Julkisimettäjät, miksi oi miksi
Itse olen imettänyt kolmea lasta noin vuotiaaksi asti eikä ole koskaan pitänyt tehdä sitä julkisesti esimerkiksi kahvilassa, lasten leikkipuistossa, Sohvaperunat-tv-ohjelmassa tai Prisman käytävällä.
Kommentit (64)
Kyllä niin harmittaa kun haluaisin nähdä niitä tissejä mutta vauvan pää heiluu kokoajan edessä peittäen näkyvyyden. Kiusaatte miehiä noin 🙅
M31
Itse olen myös imettänyt kaikkia kolmea lastani. Julki-imetystä en kokenut tarpeelliseksi. Huvittavaa huomata vaikka Ompun Pastaboxissa nämä julki-imettävät, jotka eivät edes vilkaise vauvaansa. Selaavat kännykkää samalla ja imevät pastaansa. Surullista.
Missä sitä vauvaa saa imettää? Ihan oikeasti, mikä on teille valittajille tarpeeksi rauhallinen paikka? Jos äiti liikkuu julkisilla paikoilla, vauva on pakko syöttää ja silloin kun vauva haluaa.
Minulla on kokemusta kahden lapsen imetyksestä ja useimmiten muita suljettuja tiloja kuin invavessoja ei ole. Niissä jos imettää, on kohta joku vessaa oikeasti tarvitseva kiukkuisena roikkumassa oven kaavassa.
Julkisellapaikalla saa imettää mutta miksi siitä tehdään niin iso numero? Eihän se muuten häiritsisikään!
Olin syömässä eräässä hieman paremmassa ravintolassa ja siellä oli nainen miehensä ja muutaman muun aikuisen kansssa. Hänellä oli myös vauva mukana. Vauva vähän ähisi vaunuissa niin kauhea show: "Mitäää onko mamman Matti-Viljamilla nälkä! No varmasti on! TUUS TÄNNE! ONKO NÄLKÄ ONKO!?" Ja tissi suurieleisesti tiskiin ja vaavi siihen. Mitenkään ei yrittänyt peitellä tapahtumaa, ei mitää harsoa tai mitään. Sivistymätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen huomannut, että tästä vauvojen syömisestä on tehty niin tabu että vauvoja ei näy julkisisissa paikoissa syömässä juuri enää missään muotoa. Kun imettää ei uskalla, mutta ei uskalla antaa pullostakaan. Molemmista syyllistetään.
Päin vastoin, 10-20 vuotta sitten ei todellakaan imetetty kahviloissa näin avoimesti kuin nykyään, eikä kenellekään olisi tullut mieleenkään laittaa selfietä itsestään ja vauvasta tissillä Irc-Galleriaan (nykyään ovat ihan peruskauraa Instassa). Etenkin niiden naisten silmissä, joiden lapset ovat jo nuoria aikuisia, on nykymeininki erikoista. Ottamatta kantaa siihen, onko tämä hyvä vai huono asia, niin nykyään ei todellakaan olla mitenkään erityisen ahdasmielisiä julki-imetyksen suhteen. Jostain syystä aiempi sukupolvi onnistui selviämään vauva-ajasta imettämättä Prismassa tai puolison isoisän silmien edessä, nykyiselle sukupolvelle se tarkoittaa kohtuutonta kotiin eristäytymistä.
28 jatkaa: sori, edellinen viestini meni vähän lainaamani viestin pointin ohi, tuli luettua se vähän kiireessä.
Kyllä mun lapsuudenperheessä vauva söi siellä missä liikuttiin. Ei äiti voinut aina kotiin jäädä.
Vaikka imettää sielä kahvilassa niin sen joi tehdä niin ettei mitään näy...Kaikki imettäjät ei tätäkään tajua.
Mä sain esikoisen 11 vuotta sitten ja imetin kyllä kahvilassa ja puistossa lasta. Se ei ollut mitenkään tavatonta. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisin ollut kotona ja suunnilleen ruokakauppa ainoa paikka, missä voi käydä.
Mikä se imetykseen sallittu paikka kodin ulkopuolella olikaan? Voisiko joku vastata, joka vaatii lapsen viemistä "rauhalliseen paikkaan"?
