Väkivaltaa kokeneet miehet

"Entä jatkuva vähättely, ohjeistaminen ja käskytys, se että kaikki tehdään vaimon ehdoilla - esim. käydään vain vaimon sukulaisten ja tuttujen luona kylässä, vaimo tapaa ystäviään ja kavereitaan, mieheltä se on kielletty. Miehen tyyli ja pukeutuminen - vaimon ehdoilla sekin. Vaimo päättää mitä syödään ja milloin. Vaimo pättää mitä TV:sta katsotaan. Vaimo päättää milloin käydään nukkumaan ja milloin viikonloppuna herätään. Vaimo päättää raha-asioista. Kaikkein pahinta on se, että vaimo on lasten ja miehen välissä, koska tahtoo siinäkin kaiken aikaa kontrolloida ja määrätä."

Vastaan ihan samoin kuin olen vastaillut naisille, jotka valittavat siitä, ettei mies päästä jonnekin tai mies määräilee: Miksi annat määräillä/kieltää? Mikä on pahinta, mitä tapahtuu, jos pidät pääsi (heti suhteen alusta alkaen)? Jos se on väkivallan uhka, niin silloin suhdetta ei kannata jatkaa. Jos toinen loukkaantuu ja mököttää, niin anna mököttää. Jos jatkuvat mököttämiset ja loukkaantumiset aiheuttavat sen, ettei suhde tuota enää sen osapuolille iloa ja onnea vaan ahdistusta ja pelkoa, silloin sitä ei kannata jatkaa. Se on osoittautunut toimimattomaksi. Seurusteluaika on sitä varten, että opitaan tuntemaan toisensa ja toisen suhtautuminen tällaisiin asioihin. Ihminen voi tietysti muuttua ja muuttuukin myös myöhemmin elämässä, mutta parisuhteen osapuolilla on lupa olettaa, että seurusteluaikana muotoutuneet "säännöt" ja käytännöt ovat voimassa myös myöhemmin elämässä.

Ongelma on lähinnä, että miehet tapaavat kavereitaan sen sijaan, että hoitaisivat lapsiaan tai siivoaisivat kotia. Kännykkä on sopimisasia, toiset tykkäävät olla avoimia toisilleen ja toiset eivät. Joko molemmat näyttävät tai kumpikaan ei, ei se ole ongelma.

Vierailija kirjoitti:

"Entä jatkuva vähättely, ohjeistaminen ja käskytys, se että kaikki tehdään vaimon ehdoilla - esim. käydään vain vaimon sukulaisten ja tuttujen luona kylässä, vaimo tapaa ystäviään ja kavereitaan, mieheltä se on kielletty. Miehen tyyli ja pukeutuminen - vaimon ehdoilla sekin. Vaimo päättää mitä syödään ja milloin. Vaimo pättää mitä TV:sta katsotaan. Vaimo päättää milloin käydään nukkumaan ja milloin viikonloppuna herätään. Vaimo päättää raha-asioista. Kaikkein pahinta on se, että vaimo on lasten ja miehen välissä, koska tahtoo siinäkin kaiken aikaa kontrolloida ja määrätä."

Vastaan ihan samoin kuin olen vastaillut naisille, jotka valittavat siitä, ettei mies päästä jonnekin tai mies määräilee: Miksi annat määräillä/kieltää? Mikä on pahinta, mitä tapahtuu, jos pidät pääsi (heti suhteen alusta alkaen)? Jos se on väkivallan uhka, niin silloin suhdetta ei kannata jatkaa. Jos toinen loukkaantuu ja mököttää, niin anna mököttää. Jos jatkuvat mököttämiset ja loukkaantumiset aiheuttavat sen, ettei suhde tuota enää sen osapuolille iloa ja onnea vaan ahdistusta ja pelkoa, silloin sitä ei kannata jatkaa. Se on osoittautunut toimimattomaksi. Seurusteluaika on sitä varten, että opitaan tuntemaan toisensa ja toisen suhtautuminen tällaisiin asioihin. Ihminen voi tietysti muuttua ja muuttuukin myös myöhemmin elämässä, mutta parisuhteen osapuolilla on lupa olettaa, että seurusteluaikana muotoutuneet "säännöt" ja käytännöt ovat voimassa myös myöhemmin elämässä.

