Lue keskustelun säännöt.
Masentuneet! Onko teillä hetkiä, jolloin koette olon hyväksi? Vai onko elämä pelkkää pimeyttä?
05.09.2018 |
Jos on hyvän olon hetkiä, niin missä tilanteissa, kauan ne kestävät?
Kysymys ei koske lievästi masentuneita.
Kommentit (27)
Kyllä. Välillä koen olon hetkellisesti hyväksi, jolloin maksan laskuja, siivoan tai teen jotain muuta hyödyllistä mitä en muuten välttämättä jaksaisi tehdä. Hyvää oloa voi kestää vaikka muutama tunti. Mulla on keskivaikea masennus mutta aloitin mielialalääkkeet kuukausi sitten
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään olin iloinen, kun lemmikkini oli oikein söpöily tuulella <3 Viikko sitten loppui pitkä hyvä jakso ja nyt mennään syvissä vesissä. Mikään ei huvita, aiheutan vain riitoja ja olen huonoa seuraa, en saa mitään aikaiseksi ja tunnen itseni kehnoksi jämäpalaksi joka ei oikein osaa mitään. Uusi hyvä pätkä tulee taas sitten joskus...
- N21 keskivaikea masennus
On ja silloin minäkin teen kaikkea mitä en muuten jaksaisi. Siivoan jne.
En ole "virallisesti" masentunut, koska minulla on päivittäin hyviä, jopa maanisia, hetkiä. Diagnoosiin (depressio tai kaksisuuntainen mielialahäiriö) vaadittaisiin pidempiä yhtämittaisia jaksoja.
Kuitenkin: en voi aamulla sängyllä noustessani tietää, haudonko jo ruokatuntiin mennessä itsemurhaa ja olenko taas iltaan mennessä ns. normaalissa mielentilassa. Välillä tuntuu menevän kuin nopalla heitellen, mutta yleensä on aina jokin laukaiseva tekijä, hyvin usein jokin aivan mitätön.
kyllä voi olla. riippuu perusluonteestakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika pitkälle pimeää, tosin sairastan fyysisestikin. Olen sillä tavalla turtunut tähän, että ajattelen tämän tilan toivottomuuksineen olevan minun ”normaalini” - mitä se tietysti onkin. Tulevaisuudesa ei tule parempia aikoja, ja ”hetkistä” en ole kiinnostunut, ei kukaan oikeasti ole. Jatkuvuuden näkymä luo toivoa, kun se puuttuu, on jäljellä tyhjyys.
Ehkä mutaman sekunnin kestävä tuulahdus hyvää oloa. Useimmiten ulkona ollessa, kun lempeä tuulenvire tuntuu iholla kivalta ja ilmassa on hyvä tuoksu.
Vaikea masennus; asun Helsingissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vakavimmin masentunut, koska kykenen tällä hetkellä suunnittelemaan itsmur haa. Pahimmassa tilassa olen täysin lamaantunut enkä kykene sellaiseen. En silti koe nyt oloani hetkittäinkään hyväksi. Tunnen kuitenkin mielihyvää lyhyen aikaa, tyyliin ohikiitävän hetken, joistain asioista.
Noooo, mun masennus on kestänyt aika lailla 20 vuotta, niin vähän väkisinkin on ollut kaikenlaisia fiiliksiä. Teininä sairastuin ja olen nyt kolmenkympin puolivälin tienoilla. On tähän mahtunut hyviä ja huonoja jaksoja, mutta aika lailla jaksoittain ne menee. Viimeiset puoli vuotta on mennyt ihan hyvin, mutta nyt on jo pari kolme viikkoa ollut harvinaisen paska fiilis, eli eiköhän tässä olla sinne kuopan puolelle menossa. Jos jotain näiden vuosien aikana olen oppinut, niin ottamaan päivän kerrallaan enkä tekemään tämänhetkisen oloni perusteella mitään tulkintoja tai arvailuja tulevaisuudestani. Ohimenevää on kaikki, tunteet varsinkin. Kun muistaa syödä hyvin ja nukkua tarpeeksi ja muutenkin pitää huolta itsestään ja pysyä erossa päihteistä, niin ei ole niin vaikeaa kuin se saattaisi olla.