Vierailija kirjoitti:
Mikä se imetykseen sallittu paikka kodin ulkopuolella olikaan? Voisiko joku vastata, joka vaatii lapsen viemistä "rauhalliseen paikkaan"?
No näiden paheksuvien mielestä se tulisi tehdä vessassa😩 Syökööt itse siellä jos niin häiritsee. Kyllä se ongelma on siellä oman pään sisällä... Tarvittaessa voi pysyä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Mikä se imetykseen sallittu paikka kodin ulkopuolella olikaan? Voisiko joku vastata, joka vaatii lapsen viemistä "rauhalliseen paikkaan"?
Ravintolassa esim. vapaa loosi, nurkkapöytä. Joskus raflojen vessoilla on semmoinen oleskelutila missä on penkkiä, peilejä ja ne hanat. Kauppakeskuksessa penkki, joka ei ole siinä vilkkaimman käytävän vieressä/keskusaukiolla. Kukaan ei pakota menemään vessaan imettämään. Luulisi vain, että vauvankin olisi kivempi syödä kun ei ole hälinää ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen huomannut, että tästä vauvojen syömisestä on tehty niin tabu että vauvoja ei näy julkisisissa paikoissa syömässä juuri enää missään muotoa. Kun imettää ei uskalla, mutta ei uskalla antaa pullostakaan. Molemmista syyllistetään.
Päin vastoin, 10-20 vuotta sitten ei todellakaan imetetty kahviloissa näin avoimesti kuin nykyään, eikä kenellekään olisi tullut mieleenkään laittaa selfietä itsestään ja vauvasta tissillä Irc-Galleriaan (nykyään ovat ihan peruskauraa Instassa). Etenkin niiden naisten silmissä, joiden lapset ovat jo nuoria aikuisia, on nykymeininki erikoista. Ottamatta kantaa siihen, onko tämä hyvä vai huono asia, niin nykyään ei todellakaan olla mitenkään erityisen ahdasmielisiä julki-imetyksen suhteen. Jostain syystä aiempi sukupolvi onnistui selviämään vauva-ajasta imettämättä Prismassa tai puolison isoisän silmien edessä, nykyiselle sukupolvelle se tarkoittaa kohtuutonta kotiin eristäytymistä.
Jostakin syystä aiemmalta sukupolvelta "loppui maito" vielä aikaisemmin kuin nykyäideiltä.
Aina nämä, jotka kehuskelevat imettäneensä kolme lasta tekemättä sitä koskaan julkisesti, unohtavat mainita etteivät ole täysimettäneet suosituksien mukaan yhtäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä se imetykseen sallittu paikka kodin ulkopuolella olikaan? Voisiko joku vastata, joka vaatii lapsen viemistä "rauhalliseen paikkaan"?
Ravintolassa esim. vapaa loosi, nurkkapöytä. Joskus raflojen vessoilla on semmoinen oleskelutila missä on penkkiä, peilejä ja ne hanat. Kauppakeskuksessa penkki, joka ei ole siinä vilkkaimman käytävän vieressä/keskusaukiolla. Kukaan ei pakota menemään vessaan imettämään. Luulisi vain, että vauvankin olisi kivempi syödä kun ei ole hälinää ympärillä.
Lisäksi voi käyttää liinaa/harsoa tai vähän edes kääntää selkää kanssaihmisille. Mikä on syynä kun parhaassa tapauksessa istutaan molemmat rinnat paljaana? Katsokaa mua?

Juurihan näinhän imettäjät yleensä tekee, mutta pelkästään kahvilassa imettäminen herättää tässäkin keskustelussa harmia. Harvassa kahvilassa on niin yksityisiä pöytiä ettei kukaan kulje ohi, yleensä asiakkaat on muiden näkyvillä. Samoin kauppakeskusten penkit on paikoissa, jotka on muiden näkyvillä.
Vessoissa on äärimmäisen harvoin mitään oleskelupenkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä se imetykseen sallittu paikka kodin ulkopuolella olikaan? Voisiko joku vastata, joka vaatii lapsen viemistä "rauhalliseen paikkaan"?
Ravintolassa esim. vapaa loosi, nurkkapöytä. Joskus raflojen vessoilla on semmoinen oleskelutila missä on penkkiä, peilejä ja ne hanat. Kauppakeskuksessa penkki, joka ei ole siinä vilkkaimman käytävän vieressä/keskusaukiolla. Kukaan ei pakota menemään vessaan imettämään. Luulisi vain, että vauvankin olisi kivempi syödä kun ei ole hälinää ympärillä.
