Miehen masennus ja yleinen ankeus.

Jep. Kuulostaa tutulta. Ei meillä ainakaan vuosiin muuksi muuttunut ja ero tuli. Exän vointi vain heikkeni ja lopulta myös minä ja avioliitto oltiin täyttää pskaa ja itse asiassa hän tuli siihen lopputulokseen, että minä olin syypää hänen pahoinvointiinsa.

Harmittaa, että vietin vuosia uskoen parempaan huomiseen ja katkeruus pilkistää aina kun hän mua tästä syyllistää. Että tsemppiä vaan, mieti tarkkaan mitä haluat. Oikeastaan tuossa joutuu valitsemaan kahdesta pahasta pienemmän: ero vai elämä ankeuttajan kanssa.

Miehen haettava apua ongelmiinsa, muuten tilanne vaan pahenee.

Puolison masennus sairastuttaa koko perheen. Ikävää mutta totta.

Kirjoitinko minä tämän? Ankeuduin avioliitossa vuosia lähinnä lapsen takia. Siiten lähdin ja yksin on helpompaa ja kevyempää (myös taloudellisesti), vaikken ole löytänyt uutta kumppaniakaan. Se vasta olisi rikkaus, että olisi joku hyvä kumppani. Huonon kanssa katosi melkein jo itseltäkin elämänhalu, itsetunto ja ilo nyt ainakin.

Kärsin mm. siitä, ettei mies osoittanut minulle huomiota, ei koskenutkaan viimeisten vuosien aikana, seksistä nyt puhumattakaan, se ei kuulemma ollut hänelle tärkeää. Oli kammottavaa elää jonkun kanssa, joka ei ota huomioon läheisiään, vaan keskittyy itseensä, vaikka on vaimo ja lapsi. Miehellä oli mielestään mm. oikeus nukkua yöt putkeen vauva-aikana, koska uni oli tärkeää ja käyttää palkkansa itseensä, koska se on hänen palkkansa. Jne. Yksin on paljon parempi tai yh:na.

oletteko kokeilleet sähköshokkihoitoa?

Masentunut imee elinvoiman ympäristöstään. Ja todellakin syyttää vielä kaupan päälle muita.

Vierailija kirjoitti:

. Oli kammottavaa elää jonkun kanssa, joka ei ota huomioon läheisiään, vaan keskittyy itseensä, vaikka on vaimo ja lapsi. Miehellä oli mielestään mm. oikeus nukkua yöt putkeen vauva-aikana, koska uni oli tärkeää ja käyttää palkkansa itseensä, koska se on hänen palkkansa. Jne. Yksin on paljon parempi tai yh:na.

Meillä pienin nyt 1,5v ja mä olen hoitanut joka ainoan yöheräämisen. Ja aamut. Miehen kun pitää saada nukkua.

Mä olin yh jo aiemmin isompien muksujen kanssa.. Hoidan heidänkin asiat yksin.

Tuntuu olo melko luuserilta jos toinenkin suhde hajoaa. Mä oon kuitenkin ihan kiva ja fiksu ihminen, miksi mulla ei vois olla hyvää ihmissuhdetta?

-ap-

Koska elät siinä huonossa, väärän ihmisen kanssa. Jos mies on masentunut, hänellä on silti perhe ja velvollisuus yrittää parantua ja tehdä kaikkensa. Entä jos sinäkin masentuisit? Minä masennuinkin, siksi oli pakko lähteä ja pakko oli aina jaksaa, lapsen ja elämän takia. Toisilla ei näitä pakkoja ole, kuten meidän miehillä. Mies kulutti minun elinvoimaani ja se oli lapseltakin pois. Tietysti hän myös syytti kaikesta minua, aina muita.

4

Kyllä mä melko matalalentoa menen jo itsekin. Ja alan vähitellen ymmärtää että tämä ei voi jatkua näin.

Mies on mulle vihainen jos en tee koko ajan jotain järkevää. On heittämässä tv:tä ulos, tai mun puhelinta. Oon sanonut että jaksan paremmin jos saan välillä nollata ajatuksia jonkun ihan tyhjänpäiväisen sarjan tms. kanssa. Mutta ei hän haluakaan ymmärtää.

Mä oon jo siinä pisteessä että mietin mitä uskallan tehdä, ettei tule möykkää.

