Lue keskustelun säännöt.
Sitoutumiskammo?
Apua
15.08.2018 |
Mulla on ongelma, joka on alkanut häiritsemään mua yhä enemmän ja enemmän. Kaikki miessuhteet kariutuvat minulla nopeasti, sillä vaikka olisin aluksi kuinka kiinnostunut tahansa, tunteiden ”syvetessä” huomaan kiinnostukseni lopahtavan lähes kokonaan ja itseni alkaavan pelkäämään. Olen vasta parikymppinen, ja tätä samaa on tapahtunut useasti. En varsinaisesti pelkää toiseen sitoutumista tms., mutta tuntuu että pelkään itse niitä tunteita. En tiedä? Nytkin olen ollut ihastunut yhteen mieheen jo noin kuukauden ajan ja tiedän että hän pitää minusta. Ollaan nyt nähty pari kertaa ja nyt sama pelko on tullut takaisin... Vielä, kun kyseessä on oikeasti mukava ja kunnollinen mies jonka kanssa voisin joskus todella olla parisuhteessa, en halua tämän kariutuvan taas.
Auttakaa? :D
Kommentit (4)
Voisiko olla syynä että sinulla ei ole keinoja tunteiden käsittelyyn, kun tunteet osuvat kohdalle (kaikenlaiset tunteet)? Uskaltaisit tuntea, jos uskaltaisit kohdata tunteet ja pystyisit luottamaan että pärjäät kaikenlaisten tunteiden kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sullekin lapsena sanottu "ole hiljaa, mene huoneeseesi" kun on ollut joku pettymys, kiukku, tms? Ei ole saanut turvaa, lohdutusta, asioita ei ole selvitetty. On jäänyt yksin.
Ei ole koskaan ainakaan tullut ajatusta siitä, että rakkaus ”ei onnistuisikaan”. Se voi toki olla taustalla en osaa sanoa.
En muista, onko mulle lapsena välttämättä sanottu noin, mutta luulen että olen surun/vihan jne tullessa automaattisesti sulkeutunut yksinäni. Siis ”osaan” kyllä tuntea, mutta esimerkiksi jos olen surullinen, olen surullinen ”vain yksin”. En osaa esim. itkeä kenenkään kanssa, muiden edessä itkeminen ahdistaa. Olen myös tosi huono puhumaan kenellekään. Isäni kuoli pari vuotta sitten ja sitä olen käynyt läpi käytännössä yksin, sillä sulkeudun aina yksikseni kun siltä vähänkin tuntuu. Äitini, ystäväni ym ovat kyllä olleet tukena jos olen sitä tarvinnut ja kehottaneet menemään esim. Puhumaan ulkopuoliselle, mutta en oikein osaa tukeutua kehenkään ja ulkopuolisen apu tuntuu vielä omituisemmalta.
Voisiko syy tulla jostakin sieltä?
Pelottaako sua jos rakkaus ei onnistukaan, jos se hylkää, myös ne negatiiviset tunteet joita myös on olemassa?