Mikä saa jotkut elämässään vaikeita asioita kohdanneet ihmiset vähättelemään toisten vaikeuksia?

Ei, kun jos on selvinnyt esim. Köyhyydestä, ärsyttää se turhan ruikuttaminen.

Joitakin omat vaikeudet vain katkeroittavat ja omat kärsimykset nähdään aina muita pahempina ja suurempina.

Osaako joku selittää ymmärrettävästi mistä tässä ilmiössä on kyse? Miksi esimerkiksi joku rikoksen uhriksi joutunut vähättelee muiden samantapaisia kokemuksia?

Jos on itse kohdannut suuria vaikeuksia, on ne myös olleet niin raskaita aikoja, että tunteen myötätuntoa, mutta liika terapoiminen voi olla liian raskasta.

Joskus ne toisten vaikeudet vaan tuntuvat niin lapsellisilta ja mitättömiltä. Empaattinen olen kyllä mutta niin paljon kärsinyt kai että ei aina jaksa olla toisten tukena.

Vierailija kirjoitti:

Ei, kun jos on selvinnyt esim. Köyhyydestä, ärsyttää se turhan ruikuttaminen.

Onko ihminen todella selvinnyt jostakin mikäli hän on kokemustensa seurauksena menettänyt empatiakykynsä? Sehän on keskeinen osa inhimillisyydestä.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin varsin itsekeskeisiä, jonka takia oma kokemus nähdään tärkeämpänä kuin muiden. Luulen, että tämäkin ilmiö juurtaa juurensa juuri tästä, eli oma kokemus esimerkiksi rikoksesta nähdään jotenkin vakavempina kuin muiden, ja omaa kokemusta verrataan muiden kokemuksiin jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Jos on itse kohdannut suuria vaikeuksia, on ne myös olleet niin raskaita aikoja, että tunteen myötätuntoa, mutta liika terapoiminen voi olla liian raskasta.

Eihän terapoiminen kuulu normaaleihin ihmissuhteisiin. Mutta on outoa sanoa esimerkiksi ryöstön uhrille, ettei tämän kokemus ollut juuri mitään, jos ei esimerkiksi hengenlähtö vaikuttanut olleen lähellä.

Jos ne vaikeudet jäävät käsittelemättä eikä niistä pääse yli, niin se helposti heijastuu tuollaisena muiden vaikeuksien vähättelynä. Samalla kuitenkin kerjätään vaivihkaa ymmärrystä ja huomiota, kun "mulla on ollu niin kamalan vaikeeta". Vaikeat asiansa käsitelleet ja niiden kanssa sinuiksi tulleet ovat sen sijaan keskimääräistä avarakatseisempia ja myötätuntoisempia kuin keskivertoihminen. He ymmärtävät myös, että toiset ihmiset eivät koe asioita samoin kuin he eivätkä täten lähde arvottamaan, mikä on riittävän "suuri" vaikeus ja mikä vähäisempi.

Vierailija kirjoitti:

Jos ne vaikeudet jäävät käsittelemättä eikä niistä pääse yli, niin se helposti heijastuu tuollaisena muiden vaikeuksien vähättelynä. Samalla kuitenkin kerjätään vaivihkaa ymmärrystä ja huomiota, kun "mulla on ollu niin kamalan vaikeeta". Vaikeat asiansa käsitelleet ja niiden kanssa sinuiksi tulleet ovat sen sijaan keskimääräistä avarakatseisempia ja myötätuntoisempia kuin keskivertoihminen. He ymmärtävät myös, että toiset ihmiset eivät koe asioita samoin kuin he eivätkä täten lähde arvottamaan, mikä on riittävän "suuri" vaikeus ja mikä vähäisempi.

Erittäin hyvä kommentti. Kiitos, tämä lisäsi ymmärrystäni tästä ilmiöstä.

Rasismi!

Vierailija kirjoitti:

Rasismi!

En usko, että tämä on se yleisin selitys.

Kyse voi olla siitäkin, että joku kertoo valittaen flunssasta jollekin joka sairastaa vaikkapa syöpää. Jälkimmäinen toteaa ettei flunssa ole niin paha sairaus eli vähättelee flunssaa.

Et kai tällaista tarkoita ap?

Mä en tiedä mut mun silmii ihminen on vähän typerä jos on esim sillee et vaikka nyt tyylii mies petti, sit toinen on sillee "aha, no ei toi oikeesti mitää koska arvaa mitä, mun mies petti KYMMENEN VUOTTA!!!!!!!!!!" ikäänku vie toiset kokemuksen pois ja on sillee et evvk. Mun mielestä ei fiksua käytöstä.