Töissä ja lapselle ei ole järjestynyt päiväkoti paikkaa
Silläkin uhalla että, tunnistetaan. Olen ollut reilun kuukauden töissä ja lapsi ei ole saanut vieläkään päiväkoti paikkaa kunnalta. Olen ollut ikäni työtön ja nyt kun sain työpaikan tuntuu epäreilulta että, työn jatkumista ei tueta. Minun onnekseni ystäväni on ollut korvaamaton apu arkipäivinä. Lapsen isä (mieheni) hoitaa vkl. Minulle on sanottu järjettömistä jonoista päivähoitoon. Kohtuuttomat matkat toiselle puolelle kaupunkia tai jopa ei kaupunkiin järjestetyistä hoitopaikoista. Kuulin että jono on 2 viikkoa tarpeen alkamisesta. Tämä on vain työttömille työnhakijoille. Ei niille jotka löytävät työn oma aloitteisesti. Olen kuullut että olisi pitänyt laittaa jo vastasyntyneenä jonoon ja ilmoittaa paikan järjestyessä ettei hoidolle olenkaan vielä tarvetta, jättäytyä roikkumaan jonoon, kunnes lapsi on mielestäni kyllin iso hoitoon tai minä menossa töihin oikeasti. Kuulin että paikassa tullaan pian tarvitsemaan työntekijää ja kävelin paikalle kysymään paikkaa. Työttömyydestä johtuen en sanellut työhaastattelussa mitään ehtoja koska en voi olla töissä tai mistä hetkestä alkaen minun sopii tulla töihin. Milloin vain heti kun on tarvetta. Tottakai! Sain paikan ja työt alkoivat lähes samantein. Pidän työpaikasta, työkavereista, pomosta, työmatkasta ja asiakkaista. Ärsyttää ja kauhistuttaa ajatella jos ystäväni ei olisikaan olemassa ja olisin tilanteessa jossa päivähoito olisi ainoa mahdollisuus päästä töihin. Mitäs sitten tapahtuisi? Jatkaisin uraani sossupummina ja yhteiskunnan elättinä. Nyt kun viimein onnistuin ilman työkkäreitä ja nettihakemuksia hoitamaan homman himaan niin ei. Oman alueeni pk johtajalle kyllä kiitos omasta panoksesta ja vaivannäöstä asiassa. Hän tehnyt parhaansa ja koen että perheellemme välitetään tietoa tilanteen pitkittymisestä riittävästi. En valita siitä vaan systeemistä. Eikö tällaiseen voi keksiä jotain Vara ratkaisuja etukäteen? Kaikilla ei ole turvaverkkoa.
Kommentit (18)
Neljä kuukautta aiemmin pitää hakea. Haitko?
Vierailija kirjoitti:
Neljä kuukautta aiemmin pitää hakea. Haitko?
Mistä muuten voi tietää etukäteen, että varmasti neljän kuukauden päästä saa työpaikan? Kyllä hoitopaikka on velvollisuus järjestää niissäkin tilanteissa, jossa vanhempi työllistyy yllättäen. Vai voiko hoitopaikattomuus mielestäsi olla työpaikan saamisen este?

Silloiin sitä on oikeus vaatia.
Ja elokuuksi alkavaksi kannattaa aina hakea kun silloin niitä vapautuu eniten.
Hoitopaikka on ihan työnhakijan ongelma. Jos haluaa töihin, huolehtii siitä.
Kunnalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää hoitopaikka kahdessa viikossa, jos syynä on vanhemman työllistyminen. Valitettavasti riittää, että on joku paikka jostain, siis toiselta puolelta kaupunkiakin :( vaikea oikein kommentoida mitään. Kunta on täyttänyt velvollisuutensa, jos ovat jotain tarjonneet, mutta eihän se tue vanhempien työllistymistä, jos matka hoitopaikkaan vie niin kauan, että päiväkodin aukioloajat ei edes riitä siihen reissaamiseen.
Niin se menee, että tuo kiireellisesti päivähoidon järjestäminen kahden viikon sisällä voi tarkoittaa sitä, että se hoitopaikka voi olla ihan toisella puolelle kaupunkia, eikä todellakaan siinä lähipäiväkodissa. Onnistuuko järjestää yksityisenhoidon tuella siihen sakka, kunnes saisit paikan lähempää? Ja toki isän pitääkin hoitaa lasta, kun kotona on! Jos vietä kauemmas hoitoon, niin heti siirtoanomusta sisään, jotta saat lähempää vapautuvan paikan.
