Lue keskustelun säännöt.
Huolestuttaa lapsen jatkuvat ihmissyöntileikit ja siihen kuuluvat satuttamiset. Ei ole nähnyt mitään aikuisten elokuvia.
14.09.2018 |
Tyttö on nyt 8v, mutta nuo leikit ovat olleet tuollaisia niin pitkään kuin muistan. Aluksi mietin, että onhan lasten ohjelmissakin niitä kohtauksia, joissa vaikka susi pyrkii jatkuvasti syömään porsaat jne. Mitään aikuisten elokuvia ei todellakaan ole nähnyt.
Nuo leikit ovat siis useimmiten aina sellaisia, että lapsi tahtoo olla se, joka syödään/yritetään syödä ja usein tahtoo tämän "syöjän" nipistelevän tai raapivan häntä. Tietysti esim. isoveljelle on tehty selväksi, ettei lähde moiseen mukaan ja yritetty tytöllekin terottaa, ettei satuttaminen saa kuulua leikkeihin. Takaisin tulee nurisemista miten se hänestä kuuluu leikkiin ja on kivaa.
Meidän esikoispoika on jo ihan kyllästynyt ollut vuosia noihin siskonsa leikkivaatimuksiin. Silti tulee aina uusia kavereita, jotka ainakin aluksi suostuvat leikkimään näitä syömisleikkejä ja nipistelemään häntä, kun tyttö sitä niin kärttää. Onko tämä leikkaihetta muiden kotona? Lapsi ei oireile mitenkään muuten ja me siis ollaan ihan tavallinen yhtenäinen perhe, joten ei hän ole edes kokenut mitään mullistuksia.
Kommentit (26)
No ehkä lapsi vain on masokisti? Olisiko se niin paha asia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin tuollainen lapsena. En ollut nähnyt mitään järkyttävää elokuvaa eikä nettiin ollut mahdollisuutta. Olin joko syötävänä tai vaihtoehtoisesti itse ihmissyöjä (tai lääkäri) joka kaiveli sisälmyksiä rakentamaltani lumiukolta. Näin välillä myös painajaisia joissa vanhempani muuttuivat ihmissyöjiksi ja tulivat yöllä huoneeseeni aikeissaan syödä minut.
Ei minusta onneksi kasvanut mitään hullua, enkä itse kokenut leikkejäni ahdistaviksi. Olin hirveän empaattinen kiltti tyttö joka rakasti eläimiä. Jälkikäteen olen miettinyt että ehkä leikkini vain olivat tapa käsitellä niitä asioita joita en ymmärtänyt. Eläimetkin syövät toisiaan joten lapsena ei ollut tavaton ajatus että ihmisetkin tekisivät niin.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kyllä aika erikoiselta ja osittain pelottavaltakin. Mä olisin varmaan yhteydessä johonkin lasten psykiatriin tmv.
Jotenkin olisin odottanut jo tähän ketjuun tulleen vanhempia, joilla olisi jotain kokemuksia vastaavasta lapsilla. Muistan itsekin jo omassakin lapsuudessani tuon teeman olleen monissakin lastenohjelmissa mukana. Minua tuo teema tosin ahdisti lapsena. On se huolestuttavaa meistä vanhemmistakin, miten tyttö käyttäytyy. Kuitenkin kyseessä on oikeasti kaikin muin tavoin täysin tavallinen tyttö.
Mitä olen lukenut esim. psykopaattilapsista, niin heille tyypillistä on kiduttaa eläimiä lapsena. Meidän tyttö on kuitenkin ollut aina äärimmäisen eläinrakas ja muutenkin hyvin empaattinen lapsi. Siksikin ihmetyttänyt tuo, miksi kiltti ja empaattinen lapsi on edes saduissa näiden pahisten puolella, jotka tahtovat muille pahaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minä olin tuollainen lapsena. En ollut nähnyt mitään järkyttävää elokuvaa eikä nettiin ollut mahdollisuutta. Olin joko syötävänä tai vaihtoehtoisesti itse ihmissyöjä (tai lääkäri) joka kaiveli sisälmyksiä rakentamaltani lumiukolta. Näin välillä myös painajaisia joissa vanhempani muuttuivat ihmissyöjiksi ja tulivat yöllä huoneeseeni aikeissaan syödä minut.
Ei minusta onneksi kasvanut mitään hullua, enkä itse kokenut leikkejäni ahdistaviksi. Olin hirveän empaattinen kiltti tyttö joka rakasti eläimiä. Jälkikäteen olen miettinyt että ehkä leikkini vain olivat tapa käsitellä niitä asioita joita en ymmärtänyt. Eläimetkin syövät toisiaan joten lapsena ei ollut tavaton ajatus että ihmisetkin tekisivät niin.
Onpa huojentavaa kuulla!
Muistatko yrittivätkö vanhempasi jotenkin estää sinua leikkimästä noista leikkejä? Miten muut lapset suhtautuivat noihin leikkeihin?
ap
Ei siitä varmastikaan mitään haittaa olisi, vaikka kysyisitkin joltain ammattilaiselta, mistä tällainen "fiksaatio" voi johtua, mutta pidä huoli, ettei tyttö näe sinun säikähtävän tätä aihetta. Sitten hän vasta saattaakin tuntea olonsa omituiseksi ja jotenkin vääräksi.
Itse olin jo pienenä tosi kiinnostunut aika pimeistäkin aiheista. Minua pelotti ja kiehtoi kauheasti kaikenlaiset pahat ihmiset, rikolliset, murhaajat yms. Olin myös jossain vaiheessa lähes pakkomielteisen kiinnostunut ihmissusista (:---D) ja luin kaiken maailman kauhujuttuja aiheiden tiimoilta. Ja olin ihan normaali lapsi, ehkä vähän herkkä ja ahdistunut, mutta sosiaalinen, koulumenestys hyvää yms. Jälkikäteen kun mietin asiaa, niin kyllä vanhempien on täytynyt välillä miettiä, että mitähän helkkaria, mutta eivät koskaan mitenkään ankarasti tuominneet näitä intressejäni. Muistan kyllä heidän kyselleen, että no mikäs näissä niin kiinnostaa. Kiinnostipahan vain.
Olen muuten yhä kiinnostunut kaikesta hämärästä ja olen ihan tavallinen töissä käyvä ja naimisissa oleva iloinen ja elämääni tyytyväinen tyyppi, en mikään psyko.
Meitä on monenlaisia!
Kuulostaa kyllä aika erikoiselta ja osittain pelottavaltakin. Mä olisin varmaan yhteydessä johonkin lasten psykiatriin tmv.