Lue keskustelun säännöt.
Varattu, perheellinen ihastunut varattuun, perheelliseen työkaveriin ja.....
Solmussa...
22.09.2018 |
Työpaikalla on yksi mies, joka melkeinpä heti töissä aloittaessaan tuntui jotenkin ihastuneen minuun. Tervehti eri tavalla kuin muut ja jotenkin aina hermoili seurassani. Ekoissa pikkujouluissa tuli pihalla pakkasessa seisomaan ihan viereeni suojakseni, mikä tuntui yllättävän luonnolliselta minusta.
Aikaa kului eikähän me nyt sen suuremmin aikaa yhdessä vietetty, töissä nähtiin kuten muitakin, mutta viime keväänä eräässä illanvietossa sitten jumitimme pöydässä toistemme seuraan. Siis juttelimme isommassa porukassa kaksin tuntikausia kaikesta mahdollisesta. Ihmeellistä, kun oman miehen kanssa ei jutella.
Tämän jälkeen töissä juutuimme kerran kahvipöytään pitemmäksi aikaa juttelemaan ja oli hämmentävää, miten hän muisti ne aiemmat keskustelumme niin hyvin. Minulle tuli suorastaan pakottava tarve hakeutua hänen seuraansa ja lähelleen milloin milläkin verukkeella, mutta onneksi tämä ei onnistunut kuin pari kertaa 😁
Tuli lomasesonki ja emme nähneet yli kuukauteen. Lomien jälkeen koitin pysyä suht normaaleissa väleissä enkä tupannut seuraan. Työpaikan illanvietossa kuitenkin päädyimme taas istuksimaan kaksin tunneiksi. Meitä luuli joku ohikulkija pariskunnaksi, vaikka vain istuimme puhumassa, mutta kävi jotain "kauniista parista" sanomassa. En ymmärrä, miten siinä taas niin kävi, mutta hänen äänensä ja olemuksensa rauhoittavat ja minusta hänen kanssaan on mahtavaa jutella, joskin aika syvällisesti...
Tämän illan jälkeen olen huomannut, että hän tekee tikusta asiaa ja tulee juttelemaan jostakin työasiasta ainakin kerran päivässä. Hän käy työhuoneessani hoitamassa asioita, jotka hoituisivat sähköpostilla. Hän tervehtii lämpimästi ja punastelee puhuessaan kanssani. Kyllä mietin, että ihastus on päivänselvä!
Noh nyt meillä oli taas pienimuotoinen työpaikan illanvietto ja kun muut lähtivät kotiin, jostain kumman syystä jäimme taas kaksin paikalle, juomat kesken. Ei ollut edes myöhä. Hän kysyi, eikö minua ihmetytä, miksi aina jäämme kahden istumaan. Yritin sanoa, että meillähän jäi juomat kesken, haluaako hän juoda loppuun vai lähteä. Hän sanoi, että tämä ei ole eka kerta, ja kertasi kaikkia aikaisempia kohtaamisiamme. Nyökyttelin siinä, että totta, totta... Sitten hän sanoi yhdestä työasiasta, jonka kävi huoneessani hoitamassa, että että hän olisi voinut hoitaa sen jonkun muunkin kanssa mutta mistähän syystä hän tuli juuri luokseni - koska hän halusi päästä luokseni sillä hetkellä. Ajattelin, että wou, nyt mennään jo aika pitkälle, mutta hän kyseli, tunnenko itse, että välillämme on sähköä ja kemiaa, koska hän tuntee minuun käsittämätöntä vetoa.
Kyllä. Tunnusti siinä ihastuneensa minuun. Olisin voinut sanoa että en ole tuntenut mitään ja häipyä kotiin mutta minäpä pöljä tietysti kerroin, että kyllä, jotakin mieletöntä vetovoimaa välillämme tosiaan on, olen huomannut. Istuimme analysoimassa tätä pari tuntia. Hän piti minua kädestä koko sen ajan ja sanoi, että ei ole pitänyt noin kädestä kuin vaimoaan. Niin, hän on varattu ja lapsia on ja minäkin olen varattu, lapsia on. Olemme kumpikin olleet puolisoidemme kanssa parikymmentä vuotta. Kummankin puolisot ovat oikein hyvät ja ihanat, mutta ilmeisesti saamme toisiltamme kuitenkin jotain, mitä puolisoiltamme emme saa. Se vetovoima välillämme on oikeasti hullua, sen tuntee fyysisesti jos on hänestä metrin päässä.
