Eskarilainen jännittää todella paljon asioita

Ehkä siedätys auttaisi?

Olen ujo ja esiintymiskammo helpottui, kun koulussa piti pitää paljon esityksiä. Olin puhelinmyyjänä kesätöissä ja kun joutui soittamaan ja puhumaan ihmisille, niin sekin alkoi sujumaan paremmin. Sosiaalisille tilanteille vaan pitää altistua kokoajan tai se sit taas vaikeutuu.

Ehkä voisitte vaikka alkaa pitämään kotona perheen omia näytelmiä ja esityksiä (ja sitten tutuille), jotta sitten tositilanteissa ne sujuisi luontevammin myös eskarissa?

No ei se kyllä poikaa auta, että tuosta jännityksestä tehdään iso haloo ja viedään poika kallonkutistajalle.

Selvitä onko taustalla joku syy käytökselle, vai johtuuko vain luonteesta. Esim itse olin ala-asteella todella ujo ja ahdistunut. Myöhemmin vanhemmilleni selvisi, että johtuu minun opettajasta. Hän oli todella agressiivinen, saattoi käyttää jopa väkivaltaa (olin 2000-luvulla ala-asteella), haukkui ja puhui aina ilkeästi. Tämän takia ahdistuin, enkä enää olisi halunnut kouluun. Olin kuulemma myös kokoajan itkuinen ja jännittynyt. Onneksi sai potkut, vaikkakin vasta kun olin päässyt pois sieltä. Sain siitä traumat ja olin koko lapsuuden ja teini-iän ajan ahdistunut ja minulle tuli myös sosiaalisten tilanteiden pelko.

Toki voi olla, että lapsesi on vaan luonteeltaan todella ujo.

Ei olla vältelty mitään sosiaalisia tilanteita, mutta poika on ihan taaperosta saakka ollut sellainen että esim. vieraiden tullessa vietti aina ekat 30 min pää minun kainalossa. Lääkärissäkäynnit oli yhdessä kohtaa mahdottomia kun jännitti niin paljon ettei antanut mitään tutkia, vaikka koitettiin kaikki kikka kolmoset yhdessä lääkäreiden kanssa. Silloin kun kerroin yhdelle lääkärille tästä jännittämisestä hän antoi lähetteen tuolle sairaanhoitajalle, jos saisimme jotain uusia keinoja auttaa poikaa jännityksen yli. Kurjasti puhuit kallonkutistajasta, ei siellä mitenkään pojalle sanottu että hei sun jännittäminen on ongelma. Se oli hyvin lapsentasoista jutustelua. Poika tarvitsee apua jännityksestä ylipääsemiseen - ei se katoa sillä että kielletään sen olemassaolo ja lakaistaan maton alle.

Pojalla oli viime vuonna päikyssä kyllä ihana ope joka sai poikaa avautumaan myös ryhmässä ja luotua hänelle turvallisen ilmapiirin ilmaista itseään. Nyt on uusi eskari, uusi paikka, uudet lapset ja opettajat niin saa nähdä. Uskon että tämä on pohjimmiltaan luonne/temperamenttikysymys ja varmaan periytyvääkin.

Ap

Kuinka paljon lapsen jännitys ahdistaa sinua, osaatko itse olla reipas lasta sinne eskariin viedessäsi? Lapsihan vaistoaa huolesi ja jos alat samalla superempaattiseksi ja kannustamaan liian "näkyvästi", lapsesta alkaa tuntua, että jokin on sittenkin vinossa.

Lasta ei kannata patistella. Omani ei todellakaan halunnut esiintyä edes eskan kevätjuhlassa. Vuotta aikaisemmin päiväkodissa hän osallistui laulutuokioihin, mutta kesken esityksen vetäytyi muun ryhmään taakse vähin äänin ja puikahti penkilleen. Synttäreitäänkään hän ei tykännyt viettää eskarissakaan, kun joutui keskipisteeksi. Aikuiset eivät tehneet asiasta kerrassaan mitään numeroa. Ekalle mennessä pojasta tuli reipas ja sama meno jatkuu nyt kolmosella.

Kysy myös, onko eskarissa kiusaamistilanteita ja onko lapsella kavereita. Onko paikka vaihtunut, voiko jännätä vaikka ruokalaan menoa? Meillä eskarilaisia joskus alkuun jänskättää, kun eska on koululla ja ruokalassa 1-4 lk oppilaat yhtä aikaa eskarilaisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon lapsen jännitys ahdistaa sinua, osaatko itse olla reipas lasta sinne eskariin viedessäsi? Lapsihan vaistoaa huolesi ja jos alat samalla superempaattiseksi ja kannustamaan liian "näkyvästi", lapsesta alkaa tuntua, että jokin on sittenkin vinossa.

