Miten paljon ihmisen on tarkoitus kestää???

Ja todellakin, varaat heti aamulla ajan terveyskeskuslääkärille tai yksityiselle ja selität tämän saman jutun. Sanot, että haluat nukkua.



Äitini sairastui psykoosiin, kun ei saanut viikkoon nukuttua. Toki taustalla oli työhuolta yms., mutta siis uni on todella tärkeää ihmiselle!



Hyvä ap, toivotan todella voimia! Onneksi mikään asia ei ole niin huonosti, ettei siitä voisi selvitä. Kaikkea hyvää sinulle!

Musta toi nyt ei kuitenkaan ole mitään ihan karmeaa. luulin jotain paljon pahempaa otsikon luettuani... Koita saada nukutuksi ja tsemppiä!

ei munkaan mielestä ole noi kaksi ensimmäista ongelmaa kovin suuria, hyvä että kielelliset ja motoriset ongelmat tulivat nyt esiin, eikä kouluiässä ja vesivahinkoja sattuu, kai teilla vakuutukset on? Tsempppiä teini-asiaan!

Mene siis lääkäriin ja pyydä unilääkeresepti. Sitten otat pillerin ja nukut kunnolla. Kaikki asiat tuntuvat valoisammilta hyvin nukutun yön jälkeen ja löydät itsestäsi voimia kestää koettelemukset.

Ihmettelen jos sinun yöunesi ei menisi ja paha olo tulisi jos tyttäresi pyörisi epämääräisissä porukoissa ja juopottelisi jo 13-vuotiaana.

Minä koen niin syyllisyyttä kuin kaikkia muitakin tunteita, suurimpana kuitenkin huoli omasta lapsestani...

Kaikki muut nämä asiat kestäisin/jaksaisin mutten enää järjetöntä elämän pilaamista sivustakatselijana. Toivottavasti et ikinä joudu samojen asioiden kanssa taistelemaan, en soisi pahimmalle vihamiehellenikään:(

Aika tylyä sulta vähätellä ap:n ahdistusta tolla lailla! Mistä tiedät miltä tuntuu kun on tuollainen määrä murheita niskassa?

Sinulle ap en osaa oikein mitään neuvoja antaa mutta voin kertoa ettet ole yksin tämän ilmiön kanssa. Minullekin on käynyt niin, että kun jotain ikävää tapahtuu niin sitä laatua on odotettavissa lisää...



Olen viimeisen 10kk aikana menettänyt 4 läheistä perheenjäsentä- haudannut heidät ja hoitanut kaikki paperiasiat. YKSIN.

Tyttärelläni (2v) todettiin 6kk sitten kehitysviivästymä ja hän kärsii lisäksi pahoista ruoka-aine allergioista.

Arkielämämme on yhtä taistelua syömisistä ja juomisista, lisäksi lapsi on ylivilkas.



Uudessa, 8kk sitten ostamassamme asunnossa todettiin hometta kylpyhuoneessa joten iso remontti on tulossa, ja minun pitäisi siinä tuoksinassa vielä palata työelämään 3 vuoden tauon jälkeen.



Khao Lakin tsunamionnettomuudessa perheemme menetti nelihenkisen ystäväperheen (perheen äiti oli mun paras ystävä ja olimme heidän nuoremman lapsensa kummit) ja nämä perheen jäsenet on tuotu Suomeen ja haudattu viime kesän ja syksyn aikana.

Jokainen tuli erikseen ja jokaiselle vietettiin erilliset hautajaiset. nämä kaikki siis niiden MUIDEN 4 hautajaisten lisäksi.



On tosiaan välillä tuntunut siltä että nyt on tapahtunut virhe- EI KUKAAN VOI JAKSAA KANTAA NÄIN PALJOA SURUA JA TUSKAA.

Mutta pakkohan on jaksaa, vaihtoehtona on kuolla pois.



Älä anna periksi- asiat lopulta järjestyvät jollakin lailla.

Pidä itsestäsi huolta ja hanki ne unilääkkeet- unta ja lepoa ilman ei kukaan jaksa.

Voimia Sulle elämän taisteluihin...

Mutta toi muotoilu nyt saa ton vaan kuullostamaan siltä, ettei MITÄÄN pahempaa voisi ikinä tapahtua....