Maanantaiaamua odotellessa haluaisin kommentteja, että mitä tehdä. Koska en oikein tiedä. Ja miten voin edes näyttää naamani hänelle töissä - eilen päivällä välimme olivat ammatilliset ja ihastus verhottu muttei enää 😬
Kommentit (53)
En jaksanut lukea tuota litaniaa, mutta vastaan otsikkoon:
Perheelliset, varatut ihmiset ovat yleensä aikuisia. Aikuiset eivät haihattele ympäriinsä ihastusten perässä, vaan hoitavat perheensä asioita perheen parhaan mukaan. Voihan sitä puolustella leväperäisyyttään vaikka muutaman romaanin verran, mutta ei siitä mihinkään pääse että metsässä ollaan jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lässynlää "olen nyt onnellinen, joten tämä onnen tunne oikeuttaa pettämisen". Lopeta tuo höpöhöpön puhuminen ja katso peiliin. Pettävän mulkun sinä sieltä löydät etkä mitään onnellista ja fiksua naista.
Ihastuneena jaksaa keskustella ja kiinnostua kaikesta. Maailma tuntuu niin ihmeelliseltä pari vuotta. Lasku tulee parin vuoden päästä. Joko arki entisenlaisena. Tai syvä masennus, jos on jätetty osapuoli. Ei mitään suurta onnea ole olemassa. Onnen murut on osattava löytää arjesta.
Aloittaja kirjoitti:
Sanoin hänelle, että taidettiin mennä liian pitkälle molemmat ja että eiköhän jatketa työkavereina. Hän kysyi, olisiko minusta helpompi, jos sitä ei olisi tapahtunut ja sanoin, että olisi. Niin se meni.
Mutta sitten sanoin hänelle, etten kadu kuitenkaan vaan olen iloinen, että näin tapahtui, koska sain häneltä jotain, mitä olin jo niin kauan kaivannut.
Tämän jälkeen olemme olleet päivittäin tekemisissä, viestitelleet ja nähneet toisiamme salaa työpaikalla silloin tällöin. Pienikin kosketus aiheuttaa valtavan sähkön välillemme. Emme ole suudelleet eikä seksiä ole harrastettu - pelkkä toisen käden pitäminen on julmetun kiihottavaa. Pidämme toisistamme, nauramme samoille jutuille, kehumme ja kannustamme toisiamme. Kumpikin voi henkisesti nyt niin paljon paremmin kuin ennen tätä. Ja fyysisesti!
Tiedostamme tilanteemme, molemmilla perheet joita ei haluta rikkoa. Mikä hulluinta, meillä ei edes ole kauhean huono omatunto tästä "salasuhteesta" - teemme toisemme onnellisiksi. Haluaisimme molemmat enemmän mutta tiedämme ettei se ole mahdollista. Jos olisimme tavanneet sinkkuina, tilanne olisi päivänselvä. Kummallakin on kuitenkin omat elämät ja sitten on tämä meidän yhteinen elämä, joka ei voi koskaan olla sellainen kuin haluaisimme. Olemme parin kuukauden aikana tutustuneet toisiimme todella syvästi. Tämä juttu on ihan outo. Tulipa koettua. En olisi uskonut, että näin voi käydä ja tähän joudun. Kohtalotovereita???
Hyvä että et ole (etkä tulekaan?!) tekemään mitään fyysistä hänen kanssaan. (Toki henkinenkin pettäminen on toiselle osapuolelle kamalaa - mutta mitä ei tiedä, se ei loukkaa...)
Kuten monet täällä sanoivatkin, ihastumisia tulee ja menee pitkässä suhteessa, se on omasta itsestä kiinni, antautuuko niiden houkutukseen -fiksu ihminen ei.