Terapia auttoi kyllä älyttömästi, koska selvisi että mun masennuksen syynä on persoonallisuushäiriö. Sen kanssa olen tässä opetellut elämään ja on paljon helpompi hyväksyä kaikenlaiset olot ja pystyn päästämään niistä paljon nopeammin irti.
Aika auttaa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä helpompaa kaikki on. Rakkaat harmaat hiukset <3
Tsemppiä teille muillekin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole "virallisesti" masentunut, koska minulla on päivittäin hyviä, jopa maanisia, hetkiä. Diagnoosiin (depressio tai kaksisuuntainen mielialahäiriö) vaadittaisiin pidempiä yhtämittaisia jaksoja.
Kuitenkin: en voi aamulla sängyllä noustessani tietää, haudonko jo ruokatuntiin mennessä itsemurhaa ja olenko taas iltaan mennessä ns. normaalissa mielentilassa. Välillä tuntuu menevän kuin nopalla heitellen, mutta yleensä on aina jokin laukaiseva tekijä, hyvin usein jokin aivan mitätön.
Mielialan aaltoiluhäiriö eli syklotymia. Täällä toinen, käyn terapiassa. Syksyisin iskee pidempijaksoinen masennus, keväällä ja kesällä taas hypomaaninen ihana elämä -vaihe. Masennusvaiheessa muutamasta päivästä pariin viikkoon itkettää, olen paska, tuon vain surua ja haittaa, väsyttää, surettaa, kaikki vihaavat enkä osaa tätäkään hommaa, olen surkimus. Sitten tulee muutaman päivän Feeniks-linnun nousu ja löydän jonkun elämän aforismin, jolla kaikki paha selviää ja opin rakastamaan itseäni. Koen suurta onnea, kun pelastin itseni viime hetkellä. Elämä on iloinen asia, ja siitä täytyy nauttia eikä vain surra.
Muutaman päivän kuluttua tajuan, miten typerä ja teennäinen olinkaan, oikea idiootti. Kehtasin valehdella itselleni muka onnellisuudesta ja että olisin hyvä tyyppi. Säälittävää!! Pitäisi vain kadota maanpinnalta tuottamasta haittaa muille.
Toista ylläolevaa tasaisin väliajoin noin syys-lokakuusta helmikuuhun. Lumentulo helpottaa hieman, syksyn pimeys ja kylmyys ovat kaikkein altistavimmat omalle masennukselleni. Viime talvena oli pakko hakea apua, kun kuoppa kävi liian syväksi kiivetä ylös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole "virallisesti" masentunut, koska minulla on päivittäin hyviä, jopa maanisia, hetkiä. Diagnoosiin (depressio tai kaksisuuntainen mielialahäiriö) vaadittaisiin pidempiä yhtämittaisia jaksoja.
Kuitenkin: en voi aamulla sängyllä noustessani tietää, haudonko jo ruokatuntiin mennessä itsemurhaa ja olenko taas iltaan mennessä ns. normaalissa mielentilassa. Välillä tuntuu menevän kuin nopalla heitellen, mutta yleensä on aina jokin laukaiseva tekijä, hyvin usein jokin aivan mitätön.