Vierailija:

Onko tosiaan niin ettei yhdelle ihmiselle anneta isompaa taakka kuin jaksaa kantaa...

4v saa jossain vaiheessa terapiaa, vesivahinko korjataan ja murkku kasvaa kyllä tuon vaiheen yli.

Tuohon murrosikäiseen vielä: Ottakaa kaikki ulkopuolinen apu vastaan ja olkaa avoimia. Joskus välimatka voi tehdä hyvää, eli ehkä on parasta että tyttäresi pääsee asumaan muualle, vaikka hetkeksi?

Ja muista pitää häneen puhevälit.

no joku tollainen todellakin on niin suuri taakka, että maailma tuntuu romahtavan, olen itse menettänyt 3 perheenjäsentä kertalaakista tapaturmaisesti. Joten hitto vie kyllä tiedän, miltä se tuntuu. AP:llä - hänen huoliaan mitenkään väheksymättä - on kuitenkin yhä perhe...

Vierailija:

Olen viimeisen 10kk aikana menettänyt 4 läheistä perheenjäsentä- haudannut heidät ja hoitanut kaikki paperiasiat. YKSIN.

Kyllähän tässä jo vuosien väsymys takana on, tämä 4-v kun syntyi pikkukeskosena.

Silloin jo syyllistin itseni kun ei ollut aikaa vanhimmalle, on varmaan aina jäänyt (ainakin omasta mielestään) vähemmälle kuin muut. Tuli vielä kolmas, rakas " vahinkolapsi" ja edelleenkin vanhin varmaan oli se vähiten huomioitu (on edelleenkin kai).

Nyt sitten uusperheyrityksessä eletään ja vanhimmainen on ainoa joka ei omaa isäänsä tapaa, varmaankin se myös vaikuttaa vaikkei itse ehkä sitä tiedostakkaan.



Anyway, se joka ei ole kuullut olevansa paska äiti tai että koti on niiiiin paska paikka ettei sinne enää halua, ei varmaan voi kuvitella kuinka se satuttaa ja loukkaa. Ei ihan just ne yöunet tule.



ap

7 jatkaa vielä- ei voi olla totta että löytyi vielä yksi samankaltaisuus: minunkin kaksivuotiaani syntyi pikkukeskosena. Lapsivesi meni ihan yllättäen rv 23, syyllistin siitä itseäni pitkään vaikken asiaan mitenkään voinut vaikuttaa tai tapahtumaa estää.

VÄSYMYS on todellakin oikea sana kuvaamaan sitä pohjimmaista tunnetta kriisien keskellä:väsymys, itsesyytökset, huonommuuden tunne, suru ja sit jos vielä joku muukin syyllistää niinkuin sinun tapauksessa niin en todella ihmettele että voimat uupuu.

Älä välitä noista jotka aina väheksyy muiden ongelmia- jokaisella on oma rajansa että kuinka paljon jaksaa kestää murtumatta.

Eihän me kuitenkaan murruta vaan yritetään ponnistella kohti parempaa :o)

Olen tavattoman pahoillani puolestasi :( Kyllä on teillä ollut elämässänne surua ja murhetta enemmän kuin kenelläkään tarvitsisi. Toivon että pystyt kaikesta huolimatta näkemään tulevaisuuden valoisana.



Itse olen menettänyt hiljattain äitini ja suru tuntuu raskaalta kantaa ja kestää. Lisäksi muitakin murheita on ihan tarpeeksi.



Elämä meitä joskus koettelee, eri tavoin. Ei tässä auta kuin jaksaa ja elää.

Kiitos 7 tuesta ja ymmärryksestä!!!



On mullakin kuollut " huonetta ja sukua" tässä muutaman vuoden aikana, ei ne ole helppoja asioita käsitellä.

Mekin just ukin (mun isäni) aivoverenvuodosta ollaan toipumassa koko perhe...