Teet vain ITSELLESI ja hänelle selväksi, että mitään teidän välillä EI TULE tapahtumaan.
Kyllä meille molemmille on selvää, että tämä ei tästä etene. Ja samalla se on kauhean surullista, kun sovimme yhteen niin hyvin. Tämä on molemmille täysin uusi tunne ja tilanne, koskaan ei kumpikaan ole kokenut ketään kohtaan tällaisia tunteita. En tiennyt että näin syvää kiintymystä voisi enää syntyä toiseen ihmiseen tässä iässä. Mutta kummallakin on omat elämät eikä yhteen meno ole mitenkään mahdollista. Luultavasti alan vähitellen irtautua hänestä, koska tunteet syvenevät koko ajan eikä se kuitenkaan voi johtaa mihinkään. Satuttaa itseään vaan pahemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ymmärrä, että päästää itsensä ihastumaan kun on varattu ja on monen muunkin kuin itsensä onni kyseessä. Kyllähän se imartelee kun saa huomiota, eihän sitä pitkässä avioliitossa joka päivä kehuta toisen ihmeellisyyttä, se uutuudenviehätys. Jos ollaan naimisissa, niin sitten ollaan. Sitten jos siitä ei tule mitään, erotaan ja käydään se erovaihe ensin lävitse ennen kuin ruvetaan katselemaan uutta. Jotkut eivät pysty eroamaankaan jos ei ole jo toista korttia käytettävänä, ettei vaan jää yksin.
Lopputulos tästä on, että mies nauraa partaansa ja nainen tulee itkemään av:lle. Miehet kokee nää asiat eri lailla. Puhuvat mukarakkaudesta yms. ja unohtavat pian. Naiset ovat miehen vallassa vielä pitkään, vaikka miehellä on jo uusi ihastus. Silti naiset ajattelee, ettei toi mies. Jos varattuna alkaa olla toisen kanssa, on luonne pielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olimme mieheni kanssa olleet juuri edellisenä vkonloppuna treffilomalla, kun seuraavana vkonloppuna olin työpaikan tapahtumassa. Siellä juttelin pitkään työkaverin kanssa, joka yllättäen kertoi olleensa jo pitkään ihastunut minuun. Tuona iltana ei tapahtunut mitään mutta siitä alkoi tiivis viestittely. Kolmen kk:n viestittelyn jälkeen päädyimme sänkyyn. Siitä on seurannut nyt kolmen vuoden salasuhde. Kummallakin on oma elämä; hänellä ruuhkavuodet lapsiperheessä ja minulla jo lapset aikuisia. Hyväksymme, ettei tämä voi koskaa johtaa mihinkään suuriin tunteisiin tai yhtesielämään. Näillä mennään niin kauvan kuin molemmat haluaa.
"Se vahvistuu mihin kiinnität huomiota ja mitä ruokit."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
29, kiitos kokemuksesta! Viestittely on tiivistä ja puhumme aivan kaikesta.
Olin itsekin vielä kesällä samaa mieltä kuin niin moni muu, ystäväni oli ihastunut työkaveriinsa ja se oli molemminpuolista. Paasasin hänelle pettämisestä ja miten hän tuhoaa perheensä ja mikä häntä vaivaa kun kaikki on heillä niin hyvin! Mies, lapset, talo, työpaikat, lomareissuja ja mökki.... Että keskittyisi omaan mieheen ja unohtaisi typerät haihattelut - ja nyt itse samassa tilanteessa.
Joku kysyi, miksen ensin eronnut ja sitten hakenut uutta. Ei ollut mitään syytä erota - miehen kanssa menee hyvin, seksiä on, talo ja lapset, työpaikat, hyvä elämä. Miksi ihmeessä olisin halunnut erota ennen tätä "ihastusta"? Olin ihan tyytyväinen tähän vähän arkisempaan parisuhteeseeni, ei näin pitkän yhdessäolon jälkeen erota tuosta vaan. Kaikilla ei ole sellaista lemmenhuumaa se avioliitto, onnea teille, joilla on. Minulla ei.
