The Walking Dead, kausi 9 - OFFICIAL
Tehdäänkö uusi ketju tulevasta kaudesta jonka alkuun on enää vajaa 2 kk. Eli 8.10. se alkaa, Rickin viimeinen kausi, liekö koko sarjan viimeinen. Jotenkin TWD henkilöityy kuitenkin niin vahvasti Rick Grimesiin jonka ampumisesta ja koomassa heräämisestä kaikki alkaa. Kun Rick lähtee, voiko sarja enää jatkua?
Itse seuraan sarjaa enää tottumuksen vuoksi, se alkuaikojen jännitys on kadonnut. En usko että aikahyppykään tuo sitä eloa sarjaan mitä on jo viimeiset kolme kautta ( ainakin ) odotettu.
Kommentit (2043)
Vierailija kirjoitti:
Alphasta odotin paljon ja se jo heti ekalla tapaamisella vesitti oman johtajuutensa.
Vauva piti jättää peltoon, kun äitinsä ei saa sitä hiljaiseksi. Samalla ovat omalla tyttären hakureissulla, vaikka tytär oli heikko ja jäi kiinni. Argh! että tämmöiset tuplastandardit tulee puremaan takapuolesta vielä.
Odotin myös, että se tappaa tyttärensä siihen Darylin eteen, mutta ei... läppäs vaan. Alphassa on selkeesti vielä inhimillisyyttä jäljellä.
Sitten vielä Alpha huuteli aidalle, että tyypit tulivat heidän alueelleen, (eihän niillä pitänyt alueita olla) Siksi ottivat ne kaksi tyyppiä haltuun. Normaalisti olisivat tappaneet samantien. Miksi nyt käyttäytyivät toisin? Nähtävästi Lydia oli kiinni jo siinä vaiheessa ja tieto oli kulkeutunut Kuiskaajien leiriin.
En mä aina tiedä ton sarjan aikajanoista, kun välillä pitää todeta Carolin hiusten pituudesta, että nyt eletäänkin varhaisempaa vaihetta. ;)
Markkinoita on nyt pohjustettu kaikissa jaksoissa, että siitä jaksosta on luvassa odottaa paljon. Viimisenähän se tulee ja jatkuu ensi kaudella. Ketuttaa nää clifhangerit tässä sarjassa.
Niin ja Rick. En ole häntä kaivannut. En ole kaivannut Meghaniakaan. Michonneakaan ei ole pariin jaksoon näkynyt ja ei ole ollut ikävä. Kyllä sarja toimii uudemmillakin hahmoilla, vaikka on Daryl (se sais häipyä myös, mutta voi plääh jos vaihtaa Feariin) ja kotiäiti-Carol ovat olleet esillä.
Henry on rasittava. Pitikö siitä suoraan tehdä Andyn kopio?
Oonpas taas ärsyyntynyt koko sarjaan, miksi edes katon sitä... En vaan osaa jättää kesken mitään, selkeesti.
Meghan = Maggie

Onko jossain ollut siis puhetta, että Daryl vaihtaisi feariin?, Sitten olisi kyllä tämä pääsarja pilalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Zombit syövät lihaa halukkaasti. Saavatko siitä mukaa energiaa tarpeeksi. En usko, kun aineenvaihduntaa ei ole, eivät kakkaa. Ja lisäksi keho kuivuisi ja sitä kautta hajoaisi, kun kerran lähes 10 vuotta ovat olleet jo zombeja.
Noh, saavatko ne energiaa auringosta? Voisko virus olla muuttanut ne aurinkokennoiksi. Pimeä ajatus, mutta ainoa mahdollinen.
Ne mätänevät, mutta miten on mahdollista, että mädättäjäbakteeri ei saa niitä hajotettua tyystin useamman vuoden kuluessa. Miten mädäntyneet lihakset voivat toimia.
En ymmärrä. Selkeämpi olisi ollut, että eivät mädäntyisi, vaan söisivät ja joisivat ja virus vaikuttaisi vain aivotoimintaan. Tosin saatavilla olevan ruuan vähyys olisi jälleen epäuskottavuutta lisäävä tekijä. Eihän tuollaiset haahuilijat saisi riittävästi ruokaa kiinni.
No, entä jos virus olis muuttanut ne sellaisiksi, että myös heinä ja puunlehdet käy.
