Sivut

Kommentit (645)

Vierailija

Kirjastossa oli satutunti, jätin 2v kaksoistytöt sinne ja kävin aikuisten puolella katselemassa kirjoja. Lainasin pari ja kävelin tyytyväisenä autolle kun välähti että ei hitto !

Samojen tyttöjen kanssa olin Ikeassa, vein tytöt leikkipaikalle ja pois lähtiessä tuntui että jotain puuttuu. Jep, lapsethan ne taas.

Olin tupakalla kahvimukin kanssa ja onnistuin kaatamaan kahvit tisseilleni katsoessani rannekelloa , mistä pelästyneenä tökkäsin   palavalla tupakalla huuleen ja tiputin puhelimen  tyttöjen uima-altaaseen.

Hupsis

Minulla oli tärkeähkö tapaaminen. Katsoin edellisenä iltana vaatteet valmiiksi, valkoisen leningin ja siihen sopivat korkokengät. Aamulla sitten lähdin reilusti ajoissa, menin bussilla. Jäin yhden pysäkin aiemmin pois, halusin kävellä hetkisen. Siinä kävellessä sitten katse osui ensin kenkiini ja siitä ylös vaatteisiini. Kylmä hiki nousi niskaan. Olin pukeutunut vanhaan jo hiukan kauhtuneeseen rantamekkoon ja jalassa oli niin loppuun kuluneet lempilenkkarit, että varpaat kurkisteli. Kummasti vauhti hidastui, ehdin sentään viime tipassa perille. Yritin olla mahdollisimman rento, että näinhän minä aina pukeudun...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Kouluruokalassa laskin tarjottimen tiskille sillä välin kun otin maitoa. No sitten unohdin minne olinkaan laskenut sen ja säntäilin ympäri ruokalaa etsiessäni sitä. Siinähän se kiltisti odotti tiskillä, maitoautomaatin vieressä...

Vierailija

- Lusikkia roskiin ja jugurttipurkki tiskialtaaseen

- Suihkuun silmälasit päässä

- Ovikellon soidessa  tartuin kännykkään ja ihmettelin kun ei kuulu mitään

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vein auton katsastukseen ja lähdin kauppaan. Ostokset tehtyäni menin hakemaan autoa, mutta siellä omituisen näköisesti vääntelehtivät ja purivat huulia ja sanoivat, että unohdin jättää auton sinne. Olin lähtenyt autolla kauppaan. Vaihdoin katsastuskonttoria.

Nauroin ääneen ja purskahtelin vielä monta kertaa jälkeenpäin :.D Harmaa maanantaipäivä piristyi aika tavalla! No mutta sattuuhan sitä!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen törmännyt tolppaan ja pyytänyt siltä anteeksi. Sivellyt hyttysenpuremiin Etonoa tuubin korkki kiinni. Lavuaarin hajulukkoa puhdistaessa kaatanut sen mönjäveden sinne lavuaariin, josta hajulukko on irrotettu. Paperia allekirjoittaessa unohtanut oman nimeni. Pessyt kännykän pesukoneessa. Irrottaessani kattolamppua unohtanut, että lampusta täytyy pitää kiinni sen jälkeen kun on irrottanut sen koukusta.

Kiitos sinä lohdun enkeli, joka muistutat hajamielisille hutiluksille, että emme ole ainoita maailmassa! Anteeksi että käkätin sinulle kaksinkerroin!

Vierailija

Olen unohtanut auton avaimet auton virtalukkoon ties miten monet kerrat ja lukinnut oven. Tuttu näky kotiparkissani/lähikaupan pihassa on, kun hytisen auton vieressä ja poikaystävä repii vanhalla henkarilla ikkunan reunasta oven lukkoa auki. 

Istunut autossa kaupasta tullessani ja etsinyt paniikissa avaimiani, ollen aivan varma, että avaimet ovat jääneet kaupan kassalle (lukitsen aina auton ovet).

Näistä syistä huolimatta autoni molemmat avaimet ovat minulla näköjään edelleen samassa avainnipussa....

Vienyt autoni korjaamolle, lähtenyt tuttavan kyydissä korjaamolta. Tunnin päästä olen ollut hämilläni, onko autoni viety, kun olisin lähtenyt sillä hakemaan autoani.

Ostanut vichyn, ajanut seuraavaan kauppaan ja ostanut uuden vichyn. Hämmennyksissä huomannut omaavani pian kaksi vichyä. 

Lähtenyt luennolle ja unohtanut tietokoneeni. Melkein joka kerta, kun sitä nimenomaisesti tarvittaisiin.

