Avovaimo olettaa voivansa käyttää minun autoa mihin ja miten paljon tahansa maksamatta kuluista lantin latia
Ollaan seurusteltu puolisen vuotta ja muutettiin yhteen kuukausi sitten. Alusta asti oli selvää että jaettaisi kaikki.
Avovaimolla ei ollut autoa ennenkun tavattiin ja viimeiset viikot hän on käyttänyt tai yrittänyt käyttää minun autoa käytännössä kaikkiin menoihin. Hän ei ole kuitenkaan hankkinut tippaakaan polttoainetta eikä hänellä ole käytännössä mitään mahdollisuuksia osallistua auton ylläpitoon koska hän opiskelee. Hän saattaa tulla kotiin ja heti ovesta astuttuaan ilmoittaa että tankki on tyhjä, olettaen että minä tankkaan sen täyteen seuraavaksi päiväksi.
Ymmärsin nopeasti asettaa ehtoja siihen milloin hän voi käyttää autoa, jolloin melkein kaikki hänen ajoista jää tekemättä. Tästä hän vasta suuttuikin ja kitisee ja tiuskii siitä jatkuvasti. Paikoittain olosuhteet kotona muistuttaa perhehelvettiä. En voi esimerkiksi puhua puhelimeen kun avovaimolla on kohtaus päällä.
Oletin että hän rauhoittuu jossain vaiheessa mutta tätä on jatkunut nyt kaksi viikkoa. Tilanne on pitkässä juoksussa kestämätön. Onko ero tosiaan ainoa mahdollisuus?
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Onko raivokohtauksia, kontrollointia, yksityisyyden viemistä?
Olisin laittanut kävelemään jos olisi raivokohtauksia.
Erotkaa. Teillä on liian erilaiset näkemykset parisuhteesta ja avoliitosta.
Sulle sopisi paremmin seurustelu.
Kai tiedät, että avoliitossa teillä on myös elatusvelvollisuus toisianne kohtaan.
Eroa. Jos et ole valmis maksamaan kumppaninkin kuluja isommilla tuloillasi on ero ainoa vaihtoehto pitkän päälle.
Muutitte yhteen viiden kuukauden tuntemisen perusteella, todella älykästä. Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Erotkaa. Teillä on liian erilaiset näkemykset parisuhteesta ja avoliitosta.
Sulle sopisi paremmin seurustelu.
Kai tiedät, että avoliitossa teillä on myös elatusvelvollisuus toisianne kohtaan.
Ei ole elatusvelvollisuutta avoliitossa. Avioliitossa kylläkin on.
Vierailija kirjoitti:
Hän saattaa tulla kotiin ja heti ovesta astuttuaan ilmoittaa että tankki on tyhjä,
Oikea vastaus olisi ollut: aijaa, enpä minä tarvitse autoa huomenna.
Tai: olisi kohteliasta tuoda auto takaisin edes tankki puolillaan, mitä jos nyt tulisi joku hätätilanne eikä päästä sairaalaan.
Vierailija kirjoitti:
Erotkaa. Teillä on liian erilaiset näkemykset parisuhteesta ja avoliitosta.
Sulle sopisi paremmin seurustelu.
Kai tiedät, että avoliitossa teillä on myös elatusvelvollisuus toisianne kohtaan.
Ja sinusta elatusvelvollisuus tarkoittaa sitä että vaimo lähtee pariksi tunniksi luennolle autolla, samalla kun minä, auton omistaja, lähtee julkisilla töihin?
Vierailija kirjoitti:
Ollaan seurusteltu puolisen vuotta ja muutettiin yhteen kuukausi sitten. Alusta asti oli selvää että jaettaisi kaikki.
Jo tässä kohtaa meni pieleen.
Jos oli selvää, että jaetaan kaikki, niin miksi sitten et ole valmis jakamaan kaikkea? Jos et ole valmis jakamaan kaikkea, sano se naiselle suoraan.
Mielestäni kahdella noin eri tulotason omaavalla ihmisellä ei voi olla "jaetaan kaikki" -periaatetta, koska muutenhan se huonommin tienaava hyötyy ja hyväksikäyttää sitä paremmin tienaavaa. Teidän pitää sopia selvät pelisäännöt siitä, kuka maksaa mitäkin.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Ollaan seurusteltu puolisen vuotta ja muutettiin yhteen kuukausi sitten. Alusta asti oli selvää että jaettaisi kaikki.