Muistan, että itselläkin oli aikoinaan ongelma, kun hoidon tarve alkoi lokakuussa, kun kuulosti, että paikat pitää ottaa vastaan kauden alussa elokuussa tai vuoden vaihteessa.
Tsemppiä - koeta jaksaa etenkin, kun olet löytänyt mieleisen työpaikan!
Kyllä meille kahdessa viikossa paikka löytyi, tosin ei niin helpon matkan takaa, mutta onneksi sitä kesti vain reilun puoli vuotta, ja saatiin paikka kotimme läheltä.
Minulla oli hakemus puoli päivähoitoon 3kk. Olen vielä kotihoidontuella Tosiaan työpaikka tuli ihan yllärinä. Kuulin asiasta mietin hetken ja soitin kummille onnistuuko tämä 2 viikon hoitaminen jos saan paikan (luulin että 2vk riittää, mutta se onkin vain työttömille työnhakijoille) onnistui joten marssin työpaikalle löysin pomon ja kysyin onko tarvetta työntekijälle. Siitä haastattelu ja sain paikan. Työt alkoi muutamaa päivää myöhemmin. Vaihdoin päivähoito hakemuksen tiedot vuorohoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Kunnalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää hoitopaikka kahdessa viikossa, jos syynä on vanhemman työllistyminen. Valitettavasti riittää, että on joku paikka jostain, siis toiselta puolelta kaupunkiakin :( vaikea oikein kommentoida mitään. Kunta on täyttänyt velvollisuutensa, jos ovat jotain tarjonneet, mutta eihän se tue vanhempien työllistymistä, jos matka hoitopaikkaan vie niin kauan, että päiväkodin aukioloajat ei edes riitä siihen reissaamiseen.
Vain jos on oikeasti ilmoittautunut työttömäksi. Jos ei ole, se aika on neljä kuukautta.
Isä käy töissä ja ajaa pitkää työmatkaa joten iltavuorot ja viikonloput hän hoitaa. Kun hoitaja estyi kerran hän lähti töistä aiemmin jotta minä pääsen töihin. Että ei makoile kotisohvalla.
Vierailija kirjoitti:
*Jopa eri kaupunkiin*
Tätä tapahtuu! Joskus hyväkin, että kunta ostaa ph-palvelua toisesta kunnasta, jos itse kulkee sinne töihin tai asuu kuntarajan lähellä. Mutta taitaa mennä niin, että enempi kunnan lähtökohdista, kun paikkoja ei ole, tuota tehdään, ei niinkään, jos itse haluaisit sen ph-paikan naapurikunnasta.
Entäs jos lapsenisä nyt joustaisi ja ottaisi vaikka talvilomansa?
Siis sulle on tarjottu paikkaa jostain toisaalta vai ei ollenkaan?
Tulipa muuten mieleen, että jos tosiaan olet ollut sossun asiakkaana, kannattaisikohan ottaa yhteys sosiaalityöntekijään ja kysyä, olisiko hänellä jotain ratkaisua. Aloittajalle vielä onnittelut työpaikasta, respektit oma-aloitteisuudesta ja onnea työelämään!
Olen itse hoitanut ystäväni lasta vastaavassa tilanteessa joten nyt kun hänellä sattuu olemaan tilanne että hän on kotona niin sattui järjestymään vastavuoroinen palvelus. En tiedä onko mieheni alalla talvilomaa, taitaa olla päivä määräinen kiintiö ja niitä ei ole kuin muutama jäljellä ei mitään viikkoja (?!) Lisäksi taloudellisen tilanteen vuoksi olisi tärkeää hänenkin käydä töissä joten ei ole ollut ensimmäinen vaihtoehto. Emme ole tällaisesta keskustelleet. Lisäksi hän on pitänyt palkatonta vapaata lapsen syntymän jälkeen joten en tiedä järjestyykö tuollainen jatkuvalla syötöllä.

Siis eikö isä hakenut isyyspäivärahaa kelalta?
Missä asustelet? Voin ottaa lapsesi hoitoon. Asun itse Tampereella.
*Jopa eri kaupunkiin*