katsoa tätä yhdessä" tarkoitan oikeasti "mä en osaa, pysty, tajua, kykene, AUTA minua". Yleensä tosin avunpyyntöni menee ohi korvien, joten pakerran asian kanssa, itken kotimatkat autossa ja jotenkin siitä vaan sitten selviää.
Minusta sitä apua kannattaa opetella pyytämään jos sitä tarvitsee. Ei kukaan ole ajatusten lukija joka ymmärtää että et selviä jos pyydät vähän katsomaan juttuja yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu siitä, millaista apua tarvitsen. Ystävät, isoveli, äiti.
Mieheni on ainoa.
Joskus kun mies on työmatkalla, palkkaan siivoojan ja tilaan ruoat kotiin, kun olen niin poikki etten jaksaisi mitään. Lastenvahdin palkkaamista olen miettinyt, mutta ajatus vieraasta nuoresta ei houkuta.
Me olemme varmaan ihanne-suomalaiset, kun pärjätään omillaan ja jos jotain tarvii, maksetaan siitä. Oikeasti ei aina olisi varaa, joten kahdestaan rämmitään ruuhkavuodet, yllättävät remontit, ylityöt, sairastelut. Ja aina en jaksaisi, mutta minkäs teet kun ei ole ketään jolta pyytää apua. Kysytty on, sitä nöyryytystä en tahdo enää kokea.
Ne muutamat harvat ystävät kyllä sanovat,jos tarvitset apua niin olen puhelimen päässä.Sittenkun oikeasti tarvitsen apua,sattuukin ystävillä olemaan kiireitä eikä apua saakaan.Onko tuttu tilanne?
Pakahduttavan kurjaa ettei ole apua.
Riippuu asiasta, jossa tarvitsen apua. Kyllä se tärkein tuki ja turva on oma mies. Lapset ovat lähes aikuisia teinejä, joten hekin auttavat esim kotiaskareissa. Sisaret asuvat kauempana, mutta kyllä tosi tarpeessa voin luottaa heidän apuunsa.
Sisaruksilta ja vanhemmilta voi aina pyytää apua 😊
En kenenkään. Ei ole ketään kuka auttaisi.