Lue keskustelun säännöt.
Parhaat neuvosi psykoterapiaan
27.08.2018 |
Olen menossa tällä viikolla toiselle tutustumiskäynnille psykoterapiaan. Terapeutti vaikuttaa ihan hyvältä. Minkälaisia asioita minun kannattaisi kysyä ja varmistaa ennen jatkamispäätöstä? Mitkä sinulle ovat olleet tärkeitä "onnistumisen avaimia" terapiassa? Terapeuttini on suuntautunut ratkaisukeskeiseen terapiaan.
Olisi myös kiva kuulla ihan käytännön kokemuksia. Minkälaisia teemoja terapiassa käsiteltiin? Saitko uusia oivalluksia? Miten ja millä tavoin opit käsittelemään paremmin tunteitasi, näkemään itsesi myönteisemmin ja hyväksymään paremmin itsesi / muut ? Saitko terapiasta käytännön harjoituksia kotiin tehtäväksi? Olivatko terapiasessiot "vapaata keskustelua" vai olitteko määritelleet käynneille eri teemoja. Hyödynnettiinkö terapiassa luovia menetelmiä kuten vaikka kirjoittaminen? Kuinka kauan meni, että tunsit olosi / merkittävimpien ongelmiesi helpottavan? Saitko myönteisiä tuloksia perhe-elämään / parisuhteeseen? Kuinka pian? Aiheuttiko terapia takapakkia tai mielialan laskua kun käsiteltiin vaikeita asioita?
Sana on vapaa :) Olisi todella arvokasta kuulla kokemuksiasi, hyviä vinkkejä ja onnistumisia.
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttini on suuntautunut ratkaisukeskeiseen terapiaan.
Googleta Helsingin Psykoterapiainstituutti ja varmista, ettei terapeuttisi ole "valmistunut" kyseisestä höpölaitoksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin aikanaan terapian pitkän kaavan mukaan, eli ensin 2 vuotta kaksi kertaa viikossa ja sitten vuosi päälle kerran viikossa. Luulen että lähtötilanne (siis oma psyykkinen tilasi) vaikuttaa terapian onnistumiseen aika paljon. Tietysti myös ammattitaitoinen terapeutti.
Itselläni oli/on jonkintasoinen masennus ja ahdistuneisuushäiriö, jotka juontavat väkivaltaisesta ja lasisesta lapsuudestani. Kävin kuitenkin ihan normaalisti töissä, en ollut sairaslomalla tai kertonut kellekään ulkopuoliselle terapiastani. Kannattaa miettiä, haluatko sinäkään kertoa. Avoimmuus on ok, mutta toisaalta sitä helposti myös saa päähänsä leimoja, joita ei halua. Tavoitteena on saada ne omat oireet hallintaan, ei jäädä ihmisten mieleen "siellä terapiassa käyvänä". Toki mainitsin asiasta parille läheiselle, mutta en kellekään muulle. He ymmärsivät tilanteen. Terapeuttini tuli maininneeksi, että joidenkin kohdalla terapian ennuste ei välttämättä ole hyvä. Näitä olivat ainakin narsistista persoonallisuushäiriötä potevat ja sitten ilmeisesti vakavasti mielisairaat. Eniten hyötyvät työkykyiset tai niillä rajoilla olevat ihmiset ja terapian tavoite ainakin ennen oli Kelan mukaan työkyvyn turvaaminen (tai jotakin sinnepäin).
Oliko terapiasta apua? Oli ja ei. Seurustelin tuohon aikaan miehen kanssa, joka ei millään muotoa ollut minulle sopiva. Koska kuitenkin olin kuitenkin tyypillinen esimerkki lapsuudessa traumatisoituneesta, elin hänen kauttaan traumojani uudelleen, olin läheisriippuvainen ja annoin käyttää itseäni hyväksi. Tämän terapia sai katki ja se oli suurimpia onnistumisia, vaikka olikin kokemuksena helvetillinen. Lisäksi terapia itsessään oli vaikkakin rankkaa, myös tarkan rutiininsa vuoksi pitkäjänteistä, mikä oli lyhytjänteiselle ihmiselle erittäin hyvä. Mutta nyt, vuosien jälkeen, olen huomannut että monet terapiassa käsitellyt asiat alkavat unohtua, joten siltäosin apu on aika paikallista. Puhun tietysti vain omasta puolestani. Menisinkö uudestaan? Todennäköisesti menisin, vaikka olisin ehkä hieman realistisempi enkä odottaisi mitään suuria "oivalluksia" Toistoja, toistoja ja toistoja, niin mielikin hyväksyy sen ja alkaa vähitellen mukautua.
Onnea matkaan!