Minä olin parikymmentä vuotta naimisissa tuollaisessa suhteessa. Hesarin artikkeli kolahti minuun myös. Meillä ei nyt ollut mitään räikeää, mutta kontrollointia kuitenkin. Miksi siis annoin miehen määräillä?

- koska minut oli kasvatettu 50-luvun pikkuvaimoksi. Olin koko lapsuuteni kuullut, että mies on perheen pää

- koska äitini alistui, toimin samalla tavalla. Äitini on ihana ihminen, josta tutut ja tuntemattomat pitävät

- äitini sanoin: sen lähimmän ihmisen kanssa kuitenkin pitää elää, ja itse sopeutuu niin, että se eläminen on mahdollista.

- olen loistava imemään itseeni syyllisyyttä. Otin jo nuorena oppia siitä, että ongelmissa pitää aina katsoa itseään peiliin ensin. Ja minähän katsoin. Ja löysin syyn omasta käyttäytymisestä.

Erosta on jo vuosia, enkä alkuaikoja enää muista. Muistan kyllä ajatelleeni, että minä itse olen niin jääräpää, että tulee näitä ongelmia. Mies kun ei ollut avoimesti alistaja, vaan hienotunteinen kontrolloija tyyliin ”ei ole mitään järkeä olla yhdessä, jos emme ole asioista samaa mieltä”. Ja mistäs sitä parikymppisenä, noilla taustoilla, olisi osannut toisin toimia?

Aika hyvin tämäkin artikkeli joka käsitteli naisten henkistä väkivaltaa miehiä kohtaan saatiin käännettyä päälleen AV:lla. Hyvä miesvihaajat!

3 kysyy, miksi olette antaneet alapeukkuja? Perustelinko huonosti?

Tulin katsomaan löytyykö palstalta ketjua tästä ja melko hiljaiselta näyttää. Onko tämä oikeasti ainoa ketju aiheesta vai ootteko jutelleet tästä aiemmin ja ketjut on poistettu?

Vierailija kirjoitti:

Miehille opetetaan hankkeessa jämäkkyyttä ja rajojen vetoa.

”He oppivat sanomaan, että lyöminen ei ole oikein. Että kyllä minulla on oikeus tavata kavereitani. Että sinulla ei ole oikeus tutkia kännykkääni.”

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005834075.html

Erittäin tarpeellinen hanke. Ikäväkseni olen tältäkin palstalta lukenut, että on naisia, jotka pitävät oikeutenaan tehdä kännykkäratsioita ja kieltää miestään tapaamasta ystäviään.

Hyvä artikkeli, kommenteista voi sitten ollakin montaa mieltä. Esimerkiksi iän ikuinen väite lapsilla kiristämisestä eli jos tulee ero, niin äiti saa lähihuoltajuuden. JOS isä on osallistunut vähintään yhtä paljon lasten hoitoon (pitänyt puolet hoitovapaista, ollut kotona sairaan lapsen kanssa, osallistunut neuvolan ja koulun tapaamisiin jne), niin äidin lähihuoltajuus ei ole mikään läpihuutojuttu.

Olin tuohon loppuun asti samaa mieltä. Minulle tyrkytettiin yksinhuoltajuutta sossujen toimesta vaikka olin pitkällä sairaslomalla hirveässä kunnossa ja en pystynyt yli vuoteen edes itsestäni huolehtimaan. " kyllä äiti on silti tärkein/ kyllä äiti on silti äiti" toitotettiin. Mies oli kunnollinen ja vastuuntuntoinen, ei ollut siitä kiinni. Ja halusi lapset.