Töissä hyvässä flowssa unohdan aina perusrutiinit. Jos saan hoidettua laskutuksia ja muita epämiellyttävämpiä töitä, olen todennäköisesti unohtanut keittää kahvia/avata ovet lukosta

Ja mitä vielä, jatkuvasti unohdan jotakin. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Lapsen ollessa pieni kävin mielenterveystoimistossa synnytyksen jälkeen alkaneesta masennuksesta. Jossain vaiheessa siellä oli sellainen psykiatri, joka huusi minulle vihaisena koko vastaanoton ajan (teki tätä muillekin). Käynnin jälkeen ajelin hakemaan lasta ryhmiksestä, olin sen huutamisen jälkeen vähän ajatuksissani ja ajoin 20 m ohi hoitopaikan tienhaaran, peruutin ja ajoin pihaan. Tehtiin lastensuojeluilmoitus, epäilivät että olisin ollut kännissä tai aineissa. 

Voiko tosiaan lasun tehdä vain siksi, että ajaa kerran risteyksen ohi??? Sellaistahan voi käydä kelle vain ajatuksissaan ollessa, vaikkei olisi edes noin raskasta ajateltavaa. Olitko muutenkin poissaoleva siinä tilanteessa, vai oliko tuo pelkkä ohi ajaminen oikeasti jonkun mielestä niin huolestuttavaa?

Vierailija

Olen asunut tässä talossa jo yli kymmenen vuotta ja edelleen yläkerran valojen sytyttäminen on välillä tuskaa. Samassa kohtaa on kolme katkaisijaa, yksi portaiden valo, toinen aulan valo ja kolmannesta saa terassin valon päälle. Hiukankin ajatuksissani valot vilkkuvat kuin discossa, kun painelen väärää katkaisijaa.

Vierailija

Törmäsin kahvilassa vanhaa luokkakaveriin, vaihdoimme muutaman sanasen ja  sitten luokkakaverini kysyi kädellä leikkipaikkaan viitaten että "onko nuo kaikki sun? " 

" Joo , Lotta on 5v ja  Eetu .. öö.. 4v.. eikun 3v ja sitten  Nea.. Mea ! On 1v . Niin ja sitten  koulussa on öö... Tatu. Joo Tatu on tokaluokalla."

Öö öö.  Tuli tosi fiksu ja filmaattinen olo

Vierailija

Haarukka jääkaapissa ruoantähteiden sijasta.

Ajoin hissillä väärään kerrokseen, edellisessä asuinpaikassa asuin sen numeroisessa kerroksessa.

Vierailija

Yrittänyt maksaa bussimatkan työpaikan kulkukortilla.

Odottanut lasiovia automaattisesti avautuvaksi (ei ole automaattiovi).

Kävellyt peiliä päin ja ihmetellyt miksi vastaantulija ei väistä.

Vierailija

Lähdin töistä hakemaan lapsia päiväkodista. Ajoin siis 19 km kylälle, kävin nopeasti kaupassa ja ajoin taas 19 km kotiin. Aloin tekemään ruokaa ja sitten välähti. Eikun takas kylälle ja taas kotiin.

Eikä ollut edes ainut kerta.

Vierailija

Odottanut ikuisuuden hissiä, joka ei ollutkaan tulossa mistään, olisi ollut siis heti käytettävissä jos olisin vaan tajunnut. Unohtanut koiran kaupan pihaan, ja painellut vaan tylysti kotiin päin, ennenkuin kuulin jostain tutun haukunnan... (ne haukut olin todellakin ansainnut) Hiljattain aloin myös hämmentää sipulia paistinpannulla, mutta tein sen TISKIHARJALLA! :D

Vierailija

XDDD Aloitetaan nyt sillä, että asun rauhallisella seudulla ja tämä töppäykseni ei aiheuttanut kenellekään yhtään mitään eikä ollut edes lähellä mikään onnettomuus. Normaalisti ajelen ihan rutiinilla, kääntelen päätä, näytän vilkkua yms. Eli tämä oli todellakin ihan poikkeuksellinen aivosulku.

Ajelin maailman tutuinta reittiä, 30:n alue. Tunsin migreenin alkavan pian. Päätä kiristi jo. En tiedä mitä ihmettä tapahtui, mutta ajoin risteykseen suojatien yli ja yhtäkkiä havahduin, että perhana, liikennevalot XD. Olen ehkä ihan alitajuntaisesti katsonut, että jaa, vihreät, ja mennyt. Ja sitten sekunti myöhemmin unohtanut koko homman ja ihmetellyt, että mitä oikein teen. Tai sitten olen vain oikeasti mennyt siitä omia menojani katsomatta valoja. Ei mitään hajua, mutta oli ERITTÄIN poikkeuksellinen tapahtuma ja eka kerta ikinä.

Siinä sitten hetken aikaa mietin, että mitä hittoa teen, kun olen ajanut ohi liikennevaloista. Odotin sopivaa hetkeä ja kurvasin nopeasti pakoon rikospaikalta XD. Ehkä tuleva migreeni vaikutti aivotoimintaan, sehän olisi ihan loogistakin.

No, selvisin pienellä nolostuksella XD. Ei sen suurempi juttu.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat