Sinä joka kestät muiden huonoa mieltä ja pahaa oloa

Kestät? Se on sen toisen paha mieli, ei minun. En voi toisten mielialaan vaikuttaa, tai siis en varta vasten ala pahentamaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Kestät? Se on sen toisen paha mieli, ei minun. En voi toisten mielialaan vaikuttaa, tai siis en varta vasten ala pahentamaankaan.

Siis jos se puretaan sinuun.

Ap

Ei. Olen vain kiinnostunut siitä miten ihmiset ajattelevat. Ja jos voi päälle vielä jotenkin auttaa niin aika luksusta.

Vierailija kirjoitti:

Kestät? Se on sen toisen paha mieli, ei minun. En voi toisten mielialaan vaikuttaa, tai siis en varta vasten ala pahentamaankaan.

Jollainhan on sellainen asenne, että hänen pahan mielensä parantaminen on sinun asiasi.

Ap

En tiedä mitä ajat takaa, mutta vuosikausien ajan olen kokenut juuri tuota, elämässäni on ihminen joka purkaa pahaa oloaan/syyttelee ja haukkuu mua kaikesta, jos ei päivittäin niin viikoittain. Mutta lapsuuteni taas oli päinvastainen, mua kannustettiin ja arvostettiin. Ehkä sieltä kumpuaa sellainen itsetunto että kestän melko hyvin muiden pahaa mieltä ja oloa, ja pyrin olemaan tukena ja kuuntelevana korvana niin paljon kuin jaksan. Kyllä mullakin se raja tietty on olemassa miten paljon otan vastaan negatiivisuutta.

Helposti, en anna enää purkaa itseeni.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mitä ajat takaa, mutta vuosikausien ajan olen kokenut juuri tuota, elämässäni on ihminen joka purkaa pahaa oloaan/syyttelee ja haukkuu mua kaikesta, jos ei päivittäin niin viikoittain. Mutta lapsuuteni taas oli päinvastainen, mua kannustettiin ja arvostettiin. Ehkä sieltä kumpuaa sellainen itsetunto että kestän melko hyvin muiden pahaa mieltä ja oloa, ja pyrin olemaan tukena ja kuuntelevana korvana niin paljon kuin jaksan. Kyllä mullakin se raja tietty on olemassa miten paljon otan vastaan negatiivisuutta.

Käsitykseni mukaan aika iso osa ihmisistä oikeuttaa melko negatiivistakin käytöstä jopa ystäviään kohtaan. Itse en kestä sellaista lainkaan, mulla on ihan nollatoleranssi siinä. Jos minua loukkaa omilla asioillaan, eli olettaa, että minä jaksan toisen pahaa mieltä vastaanottavana roskakorina, en takuulla ole sen ihmisen ystävä enää. Minulle kaadettiin lapsuudessa äitini paha olo niskaani kuin se olisi oma syyni käytännössä päivittäin. Mutta "ystävät" kehtaavat olla sitä mieltä, etten välitä heistä!

Ap

Eli mukamas välittävän ystävän merkki on se, että vastaanottaa ystävän pahaa mieltä, vaikka se satuttaisi ja loukkaisi itseä. Heidän ei tarvitse yhtään miettiä, miten itse käyttäytyvät, puuttuuko kenties käytöstavat jne.

Ap

Yleisin muotohan tuosta lienee se, että vedetään kaveri mukaan pohjamutiin vähättelemällä. 

