Kelan kuntoutuspsykoterapia?
Tarvisin ohjeita ja kokemuksia. Mulla ei ole mt taustaa. Nyt kuitenkin viimesen vuoden on tuntunut etten pääse mihinkään elämässäni. Koulua en saa suoritettua. Koti on ku yks paskalato. Mikään ei kiinnosta. Tykkään kyllä käydä töissä ja puuhata lapsen kanssa mutta siinäpä se. Käydään jatkuvasti ulkona syömässä kun en jaksa edes tehdä ruokaa. En saa itsestäni mitään irti. Luojan kiitos raha-asiat olen saanut hoidettua, eli ei ole velkoja saati maksuhäiriömerkintää.
Opiskelen ammattikorkeassa sosionomiksi. Olen tehnyt harjoittelun paikallisten mt-palveluiden parissa (sosiaalityöntekijän ohjauksessa). Koko henkilökunta on siis mulle tuttua. Ei tunnu kauheen luontevalta mennä sinne hakemaan apua, varsinkaan kun ei nyt ole kyse mistään kriittisestä avuntarpeesta (kuten esim harhat tai itsetuhoisuus). Ajattelin että kelan tukema kuntoutuspsykoterapia voisi olla ratkaisu, mutta miten se toimii? Tiedän että tää on mun alaa, ja silloin harjoittelun aikana muutamia tällasia tapauksia näinkin. He siis menivät psykiatrin tai psykologin lähetteellä terapiaan.
Mutta entäs jos mulla ei ole aijempaa hoitokontaktia? Kelan sivuilla sanotaan seuraavaa:
"Voit saada Kelan korvaamaa psykoterapiaa, jos olet 16–67-vuotias ja
-työ- tai opiskelukykysi on uhattuna mielenterveyden häiriön vuoksi
-olet saanut mielenterveyden häiriön toteamisen jälkeen vähintään 3 kk asianmukaista hoitoa
-psykiatrin lausunnon perusteella voidaan arvioida, että kuntoutuspsykoterapia on tarpeen työ- tai opiskelukykysi tukemiseksi tai parantamiseksi."
Onkohan noi nyt sitten "ja" vai "tai" -kohtia? Mulla täyttyy vain ensimmäinen. Kelan sivuilta selviää myös että hakemukseen pitää liittää kuntoutussuunnitelma, psykiatrin arvio diagnoosista sekä B-todistus. Onko siis tosiaan niin ettei kela korvaa kuntoutuspsykoterapiaa, ellei ole aiempaa taustaa mt-palveluista? Satun taustani ansiosta tietämään ettei täälä ole todellakaan helppoa päästä psykiatrin juttusille. Yksityiselle ei opiskelijalla ole varaa. Vai onnistuisiko jos maksaisin itse ensimmäisen "arviointikäynnin" terapeutille? Voiko hän tällaista suositusta antaa? Ja onko kenelläkään täälä tietoa millaisia hintoja noi terapeutit pitää?
Tarvisin kipeästi neuvoja. Pelkään että kohta pää hajoaa ja mun on pakko lopettaa koulu kesken... Tai sitten ongelmat pahenee ja kohta vedän masennuslääkkeitä :(
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Jos olet ollut harkassa paikassa (tulkitsen psyk. polilla, jos kerran ko. paikka on kuntasi ainoa psykiatrinen avohoito), miten et tiedä käytäntöjä?
Psyk. polin sossu
Näitä psykoterapiaan lähteviä ei sattunut harkkajaksolle kuin muutama. Ja he olivat kaikki olleet pitkäaikasemmassa hoidossa (ihan nuorisopsykalta lähtien) erinäisistä syistä. Heillä siis oli tuo "reitti" jo valmiina. Ei siis tarvinut muuta kuin täyttää hakemus ja toivottaa onnea matkaan. Minun tilanteeni on eri.
-ap
Opiskelijana helpoin reitti käynnistää hoitokontakti on kouluterveydenhuollon kautta. Sieltä ohjataan myös psykiatrille terapialausuntoa varten.
