Vuorotyötä tekevä, häiritseekö arkivapaalla oleminen "työttömänä"?
Vai eikö yhtään?
Siis että kun vaikkapa tiistaina klo 10 kiertelee kaupoissa jne.
Nimittäin kaverin kysymys minulle vuorotyötä tekevälle oli niin yllättävä, että mietin, onko ihmisillä todella tällaisiä fiiliksiä, että toivottavasti kukaan ei kuvittele mua työttömäksi??! :(
Kommentit (33)
Ei, eilen muistin Ikeassa miksi en käy viikonlopulla kaupoissa.
Ihanaa, ehkä juuri tiistaina klo 10 , käydä ostoksilla, eikä silloin kun perheet ovat viettämässä siellä laatuaikaa.
Eikö tuota kaveria häiritse ns. illalla, viikonloppuna, muuna vapaapäivänä hillua shoppailemassa tms kun osa ihmisistä on tuolloin TÖISSÄ?
Onko hän vähän yksinkertainen?
Minusta vuorotyö on ihanaa. Arkiaamu on parhaita, silloin kaupoilla, kuntosaleilla ym ei ole juuri ketään, joten saa olla rauhassa. Ei kiinnosta jos joku luulee työttömäksi.
Ainoa, mitä mietin joskus töihin ajellessani lauantai - tai sunnuntaiaamuisin klo 5.30, ovatko muut tielläliikkujat menossa töihin vai tulossa bilettämästä.
:D Kai sen voi noinkin ajatella. Musta töissä käyvät ne, joilla ei ole varaa olla käymättäkään.
Downshiftaaja
Ei todellakaan! Työskentelen sairaalassa jatkuvassa kolmivuorotyössä, ja vapaat viikolla on erityisen mieluisia! Usein vaihdankin vuoroa toisen kanssa joka haluaa viikonlopun vapaaksi.
Kolme yötä valvottua on yksi nukkumispäivä, siis vapaa, ja kaksi normaalia vapaata. Minulle sopii tosi hyvin, ja tykkään viikonlopuista osastolla. Rauhallisempaa ja kiireettömämpää.
Pelkkä päivätyö olisi kyllä niin puuduttavaa ja tylsää. Haluan työssäni vaihtelua, sitä että jokainen päivä on erilainen. Vielä kun osastolla on hyvä yhteishenki, mikä sen parempaa!
Vierailija kirjoitti:
:D Kai sen voi noinkin ajatella. Musta töissä käyvät ne, joilla ei ole varaa olla käymättäkään.
Downshiftaaja
Totta, en tekis päivääkään töitä ellei olisi pakko. Perustuloa odotellessa.
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan! Työskentelen sairaalassa jatkuvassa kolmivuorotyössä, ja vapaat viikolla on erityisen mieluisia! Usein vaihdankin vuoroa toisen kanssa joka haluaa viikonlopun vapaaksi.
Kolme yötä valvottua on yksi nukkumispäivä, siis vapaa, ja kaksi normaalia vapaata. Minulle sopii tosi hyvin, ja tykkään viikonlopuista osastolla. Rauhallisempaa ja kiireettömämpää.
Pelkkä päivätyö olisi kyllä niin puuduttavaa ja tylsää. Haluan työssäni vaihtelua, sitä että jokainen päivä on erilainen. Vielä kun osastolla on hyvä yhteishenki, mikä sen parempaa!
Mulla ihan tämä sama.
Enkä todellakaan mieti, kuka musta nyt ajattelee mitäkin arkivapaalla ja jos joku on työtön ja siksi liikkeellä, niin miksi ihmeessä ei?
Ap
Minä tykkään myös vuorotöistä.
Esim. iltavuoroon menen vasta 16.30 ja 22.00 pääsen pois.
Melkein koko päivä puuhailla vaikka mitä.
Olin päivätöissä, 7.00-16.00, vkl vapaat.
Muutaman kuukauden kestin, sitten otin loparit ja menin vuorotöihin.
Häh - aivan päin vastoin ajatellaan meidän perheessä. Teemme molemmat työtä, jossa työajat eivät ole sidottuja. Otamme kaiken irti siitä, ettei tarvitse elää koko ajan muun yhteiskunnan rytmeissä. Esim. viime torstaina saatoimme lähteä koko perhe (lapsi vielä kotihoidossa) jo aamusta kaupungille ja käydä Amos Rexissä päiväsaikaan niin, ettei tarvinnut jonottaa. En oleta muistakaan, että ovat työttömiä. Työnkuvia on niin erilaisia. Voit olla vaikka yliopistolla tutkijana, kuten pari ystävääni, ja pystyt itse pitkälti vaikuttamaan työaikoihisi. Tai opettaja, kuten minä. Välillä työpäivä päättyy klo 12, mutta saatan korjata aineita sunnuntaina klo 18-23.
