Naiset, mistä olette saaneet suurinta nautintoa elämänne aikana?
Kommentit (62)
Pitkät syvälliset keskustelut, joita lopulta on ollut liian vähän. Ja joita myös kaipaan enemmän kuin mitään muuta.
Kaikki muu on oikeastaan muuta...
-taide eri muodoissaan
-luonto
-leikkiminen
n.40+
Kun vihdoin sain 26-vuotiaana ensimmäistä kertaa huomiota miehiltä. Mania. Seksi. Ihastumisen tunne. Matkustaminen yksin.
Siitä kun teininä olin rakastunut ja luulin sen olevan molemminpuolista. Myöhemmin selvisi, että minua oli huijattu, siihen loppui se ilo. 39 v.
Fyysisesti (ja toki tietyllä tavalla henkisesti) orgasmeista, muutama on järisyttänyt elämääni.
Henkisesti uppotumalla kirjoihin, jotka joskus järisyttävät mielikuvitustani avaamalla toisen henkilön mielikuvitusta.
Jaa-a...En ole kokenut ikinä molemminpuolista vahvaa rakkautta, kiintymystä kylläkin. Tätä pidän puutteena elämässä.
Nautintoa...seksistä, kauan sitten. Lukemisesta läpi elämän paljon. Luonnossa liikkumisesta.
Kun on saanut puukottaa parasta ystävätärtä/työkaveria tai miestä selkään vaikka vailla Moraa.
Pitäisi olla joku syvempi ja henkisempi sana kuvaamaan kuin nautinto, mutta jollain tapaa vastaavan tunteen tuo suhde Jumalaan, hyvät, läheiset ja iloa tuottavat suhteen toisiin ihmisiin, nauraminen. Luonto, taide, musiikki. Seksi varmaankin parhaimmillaan rakkaan ihmisen kanssa kuuluu samaan sarjaan.
Nautinto on jotenkin ehkä ruumiillisempaa ja yksinkertaisempaa, voisin sanoa että uiminen, sauna, hyvä ruoka, aamukahvi, koivun tuoksu, yleensä miltä tuoksuu sateen jälkeen, järvi, mukava sänky, makoisat yöunet jonkun väsyttävän asian jälkeen.
Vierailija kirjoitti:

Ainiin , ikä 26.
Jonkun oivalluksen tekeminen, ehkä pitkä pohdinta ja sitten oivallus. Tuo kaava on näköjään sama kuin orgasmissa.
Vierailija kirjoitti:
Mutta ei yhdynnän voittanutta kyllä silti ole, vaikka noista muistakin saa todella päräyttävää/syvää/kokonaisvaltaista nautintoa
N25
Miehen kirjoittamalta kuulostaa nyt.
Ihanista pano sessioita rakastaja kanssa. N45
Paneskelustapa tietennii!
68 v.