Se vaan kun asiat kasaantuu, tuntuu kohtuuttomalta. Nämäkin asiat erikseen ois ihan ok, paitsi tää teinittären asia jonka todellakin otan vakavasti/ sydämestäni. Hän on kuitenkin mun " sydämeni lapsi" , ainoa ns. isätön. (joopa joo, on ihan kahdessa sarjassa, eri isille)



No, ihan kiva johonkin muualle purkaa näitä asioita kuin sille " sossuntantalle" (teinittären ilmaisu)



ap

Olet ihan oikeassa että se " purkaminen" monesti jo itsessään auttaa- varsinkin tällä lailla anonyymisti- aina ei jaksaisi kasvotusten alkaa kaikille tutuille selittää kriisejään.



Lähiaikoina on tuntunut siltä että pitäisi teeskennellä kun joku kysyy että miten menee? Kun on koko ajan joku kriisi päällä niin ei kukaan jaksa niitä tilityksiä enää kuunnella:o( Helpompi on vaan tokaista että ihan hyvin menee joo.

Yksi mun ystävä puolihuolimattomasti tokaisi että ei pysy enää laskuissa mukana että kuinka monet hautajaiskukat on kanssani käynyt valitsemassa.

Itse en ole osannut vielä turtua surun edessä- aina se vaan viiltää niin syvältä.



Voin vain kuvitella millaista on olla ongelmien kanssa painivan teinin äiti- oma lapseni kun on vasta niin pieni. Sanotaan että pienet lapset=pienet ongelmat.

Toivon että elämä opettaa minua siihen lapsen teini-ikään mennessä että olen silloin fiksumpi. Elämä vaan voisi kohdella minuakin välillä hiukan lempeämmin- välillä on tuntunut että olenkohan jotain pahaa tehnyt kun tällä lailla rangaistaan?

No joka tapauksessa, vertaistuki kunniaan- se on tehokas kriisinhallintakeino.

Tsemppiä ja valoisaa Kevättä Sulle ap

ap



joka ei jaksa enää muuta kuin mennä sänkyyn odottamaan jos kuitenkin se nukkumatti tulis:)

(noi pienet ei anna aamulla armoa kuitenkaan)

.. ja ap oikeasti HAE itellesi se lääkeresepti- juuri tämmöisiä tilanteita varten ne nukahtamislääkkeet ovat olemassa.

Uni on erittäin tärkeää kriisinkin keskellä.

Hyvää yötä ja kaikkea hyvää elämässä eteenpäin toivoo 7 ja 12:o)

Toivottavasti asiat järjestyvät ja pääsette elämään " normaalia arkea" .



Välillä itse unohdan olla kiitollinen siitä miten hyvin asiani tällä hetkellä ovat -en tarkoita kehuskella, vaan teidän kirjoituksenne antoivat vain taas niin oivan muistutuksen elämän vaikeuksista ja raadollisuudesta.

Ei vaan nukuta kun kaikki (teinitär joka ei mulle tänään suostunut edes puhumaan) asiat pyörii mielessä...



Niinhän se on (7=12 ja vielä jotain tietää varmaan) ettei asioista osaa olla kiitollinen ennenkuin oikeasti elämä hakkaa päähän.

Mä muistan kun tää mun 800 grammanen syntyi, opetti ja on opettanut ettei pienet asiatkaan enää " liikuta" .

Tai ettei ne elämän ja kuoleman asiat enää liikuta (liikuttaahan ne mutta joku ymmärrys mulle ainakin tuli...), niin vaan käy meille kaikille.



Höh, hölmöö tekstiä näin valvoneena, oon nukkunu viimeeks viime pe-la välisenä yönä 3 tuntia.

Ei paljoo tarvii enää että tää ainakin taipuu vaikkei taittuiskaan!!!



ap

kärsimystä!

Tuolla jossain oltaisiin ikionnellisia siitä että olisi edes neuvola, johon se 4vuotias menisi ja saisi edes jotain apua ongelmaansa. Tai että olisi sisällä vesihana, joka voisi joskus mennä rikki ja aiheuttaa vesivahingon...

Oikeasti noi ei ole nykyihmisen elämässä kovinkaan kummoisia ongelmia, koska niille kaikille voidaan TEHDÄ jotakin. Ne ovat ehkä epämukavia ja kiusallisia asioita, mutta kenenkään henki eikä terveys ole vakavasti uhattuna.

Ehkä tarkoitus onkin kasvattaa sinun henkistä sietokykyäsi ja saada sinut tajuamaan, mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeää?