Lue keskustelun säännöt.
Toistuva jättäminen
Riittämätön
09.09.2018 |
Tapasin keväällä aivan ihanan miehen. Heti ensitapaamisesta maa järisi. Asumme eri paikkakunnilla ja minulla lapsi jonka yh olen joten tapasimme koko kevään ja kesän noin kerta viikkoon, kaikki mahdolliset viikonloput vietimme yhdessä.
Mies on kaikkea mitä ikinä olen voinut kuvitella. Herkkä, taitava keskustelija, kohtelias, huomioiva, komea. Aivan täydellinen. Hänen seurasaaan tunnen olevani täydellinen, maailman kaunein, ihanin. Ja minulle hän tuntui samalta. Todellakin siltä kuin kuuluisimme yhteen. Seksistä ei varmaan tarvitse kertoa... Kun rakastelemme, taivaankappaleet vaihtavat paikkaa.
Mies on kuitenkin usein, todella usein tehnyt niin että kun olemme viettäneet täydellisen viikonlopun ja pääsen rakastumisen huumassa kotiin, hän laittaa viestin että ei halua enää tavata, luopuu minusta koska se on parhaakseni, olen päässyt liian lähelle, ainoa oikea ratkaisu on olla erossa. Mitä ihmettä??? Joka kerta murrun ja sydämeni särkyy. Hän jättää viestillä todella suureellisia jäähyväisiä. Tämä tapahtuu aina viestillä, hän ei vastaa puheluihin.
Alkuun vastailin ja ruinailin perään, mies oli muutamia päiviä vastaamatta mutta kuitenkin n. viikon sisään ottaa yhteyttä. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Itkee ikäväänsä, on sama oma ihana itsensä kuin kasvotusten, tulee päivä/viikonloppu kun lapseni on isällään ja tapaamme. Ei merkkiäkään tästä jättävästä vietin lähettäjästä. Kysyn syytä hän ei osaa vastata, sanoo olevansa sekaisin ja taas koko ajan minkä vietämme yhdessä on pelkkää tähdenlentoa, sateenkaaria ja vaahtokarkkia.
Parina edellisenä kertana olen sanonut hänelle että ok että on epävarma, selvittäköön päänsä/ajatuksensa ja ottakoon yhteyttä vasta kun on varma mitä haluaa. Joskus menee päivä/kaksi, joskus viikko/kaksi, mies ottaa yhteyttä, kertoo haluavansa minut, on pahoillaan. Tietää nyt mitä haluaa, ikävöi. Ja tapaamme taas.
Mies on kiinnostunut elämästäni, lapsestani, minusta, ajatuksistani... suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta, kaikki vaikuttaa niin täydelliseltä kunnes... Ajan viikonlopun jälkeen kotiin tai hän pääsee kotiinsa ja saan viestin, hän ei halua enää koskaan tavata. Ja minä menen täysin rikki.
Viimeisimmän kerran kun erosimme hän lupasi ettei toista tätä toimintamallia. Itki sylissäni rakkauttaan, minulla oli tunne että olimme molemmat tunteille todella avoimia. En ole milloinkaan tuntenut näin vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta kenenkään kanssa. Erotessamme sovimme seuraavasta viikonlopusta, mitä teemme, suutelimme, halasimme. Mies lupasi ettei enää ”jätä”, on tehnyt päätöksensä, haluaa minut ja lapseni elämäänsä. Pysyvästi.
Yön ja aamun rakasti, hehkutimme ihanaa viikonloppuamme, sitä kuinka ihmeellistä on että olemme tavanneet, kuinka täydellistä meillä on yhdessä ja suunnittelimme seuravaa yhteistä viikonloppua. Kunnes maanantaina töiden jälkeen saan viestin että miestä ahdistaa, oma elämänsä on sekaisin, en tunne häntä, olen päässyt liian lähelle ja kaiken kukkuraksi kertoo kuinka tunteet ovat minua kohtaan suuret, mutta ne eivät kuitenkaan riitä siihen että hän olisi rakastunut tai täysillä mukana. Siis anteeksi mitä?