Niin moni miestuttu elää ihan kontrolloituna suhteessa. Miehen rahat on yhteiset ( naisen ei) miehen pitää pyytää lupa menoihin ( naisen ei) jne.

Joskus kun olen tästä naisporukassa sanonut, niin vastaus on tyyliin : mitäs on mies sellanen vätys. Ei ole vätys. On henkisen väkivallan uhri. Ei yhtään sen enemmän vätys, kuin nainen joka jää pahoinpitelijän luo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Entä jatkuva vähättely, ohjeistaminen ja käskytys, se että kaikki tehdään vaimon ehdoilla - esim. käydään vain vaimon sukulaisten ja tuttujen luona kylässä, vaimo tapaa ystäviään ja kavereitaan, mieheltä se on kielletty. Miehen tyyli ja pukeutuminen - vaimon ehdoilla sekin. Vaimo päättää mitä syödään ja milloin. Vaimo pättää mitä TV:sta katsotaan. Vaimo päättää milloin käydään nukkumaan ja milloin viikonloppuna herätään. Vaimo päättää raha-asioista. Kaikkein pahinta on se, että vaimo on lasten ja miehen välissä, koska tahtoo siinäkin kaiken aikaa kontrolloida ja määrätä."

Vastaan ihan samoin kuin olen vastaillut naisille, jotka valittavat siitä, ettei mies päästä jonnekin tai mies määräilee: Miksi annat määräillä/kieltää? Mikä on pahinta, mitä tapahtuu, jos pidät pääsi (heti suhteen alusta alkaen)? Jos se on väkivallan uhka, niin silloin suhdetta ei kannata jatkaa. Jos toinen loukkaantuu ja mököttää, niin anna mököttää. Jos jatkuvat mököttämiset ja loukkaantumiset aiheuttavat sen, ettei suhde tuota enää sen osapuolille iloa ja onnea vaan ahdistusta ja pelkoa, silloin sitä ei kannata jatkaa. Se on osoittautunut toimimattomaksi. Seurusteluaika on sitä varten, että opitaan tuntemaan toisensa ja toisen suhtautuminen tällaisiin asioihin. Ihminen voi tietysti muuttua ja muuttuukin myös myöhemmin elämässä, mutta parisuhteen osapuolilla on lupa olettaa, että seurusteluaikana muotoutuneet "säännöt" ja käytännöt ovat voimassa myös myöhemmin elämässä.

Minä olin parikymmentä vuotta naimisissa tuollaisessa suhteessa. Hesarin artikkeli kolahti minuun myös. Meillä ei nyt ollut mitään räikeää, mutta kontrollointia kuitenkin. Miksi siis annoin miehen määräillä?

- koska minut oli kasvatettu 50-luvun pikkuvaimoksi. Olin koko lapsuuteni kuullut, että mies on perheen pää

- koska äitini alistui, toimin samalla tavalla. Äitini on ihana ihminen, josta tutut ja tuntemattomat pitävät

- äitini sanoin: sen lähimmän ihmisen kanssa kuitenkin pitää elää, ja itse sopeutuu niin, että se eläminen on mahdollista.

- olen loistava imemään itseeni syyllisyyttä. Otin jo nuorena oppia siitä, että ongelmissa pitää aina katsoa itseään peiliin ensin. Ja minähän katsoin. Ja löysin syyn omasta käyttäytymisestä.

Erosta on jo vuosia, enkä alkuaikoja enää muista. Muistan kyllä ajatelleeni, että minä itse olen niin jääräpää, että tulee näitä ongelmia. Mies kun ei ollut avoimesti alistaja, vaan hienotunteinen kontrolloija tyyliin ”ei ole mitään järkeä olla yhdessä, jos emme ole asioista samaa mieltä”. Ja mistäs sitä parikymppisenä, noilla taustoilla, olisi osannut toisin toimia?

