Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä tällaisesta perfektionismista eroon?
04.09.2018 |
En yleisesti miellä itseäni perfektionistiksi, olen monilla elämänalueillani rento. Pärjään kyllä asioissa mihin olen ryhtynyt erittäin hyvin, mutta se johtuu enemmän siitä että valikoin tekemiseni vahvuuksieni mukaan ja nautin kun saan tehdä asiat mahdollisimman hyvin, kuin siitä että pakottaisin ja piiskaisin itseni tavoittelemaan täydellisyyttä. Yleensä myös hyväksyn epätäydellisen lopputuloksen kriiseilemättä ja epätärkeiden asioiden tuloksesta en edes välitä.
Mutta tietyissä luovissa harrastuksissa, esimerkkinä vaikka kutomisessa, asenteeni on että työn ja tuloksen on oltava jokseenkin mullistavaa tai siihen ryhtyminen on ajanhukkaa. Käyttämättömiä materiaaleja kertyy, harrastus jää syrjään ja mitään ei oikein tule koskaan aikaiseksi vaikka halua olisi kyllä tehdä, koska minun on pidettävä ideaani vähintäänkin mestariteoksena että se olisi tekemisen arvoista. Tämä koskee kaikkea ihan arkikäyttöön tulevista villasukista lähtien. Voin toki pakottaa itseni kutomaan vain 7 veljeksen jämälankakerästä aivan normaalit sukat, mutta koen niiden olemassaolon sen jälkeen epämiellyttäväksi. Ei kun minun sukissani täytyy olla jotain erinomaista, kuten jokin itse kehittämäni parannus tekniikkaan, hyvin vaativa kuviointi tai johonkin tiettyyn tarkoitukseen täydellisesti istuva suunnitelma tarkoista mitoista tai materiaaleista lähtien.
Ja koen tämän ajatusmallini rasittavaksi. Onko kenelläkään samaa vikaa ja oletteko päässeet jotenkin tästä eroon? Ärsyttää rajoittaa itseään omalla asenteellaan, mutta kun ei sitä saa noin vain vaihdettuakaan.
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnistan tämän itsessäni. Halu luovuttaa tai antaa kokonaan olla on kova, jos ei voi olla täydellinen ja jotenkin loistava.
Olen tottunut pettymyksiin, koska mulla on neurologisia ongelmia. Olen todella pettynyt itseeni. On todella ristiriitaista tavoitella täydellisyyttä ja odottaa täydellistä pettymystä samaan aikaan. Silloin ei enää jaksa yrittää mitään. En jaksa edes siivota.
Oletko myös tällainen mustavalkoinen tekijä/ajattelija? Jos ei voi olla täydellinen, ei kannata yrittää.
En tiedä, mitä tälle tekisi. Mä olen koittanut ajatella, että jos jokin tekemäni täyttää tarkoituksensa, se on täydellinen. Samoin kritiikki ja epäonnistumiset vain opastavat mua kohti parempaa. Joskus luonne tosin ottaa vallan, eikä se riitä. Se ahdistaa ja repii sisältä.
Pelkään jatkuvasti eläväni ja kuolevani epäonnistujana.
Tuntuu tosiaan että pitäisi jotenkin omaksua aivan uusi elämänfilosofia että voisi vain hyväksyä keskinkertaisen tuloksen silloin kun se on riittävä ja unohtaa asia sen jälkeen kuten ihmiset yleensä tuntuvat tekevän. Luulen että kun yrittää sietää lopputulosta ajatellen esimerkiksi sen olevan täydellinen koska se täyttää tarkoituksena, jää vaan murehtimaan ja selittelemään asiaa itselleen ja paha olo jatkuu, kun asiasta pitäisi osata vain päästää irti.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnistan tämän itsessäni. Halu luovuttaa tai antaa kokonaan olla on kova, jos ei voi olla täydellinen ja jotenkin loistava.