Lisäksi voi käyttää liinaa/harsoa tai vähän edes kääntää selkää kanssaihmisille. Mikä on syynä kun parhaassa tapauksessa istutaan molemmat rinnat paljaana? Katsokaa mua?
Itse olen aina käyttänyt imetyspaitaa, kuten useimmat tekee jotka vauvaa imettää. Kahvilassa tai muussa paikassa istutaan siihen suuntaan mihin penkki osoittaa. En ryhdy selkääni venäyttämään siksi, että jollekin ehkä tulee paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen huomannut, että tästä vauvojen syömisestä on tehty niin tabu että vauvoja ei näy julkisisissa paikoissa syömässä juuri enää missään muotoa. Kun imettää ei uskalla, mutta ei uskalla antaa pullostakaan. Molemmista syyllistetään.
Päin vastoin, 10-20 vuotta sitten ei todellakaan imetetty kahviloissa näin avoimesti kuin nykyään, eikä kenellekään olisi tullut mieleenkään laittaa selfietä itsestään ja vauvasta tissillä Irc-Galleriaan (nykyään ovat ihan peruskauraa Instassa). Etenkin niiden naisten silmissä, joiden lapset ovat jo nuoria aikuisia, on nykymeininki erikoista. Ottamatta kantaa siihen, onko tämä hyvä vai huono asia, niin nykyään ei todellakaan olla mitenkään erityisen ahdasmielisiä julki-imetyksen suhteen. Jostain syystä aiempi sukupolvi onnistui selviämään vauva-ajasta imettämättä Prismassa tai puolison isoisän silmien edessä, nykyiselle sukupolvelle se tarkoittaa kohtuutonta kotiin eristäytymistä.
Just näin! 😂 Miten ihmeessä selvisimme hienoissa ravintoloissa ja pitkillä lennoilla vauvan kanssa. Tuomatta itseä ja imetystä esille. Ehkä se rauhallinen paikka imetykselle etsittiin ja otettiin katsekontakti vauvaan eikä siihen kännykkään. 😂
Hei te nuoret äidit,
kun minun ikäiseni olimme äitejä, me imetimme ihan missä vaan eikä kellekään tullut mieleenkään, ettei julkisilla paikoilla saisi imettää. Silloin ei ollut internettiä emmekä olleet tietoisia pienten ehkä äänekkäiden ryhmien erilaisista mielipiteistä. imetimme vain onnellisina.
Haluan sanoa, että some-mielipiteet luovat ihan hölmöjä käsityksiä ihmisille, joista herkimmät ahdistuvat helposti ja turhaankin.
Maailma on täynnä todellisia ongelmia, joihin vauvansa imettäminen melkein missä vaan ei mahdu mitenkään.
Olkaa onnellisia vauvoistanne, ja siitä, jos teillä riittää omaa hyvää maitoa muutamiksi kuukausiksi, ja unohtakaa muiden ihmisten mielipiteet tässä asiassa. Jos joskus, niin tällöin voisi jopa elää hiukan omassa kuplassaan, vaikka tästäkin jotkut vetävät herneet nenuihinsa - vetäkööt.
Minä olen se, joka imetti 11 vuotta sitten. Tuo väite, ettei silloin imetetty julkisesti on valhetta. Kyllä imetettiin, mutta sitä ei paheksuttu niin paljon kun nyt. Uuskonservatismi tullut tai muu äidit pysyköön kotona -liike.
Minua ei häiritse imettäminen missään, mutta itse etsin aikoinani rauhallisen paikan ihan vaan siksi, että vauva malttoi keskittyä syömiseen.
Pari viikkoa sitten teki mieli kahvilassa neuvoa erästä äitiä tekemään samoin, hän joutui kirjaimellisesti heiluttamaan tissiä lapsen edessä, jotta tämä edes hetkeksi rauhoittui syömään. Ja se oli oikeasti todella käsittämättömän näköistä. Ehkä hänen kaltaisensa muutamat äidit käytöksellään aiheuttavat paheksuvat kommentit? Yleensä imetystä ei oikeastaan edes huomaa.