KIITOS kun vastasit. Sinä 4 ja jokainen teistä. Tälläkin jaksaa taas hetken.

Älä jaksa tuollaista. Mies hoitoon ja kuntoon, arvostusta sinulle ja perheellesi! Miehen pitää muuttua, haluaako sitä itse, onko valmis tekemään jotain sen ja teidän kaikkien eteen?

Jos ei onnistu, ei auta muu kuin lähteä! Tuossa tilanteessa on turha miettiä, miten sitten pärjää. Paremmin kuin nyt, se on varma. Jonkin pitää muuttua.

4

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

. Oli kammottavaa elää jonkun kanssa, joka ei ota huomioon läheisiään, vaan keskittyy itseensä, vaikka on vaimo ja lapsi. Miehellä oli mielestään mm. oikeus nukkua yöt putkeen vauva-aikana, koska uni oli tärkeää ja käyttää palkkansa itseensä, koska se on hänen palkkansa. Jne. Yksin on paljon parempi tai yh:na.

Meillä pienin nyt 1,5v ja mä olen hoitanut joka ainoan yöheräämisen. Ja aamut. Miehen kun pitää saada nukkua.

Mä olin yh jo aiemmin isompien muksujen kanssa.. Hoidan heidänkin asiat yksin.

Tuntuu olo melko luuserilta jos toinenkin suhde hajoaa. Mä oon kuitenkin ihan kiva ja fiksu ihminen, miksi mulla ei vois olla hyvää ihmissuhdetta?

-ap-

Et kyllä kivalta vaikuta. Itsekkäältä lähinnä.

Siis on sillä lääkkeet nukahtamiseen ja mielialaan.. Kolmea sorttia tabuja syö. Mutta ei oo muuta hoitoa, kontakti työterveyteen kyllä.

Mies on perusluonteeltaankin jäyhä ja omapäinen, nyt tämä uupumus vain korostaa huonoja puolia.

On siinä paljon hyvääkin. Se vain on niin hetkittäistä nykyään. Ei koskaan tiedä millä tuulella se nurkan takaa tupsahtaa.

-ap-

Masennus on sairaus ihan samalla lailla, kuin syöpä. Kylläpä teiltä löytyy tukea ja sympatiaa sairaalle jestas. Miettikää jos itse sairastuisitte vakavasti ja kumppani hylkäisi heti, koska " teistä on tullut hankala".

Myötä-ja vastoinkäymisissä

Niin onhan se ihan kamalaa, kun kumppani sairastuu ja ei ole koko ajan kivaa. Vaihtoon vaan ja uusi kivempi tilalle. Sitten jos se sairastuu niin kaatikselle taas vaan ja uutta kehiin. Näin nämä nykyajan kertakäyttösuhteet toimii.

Monilla se on elämäntapa ja kroonistuu, sitten sairastuu koko perhe. Muut sai hoitaa iskää. Puoliso jää yksin, hankalaa on tosiaan, sen verran, että pilaa muittenkin elämän. Paras erota jo lasten takia. Helpotus se on sille miehellekin, kun voi rauhassa keskittyä itseensä, ei tarvitse olla sosiaalinen eikä välittää muista.

Kauanko pitäisi jatkaa, vaikkei jaksa? Ja mies syyttää muita?

Monet elää niin aina eikä lääkkeet auta.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki on paskaa.

Siis jos puolisoltani kysytään.

Ihmiset ovat idiootteja, lasten harrastukset täyttä paskaa, ruoka on epäterveellistä tai liian terveellistä, huonekalut on rumia ja vanhoja, kaikki mihin minä käytän aikaani tai rahaani on tyhmää, jne jne.

Oikeasti meillä on kaikki hyvin. On nätti koti ja fiksut muksut, syödään ihan perus kotiruokaa ja meillä on varaa elää ihan hyvää arkea. Mutta miehellä on työperäinen uupumus ja univaikeuksia.

Minä alan olla loppu tähän tilanteeseen. Mulla ja lapsilla on kivaa keskenään, mutta kun mies tulee paikalle, tunnelma laskee. Mä en saa apua arkeen käytännössä ollenkaan mutta sen hyväksyn ja sen asian kanssa pärjään. Jaksaminen loppuu siihen, kun toinen ankeilee 24/7. Ja on tuo rankkaa lapsillekin kuunnella.

