Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tajuan nyt täysi-ikäisenä ettei lähisuvussani ole yhtään tervettä parisuhdetta! Tunnen oloni katkeraksi...
15.09.2018 |
Äitini puolen isovanhemmat: väkivaltaisia alkoholisteja
Isäni puolen isovanhemmat: narsistinen alkoholisoitunut mies + täysin alistettu ja huonolla itsetunnolla varustettu isoäitini (❤)
Omat vanhempani: henkisesti poissaoleva alkoholisti-isä + neuroottinen äiti
Minusta tuli ahdistunut ja masentunut syömishäiriöinen (bulimiaa ja anoreksiaa). Pidän ulkonäöstäni erityisen hyvää huolta ja pukeudun klassisesti. Kulissit ovat siis kunnossa. En usko kenenkään voivan arvata esimerkiksi sitä, että saatan syödä oksennukseni uudelleen tai sitä, että vietän kokonaisia viikonloppuja ahmien jne... Veljeni on tyypillinen "peräkammarin poika", joka ei näytä pääsevän omilleen. Veikkaan hyvin huonoa itseluottamusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Koen itse elämässä eteenpäin pääsemisen todella haasteelliseksi tällä hetkellä. Täytän kohta 22v ja edelleen haaveilen yliopistosta. En ole vielä kertaakaan yrittänyt tosissani, sillä olen ollut liian kiireinen ravaamaan jääkaapin ja vessanpytyn väliä!! Tilanteeni ahdistaa aivan tajuttoman paljon ja alankin olla epätoivoinen. En ole voinut olla katkeroitumatta tilanteesta. Hyvänä puolena menneisyydessäni näen sen, että osaan välttää myrkylliset parisuhteet. Exäni oli maailman huomaavaisin poikaystävä ja olenkin iloinen hänen asettamastaan parisuhdemallista. Suhteemme kaatui kuitenkin suuren välimatkan takia. En pystynyt etäsuhteeseen. Hyvänä puolena olen tajunnut myös sen,etten koskaan halua olla miehen tuloista riippuvainen. Isoäitini oli ja sai surullisen kohtalon. Pitäisi kuitenkin päästä sinne korkeakouluun, jotta voisin visioni toteuttaa! Tiedän, että katkeruus vie minua vain ja ainoastaan taaksepäin mutten tiedä miten muuttaa ajatusmaailmaani. Olen myös helposti kateellinen. Etäisempään sukuumme kuuluu eräs itseäni vain muutaman vuoden vanhempi tyttö, jota ihailen aivan valtavasti. Pääsi ensimmäisellä yrittämällä vaikeaan tiedekuntaan Helsingissä. Hänen molemmat vanhempansa ovat erittäin menestyneitä uraihmisiä. Stalkkaan ja vertaan itseäni tämän tytön linkedin profiiliin aika ajoin vaikka tiedän,ettei pitäisi! Tunnen alemmuutta ja ajattelenkin, että jos vain lähtökohdat elämälleni olisivat olleet paremmat, olisin itsekin kohta jo valmistunut! Anteeksi, kirjoitus on sekavaa, en vain tiedä miten edetä :(
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Katkeruus on myrkkyä, ei vain parisuhteet.
Tietenkin on ja tiedostan sen! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäiseksi kannattaa painella terveyskeskukseen puhumaan bulimiasta ja sitten päättää mihin tiedekuntaan haluaa ja ruveta valmistautumaan pääsykokeisiin. Ikävä kyllä syömishäiriön päihittäminen vie todennäköisesti niin kauan, että ei voi ensin hoitaa syömishäiriötä kuntoon ennen kuin hakee yliopistoon. Niihin pitää paneutua samaan aikaan. Toisaalta pääsykokeisiin valmistautuminen voi jopa auttaa syömishäiriön voittamisessa, kun ajatukset saa pois omasta itsestä ja sairaudesta. Elämä avautuu ehkä edes hiukan pidemmälle kuin jääkaapin ja vessanpöntön väliselle uralle.
Muita ihmisiä on turha stalkkailla ja ihailla sen kummemmin. Jokaisella on omat polkunsa, tällä "unelmatytöllä" omansa ja sinulla omasi. Voit ajatella, että jos pääset huonommista lähtökohdista eteenpäin, se on saavutuksena enemmän kuin se, että helpommista lähtökohdista ponnistaa.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäiseksi kannattaa painella terveyskeskukseen puhumaan bulimiasta ja sitten päättää mihin tiedekuntaan haluaa ja ruveta valmistautumaan pääsykokeisiin. Ikävä kyllä syömishäiriön päihittäminen vie todennäköisesti niin kauan, että ei voi ensin hoitaa syömishäiriötä kuntoon ennen kuin hakee yliopistoon. Niihin pitää paneutua samaan aikaan. Toisaalta pääsykokeisiin valmistautuminen voi jopa auttaa syömishäiriön voittamisessa, kun ajatukset saa pois omasta itsestä ja sairaudesta. Elämä avautuu ehkä edes hiukan pidemmälle kuin jääkaapin ja vessanpöntön väliselle uralle.