Kommentit (34)
Olipa rasittavasti kirjoitettu aloitus. Liian pitkää, jankkaamista, ja huonoja, ällöromanttisia kielikukkasia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas sama aihe eri kertomuksella, ap sut tunnistaa kirjoitustyylin perusteella, muita on mies joka on loukannut niin pahasti ettei voi enempää loukata ym. Usko jo ettei mies halua sua.
Vierailija kirjoitti:
Oletko lukenut kiintymyssuhdeteoriasta? Se voisi avata hyvin miehen käytöstä. Mulla kans suhteessa tuota tule lähelle - mene pois -ristiriitaa. Kun päästään lähelle toista, iskee paniikki ja tekee mieli vetäytyä luolaan heittelemään pieniä kiviä kaikille jotka koittaa lähestyä -ettei vaan tulisi satutetuksi. Rakkaus ja läheisyys luo paradoksaalisesti turvaa ja turvattomuutta / pelkoa. Se ahdistaa.
Keskeistä on se, että ymmärtääkö mies ollenkaan käytöksensä mekanismeja ja sitä kuinka se satuttaa sinua. Onko valmis hakemaan apua? Suosittelisin terapiaa . Sun pitäisi myös osata asettaa rajat. Mikä tahansa käytös ei voi olla hyväksyttävää. Ainakaan suoranainen jättäminen . Voisitko sanoa että pahaa oloa, pelkoa ja epävarmuutta voi tuoda esiin, mutta ei siten että jättää toisen. Se tuhoaa sinun itsetuntosi lopulta.
Toivon teille kaikkea hyvää. Parhaimmillaan mies saa sinusta kumppanin joka jaksaa vaikeuksista huolimatta osoittaa rakkautta ja kiintymystä. Miehen pitää kuitenkin työstää itse noita ongelmiaan. Eron hetket ja välimatka todennäköisesti provosoivat hänessä turvattomuutta ja hylätyksi tulemisen tunnetta, silloin hän muuttuu kakaraksi.
Tämä kuvaa täydellisesti ja tähän haluaisin uskoa, jotenkin on kuitenkin pelko että kyse on jostakin hyvin paljon diipimmästä...
Minä toimin noin kuin miehesi. En tunnista itsessäni mitään narsismia tai muutakaan, olen ystävällinen, kiltti ja avulias ja empaattinen ihminen. Minulla toimintamalli johtuu siitä, että pelästyn omia syviä tunteitani ja pelkään, että saan näpeilleni todella pahasti - kuten joskus nuorempana kävi. Siksi jollain ihme logiikalla ajattelen, että jos nyt erotaan, se sattuu vähemmän (minuun, tiedän, tämä on itsekästä) kuin että jos antaisin suhteen mennä vielä pidemmälle. Meillä on ihan täydellistä, liian hyvin asiat. Siksi pelkään kuin hullu, että jotain tapahtuu ja maailma romahtaa. Siksi jotenkin haluan romahduttaa sen "hallitusti" itse.
Aiemmissa suhteissani en ole ollut tällainen. Vain tässä, jossa mulla on kaikki pelissä oikeasti. En tiedä, kauanko mies tällaista jaksaa.
Sen vielä voin mainita, että koen jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, en tiedä, mistä se kumpuaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä toimin noin kuin miehesi. En tunnista itsessäni mitään narsismia tai muutakaan, olen ystävällinen, kiltti ja avulias ja empaattinen ihminen. Minulla toimintamalli johtuu siitä, että pelästyn omia syviä tunteitani ja pelkään, että saan näpeilleni todella pahasti - kuten joskus nuorempana kävi. Siksi jollain ihme logiikalla ajattelen, että jos nyt erotaan, se sattuu vähemmän (minuun, tiedän, tämä on itsekästä) kuin että jos antaisin suhteen mennä vielä pidemmälle. Meillä on ihan täydellistä, liian hyvin asiat. Siksi pelkään kuin hullu, että jotain tapahtuu ja maailma romahtaa. Siksi jotenkin haluan romahduttaa sen "hallitusti" itse.
Aiemmissa suhteissani en ole ollut tällainen. Vain tässä, jossa mulla on kaikki pelissä oikeasti. En tiedä, kauanko mies tällaista jaksaa.