Mielialan aaltoiluhäiriö eli syklotymia. Täällä toinen, käyn terapiassa. Syksyisin iskee pidempijaksoinen masennus, keväällä ja kesällä taas hypomaaninen ihana elämä -vaihe. Masennusvaiheessa muutamasta päivästä pariin viikkoon itkettää, olen paska, tuon vain surua ja haittaa, väsyttää, surettaa, kaikki vihaavat enkä osaa tätäkään hommaa, olen surkimus. Sitten tulee muutaman päivän Feeniks-linnun nousu ja löydän jonkun elämän aforismin, jolla kaikki paha selviää ja opin rakastamaan itseäni. Koen suurta onnea, kun pelastin itseni viime hetkellä. Elämä on iloinen asia, ja siitä täytyy nauttia eikä vain surra.
Muutaman päivän kuluttua tajuan, miten typerä ja teennäinen olinkaan, oikea idiootti. Kehtasin valehdella itselleni muka onnellisuudesta ja että olisin hyvä tyyppi. Säälittävää!! Pitäisi vain kadota maanpinnalta tuottamasta haittaa muille.
Toista ylläolevaa tasaisin väliajoin noin syys-lokakuusta helmikuuhun. Lumentulo helpottaa hieman, syksyn pimeys ja kylmyys ovat kaikkein altistavimmat omalle masennukselleni. Viime talvena oli pakko hakea apua, kun kuoppa kävi liian syväksi kiivetä ylös.
Olen lukenut syklotymiasta. Mutta minulla on vain harvoin päiviä, jotka kuluisivat heräämisestä nukahtamiseen täysin masennuksen kourissa. Saatan saada jostain spontaanista ärsykkeestä (esim. jostain esteettisestä elämyksestä) kiksit, joka tempaa minut normitilaan, ainakin hetkeksi.
Ehkä tämä on sitten verrattain lievää. Mainitsemani "isemurhan hautominenkin" on pikemminkin itsetuhoisia pakkoajatuksia sekoittuneena voimakkaisiin itsesyytöksiin ja itseinhoon - ei varsinaista itsemurhan suunnittelemista. Joka tapauksessa mielialojen sahaaminen ja varsinkin niiden ennustamattomuus on todella kuluttavaa. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On joskus minuutteja parempi olo. Jos unohdan itseni lukiessa tai katsoessa leffaa.
Liittyykö teillä hyvän olon hetket aina itsenne unohtamiseen? Eli kun teette jotain kivaa,mtai unohdatte olevanne masentuneita?
En ole eläessäni valittanut masennusta, mutta ihan samalla tavalla minunkin nielialani heittelevät. Pieni asia syöksee minut aallonpohjaan. Olen luullut sen olevan normaalia.
N50
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole "virallisesti" masentunut, koska minulla on päivittäin hyviä, jopa maanisia, hetkiä. Diagnoosiin (depressio tai kaksisuuntainen mielialahäiriö) vaadittaisiin pidempiä yhtämittaisia jaksoja.
Kuitenkin: en voi aamulla sängyllä noustessani tietää, haudonko jo ruokatuntiin mennessä itsemurhaa ja olenko taas iltaan mennessä ns. normaalissa mielentilassa. Välillä tuntuu menevän kuin nopalla heitellen, mutta yleensä on aina jokin laukaiseva tekijä, hyvin usein jokin aivan mitätön.
Mielialan aaltoiluhäiriö eli syklotymia. Täällä toinen, käyn terapiassa. Syksyisin iskee pidempijaksoinen masennus, keväällä ja kesällä taas hypomaaninen ihana elämä -vaihe. Masennusvaiheessa muutamasta päivästä pariin viikkoon itkettää, olen paska, tuon vain surua ja haittaa, väsyttää, surettaa, kaikki vihaavat enkä osaa tätäkään hommaa, olen surkimus. Sitten tulee muutaman päivän Feeniks-linnun nousu ja löydän jonkun elämän aforismin, jolla kaikki paha selviää ja opin rakastamaan itseäni. Koen suurta onnea, kun pelastin itseni viime hetkellä. Elämä on iloinen asia, ja siitä täytyy nauttia eikä vain surra.