Tämä ketju oli miesuhreista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Entä jatkuva vähättely, ohjeistaminen ja käskytys, se että kaikki tehdään vaimon ehdoilla - esim. käydään vain vaimon sukulaisten ja tuttujen luona kylässä, vaimo tapaa ystäviään ja kavereitaan, mieheltä se on kielletty. Miehen tyyli ja pukeutuminen - vaimon ehdoilla sekin. Vaimo päättää mitä syödään ja milloin. Vaimo pättää mitä TV:sta katsotaan. Vaimo päättää milloin käydään nukkumaan ja milloin viikonloppuna herätään. Vaimo päättää raha-asioista. Kaikkein pahinta on se, että vaimo on lasten ja miehen välissä, koska tahtoo siinäkin kaiken aikaa kontrolloida ja määrätä."

Vastaan ihan samoin kuin olen vastaillut naisille, jotka valittavat siitä, ettei mies päästä jonnekin tai mies määräilee: Miksi annat määräillä/kieltää? Mikä on pahinta, mitä tapahtuu, jos pidät pääsi (heti suhteen alusta alkaen)? Jos se on väkivallan uhka, niin silloin suhdetta ei kannata jatkaa. Jos toinen loukkaantuu ja mököttää, niin anna mököttää. Jos jatkuvat mököttämiset ja loukkaantumiset aiheuttavat sen, ettei suhde tuota enää sen osapuolille iloa ja onnea vaan ahdistusta ja pelkoa, silloin sitä ei kannata jatkaa. Se on osoittautunut toimimattomaksi. Seurusteluaika on sitä varten, että opitaan tuntemaan toisensa ja toisen suhtautuminen tällaisiin asioihin. Ihminen voi tietysti muuttua ja muuttuukin myös myöhemmin elämässä, mutta parisuhteen osapuolilla on lupa olettaa, että seurusteluaikana muotoutuneet "säännöt" ja käytännöt ovat voimassa myös myöhemmin elämässä.

Minä olin parikymmentä vuotta naimisissa tuollaisessa suhteessa. Hesarin artikkeli kolahti minuun myös. Meillä ei nyt ollut mitään räikeää, mutta kontrollointia kuitenkin. Miksi siis annoin miehen määräillä?

- koska minut oli kasvatettu 50-luvun pikkuvaimoksi. Olin koko lapsuuteni kuullut, että mies on perheen pää

- koska äitini alistui, toimin samalla tavalla. Äitini on ihana ihminen, josta tutut ja tuntemattomat pitävät

- äitini sanoin: sen lähimmän ihmisen kanssa kuitenkin pitää elää, ja itse sopeutuu niin, että se eläminen on mahdollista.

- olen loistava imemään itseeni syyllisyyttä. Otin jo nuorena oppia siitä, että ongelmissa pitää aina katsoa itseään peiliin ensin. Ja minähän katsoin. Ja löysin syyn omasta käyttäytymisestä.

Erosta on jo vuosia, enkä alkuaikoja enää muista. Muistan kyllä ajatelleeni, että minä itse olen niin jääräpää, että tulee näitä ongelmia. Mies kun ei ollut avoimesti alistaja, vaan hienotunteinen kontrolloija tyyliin ”ei ole mitään järkeä olla yhdessä, jos emme ole asioista samaa mieltä”. Ja mistäs sitä parikymppisenä, noilla taustoilla, olisi osannut toisin toimia?

Menestysyrittäjä Eila Kaislan äitihän oli juuri tuollainen.Ihmetteli kun Eila ei jäänyt kotitilalle miehen määräiltäväksi.

Vierailija kirjoitti:

3 kysyy, miksi olette antaneet alapeukkuja? Perustelinko huonosti?

Kun tässä puhutaan nyt MIESTEN kokemasta väkivallasta, ei naisten. Joten siksi ainakin mun mielestä pitää pysyä aiheessa eikä vetää tähän naisten kokemuksia. Niille voi perustaa oman ketjun.

