Vinttikoirat koirapuistossa
Koirapuistoissa tulee välillä vastaan vinttikoiria, joilla on kuonokopat. Jos ne käyttäytyvät siivosti niin en oikeastaan kiinnitä asiaan sen enempää huomiota.
Mentiin koirapuistoon, jossa oli valmiiksi n. 15 vinttikoiraa ja pari muun rotuista. Omistajat eivät reagoineet kun tulimme portille, koirat kyllä huomasivat meidät. Odotan yleensä puistoon mennessä, että omistaja ehtii huikkaamaan jos haluavat lähteä ensin pois. Koska regointia ei tullut, mentiin sisään. Vinttikoirat ryntäsivät laumana luoksemme haukkuen ja koirani olivat peloissaan. Kävelin koirani kanssa pois päin portilta että olisi enemmään tilaa. Oltiin kävelty n. 50m ja huomasin että toinen koira oli ahdistettu nurkkaan niin ettei se päässyt pois ja vinttarit räksyttävät ympärillä. Kukaan omistaja ei reagoinut. Kun vinttarit eivät lähteneet pois vaan jatkoivat räksytystä niin tamppasin kerran jalan maahan ja huusin "pois". Näin päästiin koirieni kanssa siirtymään. Vinttareilla oli kopat päässä, mutta yrittivät näykkiä koiriani. Ihan hyvä että eivät päässeet puremaan, mutta ei se poista sitä että omat koirani aistivat että toiset käyttäytyvät agressiivisesti.
Omistajia ei oikein missään vaiheessa kiinnostanut muu kuin vetää röökiä ringissä. Onneksi oli iso puisto niin alku- ja loppuhäslingin jälkeen saatiin olla melko rauhassa. Mikä siinä on että (toki rodusta riippumatta) annetaan koirien käyttäytyä ihan päin h*lvettiä.. Ymmärrän että kyseisten koirien täytyy saada liikkua mutta tuo ei vaikuta oikealta tavalta hoitaa asiaa.
Kommentit (55)
Ap ei ollut pennun kanssa liikkeellä.
Vierailija kirjoitti:

En käy enää koirapuistoissa siksi että siellä on juuri tuollaista kuvailemaasi porkukkaa. Laiskimuksia jotaka eivät jaksa kävelyttää itse koiraansa, joten päästävät sen puistoon juoksemaan ja sitten niitä joiden koirilla on käytösongelmia ja toivovat että muut puistossa kävijät saisivat tartutettua koiraan käytöstapoja. Todella usein nämä onglemakoirat ovat kokemattomalla omistajalla olevia rescue koiria.
Aluksi käytiin kasvattajan suosituksesta koirapuistossa ja sitten itse huomattiin että vapaa riehuminen muiden koirien kanssa lisää koiran käytösongelmia ja vaikeuttaa sen hallintaa n saamista muissakin tilanteissa. Toisekseen aika monet koirat ovat agressiivisa ja omistajansa usein jopa ylpeitä siitä että heidän koira pistää muut järjestykseen. Kolmanneksi, en menisi takuuseen että muiden koirat ovat rokotettuja, madotettuja ja lois- sekä tautivapaita. Olihan siellä mukaviakin koiria ja ihmisiä, mutta liikaa niitä joiden kanssa en halua koirieni seurustelevan.
Hyvin monet käyttökoirien omistajat ovat sitä mieltä että eivät halua viedä koiriaan koirapuistoon.
Onko se sitten parempi, että se vinttikoira ei ikinä pääse juoksemaan? En minä ainakaan jaksa sitä vauhtia mitä vinttarini haluaisi juosta eli koirani pääsee koirapuistoon juoksemaan. Lenkkejä käydään 2,5-3 tuntia päivässä, mutta ei se vaan riitä koiralle, joka on jalostettu menemään niin lujaa kuin jalat kantaa.
Siis menit koirapuistoon jossa oli jonkinnäköinen vinttikoiratapaaminen menossa etkä sanonut sanaakaan. Esim. kysynyt sopiiko tulla? Lähes joka rodulla on jokin piirre joka vieraan ihmisen silmissä vaikuttaa agressiivisuudelta.
Vierailija kirjoitti:
Rodusta riippumatta, jos koira ei tule muiden koirien kanssa toimeen, sitä ei viedä koirapuistoon, on sit joku kääpiörotta tai tanskandoggi tai siltä väliltä.
Nimenomaan, myös ne räksyttävät rotat kiinni ja pois koirapuistoista, ärsyttäviä ne omistajat kun vaan naureskelevat kun pikku chici irvistelee, kun eihän se mitään voi tehdä!
