Vaatteiden kapselointi? Mit vit? Taas uusi täysin turha hössötys.
Minä olen aina lasten kanssa tehnyt niin että laatikoissa/hyllyssä on sen kokoiset vaatteet jotka nyt mahtuu päälle, ja kun ne jää pieneksi, ne otetaan kaapista pois, laitetaan laatikkoon ja pois, ja isommat vaatteet esille. Mulla on yleensä lasten vaatteet aina sopineet toisiinsa, usein on settejä, ja muutenkin värit on lähes kaikki aina toisiinsa sopivia koska kaupasta ei juuri edes poikien vaatteita saa kuin sininen ja musta + vähän vihreää, valkoista, ruskeaa ja ehkä kirkkaan punaista. Tyttärellä oli punaista, violettia ja vaaleanpunaista pääasissa sen lisäksi ripaus mustaa ja valkoista. Mikään ei sodi toisiaan vastaan. Ja helppo ottaa paitalaatikosta paita ja housulaatikosta sopivat housut, ei mitään ongelmaa.
Omat vaatteet sama juttu, lempivärit edustettuna vaatteissa niin lähes kaikki sopii kaikkien kanssa. Kesäkapseleita ei tarvi koska kesämekot on omassa laatikossaan aina, muut vaatteet menee kaikki käytössä talvellakin, kesällä ei käytetä yleensä muutamaa neuletta eikä välttämättä sukkia, mutta eipä niitäkään tarvi kaapista mihinkään kapseliin laittaa. Kesällä käytän lyhyempiä housuja kuin talvella, nekin mahtuu olemaan laatikossa vierekkäisissä pinoissa joista otan siitä pinosta mikä sopii keliin. Ei mulla mene koskaan aikaa siihen että pitäisi erikoisesti miettiä että mitä laittaisi päälle että värit sopii.
Kuka ihme tälläistä kapselointia tarvitsee?
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun aikuisena on vedettävä aika paljon niitä rajoja lapselle muutenkin niin minusta on ihanaa että meidän pienten tyttöjen vaatekaapeissa saa vallita värien ja kuosien kirjo ja sisävaatteensa saavat valita itse kulloinkin muuttuvan lempivärin ja mielialan mukaan! Jotenkin ahdistavaa ja ankeaa että aikuinen alkaa kapseloida sen ”viimeisenkin” luovuuden ja itseilmaisun alueen lapselta.
Samaa mieltä.
Lisäksi, eikö varsinkin pienten / kasvuikäisten lasten vaatteet jää nopeasti pieneksi, vaikka niitä pitäisikin koko ajan? Ne jos on useamman kuukauden käyttämättä, kun toinen/toiset vaatekapseli/t on käytössä, niin mahtuuko ne käyttämättä olleet enää?
Onko järkeä ostaa lapselle niin paljon vaatteita että niitä ei ehdi käyttää kun ne käy jo liian pieneksi? Vai onko kuhunkin kapseliin tarkoitus laittaa vain pari vaatetta, niin että ne samat on koko ajan käytössä ja sit kuukauden päästä vaihdetaan ja taas pari samaa vaatetta koko ajan?
Sähän voit tehdä pienen kapselin. Missä sanotaan, että kapseli on jokin tuhottoman iso kasa vaatteita, joita ei ehdi käyttämään? Tämä on taas tätä vääristelyä, kun ei viitsitä edes lukea mihin kommentoidaan.
Kyse on nimenomaan siitä, että ne vaatteet mitä omistaa, ovat tehokkaassa käytössä. Eli ei ole sellaisia turhia vaatteita, mitkä jäävät käyttämättä. Kapselivaatekaappi on pikemminkin pienempi kuin sellaisten ihmisten vaatekaappi, jotka eivät yhtään mieti, mitä ostavat ja sopivatko ne yhteen jo olemassa olevien vaatteiden kanssa. Tarvitaanko kuinka monet pöksyt ja paidat, vai mikä on se määrä, jolla ihan oikeasti pärjätään.