Jos pahalla mielellä tarkoitat haukkuja ja muuta sadattelua itseäni kohtaan, niin kestän sen helposti. Pitkällä aikavälillä siihen lähinnä kyllästyy, mutta jos se on satunnaista, ei se oikeastaan vaikuta mielialaani lainkaan. Annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos satun välittämään kyseisestä henkilöstä, koetan auttaa, mutta jos auttaminen ei ota tuulta alleen, koetan vältellä mahdollisuuksien mukaan, koska onhan tuo nyt todella tylsää ja yksitoikkoista kuunnella jotain mantralevyä, kun kaikki on kokoajan niin p*skaa ja jaada jaada jaada. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mitä ajat takaa, mutta vuosikausien ajan olen kokenut juuri tuota, elämässäni on ihminen joka purkaa pahaa oloaan/syyttelee ja haukkuu mua kaikesta, jos ei päivittäin niin viikoittain. Mutta lapsuuteni taas oli päinvastainen, mua kannustettiin ja arvostettiin. Ehkä sieltä kumpuaa sellainen itsetunto että kestän melko hyvin muiden pahaa mieltä ja oloa, ja pyrin olemaan tukena ja kuuntelevana korvana niin paljon kuin jaksan. Kyllä mullakin se raja tietty on olemassa miten paljon otan vastaan negatiivisuutta.

Käsitykseni mukaan aika iso osa ihmisistä oikeuttaa melko negatiivistakin käytöstä jopa ystäviään kohtaan. Itse en kestä sellaista lainkaan, mulla on ihan nollatoleranssi siinä. Jos minua loukkaa omilla asioillaan, eli olettaa, että minä jaksan toisen pahaa mieltä vastaanottavana roskakorina, en takuulla ole sen ihmisen ystävä enää. Minulle kaadettiin lapsuudessa äitini paha olo niskaani kuin se olisi oma syyni käytännössä päivittäin. Mutta "ystävät" kehtaavat olla sitä mieltä, etten välitä heistä!

Ap

Tämä on munkin kokemus vallitsevasta kulttuurista. Ihmisiä käytetään lähinnä positiivisen energian lähteinä tai negatiivisten dumppauspaikkana. Itselle on ollut aiemmin tärkeää, että ihmissuhteissa kierrätetään positiivista enregiaa ja kohtaamiset ovat mukavia. Nykyään pysyttelen lähinnä omissa oloissani ja sosialisoin sen, mikä on pakko.

Ggl "ohutnahkainen narsisti"

Minullakin oli aiemmin eräs "ystävä", joka siis itseasiassa vain luuli olevansa todella hyvä, mielettömän paras ystäväni. Hän oli entinen kiusaajani, joka ilmeisesti kuvitteli, että on ihan ok kiusata toisia, ja jos toinen myöhemmin hymyilee, ei ajattele hänestä mitään pahaa eikä kiusaamisestaan tarvitse esim. olla nolona tai sitä pyytää ensin anteeksi, ennen kuin kuvittelee, että välitän hänestä syvemmin.

Hän purki minuun pahoittuneen mielensä kerran, syytellen minua, että se johtui minusta. Aika paksua, kun itse oli entinen kiusaajani, minkä arvoisena oikein kuvitteli minun itseään pitävän? Mutta jokatapauksessa hänellä oli otsaa raivota minulle siitä, että olin pahoittanut hänen mielensä, mitä sä sitten odotit, bitch, kun itse olit kiusaaja?! Hänen mielestään en sitten ollut HÄNELLE hyvä ystävä, koska ei kiinnostanut hänen mielipahansa, miksi ihmeesssä olisi kiinnostanutkaan, miksi mä häneen olisin ikinä luottanut??

Minä en kuitenkaan sanonut mitään, jatkoin vain ystävyyttä kylmän viileästi kuin ottaen kontolleni "hirvittävän virheeni", joka oli häntä, oih, loukannut. Myöhemmin saatuani todellakin tarpeekseni hänestä tipautin hänet vain pois elämästäni ja sanoin syyksi, että minulla on "uusi pää" = pää, joka tajuaa ajatella omia puoliaan. Sinnehän jäi kestämään itselleen kaikesta valittavia kavereitaan.

Ap

Ettekö te ollenkaan joudu mielestänne tilanteisiin, jossa toinen ansaitusti on vähemmän positiivinen teitä kohtaan? Kaikki on aina vain toisen viallisuutta - te olette olleet aina ihan jees ja tulette olemaankin, muista viis?

