Miten paljon aiemmin ennen työvuoroasi menet töihin?
Maksetaanko sinulle tästä ylimääräisestä ajasta ja jos ei yritätkö minimoida esimerkiksi vaihtamalla työvaatteet jo kotona?
Kommentit (47)
En mene ennen työvuoron alkua töihin. Miksi menisin?
Olen mennyt töissä käydessäni 5-15min aikaisemmin aina.
Tarkoitatko työpaikalle, vai työn aloitusta?
10-15min ennen kun pitää vaatteet vaihtaa..
N. 10min ennen vuoron alkua olen talossa. Vaihdan työvaatteet, juon vettä ja olen työpisteellä n. 5min ennen liikkeen avaamista.
Minä jopa nukun töissä ja herään töihin 40min. Ennen pomoa.
Työpaikallani olen 10-1 minuuttia ennen kun aloitan työt. Sitä ennen tietty vaihdettu ihan rauhassa työvaatteet sairaalan kellarissa.
Sen verran aiemmin, että olen työajan alkaessa työvaatteet päällä työpisteellä. Viitisen minuuttia menee vaatteiden vaihtoon ja eväiden viemiseen jääkaappiin.
En menen töihin kovin paljon etuajassa. Ehdin vaihtaa rauhassa vaatteet ja olen työpisteellä muutamia minuutteja etuajassa. Kyseessä ei ole vuorotyö eikä siis ennen työn aloittamista tarvitse käydä läpi edellisen vuorolaisen kanssa mitään asioita. Muut työntekijät tulevat yleensä samaan aikaan. Työni on aika tarkkaan aikataulutettua ja en voi tehdä aamulla valmiiksi myöhemmin päivällä tapahtuvaa työtä. Iltapäivällä taas ehdin laittaa valmistelut aamua varten, vaikka se ei olekaan välttämätöntä. Mukavampaa vain aloittaa työt suoraan, kun on tehnyt jotain valmisteluja.
En tee vuorotyötä, olen työpaikalla 8-4 minuuttia ennen työajan alkamista.
Noin 45min. Haluan tehdä päivän oppituntien valmistelut rauhassa ennen oppilaiden saapumista. En myöskään halua panikoida työmatkalla, että mitä jos traktori tai muu hitaampi ajoneuvo tulee eteen, ehdinkö silloin töihin ajoissa.
Työmatkaan menee pari minsaa autolla.
Työvaatteet puen jo kotona päälle, joten lähden kotoa viisi minuuttia ennen töiden alkamista.
Mä olen vähän huonotapainen myöhästelijä. Työpaikalla olen usein viittä vaille ja siinä 5 minuutin aikana vien eväät jääkaappiin, vaihdan vaatteet ja sidon tarvittaessa hiukset kiinni. Olen valmis tasaan mennessä eli periaatteessa ajoissa, mutta välillä tuntuu että muut työntekijät pitävät minua myöhästelijänä, kun ovat itse paikalla jopa 20 minuuttia ennen työn alkamista. Minkäs teet.
Missä työssä työvaatteiden vaihto ei kuulu työaikaan???
Vierailija kirjoitti:
Työmatkaan menee pari minsaa autolla.
Työvaatteet puen jo kotona päälle, joten lähden kotoa viisi minuuttia ennen töiden alkamista.
Olet kyllä melko laiska jos kuljet autolla kahden minuutin työmatkaa.
Siriina kirjoitti:
Missä työssä työvaatteiden vaihto ei kuulu työaikaan???
Ainakin kaupassa ja sairaalassa on usein näin ( ei koske lääkäreitä)
Menen varttia ennen. En ymmärrä miksi menisin yhtään aiemmin.