Lue keskustelun säännöt.
Olen adoptoitu ja kärsin siitä
15.08.2018 |
En kuulu kumpaankaan sukuun: biologisesta suvusta annettiin pois, adoptiosuku ei ottanut omakseen (koska veri on vettä sakeampaa). Aina on minusta puhuttu kasvattilapsena, vaikka olen syntynyt 80-luvulla. En sitä osaa paremmin kuvata, kuin että en koskaan kuulu joukkoon. Tuntuu pahalta, vaikka olen jo aikuinen.
Lääkärissäkin kysytään suvun sairauksista, enkä osaa niihin vastata. Kysytään, kumman suvun geenit lapseni on perineet. Jos isovanhemmistani kysytään jotain, en osaa vastata, koska adoptiosuku on tehnyt selväksi etten ole osa heitä, ja biologisesta suvusta en tiedä juuri mitään. Biovanhempani eivät ole kovin avuliata tässä, eivät halua tavatakaan.
Ja vielä se, että en ole kansainvälinen adoptoitu. He kiinnostavat muita ja heidän ongelmistaan puhutaan. Suomalainen adoptiolapsi saa pärjätä yksinään.
Kommentit (19)
Jumitat turhia. Minä olen uusperheen lapsi eikä meitäkään isän suku hyväksy. Elämä on. Turha noihin on juuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkäs teet. Koeta päästä asiasta yli.
Siellä biosuvussa voisi kuitenkin olla joku muu joka haluaisi olla yhteydessä? Onko sulla mahdollisesti (puoli)sisaruksia, tätejä tms?
Onpa julma suhtautuminen adoptiperheeltä/suvulta. Adoptioon antaminen on oma lukunsa, ja ymmärrän sen tuottavan ihan omanlaistaan tuskaa.
Pahoitteluni ja voimia.
Vierailija kirjoitti:
Onpa julma suhtautuminen adoptiperheeltä/suvulta. Adoptioon antaminen on oma lukunsa, ja ymmärrän sen tuottavan ihan omanlaistaan tuskaa.
Pahoitteluni ja voimia.
Tähän lisään vielä: vertaistuki voisi olla sinulle hyvä juttu. Kysy eri adoptiojärjestöistä. Voit myös saada tukea ulkomailta adotpoiduilta, koska heilläkin voi olla hylkäämiskokemus myös adoptiosukunsa taholta...
Myös facebook-ryhmät ja keskustelupalstat yms. Tämä ketju on hyvä alku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kärsin tietyllä tapaa lapsena, ennen kuin minulle sitten 16-vuotiaana kerrottiin että olen adoptoitu. Sitä ennen en tiennyt sitä ollenkaan.
Kuitenkin, olin aina vääränlainen: liian äänekäs, liian impulsiivinen, liian raisu tytöksi jne. Perheeni 2 omaa biologista lasta olivat ihan erilaisia: rauhallisia, mietteliäitä, puhuivat hiljaisella äänellä. Vanhemmat olisivat selvästi toivoneet että minäkin olisin kuin he, ja usein sain kuulla esim. "kuinka sinä nyt tuollainen olet, aina sinua saa hävetä" näin jälkeenpäin ihan pikku jutuista kuten vaikka että olin 4-vuotiaana höpöttänyt aikuisten seurassa vähän enemmän kuin nöyrälle lapselle olisi suotavaa. Minulla oli usein tunne, että minä ja vanhempani ja veljeni emme ymmärrä toisiamme ollenkaan.
Suuri helpotus oli kun lopulta minulle kerrottiin se, että minut on adoptoitu vauvana Espanjasta. Siitä siis johtui se että olin luonteeltani ihan erilainen kuin muut perheeessä, eikä siitä että olen vaan huono lapsi muuten. Tuon jälkeen itse asiassa ei ole ollenkaan ahdistanut se että olen adoptoitu vaan olen kiitollinen siitä että biologinen äitini jolla varmastikin on ollut pahoja omia ongelmia kun on lapsen synnytyssairaalaan hylännyt, on kuitenkin nähnyt raskauden ja synnytyksen vaivat tuodakseen minut maailmaan, eikä vaan abortoinut.
