Miten edetä tästä tilanteesta?
Tämmönen tapaus että eron jälkeen otin yhteyttä vanhoihin kavereihin ja löysin niitten seassa vanhan lapsuuden ystävän jonka olin melkein unohtanut.
Aika pian selvisi että hän asuu samassa kaupungissa. Silloin oli palava tarve purkautua tunteet menneistä vuosista, ja ihme kyllä se halusi kuunnella. Oli lohduttava ja me puhuttiin monta päivää puhelimessa.
Selvisi että sekin oli eronnut, vuosi aikasemmin toki. Kuuntelin mielellään. Käytiin ulkona paljon, oli hauskaa päästä ihmisten seas. Tutustuin hänen kavereihin ja hemmetin mukavii nekin. Aloin huomaamaan jotain, joten sanoin aika selkeästi että hän on helvetin hyvä kaveri ja että mulle saattaa mennä tosi kauan ennen kuin jaksaa minkäänlaista uutta suhdetta. Ei tainnut oikein napata, koska on alkanut vierailla ja jää aika myöhään, ehdottaa et voisi nukkua sohvalla. Huomasin myös että hän kerää mun vaatteet yms. Kysyin miksi, hän vain lohduttaa ja sanoo että mul on ollut rankka ja hän halua auttaa. Fyysinen kontakti on lisääntynyt. Yhden baari-illan jälkeen epäilen että se suorastaan lähenteli, mutta en silloin reagoinut. Tuntuu vähän rankalta ajatella tällee, mutta kuin ei voi tietää. Tosissaan tunnettiin toisiamme auka kauan, mutta siitä on ollu aika jo yli vuosikymmenen. Muistan hänet hyvänä ystävänä ja hän on luonneltaan hyvin luotettava. Tämä pitää ottaa puheeks että väärinkäsitykset saadaan selville. Mutta miten kannattaa aloittaa ilman että loukkaa naisen tunteita? Entäs jos luen tilannetta ihan väärin? Miespuoliset kaverit vain käske mennä panee sitä, ei paljon hyötyy kysyä niiltä. En tiedä, en vain halua menetä näin hyvän ystävän tämmösessä elämänvaiheessa, erosta on liian vähän aikaa ja pelkään että vaikka mitä teen mokaan koko homman.
M31
Kommentit (7)
Kyllä sun täytyy tehdä rajat selväksi pian, ettei tilanne hankaloidu entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sun täytyy tehdä rajat selväksi pian, ettei tilanne hankaloidu entisestään.
Nimenomaan, näin minäkin koen tämän asian. Piti vain kirjoittaa kaikki alas että ajatukset selkenisi.
Kiitos kannustuksesta
Itse ymmärtäisin kyllä yskän jo tuosta, mitä kerrot sanoneesi hänelle selkeästi: että hän on kaveri etkä ole valmis muuhun. Rivien välistä luen, että hän ei taida ylipäätään olla nainen, jota kohtaan tunnet mitään seksuaalista/romanttista vetoa, vaikka elämäntilanne olisi erilainenkin? Juttele suoraan vaan fiiliksistäsi hänelle.
Harmin paikka, jos nainen loukkaantuu, mutta kyllä sinun kannattaa toistaa itseäsi vielä hänelle. Ei hän voi kuvitella hivuttautuvansa tuolla tavalla elämääsi ja sänkyysi, jos olet jo ilmaissut ettet ole häneltä sellaista vailla. Hän on varmasti itse ihastunut ja ottaa juttusi siitä, ettet ole valmis, haasteena: "kyllä se mieli vielä muuttuu".
Kerro että hän on tosi hyvä ja luotettava ystävä sinusta, mutta ei muuhun ole tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Itse ymmärtäisin kyllä yskän jo tuosta, mitä kerrot sanoneesi hänelle selkeästi: että hän on kaveri etkä ole valmis muuhun. Rivien välistä luen, että hän ei taida ylipäätään olla nainen, jota kohtaan tunnet mitään seksuaalista/romanttista vetoa, vaikka elämäntilanne olisi erilainenkin? Juttele suoraan vaan fiiliksistäsi hänelle.
En koe sitä mahdottomuutena, on hän hyvin viehättävä. En vain halua ylipäätäen ajatella asiaa. Hankala selittää kuin pää on vielä yhtä sumua harhautuneita ajatuksia että mitä minä haluan tehdä elämälleni tästä eteenpäin. Oli pitkä hankala suhde mistä haluan otta opikseen ensin.
Sano et olis kiva jos se siivoais useamminki ja voit alkaa maksaa sille palkkaa.