Mistä johtuu, jos perheen kaikki viisi lasta ovat erityislapsia?
Lievää kehitysvammaa, adhd:ta, autismia, aistiyliherkkyyttä jne.? Perheen äidillä on myös adhd ja aikoo nyt nelikymppisenä hakea lääkikseen. Kun lapset ovat 2-15-vuotiaita. Voiko tuolla yhtälöllä oikeasti olla realistista pyrkiä opiskelemaan lääketiedettä vai liioitteleeko äiti lastensa vaivoja?
Kommentit (31)
Oisko tämä äiti sisäsiittoisesta kylästä?
Tiedän muutaman vastaavan perheen. Jokaisessa äiti on viinaan menevä, ja käyttänyt alkoholia raskausaikana. Sitä ei tietenkään saa ääneen sanoa, ettei "syyllistä" 🙄.
Jos lapset ovat kaikki omia ja samalle miehelle niin outoa on.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat kaikki omia ja samalle miehelle niin outoa on.
Mitä outoa siinä on että samojen vanhempien lapsilla on samoja piirteitä? ADHD ja autismin kirjo ovat vahvasti perinnöllisiä, ja kulkevat tyypillisesti yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat kaikki omia ja samalle miehelle niin outoa on.
Mitä outoa siinä on että samojen vanhempien lapsilla on samoja piirteitä? ADHD ja autismin kirjo ovat vahvasti perinnöllisiä, ja kulkevat tyypillisesti yhdessä.
No sherlock ja ketkä EI tiedä tätä?
Ei tuohon välttämättä äidin alkoholismia tarvita. Geenit määrää luonteessakin enemmän kuin moni tajuaa.
Huonot geenit, huono kasvatus ja tarve saada kaikille lapsille diagnoosi, koska silloin saa Kelasta vammaistukea ja sitä ei oteta perustoimeentulotuessa tulona huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat kaikki omia ja samalle miehelle niin outoa on.
Mitä outoa siinä on että samojen vanhempien lapsilla on samoja piirteitä? ADHD ja autismin kirjo ovat vahvasti perinnöllisiä, ja kulkevat tyypillisesti yhdessä.
No sherlock ja ketkä EI tiedä tätä?
Ilmeisesti se henkilö, kenen viestiin vastasin.
T: lainaamasi
Eli pääasiasa neurologisia ongelmia. Veikkaan heikkoa hapettumista sikiöaikana, synnytyksissä tai keskosuutta sekä geneettistä alttiutta.
Itse näen asian niin, et vanhemmat ovat sopeutuvaisia, vahvoja ja ymmärtäväisiä.
Elämä opettaa meitä kaikkia erilaisin koettelemuksin.
Tiedän perheen jossa 3 lasta ovat kehitysvammaisia.
Kaikki olleet erityisluokalla.
Idiotismia hankkia noin monta lasta.
Aina saa pyrkiä opiskelemaan lääketiedettä, on sitten aivan eri asia päästä sitä opiskelemaan. Ja tuolla lapsimmäärällä ja vaatimuksilla ihan toivotonta.
Itse tiedän tälläisen perheen. Äiti poltti kuin korsteeni kaikkien raskausaikana...
Huomionhakuisuutta ja toivoa saada nimi omalle kasvatuskyvyttömyydelle.
Mun (mielestäni melko laajasta) ystäväpiiristä kahdella äidillä on erityislapsia. Toisella on yksi erityislapsi (hänen ainoa) ja toisella molemmat lapset ovat erityislapsia. Ymmärtääkseni kumpikaan ei polttanut raskausaikana, mutta ennen raskautta polttivat tupakkaa teini-iästä asti päivittäin. Myös raskaudenjälkeen molemmat (ainakin silloin tällöin) polttivat.
Olen useasti miettinyt, että luultavasti tupakan poltto missä vaiheessa tahansa ennen raskautta saattaa vaikuttaa asiaan.
Kuten moni jo mainitsikin, niin ns. nepsyoireet ovat vahvasti perinnöllisiä. Lisäksi näiden sairauksien diagnosointi on hankalaa (eli ei ole mitään labioratoriokokeita tai mitattavia ominaisuuksia joiden perusteella diagnoosi tehtäisiin ei ole). Diagnoosi perustuu vanhempien, päiväkodin/koulun henkilökunnan ja pieneltä osin terapeuttien ja lääkäreiden havainnointiin lapsesta.
Jos perheessä jollaikin on nepsydiagnoosi osaavat vanhemmat helpommin tarkkailla muidenkin lasten käyttäytymistä ja näin diagnoosi tulee muillekin "helposti". (siihen en ota kantaa kuinka paljon on ns. ylidiagnosointia).
Vastaavasti monessa perheessä, joissa ei ole kokemusta nepsydiagnooseista ajatellaan, että lapsi on "vaan vilkas", "tai ihan samanlainen professori tyyyppi, kuin isänsä" tai "ainahan hän on ollut tuollainen oman tiensä kulkija". Tällöin diagnoosi jää saamatta, jos lapsen ongelmat saadaan ratkaistua muuta kautta, esim. vanhemmat ja päiväkoti löytävät keinoja tukea lasta ja löytää ratkaisuja hänen ongelmiinsa, vaikka ongelmille ei ole annettu lääketieteellistä nimeä.
Ja sinälläänhän diagnoosilla ei lievissä tapauksissa ole merkitystä, koska "hoitona" on arjen ongelmien ratkaiseminen, niin että lapsi selviää "ominaisuuksistaan" huolimatta ja löytää tapoja ratkaista ongelmat. Esim. ADHD lapsen voi olla helpompi istua paikoillaan ja keskittyä ns. kynätehtäviin, jos hän saa istua tasapainotyynyn päällä tai pureskella purkkaa samalla. Lievä asperger taas voi pärjätä ihan hyvin, jos hyväksytään että hän ei ole kovin sosiaalinen ja tiukalla harjoittelulla ja "kasvatuksella" opetetaan hänelle sosiaalisen elämän perussäännöt (tervehtiminen, kiittäminen, pitää vastata kun kysytään jne.). Vaikeammissa tapauksissa, kun normaalin elämän tukemiseksi tarvitaan säännöllistä terapiaa ja mahdollisesti lääkitystä ja näistä huolimatta lapsen käytös poikkeaa selkeästi yleisesti hyväksytystä, niin diagnoosista on hyötyä.
No tulee kyllä mieleen, ettei lasten ongelmat kovin pahoja voi olla, jos jaksaa edellisten ongelmista huolimatta tehdä lisää lapsia. Onko kaikilla lapsilla diagnoosia? Äiti on kiinnostunut lääketieteestä, joten on keksinyt normaaleille lapsilleen diagnooseja?
No mitäs arvelisit? Perinnöllistä.