Miksi pitkään onnellisesti yhdessä olleet parit eroavat?
Kuuntelin radio-ohjelman, jossa eronnut puoliso kertoi eropäätöksen yhdeksi syyksi sen, että heillä oli ollut yli kymmenen vuoden onnellinen liitto, jossa lapset olivat saaneet kasvaa turvassa. Pari ei halunnut altistaa lapsiaan konflikteille ja riidoille.
Se vain hiukan kummastuttaa, että jos kymmenen vuotta pystyy elämään onnellisesti yhdessä pikkulapsiajan läpi, niin mikä on se tekijä, joka saa parin sen jälkeen eroamaan? Eikö oikeasti ole mitään tehtävissä?
Minä ajattelen asian niin, että yli kymmenen vuoden onnellinen avioliitto todistaa, että parilla on edellytykset elää yhdessä. Tällöin eroajatukset liittyvät väliaikaiseen kriisiin, jonka voi sitoutumalla ja riittävän kauan apua hakemalla ratkaista.
Mutta ajattelen kai sitten väärin. Tuntuu vain käsittämättömältä, että raskaimmat vuodet selvitään onnellisina yhdessä, mutta sitten kaikki loppuu.