Sairaalahoitoon rajun kiusaamisen takia joutunutta poikaa pommitetaan nyt uhkailuviesteillä - Järkyttynyt äiti: ”Sanoin vain, että laita puhelin kiinni”
Kotkassa maanantaina sattunut kiusaamistapaus paisuu edelleen. Pojan äiti kertoo Iltalehdelle, että tapauksen uutisoinnin jälkeen pojalle on tullut uhkailuviestejä, joissa vaaditaan poikaa ottamaan syyt niskoilleen tapahtuneesta.
Iltalehden tavoittama äiti oli juuri parhaillaan poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta tapahtuneesta. Poliisille näytetään myös uhkailuviestit.
Äiti kertoo, että pojalle tulleissa viesteissä on muun muassa sanottu, että kyse ei ole kiusaamisesta, vaan poikaa on ainoastaan "yllytetty".
- Tätä yritetään nyt kääntää poikani syyksi.
Äidin mukaan kiusaamisessa on ollut osallisena neljä henkilöä, joita vastaan hänen poikansa on joutunut yksin puolustautumaan.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Kukaan miettinyt, että poika veti suun täyteen vapaaehtoisesti? Mun hömelö poika oli nuolassut kengänpohjaa, kun muut maksoi siitä 2€.
Nyt vaan pidetty vasrallisempaa ainetta suussa ja jääty leikistä kiinni. Mut pojan äidin mielestä on tietty kiusattu, ei voi tunnustaa, että silläkin olisi hömelö poika. Video tapahtunesta olisi hieno juttu todisteeksi!
Eikös tämä juttu ole jatkunut monta vuotta? Jos yhden kerran tekee tyhmästi niin tyhmä on jos tekee toistamiseen...
Kannattaa sanoa ”tee itse ensin” jos joku idiootti yllyttää.
Miksi niitä pahoinpiteljöitä ei eroteta koulusta... TIukasti vaan erotus ja ilman muuta pahoinpitelijät tulee laittaa vaihtamaan koulua. Joka iikka eri kouluun niin eivät voi ainakaan samassa ryhmässä mennä toisia koululaisia pahoinpitelemään. Huostaanotto olisi ehkä jopa paikallaan, jos oma perhe suhtautuu välinpitämättömästi siihen että lapsensa on väkivaltainen rikollinen.
Mun mielestä kiusaajat saisi laittaa omaan koulurakennukseen keskenään, kiusattiin sitten toisiaan jos kerran on pakko kiusata.
Mikä siinä on, että kiusaajia ei saada kuriin? KiVa-koulu on vitsi. Meidän lasten ala-aste ei ole kiva-koulu, ja siellä on kovat sanktiot heti ekasta lievästäkin väkivaltaisesta teosta. Jos tulee 3krt merkintä tätä lievää väkivaltaa lukuvuotena, niin koulu ottaa lasuun yhteyttä, ja kynnys poliisille yhteydenottoon on matala. Siellä on muutama vuosi sitten valmistunut rehtori, jolla on ihan muu kuin Kiva-malli käytössä, ja tuntuu tepsivän. Vertaissovittelun ja oppilashuollon keskustelujen ohessa on aina selkeä RANGAISTUS.
Tänää tuli jossain ohjelmassa että jenkeissä monet elinkautisen saaneet vangit hakevat vapaaehtoisesti kuolemantuomiota koska kun tulevat vanhoiksi kovan tyypin status tipahtaa ja olot muuttuvat kurjiksi.Aika karua.
Onneksi nämä ovat nähtävästi yhdeksäsluokkalaisia eli mitä luultavimmin jo 15v täyttäneitä. Joutuvat rikosoikeudelliseen vastuuseen. Ei ihme että nyt pelottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan miettinyt, että poika veti suun täyteen vapaaehtoisesti? Mun hömelö poika oli nuolassut kengänpohjaa, kun muut maksoi siitä 2€.
Nyt vaan pidetty vasrallisempaa ainetta suussa ja jääty leikistä kiinni. Mut pojan äidin mielestä on tietty kiusattu, ei voi tunnustaa, että silläkin olisi hömelö poika. Video tapahtunesta olisi hieno juttu todisteeksi!
Jaajaa,kiusaajien kaveri aktivoitunu tämmösseen..
Ei. Asun toisella puolella Suomea, en tunne ketään Kotkasta. Täällä haukuttiin Siltsu pe do fii lik si, mutta eipä taida ollakaan. Eli miksei voisi pohtia asiaa laajemmin? Tästä tapauksesta totuuden tietää viitisen ihmistä.
Kiusaajien nimet julkisiksi. Eikö kukaan käsitä?
Ketä siellä koulussa pelätään? Jotain vanhempaa? Vanhempien nimet sitten myös julkisiksi
Häpeärangaistus tehoaa kaikkiin. Myös kiusaajiin. Tai ne jää rekan alle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä niin toivon että joku ottaa nuo pahoinpitelijät silmätikukseen ja antaa heille elämänsä selkäsaunan.
Nuo kusimulkut eivät opi kuin saamalla turpiinsa niin että hampaat lähtee.
T: isä, joka olisi valmis tekemään saman oman lapsensa puolesta.
Hyvä, juuri noin väkivalta se kasvattaa lapset väkivallattomiksi, ... eikun ... eikun ...
Ikävä että jollain isäksi tulleella on noin alkeelliset näkemykset. Ehkäpä siksi noita kiusaajiakin on, kun kotona on tuollaiset isät.
Väkivalta lopettaa vittuilun.
Kovakin mies murskaantuu rekan alle.
Keräys pystyyn ja itärajan takaa ammattimiehet antamaan kullannupuille muikkari.
Ekasta kiusaamisesta ilmoitus vanhemmille, seuraavasta ilmoitus ja sakko (vanhemmille). Ja nollia perään seuraavaan muikkariin, mikäli vielä kiusaamishommat jatkuu. Alkais kummasti jossain vaiheessa huoltajiakin kiinnostamaan oman jälkikasvun käytös...
Eli kouluissa pelätään hankalia vanhempia ja sen takia ei uskalleta tai viitsitä puuttua väkivaltaan?
No,saavat kyllä alkaa aiheesta pelkäämään hedelmiä mitä koulun toiminta tuottaa.
Kyllä noiden kiusaajien vanhempien jo pitää miettiä, onko viisasta jäädä paikkakunnalle noiden hirviöiden kanssa. Niin vihaista porukkaa on kommentoimassa.
Liekö sama vai eri,mutta kiusaajien kaveri asialla taaas