Pöh. Koko juttu on niin epäuskottavaa. Älytöntä, etteivät zombit ole jo pois pelistä. Elokuvateatterissakin oli vielä alkuaikojen zombit hyvässä vireessä.
Zombit tässä sarjassa onkin vielä ns. "vanhanajan" zombeja tyyliin Romero, mutta monessa nykyajan leffassahan ne on juuri tuollaisia juoksentelevia ja seinille hyppiviä väkkyröitä koska ovat vain aivotoiminnaltaan häiriintyneitä ihmisiä, joilla on iskenyt äkillinen tarve ravita itseään ihmislihalla.
Ahaa. En ole katsonut muita zombi-tarinoita.
Parempi sitten tällaiset zombit, mitkä tässä on liikkeellä.
Ärsyttääkö muita se, että aina on joku suuri päämäärä, jota sitten odotetaan täyttyväksi pitkään.
On tämä nykyään silti parempi kuin se tylsä pitkitetty Negania vastaan taistelu.
Mutta edelleen säästävät rahaa, kun eivät viitsi näyttää kovin montaa päähenkilöä samassa jaksossa. Tällainen kerronta myös hidastaa etenemistä. (esim markkinoiden lähestymistä)
Jos yhdessä jaksossa kerrotaan vain yhden päivän tapahtumat yhdessä paikassa ja seuraavassa on sama päivä toisessa paikassa ja kolmannessa jaksossa sama päivä kolmannessa paikassa.
Mahtaako huomenna tulla sitten vuorostaan, mitä Aleksandriassa tapahtuu. Siellähän Judith viimeksi lähti Neganin kanssa kohti Aleksandriaa. Sitäkö sitten näytetään koko jakso eikä ollenkaan, mitä Hilltopissa tapahtuu Alfan kanssa.
Vai yllättääkö sarja ja näyttää molempia paikkoja samassa jaksossa.
Osaako joku sanoa miksi tämä sarja on niin ennalta-arvattava useamman kauden päähän?
Siis löytyy vihollinen ja sillä on tietty tapa toimia ja sitten sitä taistelua on seuraavat pari kautta.
Tämä uusien kansojen löytäminen ja niiden kanssa taistelu alkaa kyllästyttää totaalisesti.
Voisiko vihdoin olla niin, että eivät enää löydä uusia kansoja tai jos löytävät, niiden kanssa ollaan ok väleissä eikä siihen kiinnitetä huomiota.
Ärsyttää, jos muuttavat johonkin commonwealthiin ja siellä alkaa kahnaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta jäi nyt sitten tämä jakso väliin, en tiennyt että se alkoi taas juuri eilen. Voisiko joku kertoa mitä jaksossa tapahtui?
Oli kyllä kauden huonoin jakso... Tuli ihan mieleen, että piruako tätä viitsii katsella, kun nukkumaankin voisi mennä.
Negan pakeni Judithin armosta - Judith näki tämän kiipeävän muurin yli, ja keskustelun jälkeen päästi menemään vaikka ensin uhkasi ampua. Negan oli aiemmin varastanut mukaansa Judithin kompassin, jota piti kaulassaan. Negan kävi yöpymässä Sanctuaryssa, joka oli kuin pommin jäljiltä. Tuli siihen tulokseen, ettei siellä ole mitään ja että maailma on muuttunut. Oli paluumatkalla Alexandriaan, kun törmäsi Judithiin, joka piti lupauksensa ja ampui tätä kohti (ampui moottoripyörän renkaaseen). Jäi auki, miksi hän oikeasti palaamassa Alexandriaan, hyvät vai juonittelut mielessään.
Kuiskaajista saatiin selville heidän olevan ihmisiä valeasuissa. Yksi vangittiin Hilltoppiin. Koska Henry oli edelleen putkassa, hän "tutustui" tuohon tyttöön. Kyseessä näytti olevan Darylin juoni, jolla hän saisi salakuuntelun kautta tietoja Kuiskaajista.
Eugene oli juuri tunnustumassa rakkauttaan Rositalle sairasvuoteellaan, kun Rosita pakeni paikalta oksentamaan, ja kertoi huolestuneelle Siddiqille olevansa tälle raskaana jonkin kertaluontoisen (?) seikkailun seurauksena. Eugene kuuli asiasta avoimen ikkunan kautta.
