Lue keskustelun säännöt.
Ihmislapsen kasvattaminen aikuiseksi on ihan jumalattoman suuri työ!
lapset 3v ja 6v
20.08.2018 |
Olen ihan nääntynyt vaikka olen vasta aika alussa tässä vanhemmuudessa. Jokainen, joka on siitä alleen kakkivasta ja maailman itsekeskeisimmästä räänsyöjästä kasvattanut yhteiskuntakelpoisen yksilön, niin ansaitsisi mitallin. Oikeasti. Kiitos äiti ja isä.
Kommentit (34)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja pieleen se menee kuitenkin.
Pahoin pelkään. Enpä olis lapsettomana uskonut että voisin olla näinkin p*ska, vaikka kuinka antaisi itsestään sen 150% 🤔 Lapset on armottomia.
Ap
Meillä hirveä kiukuttelu, inttäminen ja jatkuva riidan haastaminen vaikka kuinka yrittää pitää kuria, asettaa rajoja ja selventää sääntöjä. Oli helpompaa vielä silloin kun lapsi totteli ja teki kiltisti mitä pyydettiin, ei tarvinnut rangaistuksia, ei arestia, ei jäähypenkkiä.
Tinilapsen vanhempi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja pieleen se menee kuitenkin.
Pahoin pelkään. Enpä olis lapsettomana uskonut että voisin olla näinkin p*ska, vaikka kuinka antaisi itsestään sen 150% 🤔 Lapset on armottomia.
Ap
Toisaalta, koska menee kuitenkin pieleen, ei kannata liikaa stressata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole samaa mieltä, lapset on pääosin helppoa ja mukavaa seuraa.
Menevät siinä sivussa kuten äitiyskin.
Toisaalta vanhemmuutta kokemuksena ei voi vertailla juuri siksi, kun kukin kokee sen niin eri tavoin ja lapsetkin on yksilöitä.
Mutta itse tykkään enkä ole ikinä päässyt sisään ajatukseen, että olisi hirmu rankkaa tai että lapset olisivat jotain kiittämättömiä ja itsekkäitä likaläjöjä.
Olet oikeassa! Vanhemmuus on rankka laji. Elämänpolku on täynnä vaaroja. Vaikka kuinka tekisi vanhempana kaikkensa, mitä tahansa voi silti sattua. Jatkuva pelkääminen ja huolehtiminen on uuvuttavaa ja riittämättömyyden tunne on alati seurana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helppoa se olisi, jos saisi käyttää maalaisjärkeä, vaistoja ja huomioida lapsen yksilöllisen persoonan. Ei siis mitään kaltoin kohtelua. Mutta stasi-suomen tarkka määrittely lasten normin mukaisesta kasvatuksesta ja lasun uhka sekä kyttäävä järjestelmä tekee asiasta todella stressaavan. Älkää tehkö lapsia Suomeen.
Meillä on kolme lasta ja kaikki ovat jo opiskelemassa. Vaikka he kuinka ovat fiksuja ja pärjääviä nuoria aikuisia, silti vieläkin painaa huoli heistä. On vaikea antaa heidän tehdä kaikki päätökset itse ja on vaikea vetäytyä takavasemmalle, kun on jo niin kauan tottunut huolehtimaan heistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Tuntuu kuin selkäytimeen olisi iskostunut automaatti, joka luotaa asioita, jotka voivat olla lapselle pahaksi ja vaaraksi ja on vaikea hyväksyä, että enää ei ole sananvaltaa, vaan täytyy uskoa, että kasvatustyö on tuottanut sen verrran hedelmää, että lapset pärjäävät ja osaavat tehdä hyviä päätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työ? Vaiko sitä elämää mitä on halunut elää. Näin ainakin itsellä. Ei se elämä aina helppoa ole, ei ilman lapsia tai lapsien kanssa, mutta kun on itsensä näköistä elämää niin on hyvin mielekästä.
Kyllä on ollut rankkaa. Lapsen mihinkään kehitysvaiheeseen sitä ei ole itse valmis vaan aina on kysytty kasvua myös meiltä vanhemmilta. Onneksi esikoinen täyttää kohta 17. Nuoremmalla on vielä useampi vuosi täysi-ikäisyyden mutta todellakin voiton puolella alamme olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja silti me naisetkin usein vähätellään omaa työmääräämme kutsumalla itseämme "vain kotiäidiksi". Kun oikeasti pitäisi sanoa Kotiäiti tai Äiti.
Vierailija kirjoitti:
En ole samaa mieltä, lapset on pääosin helppoa ja mukavaa seuraa.
Menevät siinä sivussa kuten äitiyskin.Toisaalta vanhemmuutta kokemuksena ei voi vertailla juuri siksi, kun kukin kokee sen niin eri tavoin ja lapsetkin on yksilöitä.
Mutta itse tykkään enkä ole ikinä päässyt sisään ajatukseen, että olisi hirmu rankkaa tai että lapset olisivat jotain kiittämättömiä ja itsekkäitä likaläjöjä.