Yleensä kai tuota sovelletaan aikuisten kaappiin, mutta jos tuo ratkaisu vähentää kyseisen äidin stressiä lapsensa vaatteiden suhteen, niin mitä sitten? Eikö hän saa toimia niin kuin haluaa? Ihme arvostelua taas, että lytätään lapsen mielikuvitus ja estetään ilottelu sun muuta. Ei se kuulkaa ole niin vakavaa. Ehkä tämä lapsi nyt kestää sen, vaikka onkin matsaavat vaatteet, joita kaiken lisäksi käytetään ahkerasti. Ehkä tälle lapselle vaatteet eivät ole niin tärkeitä "leikkikaluja", vaan vaikkapa leikit. Tsiisus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ihmisillä maissa, joissa on neljä vuodenaikaa on aika paljonkin sellaisia vaatteita, joita ei pidetä joka vuodenaikana. Esim. ihan hellemekot, shortsit, ohuet takit, hellehatut, talvitakit, talvikengät, villavaatteet, villasukat, kerrastot, välikausitakit, pipot, kaulahuivit jne. Suomessakin monet vievät talvivaatteet pois siksi aikaa varastoon, kun niitä eivät tarvitse. Tuntuu, että sellaisella joka haluaa kaikki vaatteensa säilyttää läpi vuoden kaapissa, ne kaapit myös enemmän tursuilee. Ei heillä, jotka vievät osan, kuten paksut talvivaatteet varastoon, kun niitä selvästi eivät tarvitse.
Mitäs jos ei ole lämminvarastoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa ylhäällä on tuo juttu 2v. pojasta jonka vaatteet on nyt kapseloitu.
Eikä noita vaatteita tuolla naisella ole edes kovin paljon, en ymmärrä miksi pitää kapseloida.
ap
Sehän se juuri on kapselivaatekaapin idea, että vaatteita on lukumääräisesti aika vähän, mutta koska kaikki sopii kaiken kanssa, niin erilaisia yhdistelmiä on valtavasti.
Jutun nainen ei halua edustaa lapsen vaatteilla, mutta silti sillä on noinkin iso painoarvo, että vaatteet sopii yhteen? Onko se nyt oikeasti niin justiinsa, että ylä-ja alaosa aina mätsää täydellisesti? Ei mun mielestä ainakaan. Ja ehkä en niin sitten ymmärrä tuota sopivuutta, kun varsin harvoin koen, että lapsella ei sopisi vaatteiden ylä- ja alaosa yhteen.
Tätä minäkin mietin, kun tuota juttua aiemmin tänään luin ja yritin käsittää, että mistä siinä puhutaan.
Minulla on kaksi tyttöä, ekaluokkalainen ja päiväkoti-ikäinen. Minulle on aiiiiivan sama mihin vaatteisiin itsensä aamuisin kapseloivat ja syntyykö aikuisten silmiin riitasointu kuvioiden yhteensopimattomuudesta tai värien synkkaamattomuuksista. Kunhan vaatteet ovat säänmukaiset ja tarkoitukseensa sopivat (ei pitkää liehuhelmaista prinsessamekkoa päiväkotiin tai koulun ulkoilupäivään) sekä päällä suht. nopeesti aamulla niin olemme kaikki zen-olotilassa.
20 vaatetta.
– Asukokonaisuuksia siitä saa yli 700.
Nämä kapseloinnin vastustajat: Riittäisikö tuo 700 eri asukokonaisuutta teille kesäasuiksi? Vai pitääkö olla enemmän? Onko 700 asua liian vähän eli mielikuvitus kärsii ja alkaa ahdistaa?
Panostaa laatuun ja klassisiin väreihin ja jättää selkät muotiromppeet ostamatta, niin siinä on kapseloitu ihan automaattisesti. Näin vaatteiden määrän voi pitää suht pienenä ja todennäköisesti suurin osa vaatteista sopii yhteen.