Muutaman päivän kuluttua tajuan, miten typerä ja teennäinen olinkaan, oikea idiootti. Kehtasin valehdella itselleni muka onnellisuudesta ja että olisin hyvä tyyppi. Säälittävää!! Pitäisi vain kadota maanpinnalta tuottamasta haittaa muille.
Toista ylläolevaa tasaisin väliajoin noin syys-lokakuusta helmikuuhun. Lumentulo helpottaa hieman, syksyn pimeys ja kylmyys ovat kaikkein altistavimmat omalle masennukselleni. Viime talvena oli pakko hakea apua, kun kuoppa kävi liian syväksi kiivetä ylös.
Olen lukenut syklotymiasta. Mutta minulla on vain harvoin päiviä, jotka kuluisivat heräämisestä nukahtamiseen täysin masennuksen kourissa. Saatan saada jostain spontaanista ärsykkeestä (esim. jostain esteettisestä elämyksestä) kiksit, joka tempaa minut normitilaan, ainakin hetkeksi.
Ehkä tämä on sitten verrattain lievää. Mainitsemani "isemurhan hautominenkin" on pikemminkin itsetuhoisia pakkoajatuksia sekoittuneena voimakkaisiin itsesyytöksiin ja itseinhoon - ei varsinaista itsemurhan suunnittelemista. Joka tapauksessa mielialojen sahaaminen ja varsinkin niiden ennustamattomuus on todella kuluttavaa. :(
Kuulostaa tutulta!
Kaveri ei vastaa viestiin = koko päivän kestävä ensin vitutus, miksi ei vastaa, miksi se vihaa mua, olen huono, en ansaitse kavereita yms.
MUTTA: Kaveri vastaa illemmalla viestiin= ihanaa että on ystäviä, olen niin onnellinen, kaikki on fantastista ja mahtavaa!
Tai teen virheen töissä ja saan täysin asiallisen nootin, huomautuksen= loppuviikon itseviha, kun olen niin typerä ja huolimaton. Vaikka kaksi vuotta olisi tehnyt virheetöntä työtä, niin armoa ei itselle suoda. Tästä ei ihan viestillä päästäkään yli, mutta muutaman päivän kuluttua asia jää sivummalle. En huomannut kollegani pakkausvirhettä kaksi ja puoli vuotta sitten, ja soimaan itseäni siitä vieläkin, vaikka asia ei suoranaisesti ollut edes vastuullani.
Terapia on auttanut hillitsemään negatiivisten tunteiden purkauksia ja itsevihaa. Yllä olevat esimerkit olivat jokapäiväistä elämää alkuvuonna, nyt arki on jokseenkin tasaisempaa. Pelkään loka-marraskuun tuovan ennenkuulumattoman masennuksen, mutta nyt on paremmat välineet taistella sitä vastaan.
Voimia sinulle ja kaikille muillekin! Masennusta ei voi täysin ymmärtää, kunnes se sattuu kohdalle.
Ainoastaan silloin oli koki positiivista tunnetta, kun oli humalassa tai pilvessä. Ahdistaa ajatella sitä aikaa, onneksi siitä on jo muutama vuosi.
Vierailija kirjoitti:
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3607061/
Tässä ollas hyvä masentuneet
Nyt meni vaikeeks..
Jos ette saa raskaasta liikunnasta mielihyvää, olette vakavasti sairaita. Todennäköisesti ette liiku riittävän kovalla temmolla jos väitätte, ettei se kohenna mielialaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos ette saa raskaasta liikunnasta mielihyvää, olette vakavasti sairaita. Todennäköisesti ette liiku riittävän kovalla temmolla jos väitätte, ettei se kohenna mielialaa.
Minä en ole masentunut, enkä ole koskaan ollutkaan. Olen myös normaalipainoinen, ja koko elämäni liikkunut keskiverrosti.
Koskaan en ole saanut liikunnasta mielihyvää. En mistään lajista, en mistään temmosta.
Pelkkää pimeää täällä.