Kivikissan nyt ymmärtää, vaatii ystäviltä nyt samaa kuin itseltään on vaadittu, ja hylkää päälle. Mitenköhän tuonkin välittäminen sitten näkyy, vai eikö sen tarvitsekaan näkyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mitä ajat takaa, mutta vuosikausien ajan olen kokenut juuri tuota, elämässäni on ihminen joka purkaa pahaa oloaan/syyttelee ja haukkuu mua kaikesta, jos ei päivittäin niin viikoittain. Mutta lapsuuteni taas oli päinvastainen, mua kannustettiin ja arvostettiin. Ehkä sieltä kumpuaa sellainen itsetunto että kestän melko hyvin muiden pahaa mieltä ja oloa, ja pyrin olemaan tukena ja kuuntelevana korvana niin paljon kuin jaksan. Kyllä mullakin se raja tietty on olemassa miten paljon otan vastaan negatiivisuutta.

Käsitykseni mukaan aika iso osa ihmisistä oikeuttaa melko negatiivistakin käytöstä jopa ystäviään kohtaan. Itse en kestä sellaista lainkaan, mulla on ihan nollatoleranssi siinä. Jos minua loukkaa omilla asioillaan, eli olettaa, että minä jaksan toisen pahaa mieltä vastaanottavana roskakorina, en takuulla ole sen ihmisen ystävä enää. Minulle kaadettiin lapsuudessa äitini paha olo niskaani kuin se olisi oma syyni käytännössä päivittäin. Mutta "ystävät" kehtaavat olla sitä mieltä, etten välitä heistä!

Ap

Tämä on munkin kokemus vallitsevasta kulttuurista. Ihmisiä käytetään lähinnä positiivisen energian lähteinä tai negatiivisten dumppauspaikkana. Itselle on ollut aiemmin tärkeää, että ihmissuhteissa kierrätetään positiivista enregiaa ja kohtaamiset ovat mukavia. Nykyään pysyttelen lähinnä omissa oloissani ja sosialisoin sen, mikä on pakko.

Tämä oli aika hyvin kuvailtu. En ollut koskaan hahmottanutkaan tuollaista olevan olemassa: positiivisen energian kierrättäminen! Ennen kuin nyt sanoit tässä noin. Se ei ole lainkaan itsestäänselvä kommunikointitapa suurellekaan osalle läheisistäni ihmisistä. Ehkä kun ajattelen, mieheni on koittanut taistella suhteessamme tuon puolesta ja sen eteen. Pistänkin tuon muistiin. Ellei kohtaaminen ole tuollaista, taidan itsekin jättää väliin. Mutta jos itsellä on paha olla, on hyvin vaikeaa kierrättää mitään yvää oloa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te ollenkaan joudu mielestänne tilanteisiin, jossa toinen ansaitusti on vähemmän positiivinen teitä kohtaan? Kaikki on aina vain toisen viallisuutta - te olette olleet aina ihan jees ja tulette olemaankin, muista viis?

Kivikissan nyt ymmärtää, vaatii ystäviltä nyt samaa kuin itseltään on vaadittu, ja hylkää päälle. Mitenköhän tuonkin välittäminen sitten näkyy, vai eikö sen tarvitsekaan näkyä?

Kyllä niitäkin tilanteita lapsuudestaan muistaa, ja varmaan niitä olisi nykyisinkin, jos itsetunto olisi sitä tasoa, että voisi niihin silläkin mielellä sukeltaa. Mutta vanhempihan juuri romuttaa sen itsetunnon sellaisilla ihan kohtuuttomilla vaatimuksilla, jossa lapsuudessa kukaan ei koskaan tee sinua kohtaan mitään väärin, vaan aina pitää miettiä, mitä itse teit, että sait paskaaaa niskaasi. Aivan kuin syy aina olisi itsessä. Mutta sitäpä ei surkea vanhempi haluakaan näyttää, missä se vika on toisissa. Varmaan ettei lapsi ylpisty tai jotain yhtä tyhmää. Mutta eiköhän aika iso osa aikuisuudenkin tilanteista oikeastaan juonna juuriaan siitä, miten asioita on itselle lapsena esitetty. Ja nykyinen on niiden "kierrättämistä".

Ap