The Walking Dead, kausi 9 - OFFICIAL
Tehdäänkö uusi ketju tulevasta kaudesta jonka alkuun on enää vajaa 2 kk. Eli 8.10. se alkaa, Rickin viimeinen kausi, liekö koko sarjan viimeinen. Jotenkin TWD henkilöityy kuitenkin niin vahvasti Rick Grimesiin jonka ampumisesta ja koomassa heräämisestä kaikki alkaa. Kun Rick lähtee, voiko sarja enää jatkua?
Itse seuraan sarjaa enää tottumuksen vuoksi, se alkuaikojen jännitys on kadonnut. En usko että aikahyppykään tuo sitä eloa sarjaan mitä on jo viimeiset kolme kautta ( ainakin ) odotettu.
Kommentit (2043)
Niin ja tosiaan, miksi alfan ja betan kuvan taustalla on jo aivan vihreää ja vehreää.
Onko se seuraava kesä vai edellinen. Multa jäi näkemättä heidän keskustelunsa alku. Mitä sanoivat ennen kuin Alfa sanoi, että hänen täytyy tulla vahvemmaksi ja antoi ruoskia itsensä.
Ihmetyttää tosiaan se, ettei hevosia ja painavia tavaroita voinut viedä joen yli, kun jää ei olisi kestänyt. Päättävät mennä kävellen.
Mitä siis tapahtui niille hevosille? Mitä tapahtui painaville tavaroille?
Ne vaan mystisesti ilmestyvät seuraavaan jaksoon teleportaalin avulla? Aikamoista katsojien aivotoiminnan aliarvioimista, kuten koko sarja on ollut viimeiset 5 kautta...
Vierailija kirjoitti:
Niin ja tosiaan, miksi alfan ja betan kuvan taustalla on jo aivan vihreää ja vehreää.
Onko se seuraava kesä vai edellinen. Multa jäi näkemättä heidän keskustelunsa alku. Mitä sanoivat ennen kuin Alfa sanoi, että hänen täytyy tulla vahvemmaksi ja antoi ruoskia itsensä.
Voi olla kumpi vaan. Itse alunperin ajattelin sen edeltävän päidenkatkaisuja eli sijoittuvan menneisyyteen: Alfa halusi kovettaa itsensä entistäkin tunteettomammaksi ennen tekoaan.
Toisaalta, ehkä Alfa haluaa kovettaa itsensä kestämään tyttärensä ja tämän uuden porukan tappamisen?
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää tosiaan se, ettei hevosia ja painavia tavaroita voinut viedä joen yli, kun jää ei olisi kestänyt. Päättävät mennä kävellen.
Mitä siis tapahtui niille hevosille? Mitä tapahtui painaville tavaroille?Ne vaan mystisesti ilmestyvät seuraavaan jaksoon teleportaalin avulla? Aikamoista katsojien aivotoiminnan aliarvioimista, kuten koko sarja on ollut viimeiset 5 kautta...
Ahaa, nekö ilmestyivät joen jälkeen taas näkyville. Hyvä! Juuri tuo kohta multa jäi näkemättä.
Mitenköhän pääsivät yli, kun näytti niin hankalalta ylityspaikalta. Kivien päätä toiselle astellen ja valtava lumikerros, josta nousi zombeja.
En mä kyllä jaksa nähdä mitään poikkeuksellisen itsekästä siinä, että joku haluaa erota! Kai nyt ihmissuhteet toimivat samalla tavalla zombimaailmassa kuin oikeassakin: erot sattuvat etenkin siihen, joka tulee jätetyksi. Kuninkaan käytöksestä päätellen hän oli muuttunut huonoon (omistushaluiseen/määräilevään) suuntaan Henryn kuoleman jälkeen. Ei kai nyt säälistä Carolin, tai kenenkään, tarvitse hänen vaimonaan pysyä. Melkein suututti, kuinka kehtasi itsekkäästi pyytää Darylia jättämään hyvän ystävänsä elämän alamäessä "rauhaan".
Vierailija kirjoitti:
Niin ja tosiaan, miksi alfan ja betan kuvan taustalla on jo aivan vihreää ja vehreää.
Onko se seuraava kesä vai edellinen. Multa jäi näkemättä heidän keskustelunsa alku. Mitä sanoivat ennen kuin Alfa sanoi, että hänen täytyy tulla vahvemmaksi ja antoi ruoskia itsensä.
Betahan siinä huomautti miten talvi muualla teki kaikille hyvää, eli aivan ilmiselvästi kyseessä oli seuraava kevät. Ja Alfa aikaisemmin ruoski Lydiaa samalla lailla vahvistaakseen tätä, ja nyt halusi vahvistaa itseään.
Kannattaisiko katsoa sitä ohjelmaa ihan molemmilla silmillä niin ei tarvitsisi myöhemmin tehdä typeriä kysymyksiä

En osaa nähdä kuningasta lainkaan omistushaluisena tai määräilevänä. Hän oli aina erittäin lempeä ja kunnioittava, jopa palvova Carolia kohtaan.
Carol se siinä töykeä oli, kun jätti vain ilman syytä rakastavan ja hyvän miehen.
Kuningas huomasi Carolin ja Darylin välille kwhkeytyvän jotain ja ymmärrettävästi pyysi Daryliä menemään Aleksandriaan. Kuninkaan pettymykseksi myös Carol lähti sinne.
Yhtä hyvin se Henryn lähtö myös kuningasta satutti. Nyt taas Carol ja Daryl alkaa hoitaa Lyydiaa. Tuolla tavalla heistä tulee ehkä pariskunta.
Lehdissä kunkkukin kuoli, miten mahtaa olla sarjassa. Jatkaako Hilltopin johtajana, kun siellä ei ole muutakaan johtajaa.
Tosin näytti unelmoivan kuningaskunnan restauroinnista myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi traileri tuli juuri. Näköjään Negankin on otettu jengiin mukaan:
Negan härnää pappia edelleen, mutta pappi ei hermostu.
Negan on näemmä kiinni käsiraudoilla.
Mikä ihmeen hirmumyrsky tuolla on, kun ovat mont talvea selvinneet ongelmitta. Onko tuo edes hirmumyrskyaluetta?
Eipä ole hirmumyrskyaluetta, että menee oudoksi.
Ajattelin, että talvea vaan ei ole näytetty. On vaan näytetty tapahtumia muutaman kuukauden ajalta per kausi?
Luulen että kun ihmiskunta ei ole entisensä (saastuta) niin voi vaikuttaa ilmastoon? Onhan tuossa ollu vuosia aikaa muuttua. Huono veikkaus ehkä mutta kiinnostavaa miettiä myös miten ympäristö reagoi tuollaiseen maailmanloppuun

Kiitos tiedosta. Siis olivat muualla, joten siksi eivät käyneet matkailijoiden kimppuun. (miten saivat ruokaa talvisin, kun kaikki on jäässä ja heillä ei asumuksia)
Eli seuraava kevät sitten. Siinä keskenään miettivät hyökkäämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi traileri tuli juuri. Näköjään Negankin on otettu jengiin mukaan:
Negan härnää pappia edelleen, mutta pappi ei hermostu.
Negan on näemmä kiinni käsiraudoilla.
Mikä ihmeen hirmumyrsky tuolla on, kun ovat mont talvea selvinneet ongelmitta. Onko tuo edes hirmumyrskyaluetta?
Eipä ole hirmumyrskyaluetta, että menee oudoksi.
Ajattelin, että talvea vaan ei ole näytetty. On vaan näytetty tapahtumia muutaman kuukauden ajalta per kausi?
Luulen että kun ihmiskunta ei ole entisensä (saastuta) niin voi vaikuttaa ilmastoon? Onhan tuossa ollu vuosia aikaa muuttua. Huono veikkaus ehkä mutta kiinnostavaa miettiä myös miten ympäristö reagoi tuollaiseen maailmanloppuun
On kyllä havaintoja ajalta enne mittavaa teollisuutta. Eihän siitä ole kuin vähän yli sata vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä kyllä jaksa nähdä mitään poikkeuksellisen itsekästä siinä, että joku haluaa erota! Kai nyt ihmissuhteet toimivat samalla tavalla zombimaailmassa kuin oikeassakin: erot sattuvat etenkin siihen, joka tulee jätetyksi. Kuninkaan käytöksestä päätellen hän oli muuttunut huonoon (omistushaluiseen/määräilevään) suuntaan Henryn kuoleman jälkeen. Ei kai nyt säälistä Carolin, tai kenenkään, tarvitse hänen vaimonaan pysyä. Melkein suututti, kuinka kehtasi itsekkäästi pyytää Darylia jättämään hyvän ystävänsä elämän alamäessä "rauhaan".
En osaa nähdä kuningasta lainkaan omistushaluisena tai määräilevänä. Hän oli aina erittäin lempeä ja kunnioittava, jopa palvova Carolia kohtaan.
Carol se siinä töykeä oli, kun jätti vain ilman syytä rakastavan ja hyvän miehen.
Kuningas huomasi Carolin ja Darylin välille kwhkeytyvän jotain ja ymmärrettävästi pyysi Daryliä menemään Aleksandriaan. Kuninkaan pettymykseksi myös Carol lähti sinne.
Yhtä hyvin se Henryn lähtö myös kuningasta satutti. Nyt taas Carol ja Daryl alkaa hoitaa Lyydiaa. Tuolla tavalla heistä tulee ehkä pariskunta.
Lehdissä kunkkukin kuoli, miten mahtaa olla sarjassa. Jatkaako Hilltopin johtajana, kun siellä ei ole muutakaan johtajaa.
Tosin näytti unelmoivan kuningaskunnan restauroinnista myöhemmin.
No eihän se kuningas aiemmin ollutkaan kuin ohjaileva, toki myös hyvin määrätietoinen ja liehitteli Carolia kunnes tämä myöntyi vaikka sai useat pakit. Nyt oli selvästi muuttunut. Todella painostavaa käytöstä tuollainen, että puuttuu siihen kenen kanssa joku (Carol) saa olla tekemisissä. Tässä valossa se aikaisempi käytöskin vähän tarkentuu. Makunsa kullakin, mutta tuollaisissa miehissä on kaksi puolta. Sitä paitsi aika omituista ajatella, että Carolilla ei muka olisi ollut mitään syytä eroon, kai hänellä omat syynsä oli vaikkei niitä ehkä nyt avattukaan.
Vierailija kirjoitti:
Juuri katsoin uudelleen eilisen jakson ja kyllä se Maggielle vaikuttaa joka radiossa huuteli.. Siis ensinnäkin se, että Maggie pitkästä aikaa ylipäätään mainittiin jaksossa viittaa siihen että heillä oli tarve muistuttaa katsojaa Maggien olemassaolosta ja siitä minne lähti ja mitä tiedetään. Äänestä ei saa varmuutta tuossa rätisevässä radioviestissä mutta äänenpaino ja sanojen lausunta kyllä kuulosti ihan Maggielta.
Joo! Arvelin itse jo jakson aikana kun Maggie mainittiin että kyllä se varmaan Maggie siellä radiossa on. Meillä tv:ssä tosi harvoin näytetään sellaisia previously-klippejä jotka näkyy jenkeissä jaksojen alussa mutta jos niissä pitkästä aikaa näkyy joku tietty hahmo niin tietää että hahmo tekee paluun jakson aikana tai on jotenkin muuten oleellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vastenmielinen se Carol. Kuningas häntä sanoo edelleen rakastavansa, mutta Carol itsekkäästi hylkää. Kun Carol ei saa olla enää kuningaskunnassa kuningatar, hän ei enää halua olla kuningas Ezekielin kanssa.
