Miehellä silmät kiinni seksin aikana
Miehellä oli tovi sitten suhde kauniiseen, hyvävartaloiseen naiseen. Päätti sen nopeasti. Seksiä on senkin jälkeen harrastettu, mutta eilen tapahtui jotain ennen kuulumatonta - hän piti silmiä kiinni oikeastaan koko seksin ajan! Loukkaannuin tästä tietenkin ja mietin mielessäni, että tiedän todellakin mitä miettii. Heitti vitsiksi kun kysyin. Itse vielä kutsui luokseen kun teki seksiä mieli, lisää hämmennystä. Onkohan suhde todella ohi?
Kommentit (26)
Tätä silmät kiinni-ajoa minäkin vuosia ihmettelin, mutta ajattelin, että tapansa kullakin, tai että liian lähellä ollessa menee silmät ristiin ja pitää siksi silmiään kiinni. No, totuus olikin 15 vuotta jatkunut äärimmäisen taidokas kaksoiselämä ja siksi seksin aikana paikalleni oli aina kuviteltu kuka tahansa saavuttamaton kiihkon kohde nostamaan himo huippuunsa.
Jos ei ole muita selittäviä tekijöitä niin varmaan kuvitteli.
Voi apua. Itselläni on myös aina rakastellessa silmät kiinni. Jotenkin ne menevät automaattisesti, ilmeisesti koen että muut aistit terävöityvät äärimmilleen kun suljen silmät. Aina on ollut niin.
Rakastan miestäni ja haluan häntä mutta myönnän että joskus ajatuksiin hiipii työpaikan Petri, Mel Gibson, Samuli Vauramo ja Antti Reini yms....
Pitäskö mun kummiskin varmuuden vuoksi jättää tuo sika..?
Pettikö hän sinua, kun odotit teidän yhteistä lastanne?
Jos, niin jättäisin hänet.
Jos on aina silmät kiinni niin eihän siinä mitään, mutta koskaan 7v aikana ei ole ollut _koko_ aikaa! Eikä ollut mitenkään erityisen nautinnollista, vaan perusjyystöä. Ei oikein löytynyt intohimoja kun mietin, olenko tuon toisen naisen paikalla. Joten siksi tuohtumus.
Vierailija kirjoitti:
Onko peräreiässäsi kamera, vai mistä tiesit miehesi luomien asennon, kun hän paukutti sinua takaapäin?
Olipa typerä kommentti.
Nyt on hyvä. Nainen päättää jo mitä mies saa ajatellakin.
Vierailija kirjoitti:
Pettikö hän sinua, kun odotit teidän yhteistä lastanne?
Jos, niin jättäisin hänet.
Ei virallisesti seurustella joten ei kai voi virallisesti pettämiseksi kutsua. Mutta joka tapauksessa suhde tuli ilmi ja päättyi sen jälkeen nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on hyvä. Nainen päättää jo mitä mies saa ajatellakin.
Kyse ei ole tästä(kään). Vaan jos toisen naisen ajattelun takia seksi on kylmää, himotonta jyystämistä niin ei kiitos. Ei tunnu kivalta, kun tuntee vaan olevansa jonkun korvike ja paineiden purkuväline. Saa ajatella mitä haluaa, mutta kyllä seksissä pitää olla toiselle läsnä. Muuten on parempi runkata.
Anna 48 kirjoitti:
Voi apua. Itselläni on myös aina rakastellessa silmät kiinni. Jotenkin ne menevät automaattisesti, ilmeisesti koen että muut aistit terävöityvät äärimmilleen kun suljen silmät. Aina on ollut niin.
Rakastan miestäni ja haluan häntä mutta myönnän että joskus ajatuksiin hiipii työpaikan Petri, Mel Gibson, Samuli Vauramo ja Antti Reini yms....Pitäskö mun kummiskin varmuuden vuoksi jättää tuo sika..?
Täällä nuoren Mel Gibsonin näköinen mies. Mulla samanlaiset hiuksetkin kuin Melillä tappava ase elokuvassa. Kiinnostasko?
Olen lukenut, että silloin luottaa kumppaniin.
Mikään ei ole parempaa seksin aikana kuin himokas katse. Ja onhan se outoa, jos noin pitkän ajan olette olleet yhdessä ja nyt eka kerta. Ymmärrän siis jos koko akti on mennyt silmät kiinni, että ei sytytä ja huolettaa. Paha sanoa onko suhde vielä vai ei, ehkä aika näyttää.
Meilläpä miehellä silmät sidottuina.
Ja oon raskaana, joten sekin vielä. Ei kiinnosta harrastaa jos mun paikalle kuvitellaan joku parempi. /ap