Odottamaton suru - en ollutkaan

En ollutkaan raskaana. Suru on odottamatonta siksi, koska en ajatellut haluavani lapsia ihan vielä, noin pariin vuoteen. Kuukautiset olivat kuitenkin reilusti myöhässä ja minulla oli (tai kuvittelin olevan) useita raskausoireita aamupahoinvoinnista lähtien. Testit näyttivät kuitenkin aina negaa, ja lopulta menkatkin alkoivat. "Raskausoireet" jatkuvat, joten varmaan keho muuten epätasapainossa jostakin, kuten stressistä.

Huomaan olevani surullinen ja pettynyt. Itkeskelen tyhjää kohtua ja tunnen menetyksen surua vauvasta, jota ei edes ollut. Ihan kuin olisin saanut keskenmenon tai joku läheinen olisi kuollut. Tämä on yllättänyt minut ja mieskin on aika ymmällään. Pahinta tässä on se, että ne muutamat ystävät, joille olen uskoutunut, ovat koko ajan suhtautuneet asiaan helpottuneesti, kun en ollutkaan raskaana. Raskausepäilyjen aikana he toivoivat avoimesti, että luulot olisivat vääriä - tämä satutti syvältä. Olemme mieheni kanssa naimisissa, molemmat vakituisessa työssä, oma asunto ja muutkin asiat kohdallaan, jos joku ihmettelee kavereiden reaktiota. Heillä vaikuttanee lähinnä omat kokemuksensa lapsista ja lapsikielteisyys.

Tämän aloituksen tarkoituksena varmaan lähinnä avautuminen ja vertaistuki. Onko muita samassa tilanteissa olleita?