Väljähtänyt suhde

Olemme olleet yhdessä kohta 20 vuotta, lapsia on kolme. Viimeiset kolme-neljä vuotta on ollut aika hankalaa, enemmän riitoja (joskaan edelleenkään emme riitele paljon). Riitoja suurempi ongelma on se, että keskusteluyhteys huonontunut, läheisyys vähentynyt jne. Illalla nukkumaan mennessä pieni pusu, muuten läheisyys puuttuu lähes kokonaan. Lauantai-iltana rutiininomainen/pikainen seksi, josta jää kovin ”tyhjä” olo.

Olemme puhuneet asiasta, ja aina sen jälkeen lyhyen aikaa tilanne ehkä vähän paremmin (kun molemmat jotenkin skarppaa) mutta sitten pikkuhiljaa tilanne palaa entiselleen. Minä istun illat olohuoneessa telkkarin ääressä, mies keittiössä tietokoneen ääressä. Eikä puhuta toisillemme mitään, paitsi jos täytyy sopia seuraavan päivän käytännön asioista (esim. kumpi kuskaa lapset harrastukseen tai kumpi käy kaupassa). Tuntuu, että kaikki intohimo on kadonnut.

Meillä on siis yhteinen elämä, yhteinen koti ja yhteiset lapset, mutta siinä se oikeastaan onkin. Tuntuu ettei meitä sen lisäksi yhdistä oikein mikään. Meillä on oikeastaan aika erilaiset kiinnostuksen kohteet. Minä nautin konserteista, teatterista jne. Mies haluaa lätkämatsiin. Minä haluaisin puhua "syvällisia" niin meidän suhteesta kun vaikka politiikista tai oikeastaan mistä vaan, mutta mies on sellainen perinteinen suomalainen tuppisuu. Toki olen aina tiedostanut sen, että olemme oikeastaan aika erilaisia, mutta alkuun se tuntui vain kiehtovalta. Nyt se on ruvennut häiritsemään. Kai meidän pitäisi osata puhua jostain muustakin kuin lapsista? Ja kai pitkässäkin suhteessa pitäisi vielä jotain intohimoisia tunteita olla jäljellä?

Tiedän, että tämä ei riitä minulle, mutta aika hurjalta tuntuu eroa ruveta miettimään, kun noin arjen tasolla kaikki kuitenkin aika hyvin ja minulla on hyvä mies, joka tekee osuutensa kodin töistä jne.

Mitä te muut olette tällaisessa tilanteessa tehneet? Voiko tästä vielä päästä yli vai onko ainoa tie ero, jos haluan enemmän?