En tiedä mihin tämä johtaa. Kumpikaan ei aio erota. Kumpikin haluamme toisiamme hulluna. Välitämme toisistamme käsittämättömän paljon ja olemme sukulaissieluja. Sitä mietin, ettei tässä hyvin käy. Mietin tätä "salarakasta" liikaa.
Taitaa olla sama tyyppi joka heitti vastaavaa legendaa suli24:ssä taannoin. Tulossa aikamoista soopaa matkoineen muineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole. Olen ihan oikeasti tässä kusessa. Mihinkään matkoille tässä ei kyllä lähdetä. Emme voi olla kaksin samassa tilassa! Eikä kumpikaan halua pettää puolisoaan vielä seksin merkeissä. Minusta tämä on kyllä pahempi juttu jo. 😔
Jokos se pelimies on päässyt sua paukuttamaan?
Aivan selkeät pelimiehen puheet ja elkeet. Hahahaha juu ei ei pettämään ei missään nimessä ryhdytä, ihan vaan aluksi näin kädestä pidellään, sitten yllättäen pussataan ja ja ja ääähh yksi asia nyt vaan johti toiseen ja toinen kolmanteen jne....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole päässyt paukuttamaan eikä ole rikkaampi, tienaa vähemmän ja velkaa enemmän. On nykyistä vanhempikin vielä ja painaakin 15kg enemmän 😂 Nuoruus on koettu, ehkä hänellä enemmän kokemuksia kuin minulla kun on vuosikausia vanhempi. Onko tämä tosiaan kaikille ihan outo tilanne? Kun järjellä ajattelee niin eihän tässä ole järkeä. Vaikea kuvitella että olisin ainut vastaavaa kokenut!
Yhä tilanne päällä. Nyt haluamme toisiamme valtavasti mutta kumpikaan ei aio eikä halua erota ja rikkoa perheitä. Olemme suudelleet ja hyväilleet toisiamme salaa ja tämä vain pahenee. Onko kellään kokemusta, voiko tällaisessa suhteessa elää pitkäänkin? Saamme toisiltamme valtavasti jotain mitä kotoa emme saa, hyväksymme toisemme täysin ja olemme varmaan toisiimme rakastuneet, ainakin molemmilla on todella voimakkaat ja syvät tunteet toista kohtaan. Meidän henkinen yhteys on mieletön. Ja se kiihkeys kun olemme kahdestaan... Sanokaa joku, että näin pystyy elämään!
Aloittaja taas kirjoitti:
Yhä tilanne päällä. Nyt haluamme toisiamme valtavasti mutta kumpikaan ei aio eikä halua erota ja rikkoa perheitä. Olemme suudelleet ja hyväilleet toisiamme salaa ja tämä vain pahenee. Onko kellään kokemusta, voiko tällaisessa suhteessa elää pitkäänkin? Saamme toisiltamme valtavasti jotain mitä kotoa emme saa, hyväksymme toisemme täysin ja olemme varmaan toisiimme rakastuneet, ainakin molemmilla on todella voimakkaat ja syvät tunteet toista kohtaan. Meidän henkinen yhteys on mieletön. Ja se kiihkeys kun olemme kahdestaan... Sanokaa joku, että näin pystyy elämään!
Ei pysty pidemmän päälle. Ja silloin sun on kuitenkin elettävä oman itsesi ja tekojesi kanssa, aina hamaan tappiin asti. Ja se ei tule olemaan helppoa, kokemuksesta tiedän.
Ja en vain puhu lämpimikseni, sillä olen tällä hetkellä samassa tilanteessa kuin sinä. Ihastunut työkaverimieheen, hänkin ehkä minuun. En tiedä, koska asiasta ei ole puhuttu eikä puhutakaan, saati viedä pidemmälle. Minä olen eroamassa miehestäni, en tämän toisen miehen takia todellakaan, vaan kyseessä on pitkään hautunut yhteinen päätös mieheni kanssa. Mitään en aio silti toisen miehen kanssa yrittää, ellei hänkin eroa, mitä en usko, sillä hänellä vaikuttaa olevan hyvä avioliitto.