Vien koiraa säännöllisesti koirapuistoon koska asumme keskustassa ja koira tarvitsee myös sitä vapaana juoksua. En kuitenkaan vie koskaan yhtäaikaa muiden koirien kanssa, koska valtaosa koirista on arvaamattomia/huonokäytöksisiä eivätkä omistajat osaa lukea koiran käytöstä ollenkaan.
Päästetään oma koira ahdistelemaan ja alistamaan muita ja kuvitellaan että se on hauskaa leikkiä,vaikka toinen koira tärisee pelosta ja matelee maassa. Oma koira on lähtökohtaisesti ystävällinen ja lempeä kaikkia kohtaan, mutta pelkää isompia ja aggressiivisia/dominoivia/rähiseviä koiria.
En enää jaksa noita tilanteita,missä omistaja on ihan kujalla ja höhöttelee koiransa per*eilylle,joten parempi välttää.
Myöskään lenkillä en halua päästää muita koiria haistelemaan omani kanssa,poikkeustapauksia lukuunottamatta. Miksi turhaan stressata koiraa ja ottaa riskejä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omia koiria en pysty juoksuttamaan muualla kuin aidatulla alueella metsästysvietin takia.
Kävellä voin kyllä pitkiäkin matkoja mutta ei se ole sama asia koiralle kun vapaana juokseminen.
Metsästysaikana koirat pääsevät töihin ,mutta aktivointia ja liikkumista ne tarvitsevat muulloinkin. Metsästää ei voi ympäri vuotta.No koirien irtipitäminen sinänsä on oma lukunsa, mutta kyllä metsästyskoirankin voi opettaa tottelevaiseksi, niin tottelevaiseksi että omistajan pysäytys- tai luoksetulokäsky menee riistavietin yli ja koira tottelee vaikka olisi riistanhajut nenässä. Se vaan vaatii määrätietoista harjoittelua ja varmasti enemmän toistoja kuin koira jolla ei ole metsästysviettiä. Edellämainitusta syystä en ymmärrä lainkaan sitä että otetaan lemmikkikoiraksi metsästyskoira, jos ei ole tarkoutus myös metsästää. Seurakoira tai paimenkoira on paljon helpompi opettaa tottelevaiseksi, koska metsästysviesti on heikompi.
Ymmärrän pointtisi mutta metsästyskoira on metsästyskoira.
Koulutettuja metsästyskoiria muistaen että koira on kuitenkin koira.
100% varmuutta en pysty kuitenkaan takaamaan jolloin juoksuttaminen tapahtuu aitojen sisäpuolella. Koirien sekä muiden turvallisuuden vuoksi.
Luoksetuloa harjoitellaan joka päivä vaikka sen osaavatkin ,mutta vietti on se joka vahvana on veressä ja sen minä omistajana suostun hyväksymään ja ymmärtämään.
Turhia riskejä en ota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rodusta riippumatta, jos koira ei tule muiden koirien kanssa toimeen, sitä ei viedä koirapuistoon, on sit joku kääpiörotta tai tanskandoggi tai siltä väliltä.
Nimenomaan, myös ne räksyttävät rotat kiinni ja pois koirapuistoista, ärsyttäviä ne omistajat kun vaan naureskelevat kun pikku chici irvistelee, kun eihän se mitään voi tehdä!
Nämähän tuli toisten kanssa toimeen. Ap vaan säikähti kun kaikki tulivat samaan aikaan tutustumaan hänen koiraansa. Tässä tilanteessa ei kuvauksen mukaan ole mitään poikkeuksellista vaan koirat haistelevat ensin toisensa jonka jälkeen menevät omia reittejään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On erilaisia koirapuistoja toisissa käy narkkari-juopot resquekoirineen toisissa kunnon ihmiset hyvin käyttätyvineen koirineen
Eiköhän kaikissa koirapuistoissa käy noita kaikkia. Toisekseen juopolla voi olla hyvin koulutettu hyvätapainen koira ja merkittävässä asemassa olevalla ihmisellä voi olla ihan kamalan huonosti käyttäytyvä koira.
Ja ns. hyvässä asemassa olevalla ihmisellä voi vieläpä olla hyvin käyttäytyvä ja hyvin hoidettu rescue-koira. Kuten esim. minulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rodusta riippumatta, jos koira ei tule muiden koirien kanssa toimeen, sitä ei viedä koirapuistoon, on sit joku kääpiörotta tai tanskandoggi tai siltä väliltä.
Nimenomaan, myös ne räksyttävät rotat kiinni ja pois koirapuistoista, ärsyttäviä ne omistajat kun vaan naureskelevat kun pikku chici irvistelee, kun eihän se mitään voi tehdä!
Nämähän tuli toisten kanssa toimeen. Ap vaan säikähti kun kaikki tulivat samaan aikaan tutustumaan hänen koiraansa. Tässä tilanteessa ei kuvauksen mukaan ole mitään poikkeuksellista vaan koirat haistelevat ensin toisensa jonka jälkeen menevät omia reittejään.
Onko sun mielestä ihan normaalia että koira yrittää näykkiä muita koiria? Mun mielestä ei.
Vierailija kirjoitti:
Siis menit koirapuistoon jossa oli jonkinnäköinen vinttikoiratapaaminen menossa etkä sanonut sanaakaan. Esim. kysynyt sopiiko tulla? Lähes joka rodulla on jokin piirre joka vieraan ihmisen silmissä vaikuttaa agressiivisuudelta.
Ap:han kertoi, että kyseessä oli ns. iso puisto, eli he odottelivat hetken ennen sisäänmenoa, reagoivatko koirien omistajat jotenkin heidän tuloonsa. Eivät reagoineet, joten he menivät sisään - oletan että puisto oli niin iso, ettei omistajat olleet ns. huikkausetäisyydellä.
Eihän koirapuistoon tulijan tarvitse erikseen kysyä lupaa muilta, saavatko he tulla (vai ei). Kohteliasta on todellakin odotella portilla hetki, jotta muille annetaan tilaisuus halutessaan poistua, mikäli oman koiran käytöksessä on jotakin ns. pielessä. Olipa puistossa sitten rotutapaaminen tai vaan kaveriporukka, ei julkista puistoa voi omia itselle ja sulkea muilta.
Ap totesikin käyneensä koirapuistoissa useampiakin kertoja (ilmeisesti lähes 9 vuoden ajan) joten uskoisin hänen törmänneen vinttikoiriinkin aiemmin. Ja näiden vinttikoirien käytös ei tainnut ollut lähelläkään normaalia tutustumista vaan enemmänkin yksittäisen koiran ahdistelua ja sen kimppuun hyökkäämistä laumana.
Onpa erikoista - oikeasti 15 vinttikoiraa ja kaikki jahtasivat ap:n pikku fifiä. Kuulostaa melko erikoiselta.
Meiädän koirapuistossa käy kovasti eri kokoisia koiria ja mukana myös vinttikoiria, mutta ellei kyseessä pienten koirien aitaus, ei kuonokoppa ole välttämätön.
Aluksi kun muuan whippet tuli - ilman kuonokoppaa - isojen koirien puolelle, pelksin aina vähän että sen tulitikkujalat naksahtaa poikki kun isot koirat tulee leikkimään, mutta nyt tiedän paremmin. Kun isot hyökää päälle, on whipukka jo monen metrin päässä. Se vetää pitkää letkaa koirapuistossa, ja tiedän että meidän koira nukkuu tavallista paremmin, paitsi pientä unihaukkua ja käpälien heiluttelua saattaa tulla.
Kuka ne on vintiltä pois päästänyt?????
Vierailija kirjoitti:
Kuka ne on vintiltä pois päästänyt?????
Nerokasta.
Toi vintti muuten tulee kauniista ilmaisusta vindhund eli "tuulikoira". Mutta eihän ne mitään tuulellakäypiä tapauksia ole. Juoksee vaan 60-70 kmh.
On myös melko rauhallisia otuksia sekä ihmisiä että koiria kohtaan. Kuonokoppia on hyvä pitää vain siinä tapauksessa että samassa aitauksessa on koiria jotka muistuttaa enemmän juoksukilpailuissa käytettävää viehettä kuin koiraa. Näillä metsästävä ullakkokoira saattaa syöksyä kimppuun ennenkuin tajuaa että lajitoverihan tässä on kyseessä.

Eipä tule tuulestakaan tuo nimi. Joskus vanhassa saksassa wint tarkoitti ajokoiraa, siitä ruotsiin tullut vindt- , myöhemmin vindhund. Sieltä Suomen kielen vinttikoira
Vinttikoira puree vain ajaessaan. Muutenhan vinttikoira on pidättyväinen ja ystävällinen sekä koirille että ihmisille. Kuonokoppa on tärkeä vain silloin jos samassa aitauksessa on vinttikoira ja pieni citypupun näköinen koira. Sellaista ei saisi muutenkaan tapahtua
Jos ap viet oma koirasi mihin tahansa aitaukseen jossa on ennestään 15 koiraa, voit olla varma että ne kaikki tulevat kerralla tervehtimään.
Luulisi olevan kaikille selvää, että pentuja ei viedä koirapuistoon vaan totuttaudutaan muiden seuraan vähitellen, tutuista koirista aloittaen. Mutta kuitenkin niin, että sinne puistoonkin mennään ajan mittaan.