Vierailija kirjoitti:
Minä kärsin tietyllä tapaa lapsena, ennen kuin minulle sitten 16-vuotiaana kerrottiin että olen adoptoitu. Sitä ennen en tiennyt sitä ollenkaan.
Kuitenkin, olin aina vääränlainen: liian äänekäs, liian impulsiivinen, liian raisu tytöksi jne. Perheeni 2 omaa biologista lasta olivat ihan erilaisia: rauhallisia, mietteliäitä, puhuivat hiljaisella äänellä. Vanhemmat olisivat selvästi toivoneet että minäkin olisin kuin he, ja usein sain kuulla esim. "kuinka sinä nyt tuollainen olet, aina sinua saa hävetä" näin jälkeenpäin ihan pikku jutuista kuten vaikka että olin 4-vuotiaana höpöttänyt aikuisten seurassa vähän enemmän kuin nöyrälle lapselle olisi suotavaa. Minulla oli usein tunne, että minä ja vanhempani ja veljeni emme ymmärrä toisiamme ollenkaan.
Suuri helpotus oli kun lopulta minulle kerrottiin se, että minut on adoptoitu vauvana Espanjasta. Siitä siis johtui se että olin luonteeltani ihan erilainen kuin muut perheeessä, eikä siitä että olen vaan huono lapsi muuten. Tuon jälkeen itse asiassa ei ole ollenkaan ahdistanut se että olen adoptoitu vaan olen kiitollinen siitä että biologinen äitini jolla varmastikin on ollut pahoja omia ongelmia kun on lapsen synnytyssairaalaan hylännyt, on kuitenkin nähnyt raskauden ja synnytyksen vaivat tuodakseen minut maailmaan, eikä vaan abortoinut.
Ihan olen biologinen ja täysin outo lintu lapsuudenperheessäni. Aina vääränlainen ja syypää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap millainen sun biologinen perhe on?
Vierailija kirjoitti:
Ap millainen sun biologinen perhe on?
Isä elää yksin, on pahasti alkoholisoitunut. Äidillä on minun jälkeeni syntyneitä lapsia. Olen vähän yrittänyt heihin pitää yhteyttä, mutta aika nihkeää se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän sukuun tuli uusi sukulainen, aikuisena sai vasta kuulla meistä. Hänellä on käynyt tuuri, molemmat suvut tykkäävät hänestä.
Olen ap pahoillani puolestasi, erittäin outoa, ettei adoptio perheesikään pidä sinusta.
Paska homma mutta näin se nyt meni. Hyväksy tosiasiat ja älä katkeroidu. Ei ole mitään iloa ja järkeä jäädä jumiin negatiivisiin asioihin. Elämä voisi olla silti vielä paskempaakin. Ehkä sinut olisi abortoitu eli ei olisi tätäkään elämää. Olisit voinut asua jossain laitoksessa koko elämäsi. Tai sinua olisi hakattu tai hyväksikäytetty.
Aina jollakin on paskempaa kuin itsellä. Loppuelämästäsi olet vastuussa vain sinä itse. Sinä päätät kuinka sen elät. Jatkatko eteenpäin vai jäätkö vellomaan itsesääliin.
Itse elän niinkuin saarnaan eli en jää murehtimaan ja/tai jossittelemaan kun sitä mennyttä ei voi muuttaa.
Elän nyt ja eikun kohti uusia pettymyksiä ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä sinulla on taustastasi johtuen vähän turhan ruusuinen kuva siitä millainen suku on. Ihan sama onko se biosuku tai mikä niin monen monta hiihtäjää mahtuu mukaan. Ja ei ne sukulaiset mikään onni ja autuus ole.
Nytkin miehen sisarukset riitelee perinnöstä ja ties mistä vanhasta paskasta...
Niillä korteilla pelataan mitkä saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ne suvut nyt mikään onni ja autuus ole. Riitaa, eripuraa, kaunaa ja kateutta.
Miksi tuollaiset ihmiset adoptoi?
Siis mitä sinun adoptionvanhempasi sanoo tai ajattelee tästä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuollaiset ihmiset adoptoi?
Ei suvut adoptoikaan.
Kurja tilanne. Outoa tuo adoptiosuvun suhtautuminen.