Älä ole hölmö, ap. Olet jo touhuillasi ylittänyt liian monta rajaa, ja se, jota eniten rikot, olet sinä itse. Miehet voivat joku päivä olla vielä kaljalla yhdessä, ja sä olet yksin.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja taas kirjoitti:
Yhä tilanne päällä. Nyt haluamme toisiamme valtavasti mutta kumpikaan ei aio eikä halua erota ja rikkoa perheitä. Olemme suudelleet ja hyväilleet toisiamme salaa ja tämä vain pahenee. Onko kellään kokemusta, voiko tällaisessa suhteessa elää pitkäänkin? Saamme toisiltamme valtavasti jotain mitä kotoa emme saa, hyväksymme toisemme täysin ja olemme varmaan toisiimme rakastuneet, ainakin molemmilla on todella voimakkaat ja syvät tunteet toista kohtaan. Meidän henkinen yhteys on mieletön. Ja se kiihkeys kun olemme kahdestaan... Sanokaa joku, että näin pystyy elämään!
Ei pysty pidemmän päälle. Ja silloin sun on kuitenkin elettävä oman itsesi ja tekojesi kanssa, aina hamaan tappiin asti. Ja se ei tule olemaan helppoa, kokemuksesta tiedän.
Ja en vain puhu lämpimikseni, sillä olen tällä hetkellä samassa tilanteessa kuin sinä. Ihastunut työkaverimieheen, hänkin ehkä minuun. En tiedä, koska asiasta ei ole puhuttu eikä puhutakaan, saati viedä pidemmälle. Minä olen eroamassa miehestäni, en tämän toisen miehen takia todellakaan, vaan kyseessä on pitkään hautunut yhteinen päätös mieheni kanssa. Mitään en aio silti toisen miehen kanssa yrittää, ellei hänkin eroa, mitä en usko, sillä hänellä vaikuttaa olevan hyvä avioliitto.
Älä ole hölmö, ap. Olet jo touhuillasi ylittänyt liian monta rajaa, ja se, jota eniten rikot, olet sinä itse. Miehet voivat joku päivä olla vielä kaljalla yhdessä, ja sä olet yksin.
Aloittaja, olisiko kommenttia tähän?
Sanoin hänelle, että taidettiin mennä liian pitkälle molemmat ja että eiköhän jatketa työkavereina. Hän kysyi, olisiko minusta helpompi, jos sitä ei olisi tapahtunut ja sanoin, että olisi. Niin se meni.
Mutta sitten sanoin hänelle, etten kadu kuitenkaan vaan olen iloinen, että näin tapahtui, koska sain häneltä jotain, mitä olin jo niin kauan kaivannut.
Tämän jälkeen olemme olleet päivittäin tekemisissä, viestitelleet ja nähneet toisiamme salaa työpaikalla silloin tällöin. Pienikin kosketus aiheuttaa valtavan sähkön välillemme. Emme ole suudelleet eikä seksiä ole harrastettu - pelkkä toisen käden pitäminen on julmetun kiihottavaa. Pidämme toisistamme, nauramme samoille jutuille, kehumme ja kannustamme toisiamme. Kumpikin voi henkisesti nyt niin paljon paremmin kuin ennen tätä. Ja fyysisesti!
Tiedostamme tilanteemme, molemmilla perheet joita ei haluta rikkoa. Mikä hulluinta, meillä ei edes ole kauhean huono omatunto tästä "salasuhteesta" - teemme toisemme onnellisiksi. Haluaisimme molemmat enemmän mutta tiedämme ettei se ole mahdollista. Jos olisimme tavanneet sinkkuina, tilanne olisi päivänselvä. Kummallakin on kuitenkin omat elämät ja sitten on tämä meidän yhteinen elämä, joka ei voi koskaan olla sellainen kuin haluaisimme. Olemme parin kuukauden aikana tutustuneet toisiimme todella syvästi. Tämä juttu on ihan outo. Tulipa koettua. En olisi uskonut, että näin voi käydä ja tähän joudun. Kohtalotovereita???