Luke (musiikinopettaja) ja se Savioirseista loikannut mies (Enidin poikaystävä) lähtivät etsimään kavereitaan maastosta. Joutuivat Kuiskaajien ansaan, piiritetyiksi. Jakso päättyi tähän. Heillä ei ollut siis tietoa Kuiskaajista ennen lähtöään, sillä he lähtivät toisten perään ja nuo toiset saapuivat Hilltoppiin takaisin vasta sen jälkeen, menivät ristiin. Tai näin siis käsitin, multa meni vähän ohi, miksi tuo kaksikko päätti lähteä mihinkään.
Tapahtuiko mitään muuta?
Onko rosita raskaana juuri siddiqille?Vai kertoiko vaan tälle.
Miksi rosita sanoi, että joku huvittelu tms Gabrielin jälkeen? En enää muista. Oliko rositalla ja gabrielilla suhde ja mihin Gabriel hävisi. On unohtunut, vaikka kaikki jaksoit katsoinkin.
Huvittelu tapahtui ennen suhdetta Gabrielin kanssa ja lapsi on Siddiqin.
No, onpa hullua, että Rosita seurustelee Gabrielin kanssa, mutta odottaa lasta Siddiqille ja lisäksi Eugene yrittää ilmaista rakkauttaan Rositalle.
Missä se Gabriel on, kun ei oo ollu esillä. Tuo lapsen odotusko se oli, minkä Negan oli kuullut selliinsä ja vihjaili Gabrielille niin, että Gabrielin hermot menivät. Kuka jätti sellin oven auki ja miksi? Gabriel vahingossa voi joku tahallaan?
Uutta, suurta ja yllättävää ei sarjassa tapahdu.
Koko kevään odotamme päätösjaksossa? tapahtuvia markkinoita, jossa selviää ehkä aikahypyn aikaisia asioita ja ehkä whispwrsit hyökkäävät.
Muu tässä välillä on täytettä. Kauden tapahtumat voisi tiivistää 5 jaksoon.
Katsoin Ryan Hurst. Joku hehkuttaa että komea. Ei minusta. On vanha pitkäpartainen.
Ehkä ollut komea 30 vuotta sitten. En tiedä ikää. Arvioisin 60-v.
Vierailija kirjoitti:
Katsoin Ryan Hurst. Joku hehkuttaa että komea. Ei minusta. On vanha pitkäpartainen.
Ehkä ollut komea 30 vuotta sitten. En tiedä ikää. Arvioisin 60-v.
Lisään, että hän siis on tulossa betaksi.
Ohhoh. Näemmä syntynyt 1976.
On vasta 43. Kylläpä on ryppyjä.
Vierailija kirjoitti:
Katsoin Ryan Hurst. Joku hehkuttaa että komea. Ei minusta. On vanha pitkäpartainen.
Ehkä ollut komea 30 vuotta sitten. En tiedä ikää. Arvioisin 60-v.
Jaa, että komea. Eihän semmoisesta liene puhetta ollut. Lähinnä vaan hypetystä, koska Ryan Hurst on hiton hyvä ja karismaattinen näyttelijä.

Ai jaa. Mää luulin, että odotatte komistusta sarjaan. Juu, en tiedä yhtään mitään hänestä. Enkä tiedä näyttelijätaitojakaan.
Onko lisää spekulaatioita. Muistakaa katsoa. Alkaako tänään tavallista aiemmin (vai oliko lehdessä virhe)
Vierailija kirjoitti:
Onko lisää spekulaatioita. Muistakaa katsoa. Alkaako tänään tavallista aiemmin (vai oliko lehdessä virhe)
Vastaan itselleni. Oli virhe lehdessä. Normaaliin aikaan tulee.
2 päivää markkinoihin, sanoivat juuri.
Siellä se Henry on. Whispersien leirissä.
Onpa niitä paljon whisperseissä. Miten ihmiset ryhtyy tuohon. Aivopesty. Olis kannattanut antautua Hilltopilaisille.
Jopas jotakin. Näyttävät alexandrian ja Hilltopia samassa jaksossa. (tai nyt ainakin sitä hilltopilaista Henryä)
Siis niinkö, että Michonne ei halua auttaa Hilltopia, kun hilltoö ei