Olen tottunut pettymyksiin, koska mulla on neurologisia ongelmia. Olen todella pettynyt itseeni. On todella ristiriitaista tavoitella täydellisyyttä ja odottaa täydellistä pettymystä samaan aikaan. Silloin ei enää jaksa yrittää mitään. En jaksa edes siivota.
Oletko myös tällainen mustavalkoinen tekijä/ajattelija? Jos ei voi olla täydellinen, ei kannata yrittää.
En tiedä, mitä tälle tekisi. Mä olen koittanut ajatella, että jos jokin tekemäni täyttää tarkoituksensa, se on täydellinen. Samoin kritiikki ja epäonnistumiset vain opastavat mua kohti parempaa. Joskus luonne tosin ottaa vallan, eikä se riitä. Se ahdistaa ja repii sisältä.
Pelkään jatkuvasti eläväni ja kuolevani epäonnistujana.
Tuntuu tosiaan että pitäisi jotenkin omaksua aivan uusi elämänfilosofia että voisi vain hyväksyä keskinkertaisen tuloksen silloin kun se on riittävä ja unohtaa asia sen jälkeen kuten ihmiset yleensä tuntuvat tekevän. Luulen että kun yrittää sietää lopputulosta ajatellen esimerkiksi sen olevan täydellinen koska se täyttää tarkoituksena, jää vaan murehtimaan ja selittelemään asiaa itselleen ja paha olo jatkuu, kun asiasta pitäisi osata vain päästää irti.
AP
Tämä on ongelma. Meikäläisten ajatukset menee vain ympäri ja ympäri ja ympäri loputtomiin. Se ei koskaan lakkaa. Ja se on ahdistavaa.
Rehellisesti sanottuna mä olen alkoholisti. Tämä juttu on ollut yksi syy siihen luultavasti.
Yksi kaverini on myös tällainen. Hän sairastui syömishäiriöön yläasteella ja olisi jo laihduttanut itsensä kuoliaaksi, jos ei olisi tullut uskoon. Hän on äärimmäinen tapaus. Hän siivoaa myös ihan maanisesti. Kaiken pitäisi olla täydellistä. Hän kokee olevansa huono ihminen Jumalansa silmissä, vaikkei ikinä tee mitään pahaa.
Mulla oli toinenkin kaveri, jonka kanssa me käytiin läpi teini-iän eksistentiaalinen kriisi ja suuntauduttiin luonnontieteisiin. Me oltiin kyltymättömiä. Me opittiin puhumaan ja kuuntelemaan toisiamme samaan aikaan niin, ettei kukaan muu ymmärtänyt mitään. Me haluttiin tietää Totuus maailmasta. Kumpikin on kai jatkanut sillä tiellä eri tavoin.
Tällaiset aivot ei ikinä luovuta ennen kuin tavoite on saavutettu. Se on lahja ja kirous, vaikka pääasiassa kirous. Uskon, että tällaisia ihmisiä on olemassa, koska tämä on yksi ominaisuuksista, joiden takia ihmiset on menestyneet niin hyvin Maapallolla.
En tiedä lopulta oikeasti, mikä siihen auttaa. Oireiden kanssa pitää oppia elämään tiettyyn rajaan asti ehkä. Tähän tarvitaan jotain perspektiiviä ihmisiltä, joilla tätä ei ole. Tämä on äärimmäisen tuhoava ominaisuus, mutta voi myös olla erittäin hyödyllinen oikeissa olosuhteissa.
Ehkä meikäläisten pitäisi vain etsiä sopiva ala ja omistautua sille. En tiedä.
Se mitä aloituksesi alkuosassa kerroit, kuulostaa ainakin hyvältä ja terveeltä. Miksiköhän juuri niissä tietyissä luovissa harrastuksissa olet sillä tavalla perfektionisti, että mieluummin jätät tekemättä ollenkaan kuin teet luomuksen, joka ei ole erinomainen sinun silmissäsi? Mikä siinä luovassa tekemisessä aiheuttaa muutoksen suhtautumisessa?