Avovaimolla ei ollut autoa ennenkun tavattiin ja viimeiset viikot hän on käyttänyt tai yrittänyt käyttää minun autoa käytännössä kaikkiin menoihin. Hän ei ole kuitenkaan hankkinut tippaakaan polttoainetta eikä hänellä ole käytännössä mitään mahdollisuuksia osallistua auton ylläpitoon koska hän opiskelee. Hän saattaa tulla kotiin ja heti ovesta astuttuaan ilmoittaa että tankki on tyhjä, olettaen että minä tankkaan sen täyteen seuraavaksi päiväksi.
Ymmärsin nopeasti asettaa ehtoja siihen milloin hän voi käyttää autoa, jolloin melkein kaikki hänen ajoista jää tekemättä. Tästä hän vasta suuttuikin ja kitisee ja tiuskii siitä jatkuvasti. Paikoittain olosuhteet kotona muistuttaa perhehelvettiä. En voi esimerkiksi puhua puhelimeen kun avovaimolla on kohtaus päällä.
Oletin että hän rauhoittuu jossain vaiheessa mutta tätä on jatkunut nyt kaksi viikkoa. Tilanne on pitkässä juoksussa kestämätön. Onko ero tosiaan ainoa mahdollisuus?
Oisko sulla kuitenkin varaa tankata sitä autoa vai ilkeyttäsikö blokkasit avopuolison käyttömahdollisuuden?
Jos jälkimmäinen, oot kusipää.
Jos ei todellakaan sulla ole varaa, niin siitäkin ois voinut keskustella ja perustella miksei käy. Ihme jengiä taas!
PIdät vaan ne auton avaimet itselläsi ja kysyt kenen nimi papereissa on,Problem solved.
Helppo ratkaisu, autoa käytät vain ja ainoastaan sinä. Tuollainen lokki saisi muutenkin kenkää täältä välittömästi.
Miten asetit näitä rajoituksia? Mikset keskustele auton käytöstä ja kuluista? Kai aikuinen ymmärtää, ettei mikään ilmaista ole? Opetat tankkaamaan, ettei töpeksi siinä.
Jos kovin ylhäältä päin sanelee mitä toinen saa tehdä, ei ihme jos tulee raivareita kestettäväksi. Jos raivarit jatkuvat etkä osaa niitä rauhoittaa, kantapäät vastakkain ja menoksi erilliseen elämään. Miksi muuten noin hätäinen yhteenmuutto?

Sanoin ettei hän käytä autoa ellei kodin ja määräpään välillä ole vähintään kolme kilometriä tai käy isoilla ruokaostoksilla ja samalla kielsin kavereiden kuljettamisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erotkaa. Teillä on liian erilaiset näkemykset parisuhteesta ja avoliitosta.
Sulle sopisi paremmin seurustelu.
Kai tiedät, että avoliitossa teillä on myös elatusvelvollisuus toisianne kohtaan.Ei ole elatusvelvollisuutta avoliitossa. Avioliitossa kylläkin on.
Kyllä on siinä vaiheessa, jos tulee esim. tilanne vastaan, että tarvitsette tukia tms. Älä sitten ala vinkumaan.

Elatusvelvollisuus ei tarkoita auton käyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti älyää jättää sut.
Ei, vaan toivottavasti ap älyää jättää hänet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erotkaa. Teillä on liian erilaiset näkemykset parisuhteesta ja avoliitosta.
Sulle sopisi paremmin seurustelu.
Kai tiedät, että avoliitossa teillä on myös elatusvelvollisuus toisianne kohtaan.Ei ole elatusvelvollisuutta avoliitossa. Avioliitossa kylläkin on.
Lähde kiitos.
Kyllä avoliitto on juridisesti rinnastettavissa avioliittoon esim. toimeentulotuki.
Olipa huono.
Mutta olette kuin isä ja tytär. Toinen asettaa ehtoja ja toinen kiukuttelee.
Ihan oikeasti. Jos lähtee avoliittoon periaatteella että jaetaan kaikki niin sitten myös jaetaan kaikki. Se autokin. Ja auton käyttökulut tietysti.