Sen vielä voin mainita, että koen jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, en tiedä, mistä se kumpuaa.[/
Tätä mies toistelee, jätetyksi tulemisen pelkoa, omaa epävarmuuttaan kyetä suhteeseen (on ollut vuosia yksin), pelkää päästää ketään lähelle. Kuitenkin tämä viimeisin ”en ehkä ollutkaan täysillä mukana”, tuntuu niin älyttömältä että terve ihminen ei vaan kykenisi näyttelemään niitä tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloin aloitusta lukiessani miettiä että ihminen joka elää noin ei kirjoita noin. Tän on pakko olla todella paljon jälkeen päin kirjoitettu kokemus tai porvoolaiskirje. Olen itse kokenut vastaavan setin exän kanssa ja lakkasin jossain vaiheessa välittämästä hänen lapsellisista "mä en leiki sun kaa enää" tyylisistä jättämisistä. Lopulta kun jätin hänet itse, niin mies ei osannut suhtautua siihen todellisena tapauksena vaan luuli että otan hänet takaisin.. Tiedätte varmaan miten siinä kävi kun löysin uuden miehen.
Aloittajalle en jaksa edes vastata. En ikinä ottaisi takaisin heivaajaa.
Olisin jo jättänyt tuollaisen "miehen" , koska minua ei pompotella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sadistinen narsisti tai bipolaari. Epävakaa myös mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Olipa rasittavasti kirjoitettu aloitus. Liian pitkää, jankkaamista, ja huonoja, ällöromanttisia kielikukkasia.
Tämähän on selkeästi paikallisen novellikirjailijan käsialaa. Edellinen novelli kertoi miksi varattu mies suuteli ja tunnusti tunteensa eikä halua olla missään tekemisissä. Sitä edellisessä nainen tapasi huoltsikalla miehensä itseteossa. Viihtykää toki fantasiamaailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloin aloitusta lukiessani miettiä että ihminen joka elää noin ei kirjoita noin. Tän on pakko olla todella paljon jälkeen päin kirjoitettu kokemus tai porvoolaiskirje. Olen itse kokenut vastaavan setin exän kanssa ja lakkasin jossain vaiheessa välittämästä hänen lapsellisista "mä en leiki sun kaa enää" tyylisistä jättämisistä. Lopulta kun jätin hänet itse, niin mies ei osannut suhtautua siihen todellisena tapauksena vaan luuli että otan hänet takaisin.. Tiedätte varmaan miten siinä kävi kun löysin uuden miehen.
Aloittajalle en jaksa edes vastata. En ikinä ottaisi takaisin heivaajaa.
Valitettavasti elän tämän asian kanssa ja on täysin totta.
Aivan sama, mikä miestä vaivaa, olennaista on kysyä, mikä sinua vaivaa. Mies ei ole kysymässä meiltä apua eikä neuvoja, sinä olet. Miksi annat kohdella itseäsi tuolla tavalla? Mikä on vienyt itsearvostuksesi? Miksi asetut lattiarätiksi ja sitten valitat, kun hän pyyhkii sinuun jalkansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selkeä borderline, siis epävakaa persoonallisuus.
Nimim. Kokemusta on.
Älä vaan erehdy viemään suhdetta pidemmälle tai esim. hankkimaan lasta tms.
Juokse! Tuollainen mies ei todellakaan käy täysillä. Saati, että on ihana ja fiksu ym. ym. Kiusaa ja käyttää valtaa sinuun. Eli hän ei arvosta sinua! Eikä todellakaan rakasta! Teet elämäsi suurimman virheen suunnitellessasi tulevaisuutta tuollaisen hullun kanssa.
Oma exä oli draaman hakuinen. Saattoi hakea riidan pienestä arkipäiväisestä asiasta. Kiukutteli ja huusi ja lopuksi jätti minut. Ensimmäiset jättämiskerrat olin aivan rikki. Lopulta en enää jaksanut välittää. Joku häikkä hänellä oli korvien välissä. Ei kukaan normaali käyttäydy noin ailahtelevaisesti.
Opi arvostamaan itseäsi.
No siis, narsistit valehtelevat oikein mielellään. Minä olen tuo vastaaja, jonka exä osoittautui varatuksi. Hän valehteli suurinpiirtein kaikesta, mutta kovasti vakuutteli aina rakkauttaan. Kyllähän tällaisia ihmisiä on.