Enemmän oikeastaan häiritsee se että jos olen vaikka aamupäivällä kaupassa monet kuvittelee minun olevan vapaapäivällä tai lomalla "ei kyllä minun pitää vielä mennä töihin iltavuoroon".
Musta nimenomaan se, että työttömäksi luuleminen olisi ihmisitä häiritsevää sai mut ällistymään. Ja ärsyyntymään. Ap
En tee liikkuvaa vuoroa, mutta olen pysyvästi öisin töissä. Muuten ei kiinnosta mitä muut ajattelevat, mutta joskus kun vapaat alkaa ja käy ostamassa alkoholia aamulla niin olen miettinyt miltä se näyttää. Mut hei, mun viikonloppu työviikon päätteeksi on alkanut, vaikka kello onkin 9 tiistaiaamuna.
Vierailija kirjoitti:
Enemmän oikeastaan häiritsee se että jos olen vaikka aamupäivällä kaupassa monet kuvittelee minun olevan vapaapäivällä tai lomalla "ei kyllä minun pitää vielä mennä töihin iltavuoroon".
Miksi sä välität siitä, mitä muut kuvittelevat.
Omaa elämääsihän sä elät....vai elätkö???

Elän toki ja siksi käynkin välillä kaupassa aamupäivällä tai varaan lääkärin/kampaajan tai muuta silloin.
Häiritseminen on ehkä vähän väärin sanottu. Se hiukan ärsyttää pikemmin kun monet luulee että minulla ei ole mihinkään kiire kun olen vapaalla tai lomalla.
En ole ikinä ollut 8-16 töissä vaan yleensä viikonlopputöissä ja iltatöissä. Kerran menin ex-kaverini kanssa kauppaan arkena keskellä päivää ja hän vaan valitti sitä että kuinka häpeällistä on tähän aikaan käydä kaupassa että vain lusmut ovat vapaalla tähän aikaan päivästä ja että mitähän muut asiakkaat ajattelee kun tähän aikaan ollaan kaupassa. Yritin selittää että jotkut ovat iltatöissä ja siksi käyvät päivällä kaupassa. Ei mennyt jakeluun. Lusmuja kaikki tyynni. Hänen mielestään myöskään sunnuntaina ei saanut käydä kaupassa eikä klo 21 jälkeen mutta epäselväksi jäi milloin iltatöissä käyvä saisi käydä kaupassa.
Ystävä on nyt ex, en kestänyt negatiivista ajattelutapaa ja minun mollaamista. Nykyään pidän aika tarkan rajan että kaveeraan vain positiivisten ihmisten kanssa, en ihmisten kanssa jotka arvottavat toisia esim. juuri työn perusteella.
Perinteistä suomalaista ajatustapaa, ajatella sitä, mitä muut minusta ajattelevat.
Vierailija kirjoitti:
Ei, eilen muistin Ikeassa miksi en käy viikonlopulla kaupoissa.
Ihanaa, ehkä juuri tiistaina klo 10 , käydä ostoksilla, eikä silloin kun perheet ovat viettämässä siellä laatuaikaa.
Juuri tuo vuorotyössä on parasta. Virka-ajalliset ryysää viikonloppuna kiukkuisina, vuorotyöläiset käy kaikessa rauhassa viikkovapaallaan.
Ei mua se häiritse mitä muut ajattelee, jos käyn keskellä arkipäivää kaupassa. Se kyllä, kun oletetaan mulla olevan elämänhallinnan ongelmia kun nukun keskellä päivää. Eikä sekään mitään, jos joku sellainen hämmästyy herätettyään mut joka ei tiedä vuorotöistä, mutta kun sellaiset jotka asian tietävät. "Taasko sä nukut keskellä päivää (klo 10 aamulla), kyllä tähän aikaan on ihmiset jo hereillä?", joo, taas nukun kun olen menossa illalla töihin.
Enpähän ole ikinä oikeastaan aatellut asiaa, että ajatteleeko joku noin.
Ei kyllä kiinnostakaan. Vuorotyö on niin hanurista, että en halua pilata elämääni enää enempää pohtimalla että pidetäänkö minua nyt työttömänä ja muutenkin lusmuna, kun kehtaan vapaapäivänäni poistua kotoani.