Avioero? -mies ei siivoa
Olen 18 viikolla raskaana. Olen kärsinyt pahasta raskauspahoinvoinnista, olen joutunut olemaan tiputuksessakin. Nyt on tultu siihen pisteeseen, että en enää jaksa!
Helteillä ruuat ja tiskit homehtui ja aiheutti lisää pahoinvointia. Pyysin useasti tiskaamaan, mutta aen mies koki pomotteluna ja nalkuttamisena. Tänään pyysin myös, meni riidaksi ja huudoksi ja mies suuttui lopulta ja lähti pois. Olisi pitänyt lähteä meidän maalle ajamaan, nyt en voi lähteä yksin ajelemaan kun oksettaa niin paljon. Mies lähti jonnekin, en tiedä minne.
Millä mies perustelee laiskuuttaan? Kun ei jaksa, on niin väsynyt olo, yövuorot. Jne.
Ei mies jaksa mitään nyt eikä pitemmällä tähtäimellä, kuin hän olisi joku vähä-älyinen.. Minä olen järjestänyt kaikki yleensä, kihlaukset, häät, nyt katsomme suurien riitojen jälkeen ensinmäistä asuntia (pakko muuttaa, emme voi jäädä vuokrakaksioon kun vauva tulee) tämäkin on minun järjestämää,minun varaamat pankkiajat, minun varaamat ja valitsemat näytöt, minä katson miehen vuorotyölistan ja sovitan sen mukaisesti.
Ainoa, mitä mies tekee on ruoka ja ruuanosto. Minua on oksettanut läpi raskauden lihanhaju ja eilenkin mies paistoi kinkkupitsaa, vaikka sanoin etten kestä, meinasi tulla oksennus. Mies ei tajua eikä ota vakavasti minun oloa. Olen ollut tiputuksessakin pahoinvoinnin takia.
Mihin hän kuluttaa ajan? Hän, 32v mies joko pelaa tietokoneella tai katsoo youtubevideoita. Ja pitää kuulemma saada rentoutua.
Olen vakavasti miettinyt, että muutan 60km päähän vanhempieni paikkakunnalle, ostan sieltä oman asunnon, siellä asunnot on halpoja ja silloin minulle jää huollettavaksi vain itseni ja pikkulapsi. Minua harmittaisi erota, mutta koen, että nämä jatkuvat riidat kuluttaa minua niin paljon.
Kommentit (63)
eroa ja tee abortti ei tuu osallistuu kuitenkaa lapsen hoitoon ja joudut ite maksaa kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Olen 18 viikolla raskaana. Olen kärsinyt pahasta raskauspahoinvoinnista, olen joutunut olemaan tiputuksessakin. Nyt on tultu siihen pisteeseen, että en enää jaksa!
Helteillä ruuat ja tiskit homehtui ja aiheutti lisää pahoinvointia. Pyysin useasti tiskaamaan, mutta aen mies koki pomotteluna ja nalkuttamisena. Tänään pyysin myös, meni riidaksi ja huudoksi ja mies suuttui lopulta ja lähti pois. Olisi pitänyt lähteä meidän maalle ajamaan, nyt en voi lähteä yksin ajelemaan kun oksettaa niin paljon. Mies lähti jonnekin, en tiedä minne.
Millä mies perustelee laiskuuttaan? Kun ei jaksa, on niin väsynyt olo, yövuorot. Jne.
Ei mies jaksa mitään nyt eikä pitemmällä tähtäimellä, kuin hän olisi joku vähä-älyinen.. Minä olen järjestänyt kaikki yleensä, kihlaukset, häät, nyt katsomme suurien riitojen jälkeen ensinmäistä asuntia (pakko muuttaa, emme voi jäädä vuokrakaksioon kun vauva tulee) tämäkin on minun järjestämää,minun varaamat pankkiajat, minun varaamat ja valitsemat näytöt, minä katson miehen vuorotyölistan ja sovitan sen mukaisesti.
Ainoa, mitä mies tekee on ruoka ja ruuanosto. Minua on oksettanut läpi raskauden lihanhaju ja eilenkin mies paistoi kinkkupitsaa, vaikka sanoin etten kestä, meinasi tulla oksennus. Mies ei tajua eikä ota vakavasti minun oloa. Olen ollut tiputuksessakin pahoinvoinnin takia.Mihin hän kuluttaa ajan? Hän, 32v mies joko pelaa tietokoneella tai katsoo youtubevideoita. Ja pitää kuulemma saada rentoutua.
Olen vakavasti miettinyt, että muutan 60km päähän vanhempieni paikkakunnalle, ostan sieltä oman asunnon, siellä asunnot on halpoja ja silloin minulle jää huollettavaksi vain itseni ja pikkulapsi. Minua harmittaisi erota, mutta koen, että nämä jatkuvat riidat kuluttaa minua niin paljon.
Tämä on selvä provo! Ei epäilystäkään.
On myös hyvin mahdollista että sä oot nalkuttanut sille niin pitkään ettei mies enää jaksa ottaa sua vakavasti millään tavalla. Monen naisen kanssa saa kävellä munankuorilla koska mikään ei riitä ja aina jotain nillittämisen aihetta löytyy vaikka miten olisi. Mitä jos kokeilisit kohdelle häntä kunnioittavasti? Ton tyylin perusteella miten hänestä kirjoittelet kertoo aika paljon sun vähättelevästä suhtautumisesta siihen. Mies kyllä tekee kaikkensa rakkaansa eteen, kuhan kokee että saa tarvitsemaansa arvostusta suhteesta. Jos kaikki positiivinen hukkuu sun nalkutuksen taakse niin ei mikään ihmekään ettei kaveria innosta edes tiskata.
Kokeile seuraavaa: kun mies on koneella kattomassa youtubevideoita tai milloin mitäkin, vie sille jääkylmä kalja, älä sano mitään, ja painu helvettiin huoneesta. Mieluusti koko kämpästä. Älä sano mitään. Olettaen tietenkin että kykenet raskauspahoinvoinnista käymään vaikka kävelyllä. Me miehet ollaan joo yksinkertaisia, se ei paljoa vaadi.