Vierailija kirjoitti:
20 vaatetta.
– Asukokonaisuuksia siitä saa yli 700.
Nämä kapseloinnin vastustajat: Riittäisikö tuo 700 eri asukokonaisuutta teille kesäasuiksi? Vai pitääkö olla enemmän? Onko 700 asua liian vähän eli mielikuvitus kärsii ja alkaa ahdistaa?
Miten 20:stä vaatteesta saa 700 asukokonaisuutta?! Ymmärrän että vaikka 200, mutta noin paljon. Olenko näin surkea matikassa.

Voi olla, että vaatekaappiin on valittu vaatekappaleita, jotka ovat muunneltavissa. Esim. pitkä hame, jonka voi rypistää lyhyemmäksi hameeksi tai käyttää mekkona. Tähän tyyliin:
https://i.pinimg.com/originals/98/1c/2d/981c2d6dafb5920cabf30bc433c9939…
Myös jokin pitkä, kapea T-paitamekko voisi olla samankaltainen valinta. Sen pituutta voi muunnella pitkästä, lyhyeen ja jopa toppimaiseen olomuotoon. Eli pelkästään yksi vaate vastaisi silloin pitkää hametta, minimekkoa ja toppia.
Mä luulin ton jutun otsikon perusteella, että tuo poika pukeutuu kapselissa. 😂

Joo ei onnistu tuollainen lihavalla ihmisellä. Ei mun 20 kesävaatteesta kyllä tule millään 700 asukokonaisuutta, eikä tarvikaan minä voin pitää kymmentä eri asua vuorotellen koko kesän.
Minä kans silmäilin tuon jutun ja totesin että kaikkea ne ihmiset keksiikin ja kaikesta sitä juttuja tehdäänkin. Kuulostaa ihan joltain OCD-touhulta.
Kuulostaa hurjalta, että joka vuodenajalle on omat vaatteet. Pitää omistaa aika paljon vaatteita?!
Mikä ammattiloukkaantujien ketju tää oikein on? :D Siis järkevän vaatevaraston omistajat närkästyvät siitä, että garderobin koostamiselle on nimi. Eikös tää kapselointimetodi oo tarkoitettu niille, jotka haluavat taltuttaa kaaoksen vaatekaapissaan tai jotka käyttävät tuskastuttavan paljon aikaa joka kerta vaatteiden valitsemiseen, koska eivät hahmota vaatekaapin sisältöään? Jos moisia ongelmia ei ole ja toimiva kokonaisuus jo löytyy, niin mitä se on itseltä pois, jos joku shoppailuhullu saa tällä kapseloinnilla toimintansa ja vaatekaappinsa järkeistettyä? Vai onko joku tarve päteä ja näyttää ylemmyyttään siitä, että minä olen elämässäni onnistunut, kun vain järkiostoksia olen vaatekaappiini tehnyt ja aina löytyy kahdessa sekunnissa sopivaa päälle pantavaa toisin kuin nuo, jotka nyt alkavat toteuttamaan kapselipukeutumista...
Ps. Se on muuten kapseli ei kapsuli :D

Mä olen kyllä kuullut molempia käytettävän. Kapselia suomennettuna ja kapsulia lainasanana (capsule).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun aikuisena on vedettävä aika paljon niitä rajoja lapselle muutenkin niin minusta on ihanaa että meidän pienten tyttöjen vaatekaapeissa saa vallita värien ja kuosien kirjo ja sisävaatteensa saavat valita itse kulloinkin muuttuvan lempivärin ja mielialan mukaan! Jotenkin ahdistavaa ja ankeaa että aikuinen alkaa kapseloida sen ”viimeisenkin” luovuuden ja itseilmaisun alueen lapselta.
Samaa mieltä.
Lisäksi, eikö varsinkin pienten / kasvuikäisten lasten vaatteet jää nopeasti pieneksi, vaikka niitä pitäisikin koko ajan? Ne jos on useamman kuukauden käyttämättä, kun toinen/toiset vaatekapseli/t on käytössä, niin mahtuuko ne käyttämättä olleet enää?