Ei lääkkeitä pakoteta syömään. Kyllä hoitosuunnitelma tehdään yhdessä potilaan kanssa häntä kuunnellen ja yhdessä miettien, mikä olisi juuri nyt hyväksi. Kela korvaa psykoterapiaa , jos on 3 kk ollut jossain hoidossa esim. julkisella sektorilla, ja potilaalla on diagnoosi. Lisäksi opiskelu- ja/tai työkyky uhattuna. Usein nuorilla on ahdistus- ja masennusoireistoa, joillakin aika pahakin, mikä estää elämässä etenemistä. Terapiaan täytyy itse haluta, sen olla oikea-aikaista ja elämän tilanne sellainen, että jaksaa keskittyä pitkäjänteiseen psykoterapeuttiseen työskentelyyn. Myös täytyy olla kykyä ja halua itsetutkisteluun. Jos ajattelee, että syyt omaan pahoinvointiin ovat muissa tai vaikkapa politiikassa, ei terapiaan kannata mennä. toki usein joudutaan lapsuuttakin terapiassa käsittelemään ja siellä opittuja, elämää haittaavia ajattelu- ja käyttäytymismalleja.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat nopeasti alkuun, varaa aika yksityiselle psykiatrille.
(Tarkennuksena edellisiin, psykiatri on siis lääkäri, psykiatrian erikoislääkäri.) Jos käyt hänen luonaan kaksi kertaa kolmen kuukauden aikana, se tulkitaan Kelassa hoitosuhteeksi. Hän kirjoittaa sinulle lausunnon (b-todistus), jonka avulla haet Kelasta psykoterapiaa. Huomaa, että psykologi ei voi kirjoittaa mitään lähetettä tai lausuntoa jonka avulla voisit hakea kuntoutusterapiaa.
Tiedän että tämä maksaa ja sanoit ettei ole varaa. Mieti jos voisit lainata jostain tai jollain tavalla hoitaa raha-asian. Halvempaa kuin jos joutuisi jokaisen käynnin omalla kustannuksella maksamaan.
Toivottavasti joku korjaa jos olen väärässä, mutta näin asiat olivat neljä vuotta sitten. Tsemppiä!
Tässä oli ensimmäinen ja ainoa järkevä ja oikein kirjoitettu vastaus. Toimi tämän mukaisesti niin saat Kelan kuntoutuspsykoterapian. Huomaa, että B-lausuntokin on maksullinen.
Toinen vaihtoehto on toki oma terveysasema tai opiskelijaterveydenhuolto. Tuo heti esiin, että haluat Kelan kuntoutuspsykoterapiaa. Tämä polku on vähän pitempi kuin yksityispuolella, mutta lopputulos on sama.
Jos olet töissä niin myös työterveyslääkäri voi aloittaa prosessin.
Ja sinun pitää löytää psykoterapeutti, joka on Kelan listalla.
Terveisin psykoterapeutti.
Vanha ketju,mutta aloittajalla meni tarina samantien pieleen "käydään jatkuvasti ulkona syömässä" "ei varaa yksityiseen.."
Järkyttävää luettavaa tälläiselle joka ei pystynyt vuosikausiin poistumaan edes asunnostaan ellei ole pakko ja on ahdistunut kokoajan ym. Psyk polilta heitettiin pihalle koska en ole itsetuhoinen tai tapa itseäni, ei ole resursseja hoitaa. Terveyskeskuksen hoitajakäynnit loppuivat koronan takia. Sitten joku jolla on elämässään käytännössä kaikki mahdollinen, työ, koulu, lapset, perhe jne. tulee ruikuttamaan ongelmistaan ja on paljon meitäkin joilla ei ole koskaan ollut juuri mitään. Ehkä olet vaan ahne ja haukannut liian ison palan ja uupunut sen takia. Tarinasi kuulostaa lähinnä vitsiltä. Ps. Kumpa uskaltaisi joskus käydä itsekkin ulkona syömässä tai tilata ruokaa kotiin!
Nro 17, minä alapeukutin termistöjesi epäselvyydet vuoksi. Psykologi ei ole sama asia kuin psykoterapeutti. Psykoterapeutti on nimikesuojattu ammatti, eikä sitä voi mikä tahansa entinen personal trainer käyttää myöskään, pelkän terapeutin sijasta. Kela ei sellaisia edes hyväksy.
Itse käyn nyt kolmatta vuotta psykodynaamista psykoterapiaa ja hyödyt on olleet huimat. Kovaa työtä, rahaa on palanut varsinkin aluksi ja paljon itkemistä, mutta ilman olisin varmasti työkyvytön.
Itse hakeuduin aluksi yksityiselle psykiatrille ja aloitin 3kk hoitosuhteen sitä kautta.