Minulla on ollut saman tyyppistä suhtautumista, ja olen huomannut sen vaikeuttavan ja joskus estävänkin luovuuteni toteuttamista ja lahjojeni käyttämistä.
Ajan mittaan olen tullut siihen tulokseen, että epätäydellinen luomus on sittenkin parempi kuin ei yhtään luomusta. Tietyllä tavalla kysyy nöyryyttä, että hyväksyy itseltään epätäydellisen luomuksen tai sellaisen, joka ei ainakaan vastaa omaa alkuperäistä visiota.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Perfektionisti ei saa äärimmillään koskaan mitään aikaiseksi.
Entä jos perfektionismi on laajentunut kaikkeen mitä pitäisi tehdä eikä lopulta ole motivaatiota tehdä mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea, mutta kysyn: Miksi siitä pitäisi päästä eroon?
Zinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Entä jos perfektionismi on laajentunut kaikkeen mitä pitäisi tehdä eikä lopulta ole motivaatiota tehdä mitään?
Mitä pitäisi tehdä? Vai pitäisikö kysyä miksi pitäisi tehdä?
Zinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on samantapaista. Olen usein myös tosi ahdistunut. On aihetta olla kiitollinen, mutta näen kaikkialla liikaa ongelmia, esteitä ja mahdottomia päätöksiä. Pelkään niin paljon huonoja ja vääriä toimia, että olen aivan lamaantunut. Olen luuseri, joten tuntuu oudolta edes puhua perfektionismista. Mutta kun ei edes yritä, niin ei joudu kohtaamaan epätäydellisyyttään.
Villasukissa mullistavaa olisi se, että ne olisivat KESTÄVÄT.
Tarviin villasukat.
Zinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samantapaista. Olen usein myös tosi ahdistunut. On aihetta olla kiitollinen, mutta näen kaikkialla liikaa ongelmia, esteitä ja mahdottomia päätöksiä. Pelkään niin paljon huonoja ja vääriä toimia, että olen aivan lamaantunut. Olen luuseri, joten tuntuu oudolta edes puhua perfektionismista. Mutta kun ei edes yritä, niin ei joudu kohtaamaan epätäydellisyyttään.
Epätäydellisyys ja huonosti tehdyt asiat nyt eivät vain pue minua.
V-tut kaikesta hapatuksesta ja itsesäälistä, mutta en ole tyytyväinen lopputulokseen. Ennenkuin se on juuri kuten sen kuuluukin olla. Ja minä tiedän miten sen kuuluu olla.
Zinkkumies
Perfektionistit: Oppikaa rakastamaan itseänne!
Perfect
Zinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entä jos perfektionismi on laajentunut kaikkeen mitä pitäisi tehdä eikä lopulta ole motivaatiota tehdä mitään?
motivaation puute on eri asia kuin itselle asetetut suuret vaatimukser, jotka saavat aikaan pelkoja ja voivat rajoittaa omia tekemisiä
Mä tunnistan tämän itsessäni. Halu luovuttaa tai antaa kokonaan olla on kova, jos ei voi olla täydellinen ja jotenkin loistava.
Olen tottunut pettymyksiin, koska mulla on neurologisia ongelmia. Olen todella pettynyt itseeni. On todella ristiriitaista tavoitella täydellisyyttä ja odottaa täydellistä pettymystä samaan aikaan. Silloin ei enää jaksa yrittää mitään. En jaksa edes siivota.
Oletko myös tällainen mustavalkoinen tekijä/ajattelija? Jos ei voi olla täydellinen, ei kannata yrittää.
En tiedä, mitä tälle tekisi. Mä olen koittanut ajatella, että jos jokin tekemäni täyttää tarkoituksensa, se on täydellinen. Samoin kritiikki ja epäonnistumiset vain opastavat mua kohti parempaa. Joskus luonne tosin ottaa vallan, eikä se riitä. Se ahdistaa ja repii sisältä.
Pelkään jatkuvasti eläväni ja kuolevani epäonnistujana.