Muita ihmisiä on turha stalkkailla ja ihailla sen kummemmin. Jokaisella on omat polkunsa, tällä "unelmatytöllä" omansa ja sinulla omasi. Voit ajatella, että jos pääset huonommista lähtökohdista eteenpäin, se on saavutuksena enemmän kuin se, että helpommista lähtökohdista ponnistaa.
Terveyskeskukseen meno pelottaa. En ole edes varma, olenko valmis luopumaan oksentelun antamasta vapaudesta syödä mitä vain... Ajatus pääsykokeista stressaa itseäni entisestään ja saa ahmimaan entistä enemmän.
Kiitos että muistutit tuosta. En ole edes ajatellut tuolla tavoin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syöt oksennuksesi uudelleen? Huh.
Suosittelen, että etsit apua itsellesi, niin voit toivottavasti paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Syöt oksennuksesi uudelleen? Huh.
Suosittelen, että etsit apua itsellesi, niin voit toivottavasti paremmin.
Anteeksi, ei ollut tarkoitus järkyttää :D Mutta saatan siis noukkia oksennuksen seasta sulamattomia juusto- tai keksinpaloja. Tämä vain, jos ahmintaruokani on lopussa enkä halua ostaa lisää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun neuvoni on, että hae keskusteluapua. Kun käyt terapiassa purkamassa mieltäsi, alkaa pikku hiljaa pää selvitä ja vapautua energiaa positiivisiin asioihin. Syömishäiriösihän on keino selvitä psyykkisistä haasteista. Luulenpa, että halu päästä bulimiasta eroon tulee itsestään, kun saat psyykkisiin ongelmiisi helpotusta. Olet vielä nuori ja elämä on edessä. Jos nyt käytät pari vuotta henkisen hyvinvoinnin parantamiseen, on sulla vielä paljon aikaa opiskella ja saavuttaa elämässäsi muita asioita ja ennen kaikkea sen henkisen tasapainon :)
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäiseksi kannattaa painella terveyskeskukseen puhumaan bulimiasta ja sitten päättää mihin tiedekuntaan haluaa ja ruveta valmistautumaan pääsykokeisiin. Ikävä kyllä syömishäiriön päihittäminen vie todennäköisesti niin kauan, että ei voi ensin hoitaa syömishäiriötä kuntoon ennen kuin hakee yliopistoon. Niihin pitää paneutua samaan aikaan. Toisaalta pääsykokeisiin valmistautuminen voi jopa auttaa syömishäiriön voittamisessa, kun ajatukset saa pois omasta itsestä ja sairaudesta. Elämä avautuu ehkä edes hiukan pidemmälle kuin jääkaapin ja vessanpöntön väliselle uralle.
Muita ihmisiä on turha stalkkailla ja ihailla sen kummemmin. Jokaisella on omat polkunsa, tällä "unelmatytöllä" omansa ja sinulla omasi. Voit ajatella, että jos pääset huonommista lähtökohdista eteenpäin, se on saavutuksena enemmän kuin se, että helpommista lähtökohdista ponnistaa.
Terveyskeskukseen meno pelottaa. En ole edes varma, olenko valmis luopumaan oksentelun antamasta vapaudesta syödä mitä vain... Ajatus pääsykokeista stressaa itseäni entisestään ja saa ahmimaan entistä enemmän.
Kiitos että muistutit tuosta. En ole edes ajatellut tuolla tavoin. Ap
Se on se sairaus, joka seireeninä houkuttelee jatkamaan ja pelottelee, että toisenlainen elämä on vaikeaa. Totuushan on kuten hyvin tiedät, että bulimia vie terveyden, vaikka se ensin antaa tunteen hallinnasta. Pääsykokeidenkin kannalta on erittäin tärkeää, että menet sinne terveyskeskukseen heti, että saat apua sellaiseen kohtaan elämässä, josta tiedät jo etukäteen, että se laukaisee ahmimista.
Moni kammoksuu pääsykokeita, eikä uskalla yrittää ollenkaan, koska pelkää epäonnistumista. On helpompi ajatella, että olisi voinut päästä sisään, kuin yrittää tosissaan ja saada tulokseksi se, ettei kelpaa, ei ollut riittävän hyvä. Pelko luo alisuoriutujia. Ei pidä antaa pelon hallita elämäänsä. Kaikkialle ei voi kelvata, kaikkialle ei voi päästä, mutta jostain se oma polku löytyy, jos sitä etsii ja jaksaa yrittää.
No voi sinua! Yritä etsiä joku muu nautinnon / mielenkiinnon kohde kuin mässyruoka. Hae heti apua bulimiaan. Katkeroidut vielä enemmän, jos huomaat joskus 10 vuoden päästä olevasi edelleen uralla jääkaapin ja vessanpöntön välillä - mikä on täysin hukkaan heitettyä elämää.
Alue: Aihe vapaa
Katkeruus on myrkkyä, ei vain parisuhteet.