Yhtä hyvin se kuningas varmaan suree Henryn menetystä. Nyt vielä vaimokin hylkäsi kaiken lisäksi.
Huomasiko kuningas jotain romanttista Carolin ja Darylin välillä, kun pyysi, että Daryl lähteen Aleksandriaan ja perusteli sillä, että hänellä (Siis kuninkaalla) ja carolilla on ollut vaikeaa.
Carol lähti sinne myös. Mitä olisi tapahtunut, jos kuningaskin oliis lähtenyt Aleksandriaan. Miksei lähtenyt. Selvästi Carol ei halunnut. Otti sormustaankin pois. Inhottava Carol.
Ezekiel oli mustasukkainen, hänhän on koko ajan ollut sillä tavalla erikoinen hahmo että nosti itse itsensä kuninkaaksi ja piti sillä saamastaan vallasta, oletti sen antavan hänelle määräysvaltaa muihin. Omistushaluinen ja jyrkkä. Halusi varmaan olla Carolin ainoa tuki ja tiesi että niin kauan kun Daryl on paikalla niin Carol tukeutuu myös häneen. Carol on vapaa päättämään suhteen, oli syyt missä tahansa. Mutta eiköhän siinä enemmän paina se, että Carol huomasi ja muisti taas että hänen ei kannata mitään pysyvää onnea koittaa rakentaa eikä lapset ole häntä varten.. Sen verran monta menetystä on jo kokenut.
Olipa ihan käsittämättömän tylsä kauden lopetus, ainoa kiinnostava kohta oli viimeiset kaksi sekuntia.
M
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ajattelen, että ei ollut Maggie. (Ja kun se oli naisen ääni, ei ollut myöskään Rick.) Maggieta ei ainakaan ole näytetty elektroniikasta kiinnostuneena. Miksi hän siell ä tuntemattomassa paikassa huhuilisi uusia kansoja.
Vai olisiko kirjeistä saanut selville, että rakentavat radioyhteyksiä, ja yrittää saada yhteyden aiempiin yhteisöihinsä, kun on huomannut, että hänen kirjeitään ei toimiteta perille Hilltopiin.
Mutta jos se uusi yhteisö ei tuo Maggien kirjeitä Hilltopiin, niin tuskinpa ne antaisivat Maggien käyttää radiotakaan. Haluavatko eristää Maggien kokonaan.
Tai entä jos heillä tosiaan on joku psotilaatikko, josta Hilltopin lähettämät kirjeet hakeekin Alfa. Hilltop vaan luulee lähettävänsä ne Maggielle.
Mitä järkeä vaan jossain postilaatikossa olis. Miksi jotkut tekisivät vaarallista matkaa vain hoitaakseen Maggien kirjeenvaihtoa.
Ehkä Maggiesta puhuttiin sarjassa vain siksi, että moni katsoja odotti edes jonkinlaista keskustelua hänestä, kun ihan alun jälkeen hänestä ei ole puhuttu mitään. Pöljää, ettei ole myöskään kerrottu, mitä ne tietonaisen lähettämät kirjeet (joita Maggie ei edes ollut halukas enää avaamaan) sisälsivät silloin kun Maggie vielä oli Hilltopissa.
Lisään, että varmaan se postilaatikko alkuun toimikin, mutta jos Alfa sitten huomasi sen ja alkoi tyhjentää.
Noh, miksei postiljoonit ole käyneet kylässä asiasta juttelemassa. Syynä voi olla, ettei se uusi yhteisö enää haluakaan Maggien käyvän kirjeenvaihtoa.