Tietenkin yritän olla mahdollisimman normaali. Enkä ole sellainen vanhempi joka jää hengailemaan koko aamuksi eteiseen jos lapsella on vaikeaa jäädä (viime vuonna lapsen oli joskus vaikea jäädä suoraan aamupalalle ja päiväkodissa sai sitten jäädä yksin hetkeksi eteiseen, jos ei heti uskaltanut mennä pöytään).

Eskarin aamupala koulun salissa jännittää selvästi ja keksii tekosyitä ettei voi mennä (jalat sattuu, ei halua sämpylää ym höpöä). Nyt olen vienyt sitten jo vähän ennen aamupalaa ja se tuntuu vähän auttavan, kun ei tarvitse suoraan pöytään mennä.

Päiväkodissa oli yhden pojan kanssa alkusyksystä vaikeaa kun toinen poika komenteli omaani ym. Talvella omani alkoi antamaan takaisin ja oli mennyt kerran ihan käsirysyksi. Keväällä tilanne rauhottui onneksi ja olivat jopa kavereita. Nyt eskarissa poika on saanut yhden uuden kaverin, mutta se kuulemma "nakittaa" poikaani esim. pyytämään aina aikuisilta leluja yms. Keskustelin asiasta sitten vaan pojan kanssa ettei hänen tarvitse muiden puolesta pyytää asioita ja jokainen lapsi pyytää itse aikuiselta jos on jotain asiaa. Poika on kovin kiltti ja herkkä niin tietty huolettaa joskus osaako pitää puoliaan..

Ap

Minusta voi olla jopa hellyyttävää, että poikasi pyytää kaverin puolesta leluja. Se toinen poika saattaa olla ujo aikuisia kohtaan ja poikasi sitten rohkeasti ottaa ohjat näissä tilanteissa tukeakseen kaveriaan. Rohkea poika, kun ei näissä tilanteissa pelkää toimia :)

Oletko puhunut eskarin aikuisten kanssa pojastasi? Kannattaa yhdessä miettiä miten häntä voi tukea ja pikkuhiljaa rohkaista aikuisen tuella. Usein eskariaika on mielettömän kasvun ja kehityksen aikaa ja lapset oppivat itsestäänkin. Omien luonteenvahvuuksien vahvistaminen tärkeää myös. Tsemppiä!

Ap, olet ihana vanhempi. Tulee oikein itku, kun ajattelen. Olisipa omatkin vanhempani olleet kiinnostuneita jännittämisestäni. Nyt 30-vuotiaana sairastan sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja kärsin voimakkaasta jännittämisestä, joka vaikeuttaa kyllä elämää. Kaikki alkoi jo lapsena ja jännittämiseen todettiin vain, että höpö höpö tuollaista jännittämään.

Voisin kuvitella, että olisi hyvä sanoa pojalle, että jännittäminen on okei, eikä hänessä ole mitään vikaa. Ainoa asia, joka itseäni on auttanut, oli yliopistoikäisenä käyty jännittäjäryhmä. Voisiko poika suostua vaikka johonkin näytelmäkerhoon, jossa opetettaisiin niitä esiintymistaitoja ja erityisesti jännityksen hallintaa. En usko, että on viisasta opettaa ns. välttämiskäyttäytymistä (esim. kikkailua sen suhteen mihin aikaan poika viedään tarhaan, mikä on helpoin hetki mennä ruokapöytään jne), koska kyllä jännittäjä niitä kikkoja ja temppuja keksii itsekin ja välttelykäyttäytyminen oikeasti vain pahentaa asiaa pidemmän päälle.

Löytyisikö joku hyvä jännittämiseen erikoistunut lastenpsykiatri ja teillä varaa maksella käyntejä niin, että poika saisi tukea ja oppisi käsittelemään jännittämisen tunteita? Kysehän on VAIN tunteista ja herkkyydestä reagoida niihin. Me vähän erilaiset ja erityisherkät tarvitsemme ainakin minun kokemukseni mukaan vahvistusta sille, että olemme ihan yhtä hyviä ihmisiä kuin muutkin :)

Meillä eskarilainen jännittää myös paljon. Uusi ryhmä, jossa ei ole ketään ennestään tuttua lasta. Lapsi on vetäytyvä eikä saa kysyttäessä oikein edes sanottua mitään, kun jännittää niin kovasti. Hakiessa olen huomannut, että eskarin henkilökunta on kovin hössöttävää ja voin hyvin kuvitella, kuinka hiljainen lapsi saa rauhassa jäädäkin yksin, kun kukaan ei huomaa.

Olen menossa tapaamaan opettajaa, toivottavasti hän ymmärtää ja osaa hommansa. Lapsella on kuitenkin kova kaverin kaipuu, jännittää vaan niin kovasti.