Teen vapaaehtoistyötä nuorten miesten kanssa ja tuo rajojen vetämisen opettelu olisi tärkeää. Monet pojat ovat niin kilttejä, että tytöt pompottelevat mennen tullen. Käytössä on kiukuttelu ja mullittelu, jos poika ei koko ajan toimi miten prinsessa haluaa. Tyttöjä ei saa pojilla olla kavereina, niistä on luovuttava. Tyttöjen kuvista ei saa tykätä instassa. Kauheaa vahtimista ja alistamista.

Moni poika voi hirveän huonosti, kun pitää koko ajan varoa ettei herätä toisen kiukkua.

Täällä lähinnä naisia, joten ei hirveästi miehen kokemuksia täällä saada.

Itse muistan miten olin tuore äiti vuosia sitten ja yksinäisenä eksyin seurakunnan kerhoon. Siellä tutustuin naiseen joka oli myös saanut esikoisensa. Ennen lapsen saamista oli kuulemma ollut vuosia ihan ok väleissä appivanhempiensa kanssa. Sitten vauvan synnyttyä anoppi oli sanonut kerran jotain vauvanhoitovinkkiä, joista tuore yliherkkä äiti veti herneen nenäänsä. Ilmoitti miehelle, että joko anoppi tai hän eikä myöskään päästänyt isovanhempia enää vauvaa katsomaan. Mies alistui naisen raivon edessä.

Minuunkin katkaisi välit, kun kysyin etteikö nyt vähän liioitellut.

Kuulin tästä parista aina myöhemminkin joskus. Olivat tosiaan katkaisseet pysyvästi välit miehen vanhempiin. Nainen kuulemma myös piti miestä koko ajan löysässä hirressä. Uhkaili aina häipyvänsä lapsen kanssa, jos mies teki hänen mielestään jotain väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehille opetetaan hankkeessa jämäkkyyttä ja rajojen vetoa.

”He oppivat sanomaan, että lyöminen ei ole oikein. Että kyllä minulla on oikeus tavata kavereitani. Että sinulla ei ole oikeus tutkia kännykkääni.”

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005834075.html

Erittäin tarpeellinen hanke. Ikäväkseni olen tältäkin palstalta lukenut, että on naisia, jotka pitävät oikeutenaan tehdä kännykkäratsioita ja kieltää miestään tapaamasta ystäviään.

Hyvä artikkeli, kommenteista voi sitten ollakin montaa mieltä. Esimerkiksi iän ikuinen väite lapsilla kiristämisestä eli jos tulee ero, niin äiti saa lähihuoltajuuden. JOS isä on osallistunut vähintään yhtä paljon lasten hoitoon (pitänyt puolet hoitovapaista, ollut kotona sairaan lapsen kanssa, osallistunut neuvolan ja koulun tapaamisiin jne), niin äidin lähihuoltajuus ei ole mikään läpihuutojuttu.

Minulle tyrkytettiin yksinhuoltajuutta sossujen toimesta vaikka olin pitkällä sairaslomalla hirveässä kunnossa ja en pystynyt yli vuoteen edes itsestäni huolehtimaan. " kyllä äiti on silti tärkein/ kyllä äiti on silti äiti" toitotettiin. Mies oli kunnollinen ja vastuuntuntoinen, ei ollut siitä kiinni. Ja halusi lapset.

Tämä on niin valitettavan totta.

Paljon on työtä tehtävänä, että sossusta saadaan tasa-arvoinen. Nykyinen miesten/isien syrjintä on järkyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3 kysyy, miksi olette antaneet alapeukkuja? Perustelinko huonosti?

Kun tässä puhutaan nyt MIESTEN kokemasta väkivallasta, ei naisten. Joten siksi ainakin mun mielestä pitää pysyä aiheessa eikä vetää tähän naisten kokemuksia. Niille voi perustaa oman ketjun.

Vastasin ykkösen kysymyksiin. Enkä ajatellut, että tämä on sukupuolikysymys. Yritin osoittaa, että taustalla on aina syitä. Oli sitten mies tai nainen.

3