Kiva jos sulla mennyt helposti. 👍
Onhan lapset aika itsekeskeisiä. Ja ainakin tähän ikään saakka sotkuisia (terv: taas kerran pissat sohvasta siivonnut).
Lukemattomat kerrat teet ne samat asiat läpi. Sanot ja toistat samoja asioita. Hoidat, putsaat, siivoat, järjestät, huolehdit, ennakoit, korjaat...
Järjestät lapsille kivan reissun ja kotiudut hyeenalauman kanssa..
Mutta tätäkin kaikkea rankempaa on kyllä tuo ikuinen huoli siitä että olenko minä riittävän hyvä vanhempi/ kasvattaja, annanko kaikki tarvittavat eväät elämään, saako lapsi meidän perhe-elämästä jotain traumoja kun ei olla läheskään täydellisiä vanhempia, miten se lapsi pärjää elämässä, saako kavereita, miten löytää paikkansa maailmasta...
Enpä tiedä. Olen ollut äiti nyt 6 vuotta ja tuntuu että vanhentunut olen sinä aikana ainakin tuplasti...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on ollut rankkaa. Lapsen mihinkään kehitysvaiheeseen sitä ei ole itse valmis vaan aina on kysytty kasvua myös meiltä vanhemmilta. Onneksi esikoinen täyttää kohta 17. Nuoremmalla on vielä useampi vuosi täysi-ikäisyyden mutta todellakin voiton puolella alamme olla.
Totta. Vanhemmuuteen todellakin kasvetaan itsekkin... kyllä sinä periaatteessa tiedät niitä asioita. Mitä kasvuvaiheita lapselle tulee.. mutta ei niihin silti ole koskaan täysin valmis. Jotkut vaatii paljonkin itseltä myös kasvua.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on ollut rankkaa. Lapsen mihinkään kehitysvaiheeseen sitä ei ole itse valmis vaan aina on kysytty kasvua myös meiltä vanhemmilta. Onneksi esikoinen täyttää kohta 17. Nuoremmalla on vielä useampi vuosi täysi-ikäisyyden mutta todellakin voiton puolella alamme olla.
Totta. Vanhemmuuteen todellakin kasvetaan itsekkin... kyllä sinä periaatteessa tiedät niitä asioita. Mitä kasvuvaiheita lapselle tulee.. mutta ei niihin silti ole koskaan täysin valmis. Jotkut vaatii paljonkin itseltä myös kasvua.
Ap
Ja vanhempana sitä tulee aina vähän jäljessä; vaikka kuinka olisi teoriassa valmistautunut, joutuu ne kasvun paikat käymään läpi jotenkin äkisti, kun pieni lapsi oppii itsenäisemmäksi ("ai, sä osaat jo") - ja samoin silloin, kun on ison lapsen kanssa myönnettävä, että enää ei voi kuin neuvoa ("ai, sä tiedät jo")...ja toivoa työn kantaneen hedelmää. :) -1
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja kaikki ovat jo opiskelemassa. Vaikka he kuinka ovat fiksuja ja pärjääviä nuoria aikuisia, silti vieläkin painaa huoli heistä. On vaikea antaa heidän tehdä kaikki päätökset itse ja on vaikea vetäytyä takavasemmalle, kun on jo niin kauan tottunut huolehtimaan heistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Tuntuu kuin selkäytimeen olisi iskostunut automaatti, joka luotaa asioita, jotka voivat olla lapselle pahaksi ja vaaraksi ja on vaikea hyväksyä, että enää ei ole sananvaltaa, vaan täytyy uskoa, että kasvatustyö on tuottanut sen verrran hedelmää, että lapset pärjäävät ja osaavat tehdä hyviä päätöksiä.
.
Ei se huoli häviä mihinkään koko elämän aikana.
Nyt kannattaa ottaa rennosti ja nauttia elämästä siihen asti, kun lapsenlapset syntyvät.
Sitten alkaa uusi kierros ja jos mahdollista lapsenlapsista on jopa enemmän huolissaan kuin aikanaan omistaan.
Ainahan voi soittaa sossuun ja sanoa ettei jaksa. Kyllä ne tädit hakevat pois lapsen.
Ap:lle tsemppiä. vanhemmuus on alipalkattua ja aliarvostettua. onneksi ne lapset kasvaa jatkuvasti. toiset ikävaiheet on rankempia kuin toiset. Täydellisiä vanhempia ja perheitä ei ole olemassa ja aina ei jaksa!
Totta puhut!
Pojat 14 ja kohta 17 vuotta.
Siksi arvostan äitejä jolla monta lasta koska en olisi jaksanut yhtään enempää,
Juu, on huomattu, moneen otteeseen. Niinpä ihan sydämen pohjasta onniteltiin ystäväpariskuntaa, joka juuri kertoi vauvauutisen.
- 17-vuotiaan äiti