No haloo, se postilaatikko oli jonkun yksittäisen kirjoittelijan heitto.. Unohda ja jatka eteenpäin äläkä jankkaa seuraavaa puolta vuotta siitä miksi postilaatikkoa ei mainittu tai näytetty sarjassa :D
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa Neganista leivottaisiin hyvistä, ellei Rick olisi poistunut sarjasta. Pakko noiden on täyttää karismaattisen miespäähahmon rooli jollain, kun ei sitä voi Darylillekaan antaa pilaamatta Darylin hahmoa...
Ei, kyllä Neganin valkopesu ja roolin muuttuminen on ihan suoraan sarjakuvista eikä liity sinällään Rickin lähtöön millään lailla. Tietysti vähän isomman roolin varmaan saa telkkarissa nyt mutta tuo hahmon kehitys on kuitenkin suoraan sarjakuvista ja siellä Rick on edelleen mukana.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtääkö kukaan, miksi Carol hylkäsi kuninkaan. Aika kamalaa, kun se kuningas niin rakasti Carolia. Carol otti sormuksenkin pois.
Miksi Carol tukeutui Darylin. Onko heillä nyt sitten romanttista meneillään. Itsekäs tuo Carol.
Varmaan toi mitä edellä joku sanoikin että Henryn kuoleman jälkeen muisti taas miten siinä aina käy kun asettaa itsensä haavoittuvaikseksi, antaa itsensä välittää liikaa ja kuvittelee löytäneensä turvan. Muistakaa että kun Carol ja Zeke tutustuivat niin Carol oli päättänyt eristää itsensä muista, asui yksin siellä mökissä koska kaikki menetykset ja jatkuva kuolema oli liikaa. Sitten kuitenkin lämpeni kuninkaalle ja lähentyi vanhan porukkansa kanssa taas ja tuohon se sitten johti.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja tosiaan, miksi alfan ja betan kuvan taustalla on jo aivan vihreää ja vehreää.
Onko se seuraava kesä vai edellinen. Multa jäi näkemättä heidän keskustelunsa alku. Mitä sanoivat ennen kuin Alfa sanoi, että hänen täytyy tulla vahvemmaksi ja antoi ruoskia itsensä.
Tuskin se edellinen kesä oli mutta olisko ollut seuraava sitten.. Nuohan ei nähneet kuiskailijoita matkallaan heidän alueensa läpi joten olisiko ne olleet jossain talvehtimassa ja vähän muualla? Betahan sanoi Alphalle jotain että teki hyvää ryhmälle ja Alphalle se aika jonka tämä oli poissa.. Täytyypä ehkä googlailla tuo asia että mistä siinä oli kyse.
Kyllä mä kanssa ajattelin että se oli Maggie siellä radiossa.. Kirjeet oli loppuneet niin kuvittelin ja mietiskelin mikä siihen olisi voinut olla syynä niin ehkä Maggiella meni sukset ristiin siellä paikan johtajien kanssa ja on ollut jollain lailla vankina tai rajoitettuna, päässyt pakenemaan tai vihdoin päässyt pujahtamaan radiohuoneeseen ja yritti ottaa yhteyttä minne vaan apua saadakseen tai saadakseen jonkun muun viemään viestin vanhoille tutuille.
Tämä on tietysti kuvio jota sarjassa avataan myöhemmin, ensi kauden toisella puoliskolla tai sitten vasta seuraavalla kaudella mutta kyllä me voidaan päätellä että _jotain_ siellä tapahtui kun Maggien yhteydenpito loppui. Ensin tapahtui jotain että Maggie sinne ylipäätään lähti ja sitten vielä jotain muuta kun lopetti yhteydenpidonkin. Onko se sitten sarjisten commonwealth tai ei niin joku sen tapainen paikka kuitenkin on sarjankin tulevaisuudessa.
Negan tuntuu ihailevan Judithia. Varmaan siksi, kun pitää sitä Rickin lapsena.
Oikeastihan se on Rickin työparin ja Rickin Lori-vaimon äp*rä.