Leppoisaa ja onnellista tätä hetkeä myös sinulle joka olet kateellinen ja ilkeä toisen ihmisen onnelle
Kommentit (8)
Onko kateus ja ilkeys toistensa synonyymejä? Minä olen kateellinen monistakin asioista, mutta en silti ole ilkeä.
Moni myös luulee muiden olevan kateellisia itseään kohtaan, vaikka todellisuudessa eivät sitä ole.
Vielä kun keksisin että miksi minun pitäisi olla iloinen toisten oikeudettomasta onnesta?
On hyvä osata kohdata oma kateus ja osata käsitellä sitä myös rakentavalla tavalla.
Sillon pystyy iloitsemaan toisen onnesta ja näkee myöskin omassa elämässään hyvää.
Mulla kesti åitkään ennen kuin tajusin että kaikki läheiseni, ja minulle tärkeät ihmiset eivät suinkaan ole iloisia puolestani, vaan kateellisia ja pahansuopia.
Vasta myöhemmin olen huomannut heidän paljastavan käytöksensä, kuten puheenaiheen sivuuttamisen(kun minulle on tapahtunut jotain kivaa), sen dissaamisen(eihän tuo nyt mitään), muistuttamisen huonoista puolista(joo, mutta yuossa voi lopulta käydäkin huonosti), ja monet muut. Itse en koskaan ole ollut kateellinen muille, enkä edes ole ajatellut että onni voisi olla oikeudetonta. Onnihan on mielentila, ja kun ystävälläni on hyvä sellainen, niin se välittyy minullekin, ja mikään ei ole niin ihanaa kuin katsoa ihmistä joka on onnellinen, ja innoissaan jostain mukavasta jutusta. Kateus vie kalatkin vedestaä on ihan oikeutettu sanonta, ja niin se tosiaan tekee. Nykyään en kerro onnestani kuin niille joiden tiedän kykenevän oikeasti puolestani iloitsemaan.
Vai mitä mieltä olisitte ystävästä joka olisi ristiäisissä naama nurinpäin kun MEILLE tuli tyyö, ja hän sai pojan?
Tai häissä kaaso, joka näyttäisi koko illan sitruunan syöneeltä siksi, koska sinä olet menossa naimisiin eikä hän?
Tai kaveri joka haukkuisi sinun puolisoasi, ja yrittäisi saada sinut epäilemään tätä vain siksi, että hänen (kaikki tiesivät alusta asti sen, mutta kaverisi ei halunnut kuulla eikä nähdä varoituksia tai muiden varoitteluita, koska TE MUUT olitte vain HÄNELLE kateellisia hänen IHANASTA miehestään) miehensä hänet petti ja jätti?
Tai ystävä joka hometalon ostettuaan toivoisi että sinunkin ostamasi talo olisi ollut homeessa, ja osoittaisi mieltään kun näin ei ollutkaan?
Joo hyh, tuollaiset raivaan elämästäni niin kauas kuin pippuri kasvaa!
Vierailija kirjoitti:
Moni myös luulee muiden olevan kateellisia itseään kohtaan, vaikka todellisuudessa eivät sitä ole.
Nuorena olin näkymätön, tyhmänkiltti, ruma plösö ja aivan varma, ettei minulla ole mitään kadehdittavaa.
Oli alemmuuskompleksia mutta en kadehtinut ketään. Niin sekö sitten aiheutti kateutta vai mikä oli, kun kaveri teki minulle erittäin ilkeitä asioita.
Vasta paljon myöhemmin luin narsistin piirrelistaa, ja selkisi että he ovat kateellisia oli kohde millainen tahansa.
Eli kateus on kuten kauneus, katsojan silmässä.
Kiitos. Hyvää jatkoa myös sinulle! 🤩
Olisin onneton jos vertailisin koko ajan itseäni muihin tai yrittäisin manipuloida itseäni fiksumpaa ihmistä.