Överipositiivisuus

Kyllä, kyllä!

Se on vähän outoakin siinä vaiheessa, kun esim. blogistin "kaikki on niin upeaa ja mahtavaa, joka päivä, olen kiitollinen kaikesta" -pinnan alta paljastuu pahoja ongelmia ja pitkään jatkunutta tyytymättömyyttä. Eikä välttämättä vain blogistin, onhan näitä myös IRL.

Ei kiitollisuus liity kyllä mitenkään överipositiivisuuteen. Kiitollinen kannattaa olla ja pysähtyä aika ajoin oikein miettimään mitä kaikkia kiitollisuudenaiheita onkaan. Itse olen sairastunut pari kertaa vakavasti jo nuorella iällä ja osaan aidosti olla kiitollinen ja onnellinen vaikka linnunlaulusta,tuoksuista,siitä ettei juuri nyt satu..Ikävä on ollut huomata että joidenkin mielestä tällainen on teennäistä,kai ovat niin katkeria etteivät voi uskoa kenenkään aidosti nauttivan pienistä asioista.

Se helpottaa hetkeksi sitä jumalatonta ahdistusta ja masennusta joka meinaa viedä mukanaan... Sillä hetkellä melkein itsekin uskoo että asiat voi olla vielä paremmin.

t. kukaan ei uskoisi...

Esim. somessa ei oikein kannata avautua sadoille tyypeille ongelmistaan. Helposti ne käännetään itseään vastaan. Positiivinen peruspinnallinen kanssakäyminen on turvallista ja yleensä on kivempi kuulla tuttavien positiivisista ja kepeistä asioista, kuin että joku tutuntuttu kaataisi kaikki ongelmansa kuulijan/lukijan niskaan. Liika on kyllä liikaa ja menee turhan makeaksi ja epäaidoksi jossain vaiheessa, jos ei koskaan mitään negaa kerro. Enimmäkseen positiivista ja sekaan ihan pikkuisen ongelmia niin on hyvä. Lähimmille sitten paljastetaan tarkemmin koko totuus.

Nykyään paljon kehotetaan positiiviseen asenteeseen, se on yleisesti hyväksyttyä.

Jääkö osa siihen jotenkin jumiin, jos menee liialliseksi. Ehkä se on joku suojakuori, jonka alla joillain voi olla pahakin olla.

Jenkkityylinen yltiöpositiivisuus on ollut aina merkillistä, eikä tunnu istuvan ainakaan suomalaiseen stereotyyppiin lainkaan.

Tarkoitan siis sellaista self help -oppaiden teennäistä itsepetosta; aamulla herätessä pakotetaan hymy ja puhutaan peilikuvalle: "Olet loistotyyppi! Sano se: 'Minä olen hyvä! Vau!"

Ehkä tuo ilmiö elää säästöliekillä ja tarttuu välillä bloggareihin yms.

Mutta on tuo silti ymmärrettävääkin, koska on vaikeaa olla esittämättä, ja vaikuttaa kai asenteen ylläpitäminen oikeastikin mielialaan.

Miksi pitää esittää positiivista silloinkin, kun asiat ei oikeasti tunnu niin huikeilta, ihanilta ja älyttömän makeilta, eikö voi olla vain neutraali, jos se on totuus omasta tunnetilasta.. kuinka moni oikeasti kokee joka päivä niin mielettömiä onnentiloja ja huippuhetkiä jostain smoothie- kulhosta kuin muille antaa ymmärtää esim somessa? Miksi pitää liiotella?