Näin eilen vauvan kaltoinkohtelua, nyt en saa asiaa mielestäni
Näin eilen aamupäivällä Tampereen Tammelassa vähän homssuisen oloisen miehen työntävän ränsistyneen näköisiä vaunuja ja puhuvan kiihkeästi samalla puhelimeen. Vaunuissa istui alle vuoden ikäinen vauva, jolla oli joten kuten päällään ohut kietaisupaita, joka oli puolittain auki. Vauva oli siis puoli alasti. Tampereella eilen 13 astetta lämmintä, navakka tuuli ja tihkusadetta.
Katsoin kyllä vauvaa ja miestä pitkään, mutta sitten he kääntyivät seuraavasta kadunkulmasta, enkä ehtinyt sanoa / puuttua tilanteeseen mitenkään. Asia jäi vaivaamaan kamalasti.
Mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Soittaa poliisit, puuttua itse asiaan, pyytää apua muilta lähellä olijoilta?
Kommentit (18)
Just, halvaannuit jaloista kun menivät nurkan taakse. Poliisi ei vastannut soittoon jne.
Nyt on provot niin paskoja että!
Tuijotta kun hoo moilanen kieli suusta roikkuen👀 Toimit siis ihan oikein.
👅
Ehkä vauvalta oli tullut ripulit vaipan läpi/oksennus niin että kaikki vaatteet oli mennyt likaiseksi ja ei ollutkaan enempää vaihtovaatetta mukana kuin body. Mies tajunnut tämän vasta kun on saanut riisuttua likaiseksi menneet vaatteet eikä halunnut pukea niitä takaisin päälle. Eiköhän olleet kotiinpäin/autolle menossa.
Kirjoitit paikan väärin.
Oikeasti tämä tapahtui Porvoon Trollhattanissa.
Olisit tehnyt lasun niin sossu olisi ostanut niille tuliterät Bogabuun vaunut.
Taidat olla tuo sama joka näki kun Muumimaailmassa äiti paiskasi pojan kassaa vasten? Mene hoitoon keksimästä tarinoita
Mitäs ajattelit että poliisit tekisi asialle. Veisi huostaanko
Petra P kirjoitti:
Mitäs ajattelit että poliisit tekisi asialle. Veisi huostaanko
Miettikää, joku vie proamisen tasolle, että tuhertaa keksittyä blogia!
Petra P kirjoitti:
Mitäs ajattelit että poliisit tekisi asialle. Veisi huostaanko
Niinhän poliisien virkavelvollisuus vaatii. Paremmin se niin toimii, ei päivystävää lastensuojeluhenkilöä saa paikalle yhtä nopeasti, kuin poliisia.
Katoit pitkään mutta et ehtiny tehdä mitään? Joopa.
Vierailija kirjoitti:
Petra P kirjoitti:
Mitäs ajattelit että poliisit tekisi asialle. Veisi huostaanko
Niinhän poliisien virkavelvollisuus vaatii. Paremmin se niin toimii, ei päivystävää lastensuojeluhenkilöä saa paikalle yhtä nopeasti, kuin poliisia.
Huostaan ne ei tuommosen takia ota.
Onpa erikoisia vastauksia asialliseen aloitukseen. Mä olen ainakin ollut montakin kertaa tilanteessa, joka on tullut yllättäen ja mennyt nopeasti ohi ja sitten jälkikäteen on jäänyt vaivaamaan, että olisiko pitänyt puuttua tai sanoa jotakin. Ihanaa, jos te muut aina heti tiedätte, mitä tehdä. Mä en tiedä.
Kai tossa ap:n tapauksessa fiksuinta olisi ollut pysäyttää isä ja kysyä jotain, että "onko teillä kaikki kunnossa" ja ystävällisesti huomauttaa, että "vauvalla on aika vähän vaatetta tähän keliin" tms. Voi olla, että olisit saanut jonkun ihan järkevän vastauksen just vaippakatastrofista tms. Jos tilanne olisi ollut vakava, isä selkeästi sekaisin tms, niin olen ymmärtänyt että poliisien soittaminen on se oikea liike. Lastensuojelullahan ei mitään hälytysnumeroa ja katupartiota ole.
Ja kuka vain saa tehdä suomessa lapsia, siis ihan kuka vaan, ilman yhtään mitään kontrollia??
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vauvalta oli tullut ripulit vaipan läpi/oksennus niin että kaikki vaatteet oli mennyt likaiseksi ja ei ollutkaan enempää vaihtovaatetta mukana kuin body. Mies tajunnut tämän vasta kun on saanut riisuttua likaiseksi menneet vaatteet eikä halunnut pukea niitä takaisin päälle. Eiköhän olleet kotiinpäin/autolle menossa.
Tää itseasiassa on käynyt meille esikoisen kanssa. Oltiin kävelyllä ja poika, silloin 4kk, täysin yhtäkkiä oksensi kaaressa kaikki vaatteensa märiksi. Vaihdettiin vaihtovaatteet päälle ja 10 min myöhemmin sama uudelleen. No, siinä vaiheessa soitin lääkäriajan ja onneksi olimme yhden kauppakeskuksen vieressä, kävin sieltä ostamassa kolmannet vaatteet päälle. Jotka poika oksensi täyteen ennen kuin ehdittiin lääkärin luo varttia myöhemmin. Oksennuksen syy: sillä kävelyreissulla puhjennut vauvarokko, joka nosti puolessa tunnissa yli 40 asteen kuumeen. Raju kuumeen nousu sai lapsen oksentamaan. Tämä oli huhtikuussa, ei myöskään ihan se lämpimin aika Suomessa...
Vierailija kirjoitti:
Ja kuka vain saa tehdä suomessa lapsia, siis ihan kuka vaan, ilman yhtään mitään kontrollia??
Niin saa, mitä vuodesta toiseen ihmettelen. Lapsia on juopoilla, narkomaaneilla, vaikeasti mt-ongelmaisilla, tupakoijilla ja vaikeasti ylipainoisilla. Ihmisillä, jotka eivät välttämättä pysty huolehtimaan edes itsestään.
Lapsilla on oikeus turvalliseen ja tasapainoiseen kotiin.
ohis
Tuolloin soitat häkeen ja kuvaat tapahtuman heille sanallisesti. Häke lähettää partion ja poliisi soittaa sossut.
Mun tekis oikeastaan mieli testata tätä, jos ravaisin nyt korttelin ympäri työntäen rattaita joissa istuisi säähän sopimattomasti puettu vauva ja puhuisin kiihkeästi puhelimeen, niin kuinkahan moni TODELLISUUDESSA pysäyttäisi saman tien ja ottaisi tilanteen haltuun. Veikkaan, ettei yksikään ihminen. Suurin osa ei edes huomaisi, ne jotka huomaisivat jäisivät oletettavasti katsomaan pitkään kunnes olisin jo ravannut ohi.
Ostaa vauvalle kasa vaatteita ja uudet rattaat.