Onko järkeä ostaa lapselle niin paljon vaatteita että niitä ei ehdi käyttää kun ne käy jo liian pieneksi? Vai onko kuhunkin kapseliin tarkoitus laittaa vain pari vaatetta, niin että ne samat on koko ajan käytössä ja sit kuukauden päästä vaihdetaan ja taas pari samaa vaatetta koko ajan?Sähän voit tehdä pienen kapselin. Missä sanotaan, että kapseli on jokin tuhottoman iso kasa vaatteita, joita ei ehdi käyttämään? Tämä on taas tätä vääristelyä, kun ei viitsitä edes lukea mihin kommentoidaan.
Kyse on nimenomaan siitä, että ne vaatteet mitä omistaa, ovat tehokkaassa käytössä. Eli ei ole sellaisia turhia vaatteita, mitkä jäävät käyttämättä. Kapselivaatekaappi on pikemminkin pienempi kuin sellaisten ihmisten vaatekaappi, jotka eivät yhtään mieti, mitä ostavat ja sopivatko ne yhteen jo olemassa olevien vaatteiden kanssa. Tarvitaanko kuinka monet pöksyt ja paidat, vai mikä on se määrä, jolla ihan oikeasti pärjätään.
Yleensä kai tuota sovelletaan aikuisten kaappiin, mutta jos tuo ratkaisu vähentää kyseisen äidin stressiä lapsensa vaatteiden suhteen, niin mitä sitten? Eikö hän saa toimia niin kuin haluaa? Ihme arvostelua taas, että lytätään lapsen mielikuvitus ja estetään ilottelu sun muuta. Ei se kuulkaa ole niin vakavaa. Ehkä tämä lapsi nyt kestää sen, vaikka onkin matsaavat vaatteet, joita kaiken lisäksi käytetään ahkerasti. Ehkä tälle lapselle vaatteet eivät ole niin tärkeitä "leikkikaluja", vaan vaikkapa leikit. Tsiisus.
Toki jokainen saa tehdä kuten itse kokee parhaaksi, ja sitähän mä kyselin että onko ne kapselit sit niin pieniä/vaihdetaanko niitä usein ettei ne vaatteet ehdi käydä pieniksi siellä paussilla olevassa kapselissa? (Mun mielestä jossain puhuttiin että kapseleita vaihdetaan 3kk välein. MUTTA jos joku käyttää kapseli systeemiä, vaihtovälihän voi olla mikä vaan, vaikka viikko, silloinhan idea voi olla ihan hyväkin, siis lasten vaatteiden kohdalla)
Enkä mä ole loukkaantunut, enkä ymmärtänyt tahallaan väärin tai muuta, ihmettelin vaan, ja eikö tuo toimi paremmin aikuisen vaatteiden kohdalla? Jos siis yhtä kapselia on tarkoitus käyttää useampi kuukausi ja muut on silloin pois pelistä?
Siis ihan hyvä idea jos vaatteet lajittelee eri "kapseleihin", eikä mikään kapseli ole pitkää aikaa pois käytöstä, silloin on helppoa ottaa siitä sopivat vaatteet jotka aikuisenkin mielestä sopii toisiinsa. Jos se on aikuisen mielestä tärkeää/kivaa/tms. Eikä vaatteet ehdi käydä pieniksi kaapissa ollessaan.
Mut siinä olet oikeassa, että tuskin parivuotias lapsi niin kovasti vielä välittää siitä minkälainen järjestys hänen vaatekaapissaan on ja mätsääkö värit/kuosit toisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin no, mä kyllä tykkään ostaa vaatteita, en siis mitenkään järjettömiä määriä, mutta kuitenkin. Ja aina kun ostan jotain, niin aina on tullut pohdittua että sopiiko tämä mun tyyliin ja minkä kanssa mä tätä pitäisin, mihin tarkoitukseen tämä vaate on jne
Ehkä silloin kun on löytänyt sen oman tyylinsä, niin ne vaatteet, värit ja kuosit helpommin sopiikin toisiinsa, ilman mitään erillistä kapselointia.