Meillä on esiteinejä mun aiemmasta liitosta ja yksi yhteinen taapero. Eletään mun talossa, hoidan itse laskut jne ja se saakin ajattelemaan että pärjäisin paremmin itsekseni.. Mutta toisaalta hyvänä päivänä muistan taas miksi tuota miestä rakastan.

Mitä hittoa mä tekisin, että jaksaisin paremmin? Tai että jaksaisin uskoa, että tämä loppuu joskus ja tulee parempi aika?

Ömm ei puolisosi kiusallaan tunne noin. Arvaa miten huono olo hänellä on!! Sinä kuulostat siltä, kuin ajattelisit, että hän on päättänyt olla tuollainen. Hän on sairastunut. Hän ei haluaisi tuntea noin.

Melkein toivon, että itse joskus sairastut ja sen päälle vielä joudut rakkaimpasi hylkäämäksi.

Ei ihme, että miesten itsemurhatilastot ovat korkeat.

Lääkkeet olisin saanut jaksamiseen minäkin, isot annokset ahdistus-, masennus- ja unilääkkeitä. Eron jälkeen ei tarvi.

4

Masentunutta täytyy tietenkin aluksi tukea. Rohkaista hoitoon ja antaa vähän tilaa. Lääkehoito yksin ei auta. Terapiaan on mentävä, vaikka olisikin rahat tiukalla. Mutta jos toinen ei tee mitään terveytensä eteen, niin eipä siinä ole paljon tehtävissä. Sairastuu vain muu perhe, ja lapset kärsivät eniten. Eli jos käsi sydämellä teistä tuntuu, että olette jo yrittäneet mutta mies ei, ehkä olisi aika erota. Masennus on veemäinen tauti. Sen kourista on tosi vaikea päästä. Sitä parantumistyötä ei voi tehdä kukaan muu kuin masentunut itse.

Mutta saanen sanoa, että tommonen kunnioituksen puute ja toisen vapaa-ajan vieton arvostelu ei kuulu masennukseen. Toi kertoo vain siitä, että toinen on kusipää.

Sori vaan mutta ihminen joka seurustelee ei tiedä oikeasta masennuksesta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki on paskaa.

Siis jos puolisoltani kysytään.

Ihmiset ovat idiootteja, lasten harrastukset täyttä paskaa, ruoka on epäterveellistä tai liian terveellistä, huonekalut on rumia ja vanhoja, kaikki mihin minä käytän aikaani tai rahaani on tyhmää, jne jne.

Oikeasti meillä on kaikki hyvin. On nätti koti ja fiksut muksut, syödään ihan perus kotiruokaa ja meillä on varaa elää ihan hyvää arkea. Mutta miehellä on työperäinen uupumus ja univaikeuksia.

Minä alan olla loppu tähän tilanteeseen. Mulla ja lapsilla on kivaa keskenään, mutta kun mies tulee paikalle, tunnelma laskee. Mä en saa apua arkeen käytännössä ollenkaan mutta sen hyväksyn ja sen asian kanssa pärjään. Jaksaminen loppuu siihen, kun toinen ankeilee 24/7. Ja on tuo rankkaa lapsillekin kuunnella.

Meillä on esiteinejä mun aiemmasta liitosta ja yksi yhteinen taapero. Eletään mun talossa, hoidan itse laskut jne ja se saakin ajattelemaan että pärjäisin paremmin itsekseni.. Mutta toisaalta hyvänä päivänä muistan taas miksi tuota miestä rakastan.

Mitä hittoa mä tekisin, että jaksaisin paremmin? Tai että jaksaisin uskoa, että tämä loppuu joskus ja tulee parempi aika?

Ömm ei puolisosi kiusallaan tunne noin. Arvaa miten huono olo hänellä on!! Sinä kuulostat siltä, kuin ajattelisit, että hän on päättänyt olla tuollainen. Hän on sairastunut. Hän ei haluaisi tuntea noin.

Melkein toivon, että itse joskus sairastut ja sen päälle vielä joudut rakkaimpasi hylkäämäksi.

Ei ihme, että miesten itsemurhatilastot ovat korkeat.

Minä (n)/sairastuin aikoinani masennukseen ja se riitti miehelle perusteeksi hylätä minut. Merkittävänä syynä se, etten jaksanut kiinnostua enää seksistä.

On paljon yleisempää, että mies hylkää sairastuneen naisen kuin päinvastoin.