Tietty nyt ihan kaikki mun vaatteet ei sovi ihan minkä vaan kanssa, mutta kuitenkin niin, että niitä vaatteita, kenkiä ja koruja on helppo yhdistellä.No kun se juttu onkin siinä, että varmaan useimmat ihmiset tekevät tätä ihan luonnostaan. Mutta ap ja kumppanit nyt nostivat tästä metakan, kun on niin tyhmä nimitys (capsule) hommalle, että pakkohan sen on olla hullujen hommaa ja taas joku typerä hömpötys.
Mutta tällä tavalla harkitenhan useimmat sitä vaatekaappia yrittävät muodostaa. Eli, että siellä tosiaan olisi vaatteita, joita voi yhdistellä monien eri vaatekappaleiden kanssa. Ja vuodenajat otetaan huomioon, että on sopivia käyttövaatteita kylmään ja lämpimään säähän. Tietty ihmisillä voi olla vähän erikokoisia "kapseleita", mutta jos nyt ihmiset miettivät, niin varmaan aika monella alitajunnassa tämä idea on. Eli EI haluta ostaa sitä sun tätä, vaan sellaisia vaatteita, joita oikeasti tulee käytettyä monipuolisesti ja toivottavasti ny mys tuntuvat kivoilta ja kestävät pitempään kuin sen yhden sesongin.
Näinhän se on.
Vaikka en vielä ikivanha olekaan, niin joskus nuorempana tuli tehtyä joitakin virheostoksia, kun näki kaupassa jonkun tosi kivan vaatteen, ja osti sen vaan kun se oli niin hieno, mutta sit huomasikin, ettei se ole oikein "omaa itseä" ja sitä on vaikea yhdistää mihinkään, mutta veikkaanpa että muutkin on joskus saman virheen tehneet ja sen myötä oppineet ostamaan "oikeanlaisia ja omanlaisia" vaatteita, siis sitä omaa tyyliä, ja silloin niitä vaatteita onkin helppo yhdistellä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ammattiloukkaantujien ketju tää oikein on? :D Siis järkevän vaatevaraston omistajat närkästyvät siitä, että garderobin koostamiselle on nimi. Eikös tää kapselointimetodi oo tarkoitettu niille, jotka haluavat taltuttaa kaaoksen vaatekaapissaan tai jotka käyttävät tuskastuttavan paljon aikaa joka kerta vaatteiden valitsemiseen, koska eivät hahmota vaatekaapin sisältöään? Jos moisia ongelmia ei ole ja toimiva kokonaisuus jo löytyy, niin mitä se on itseltä pois, jos joku shoppailuhullu saa tällä kapseloinnilla toimintansa ja vaatekaappinsa järkeistettyä? Vai onko joku tarve päteä ja näyttää ylemmyyttään siitä, että minä olen elämässäni onnistunut, kun vain järkiostoksia olen vaatekaappiini tehnyt ja aina löytyy kahdessa sekunnissa sopivaa päälle pantavaa toisin kuin nuo, jotka nyt alkavat toteuttamaan kapselipukeutumista...
Ps. Se on muuten kapseli ei kapsuli :D
Mua ainakin ihmetyttää tässä tuo lastenvaatteiden kapselointi, jos ne on useamman kuukauden pois käytöstä, niin ne ei taida sit enää mahtua? Jos siis puhutaan jostain 2-3 vuotiaan lapsen vaatteista.
Aikuisen vaatteet on eri asia.
Mun vaatekaappi on kapseli. Kaikki sopii yhteen, määrä ei ole valtava ja sivussa on vain jakku ja suorat housut hautajais/juhlakäyttöön. Villakalsarit mahtuu olemaan alusvaatelaatikossa juhannuksenakin.